Onko tietoa?

Minkälaisia oikeustaisteluja pääkonferenssi käy yksittäisiä uskovia ja paikallisseurakuntia vastaan? Olen kuullut pääkonferenssin haastaneen oikeuteen seitsemännen päivän adventistit nimeä käyttävät paikallisseurakunnat. Sanaa seitsemännen päivän ei saisi käyttää. En ole ollenkaan varma onko asiassa perää, mutta siksi kysyn.
3119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ne jotka eivät suostu käyttämään 7. tunnusta
nimessään, ne saavat olla vain kuten esim.
"suomalainen piirikunta".
Täällä kotomaassa tietysti saa kirkko-nimikettä
käyttää ihan vapaasti. Mutta itsenäisyyttä ei heru.

Mutta kun amerikkalainen tulee puhumaan, niin
juhla on vain "suomalaisen piirikunnan" juhla.

Äänestä

Eihän minulla tästä suurempaa tietoa ole, mutta Yhdysvalloissa kirkko aikanaan rekisteröi nimensä suojellakseen toimintaansa ja suositteli samaa yksiköilleen eri puolilla maailmaa.

Asiaan liittyneitä oikeudenkäyntejä voi olla useampia, mutta tiedossani on seuraavat. Jo iät ajat sitten kirkko haastoi oikeuteen "Seventh-day Adventist Kinship" järjestön eli kirkosta irrallaan toimivan homoryhmän, ja Kalifornian vapaamielisessä laintulkinnassa hävisi.

Sitten 90 -luvulla oli oikeudenkäyti nk. Shepheards Rod tai Davidian ryhmää vastaan, joka halusi paikoin käyttää "Seventh-day Adventist" nimeä. Tämän kirkko voitti.

Sitten Floridassa oli kirkosta eronnut ryhmä, joka huomatessaan jäävänsä tappiolle oikeudessa suostui jättämään adventismin nimestään pois ja käyttää muistaakseni "Eternal Gospel Church nimeä.

Viimeisin tapaus on Tenneseestä, jossa "Creation Seventh-day Adventist Church" (ihan huuhaa kirkko) tänä vuonna keväällä tulleen oikeuden päätöksen mukaan ohjattiin käyttämään muuta nimeä, vaikka oikeus asettikin kyseenalaiseksi sen, voiko kirkon nimeä rekisteröidä.

Itse pidän tätä koko juttua vähän lapsellisena vaikka kysymyksessä on ensisijaisesti ollut yritys estää ihan kaikkia hihhuleita (niinkuin esimerkiksi niitä davidiaaneja) esiintymästä kirkon nimissä ja normaaleina adventisteina. Muun muassa katolinen kirkko harkitsi toimia Adventtikirkkoa vastaan, kun yksi tällainen kirkosta irrallaan oleva ryhmä laittoi
Adventtikirkon nimeä käyttäen suuria (ja typeriä) katolisuuden vastaisia lehti-ilmoituksia
sanomalehtiin.

No kaipa kirkolla on parempaakin tekemistä niin, ettei sen tarvitse olla tässä kovin fanaattinen.

Mutta juttu liippaa aika läheltä palstaakin. Täällähän on päivittäin adventisteina esiintyviä ties mitä, ...ja kumman tosissaan heidän juttunsa otetaan vaikkei syytä olisikaan. Hmmm... olisikohan haasteen paikka?? :>

Iloa ja rauhaa Herrassa toivottelee

Kai

Äänestä
  • vastauksesta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmentynyt! kirjoitti:

Minkälaisia oikeustaisteluja pääkonferenssi käy yksittäisiä uskovia ja paikallisseurakuntia vastaan? Olen kuullut pääkonferenssin haastaneen oikeuteen seitsemännen päivän adventistit nimeä käyttävät paikallisseurakunnat. Sanaa seitsemännen päivän ei saisi käyttää. En ole ollenkaan varma onko asiassa perää, mutta siksi kysyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu