mahdoton tehtävä Benedille

"Liian hapokasta, ei pysty."
Ei sitä tartte kierrellä ja kaarrella.

se on siellä. :-)

JÄLLEENSYNTYMÄ RAAMATUSSA

Viimeaikoina johtuen luultavasti New Age liikettä kohtaan tuntemastaan pelosta ovat monet koreasti oppineetkin teologit käsitelleet Raamatun ja jälleensyntymäopin välisiä suhteita. Näiden teologien mukaan oppi on yleensäkin itämais-kreikkalais-platonista lainatavaraa, vailla raamatullisia perusteita ja muutenkin mahdoton, koska heidän mukaansa ihminen ei luoduksi tullessaan ole edes ylipäätään saanut erillistä sielua, joka voisi minnekään uudelleen syntyä. Ihminen on heistä yksi jakamaton sieluruumis ja sanalla sielu onkin sama merkitys kuin sanalla henkilö. Kuitenkin tämä kuollut sielu jossain ihmeellisessä olomuodossa on tuonelassa odottaen siellä tietoisena ja ruumiillisena uutta luomistaan ja ylösnousemistaan.
On myös teologeja, joiden mielestä koko ihminen sieluineen kuolemassa kuolee ja luodaan ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen, kuitenkin samaksi persoonaksi kuin mikä hän kuollessaan on ollut. He eivät kuitenkaan kerro, luodaanko hänet uudelleen samanlaiseksi. Ylösnouseeko tällaisen tulkinnan mukaan ylös esim. synnytyksessä kuollut lapsi muutaman minuutin ikäisenä, vanhus vanhuksena, halvaantunut halvaantuneena , nuorukainen nuorukaisena jne.

Teologit eivät edelleen käy juurikaan arvailemaan, missä muualla kuin hautausmaalla sielu ylösnousemista odottaa. Tuonelaa ei haluta paikallistaa. Muutoin jouduttaisiin ottamaan kantaa kysymykseen, miten jakamaton sieluruumis voi yhtä aikaa olla kahdessa eri paikassa, sillä Raamatun mukaan tuonela eli sheol on varattu sieluille ja hauta sachat ruumiille. Että paikat ole samoja, ilmenee selvästi Jobin kirjan 21. luvun jakeesta 26 ja psalmista 16 jakeesta 10:

Yhdessä he panevat maata multaan
Ja madot peittävät heidät (Job)

Sillä sinä et hylkää minun sieluani
tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä
kuolemaa.

Kun teologit eivät yritä kahden odotuspaikan ongelmaa kosketella, he joutuvat ohittamaan koko ongelman. Ja joutuvat ohittamaan ja selittämään pois paljon muutakin, kuten Jeesuksen monet selvästi jälleensyntymää tulevat kannanotot, sekä myös sen, että �jakamattoman? sieluruumiin sijasta Raamattu selvästi tuntee kolmijaon sieluun, ruumiiseen ja vielä henkeen.
Sielu, henki, ruumis

Paitsi että vähättelevät Jeesuksen omia sanoja ja antavat niille varsin väkinäisiä merkityksiä teologit välttävät myös usein viittaamasta niihin Raamatun kohtiin, jotka tehden selvän eron ihmisen kolmen tekijän välillä, antavat myös ymmärtää, että niistä on tavoitettavissa tai että niistä heijastuu myös selvä jälleensyntymisajatus:

Herran laki on täydellinen, se
palauttaa sielun (Ps. 19:

Tässä kohdassa sielun liikkeestä käytetään heprean verbiä sub, jonka alkumerkitys on palata, kääntyä takaisin, mutta joka voi merkitä myös uudelleen elpymistä ja virvoittumista. Kristillinen kääntäjä haluaakin käyttää tässä sanaa virvoittaa, Herran laki virvoittaa sielun. Edellinen jae 7 puhuu kuitenkin auringosta, joka kiertää rataansa ja kun heprean lakia tarkoittava sana Torah tulee alun perin ympyrää tarkoittavasta sanasta tor (mistä huom. myös tori, torat, tarot, ratas), on täysin mahdollista, että psalmin kirjoittaja vertaa sielua aurinkoon, joka säännönmukaisesti kiertää ja palaa aina uudelleen alkuun. Uudessa alussa sielu on tietysti myös vironnut tai virvoittunut kuten ihminen aamulla yön levättyään.
Jakamattomuuden ideaa vastustaa psalmi 16, jae 9 :

Sen tähden minun sydämeni iloitsee
ja sieluni riemuitsee
ja myös minun ruumiini on turvassa.

Sydän kuvaa elinvoimaa, sielu tajuntaa ja ruumis ainetta. Ruumiista ja sielusta puhutaan myös seuraavassa:

Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi
Jumala olisi minun sieluni valo (Ps. 73:26)

Ja sitten voi nähdäkin jo edellisistä edellytyksistä nousevia tämän selvästi sielun kuoleman jälkeisistä liikkeistä ja tulkita niihin sisältyvän myös:

Sinä virvoitat meidät jälleen henkiin ja maan
syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin( Ps. 71. 20)

Hän ojentautui pojan yli kolme kertaa ja
huusi Herraa ja sanoi: �Anna tämän
pojan sielun tulla häneen takaisin�

Ja Herra kuuli Eliaa ja pojan
sielu tuli häneen takaisin.(I Kn. 17:21-22)

Elia herätti kuolleen henkiin, jolloin siitä irronnut sielu palasi siihen takaisin. Teologit katsovat, että kysymyksessä olisi olut vain elinvoiman palaaminen, mutta kyllä heprealaiset selvästi uskoivat, että kuolleen sielu heti kuoleman jälkeen nousee joko ylös Jumalansa tykö tai sitten jää Tuonelaan odottamaan siirtymistään helvettiin. Palaamme tähän yksityiskohtaisemmin Jobin kirjan esittelyn yhteydessä.
Edellisessä sitaatissa ei ollut kysymys tietenkään jälleensyntymisestä vaan sielun liikkeestä, mutta 1. Samuelin kirjan 2. luvun jae 26 puhuu jo selvää kieltään:

Herra antaa kuoleman ja antaa elämän,
Hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen

Kristillisen tulkinnan mukaan tässäkin puhuttaisiin vain kuolleiden yleisestä ylösnousemuksesta, ei jälleensyntymästä. Mutta ei tulla ajatelleeksi, että jo ajatus ylösnousemuksesta saattaa olla korruptoitunut muunnelma sitä paljon vanhemmasta uskosta jälleensyntymään. Ja kohdasta kyllä henkii ajatus siitä, että tuonelasta palaava henkilö jatkaa elämäänsä nimenomaan maan päällä, mitä ylösnousseet eivät tee vaan jatkavat henkiolentoina matkaansa tuomiopäivän oikeuden istunnon jälkeen taivaaseen. Joka tapauksessa edellä siteeratut Raamatun jakeet näkevät ihmisen selvästi kolmijakoisena ja voidaksemme varmistua mahdollisuudesta, että tämän kolminaisuuden sielua vastaava osa on se, mikä voi – ei vain nousta ylös tai vain herätä henkiin – myös jälleensyntyä, tarkastelemme vielä hieman Raamatun omaa todistusta.

Elian paluu

Vanhan testamentin kirjakokoelma päättyy 39:n kirjan jälkeen profeetta Malakiaan merkittävään ennustukseen profeetta Eliaan paluusta. (Ml. 4:5-6)

Katso, minä lähetän teille profeetta
Elian, ennekuin tulee Herran päivä,
Se suuri ja peljättävä.

Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet
lasten puoleen ja lasten sydämet heidän
isiensä puoleen, etten minä tulisi ja
löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi

Kerrottakoon historiasta kiinnostunutta lukijaa varten, ennekuin menemme jakeiden vertailuun Luukkaan evankeliumin vastaavien kanssa, että profeetta Malakian nimi johtuu ensinnäkin juurisanasta malak, josta nousevat sekä enkeliä että kuningasta tarkoittavat heprean sanat. Malakia on Vt:n viimeinen profeetta ja eli noin 400 eKr. Malakian ja Uuden testamentin väliin jää siis noin 400:n vuoden pituinen aukko, joka täytyy osin Daniel kirjan uudempien osien avulla, mutta varsinaisesti aukon täyttäisivät Maccabealaiskirjat, jos ne vielä Raamattuun kuuluisivat. Ne on kuitenkin jätetty Raamatusta pois. Kirjat ovat kuitenkin erityisen tärkeät ymmärtääksemme Jeesuksen toimintaa ja hänen aikansa innokasta Messias-odotusta. Kansa oli nimittäin menettänyt maccabealaisjohtajien sille verisesti taisteleman itsenäisyyden vuonna 63 eKr. Roomalle ja kansa odotti, että Herra jälleensynnyttäisi sille uuden vapaustaistelijan, messiaan, jota myös Malakia Eliaan edelläkävijän hahmossa oli sille ennustanut. Luukkaan evankeliumi uskookin ennustuksen täyttyvän: Johannes Kastaja on Elias, joka on käyvä Messiaan edellä:

…ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan
Ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.

ja hän kääntää monta Israelin lapsista
Herran, heidän Jumalansa tykö.

Ja hän käy hänen edellään Eliaan
hengessä ja voimassa kääntääkseen
isien sydämet lasten puoleen( Lk. 1:13,16,17)

Luukkaan sanamuotojen lähes täydellinen yhtäpitävyys Malakian kanssa osoittaa selvästi Luukkaan tarkoittaneen, että syntyvässä Johanneksessa toteutuu ennustus nimenomaan Eliaan takaisintulosta. Kristillinen tulkinta näkee, että kyseessä ei voi olla Elian jälleensyntymä, koskapa Elia oli noussut elävänä taivaaseen ja koska ei näin ollut kuollut, ei voisi suudelleen syntyäkään. Tulkinta on huono, sillä eihän Raamattu sano, ettei ruumiillisesti taivaaseen tulisissa vaunuissa noussut Elia olisi myöhemmin myös kuollut. Vai olisiko hän elänyt ruumiillisesti taivaassa satoja vuosia? Ja Johanneshan toteaa Eliaan nimenomaan syntyvän Elisabetista.
Tähän kuulen taas oikeaoppisen argumentoinnin, että kun sanotaan Johanneksen kulkevan Eliaan hengessä, sanonta olisi vain kuvaannollinen ja tarkoittaisi vain Eliaan kanssa samankaltaista rohkeutta ja vastaavaa toimintaa. Malakia oli kuitenkin ensinnäkin luvannut, että Herra lähettää nimenomaan profeetta Elian ja nimenomaan konkreettisen Eliaan paluuseen tuolloin yleisesti uskottiin. Toiseksi käsite ‘hengessä’ voidaan myös kääntää ’sielussa’, sillä kreikan sana pneuma tarkoittaa myös sielua, eikä asiayhteys siis kiellä sanaa myös näin kääntämästä. Pneuman kääntämisen sieluksi estää vain perinteis-teologinen esiymmärrys.

Näin jälleensyntymäoppi nousee Raamatusta itsestään, sitä ei siis tarvitse sysätä vain Pythagoraan, Platonin tai kenenkään muunkaan hellenistisen neron niskoille. Joskus oppi nousee Raamatusta niin voimakkaana, että se tunkeutuu jopa suomalaisen käännöksenkin läpi ja kirkkaimmillaan ei oppia kykene sumentamaan äärimmilleenkään trimmattu eksegeettinen akrobatia. Kuten kertovat myös

Jeesuksen omat sanat:

Jeesus vastasi ja sanoi: Elias tosin tulee
ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta
minä sanon teille, että Elias on jo
tullut, mutta he eivät tunteneet häntä.

Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen
puhuneen heille Johannes Kastajasta.
(Mt. 17:11-13)

Matteuksen luvussa 11 Jeesus olikin suoraan sanonut, että Johannes on Elia, joka oli tuleva.

Näistä Jeesuksen sanoista on luonnollisesti koetettu kiemurrella irti tavalla, jota edellä olemme Eliaan yhteydessä kuvanneet. Jeesus käyttää vain kuvakieltä jne. nämä harmonisoinnit ovat naivia ja epäjohdonmukaisia. Jos Jeesuksen selviä sanoja ei voi ottaa sellaisinaan tässä kysymyksessä, niin missä sitten voi? Kristilliset tulkitsijat ovat usein jälkiviisaita eli tulkitsevat kaiken Raamatussa sen mukaan, mitä myöhäsyntyisen oppirakennelman pönkittäminen milloinkin vaatii.

Tyydyttävää selitystä ei reinkarnaatiota vastustava kirkkomme ole kyennyt antamaan myöskään oppia tukevaan Raamatun kenties tunnetuimpaan jaksoon, missä Jeesus ottaa kantaa sokeana syntyneen lapsen syyllisyyteen:

Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä
sanoen: “Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö
vai hänen vanhempansa, että hänen piti
sokeana syntyä”?

Sokeana syntyneen syyllisyyden probleema käsitellään Johanneksen evankeliumin luvussa 9 jakeissa 1- 7. Teologi Matti Repo näkee oheisen kysymyksen taustalla olevan Mooseksen uhkauksen siitä, että Herra on kostava isien teot lapsille kolmanteen tai neljänteen polveen.
Ja totta onkin, että sokeus on juutalaisuudessa nähty ankarana Jumalan rangaistuksena. Mutta tämä ei sinänsä ole olennaista vaan tietysti se, että kysymys olettaa nimenomaan myös lapsen voineen tehdä syntiä ennen syntymäänsä, koskapa sen piti ’sokeana syntymän’. Teologian tohtori Repo selviää ongelmasta selittäen, että lapsi olisi kysyjistä jo sikiönä voinut äitinsä kohdussa tehdä syntiä ja voinut saada sokeutensa rangaistuksena tästä!
Siis embryo olisi ensin kehittynyt näkeväksi, sitten tehnyt syntiä ja rakastava Jumala olisi siten rangaissut sikiötä sokeudella. Kaikella kunnioituksella teologisia selityksiä kohtaan, ainakaan tämän kirjoittaja ei moiseen malliin hevin usko, mutta ei uskonut Jeesuskaan, joka kielsi sokeuden olevan sikiön syytä: “Ei tämä, eikä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki”.
Matti Repo katsoo Jeesuksen viittauksen Jumalan tekoihin poistavan karman lain, koskapa hän ei syyllistä lasta. Ja Repo vetää tästä sen johtopäätöksen, että Jeesus samalla välillisesti kumoa koko jälleensyntymisopin.
Vastaan voisi todeta, että ‘Jumalan teot’ voivat toki olla karmallisia nekin ja vaikka Jeesus ei ota kantaa karmaan sinänsä, ei siitä seuraa etteikö asialle voisi olla joku muu kuin välittömästi vanhemmista tai lapsesta johtuva karmallinen syy. Karma voi ?pomppia� kuten lääketieteessä perinnölliset sairaudetkin. Toiseksi ajatus jälleensyntymästä on eri kuin ajatukseen liitetty yksilöity oppi vaikkapa syyn ja seurauksen laista; olennaista on ja pysyy siis se ettei Jeesus kyseenalaista opetuslasten kysymykseen liittyvää ajatusta lapsen elämästä ennen syntymäänsä. Johdonmukaista, jos haluamme kohdan avulla kieltää jälleensyntymäajatuksen torjua olisi ajatella, että opetuslapsen uskoivat, että sielu on pre-ekstistenttinen ja lapsi olisi tällaisena ennalta olleena sieluna voinut tehdä syntiä jo ennen sikiöksi ruumiillistumistaan! Mutta Repo ei vetoa tähän, koskapa nykyisen kristinuskon tulkinnan mukaan Jumala luo uudet sielut vasta hedelmöittymisen hetkellä.

Raamatun monista jälleensyntymisajatusta tulevista kohdista lukijan kannattaa tutustua vielä vaikkapa seuraavaiin:

Sananlaskut 8: 22-31
Psalmi 90: 3
Roomalaiskirje 9:11-14.
Saarnaaja 12 jae 6

Tarkoitetut sanalaskut puhuvat toki ikiaikojen viisaudesta, mutta tämä personoitu viisaus voidaan nähdä myös ideana ikuisesta sielusta, joka Jumalan on ennen aikojen alkua luonut työ- ja leikkitoverikseen ja jonka ihastuksena ovat ihmislapset, so. joihin sielu aika ajoin siirtyy. Virallinen Raamatun selitys näkee viisaudella tarkoitettavan Jeesusta, jonka sanonta “Jo ennen kuin Abraham syntyi, minä olen” viittaisi tähän varsinkin, kun Johanneksen evankeliumin alku puhuu myös Sanasta, jonka kautta kaikki on saanut alkunsa. Ja tämä Sana olisi Jeesus. Jeesus ei kuitenkaan puhu välttämättä vain omasta ikuisesta minuudestaan, vaan kaikkien ihmisten egojen eli tajuntojen alkuperäisestä iankaikkisuudesta ja käyttää itseään vain esimerkkinä.

Psalmi 90:n jae 3 on erityisesti kabbalistien jälleensyntymäopin lähde:

Sinä palautat ihmiset takaisin tomuun ja sanot:
“Palatkaa jälleen te ihmisten lapset.”

Ja Roomalaiskirjeen luvussa 9 jakeissa 11-14 on varsin erikoista luettavaa:

Ja ennen kuin kaksoset olivat syntyneetkään.
Ennen kuin he olivat tehneet mitään
hyvää tai pahaa, niin, että Jumalan
valinnan mukainen aivoitus pysyisi,
ei tekojen tähden vaan kutsujan tähden.

Sanottiin hänelle: Vanhempi on
palveleva nuorempaa

Niin kuin kirjoitettu on:
Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin.

Jumala ei ole siis pannut kaksosia eriarvoisen järjestykseen näiden omien tekojen mukaan, vaan oli valinnut vanhemman nuoremman palvelijaksi siksi, että oli Paavalin mukaan Kaikkivaltiaan oikeudella rakastanut toista jo ennen kummankaan syntymää enemmän kuin toista: Sillä �?Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin�?. Paavali huomaa asiaan liittyvän oikeudellisen ongelman ja selittää Jumalan oikeutta mielivaltaisiin valintoihin monta jaetta.
Jakeessa 23 hän toteaa kaiken perustuvan ns. ennaltamääräämiseen:

Ja on tehnyt (Jumala) sen saattaakseen
kirkkautensa runsauden ilmi laupeutensa
astioissa, jotka hän on edeltä valmistanut
kirkkauteen.

Jaakob ja Eesau ovat siis olleet jo persoonina ennalta, joista toisen Jumala oli ennalta valmistanut laupeuden astiaksi ja määrännyt lupauksen lapseksi. Selvä ajatus jälleensyntymästä. Mutta puhuttelevimpana Raamatun osana aiheemme kannalta pitää kirjoittaja Saarnaaja 12:sta jakeita 6 ja 12.

Elämänpyörät

Ennekuin hopealanka katkeaa
Ja kultamalja särkyy
Ja vesiastia särkyy lähteellä
Ja nostopyörä särkyneenä putoaa
kaivoon

Ja tomu palajaa maahan, mistä se on
Tullutkin Ja sielu palajaa Jumalan
tykö, joka on en antanutkin.

Huomio tulee kiinnittää sanaan nostopyörä tai ammennuspyörä, jota sanaa vanha suomalainen käännös käyttää. Kun palautamme mieleen erään antiikin kaivon nostolaitteen mallin, voimme nähdä siinä kaivon yllä olevan pyörän, joka kierrättää pyörän kautta kulkevaa nuoraa, jossa on vesiastioita säännöllisin välein. Koska vesi oli elämälle tärkein elementti erämaassa, alettiin vettä nostavaa pyörää kutsua myös elämän pyöräksi. Saarnaaja käyttää pyörästä heprealaista sanaa galgal ja koska sana on erittäin merkittävä kirjasemme jatkoakin ajatellen, toistamme jakeen 6 tähän myös hepreaksi:



Nostopyörää tarkoittava sana on kolmas toisella rivillä vasemmalta eli lglg. Tämä sana on itse asiassa yhdyssana ja muodostuu kahdesti toistuvasta sanasta gal, joka puolestaan tarkoittaa pyöreistä kivistä muodostunutta kasaa. Sanasta johtuu myös eräitten eläimien tuottamia pieniä ulostepalloja kuvaava käsite galal. Tästä sanasta on tullut edelleen verbi pyörittää gilal ja viimein pyörä galgal. Sanassa on siis idea pallon tai pallojen pyörittämisestä ja luultavaa, että samasta alkuideasta on lähtöisin Egyptin Skarabee eli pillerinpyörittäjä, siis eräs koppakuoriaislaji, joka pyörittää pieniä lantapalloja ja josta on tullut ikuisen elämän symboli. Tästä ei olekaan sitten enää pitkä matka heprealaisen sanan gilgul ideaan pyöristä pyörissä, sillä lvglg on heprean jälleensyntymää tarkoittava sana. Siihen on vain tullut lisää ja sanaa vastaava kirjain vav eli v joka hepreassa tarkoittaa yhdistymistä ja onkin kirjaimelliselta nimeltään koukku tai haka. Kirjain siis yhdistää eri ympyrät toisiinsa ja kun v symboliikassaan vastaa vielä membrum virileä syntyy näin johdonmukaisesti idea jälleensyntymäympyröistä. Kirjainnimien gl ja u yhteiset lukuarvot ovat myös aiheen kannalta tärkeitä, mutta tulemme niihin myöhemmin.
Vaikka asia kuullostaakin banaalilta ja karkealta, niin pienet lantapalloulosteet syntyvät lähes samasta paikasta kuin pieni lapsikin, eli elävää ja kuollutta synnyttävät lähteet ovat ihmisessäkin rintarinnan. Ja heprean sana lähdekin on gilgal. Näin on myös ymmärrettävää, että vielä tänäänkin sanat shit ja sex ovat kielellisiä sukulaisia. Nostopyörä nostaa uudelleen ja uudelleen elämän vettä ja härät pyörittävät ja pyörittävät nostopyörän aisaa ja Härät jättävät nekin pyöröuran, joka täyttyy vähitellen lannasta. Tästä kuoleman lantapyörästä nousee elävä skarabee pyörittämään kokkareesta omaa pyöräänsä.

Saarnaajan hopealanka on siis verrattavissa kaivon nostopyörän nuoraan, molemmissa symboloidaan elämälle välttämätöntä yhteyttä sen ikuiseen lähteeseen, mistä toistuvat elämät ammentavat.

Elämänpyörä uudessa testamentissa

Elämänpyörää Uudessa testamentissa on käsitellyt kirjastotalo Metsossa 13.11. 1993 Tampereella pitämässään esitelmässä myös teologian tohtori Repo. Hän tosin pitäytyy vain Uuden testamentin pohjalla, mutta käsittele aiheen kannaltaan siinä määrin perusteellisesti ja hyvin, että on syytä toistaa hänen kuvauksensa tähän:

Apostoli Jaakob varoittaa kielen synneistä ja sanoo kielen “sytyttävän tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta”. (Jaakob 3:6). Elämän pyörän (trokhos tees geneseoos ) voitaisiin perustellusti väittää tarkoittavan sananmukaisesti elämän pyörää tai kiertokulkua.
Pyörä on tuttu symboli mm. budhalaisuudessa. Mutta uuden testamentin maailmaa lähempi esikuva löytyy orfilaisuudesta. Orfilaisuuden on sanottu liikkeenä ollen vielä epämääräisempi ja rajoiltaan häilyvämpi kuin konsanaan New Age. Jälleensyntymiseen kuitenkin uskottiin ja sitä kuvattiin käsitteellä ’syntymän pyörä’ (kyklos tees geneoos). Sielun katsottiin olevan katoamaton ja niin kauan kuin se oli vihkimätön ja puhdistamaton, sen oli palattava uuteen maalliseen elämään. Orfilaisen vihkimyksen tai askeesin oli tarkoitus vapauttaa tästä kiertokulusta tai ainakin lyhentää sitä.

Jaakobin kirjeessä ei ole sanaa genesis kuitenkaan käännetty syntymäksi, koska se tarkoittaa myös sitä mikä syntyy, eli elämää. Vastaava rakenne on kirjeen 1. luvun 23. Jakeessa, jossa mies kuvastimesta katselee ‘omien kasvojensa piirteitä’. (prosoopon tees geneseoos autuu), sananmukaisesti syntymänsä kasvoja eli asiallisesti ‘olemassaolonsa hahmoa’. On lisäsi esitetty, että Jaakobin kirjeen trokhos voitaisiin kääntää ‘kuluksi’, mikäli painoa siirretään jälkimmäiseltä tavulta ensimmäiselle. Näin Jaakob puhuisikin elämän kulusta eikä pyörästä. Tämä oletus lienee kuitenkin turha, sillä ‘elämän pyörä’ on ollut käytössä oleva sanonta myös orfilaisuuden ulkopuolella. Kreikkalaisissa lähteissä verrataan elämää pyörään, joka kiertäessään vie välillä alas ja tuo taas ylös. Se tarkoittaa nopeaa onnen kääntymistä, myötä ja vastoinkäymistä. Vastaavassa mielessä käsitettä on käytetty myös juutalaisuudessa, ajatellen onnea ja onnettomuutta elämässä ‘välttämättömyyden pyöränä.’ (Filon)

Tämä käsite näyttää tulleen orffilaisuudesta yleiseksi kreikkalaiseksi sanonnaksi, jonka myös juutalaiset ovat omaksuneet. Sen alkuperäinen sisältö on jo sitä vastoin kauan aiemmin liuennut ja sekoittunut yleisen elämän käsittämiseen onnen ja epäonnen vaihteluina. Vastaavalla tavallahan Raamatusta monia sanontoja on poimiutunut irralleen ja tullut osaksi jokapäiväistä suomalaista kielenkäyttöä ilman yhteyttä alkuperäiseen sisältöönsä. Esim. ‘kielletty hedelmä’ on ylipäätään jotain kiehtovaa ja kiellettyä, ja ‘A ja O’ on jotain ehdottoman tärkeää - lieneepä myös käsite manttelinperijä kotoisin Elian ja Elisan suhteesta.

Näin siis tohtori Repo. Hänen pyrkimyksenään on siis sanoa, että Jaakob käyttäessään käsitettä ’syntymän tai elämän pyörä’ ei käytä sitä alkuperäisessä merkityksessään. Revon todistelu kielen funktioiden muuttumisesta ja eri diskursiivisista merkityksistä on tietysti oikein, mutta mikään, mitä hän sanoo ei todista, etteikö heikentyneitäkin ja vieraissa asiayhteyksiä käytettyjä ilmaisuja voitaisi käyttää myös alkuperäisessä merkityksessään, mikäli käyttäjä nuo alkuperäiset merkitykset tuntee. Niinpä mikään ei estä suomalaista kadunmiestä käyttämästä sanontaa ‘kielletty hedelmä’ juuri siinä alkuperäisessä raamatullisessa merkityksessään, missä tuosta perimätiedon mukaan grape-hedelmästä on alkujaankin puhuttu.
Jaakobin lausumaa on myös tarkasteltava sen koko kontekstissa. Jaakob puhuu syntymän pyörästään syyn ja seurauksen yhteydessä. Synnin kieli sytyttää pyörän, joka liekehtii helvetin tulta! Tietysti voidaan sanoa, että onhan tämän elämän huono onnikin on seurausta synnistä, mutta voiko tuollaista onnea verrata helvetin tuleen? Sillä katsoohan Jaakob pahan kielen synniksi, joka kierrättää ihmisen helvettiin. Ilmaisu ja idea ei ole repomaisen vetinen. Kun Jaakob oli Jeesuksen veli, kannattaa muistaa mitä Jeesus sanoi kielestä: (Mt. 15: 11,17.19):

Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään
Vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen.

Ettekö käsitä, että kaikki mikä menee
suusta sisään, käy vatsaan ja ulostuu.

Mutta se mikä tulee suusta ulos, se tulee
sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.

Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset,
murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet,
väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.

Jeesus ja Jaakob puhuvat samasta asiasta ja kun Jaakob puhuu tässä yhteydessä helvetin liekein palavasta ’syntymän pyörästä’, ei ole epäilystäkään, etteikö hän puhuisi kuoleman jälkeisistä sanktioista. Puheessa on kysymys kiirastulesta, johon sielu viedään puhdistumaan tahraisuudestaan, puhdistunut sielu voi syntyä ja nousta uuteen elämään. Näin uskoivat orffilaiset ja ei ole estettä, etteivätkö Jeesus ja hänen veljensä olisi tunteneet niin orffilaisten kuin muidenkin mystien kieltä. Olivathan he itsekin mysteerioihin vihittyjä . Kuten todistaa apostoli Paavali kertoessaan puhuvansa Jumalan mysteerio-viisaudesta täydellisten seurassa.( 1 Kr. 6 ja 7). Sanat mysterios ja teleios, salaisuus ja täydellisyys, olivat mysteeriuskontojen termejä.

Paavalin lausumat ovat jääneet kiusaamaan myös Origenesta ja Jeromea.
He kiinnittävät huomiota Paavalin väittämään, että Jumala on valinnut opetuslapset ja tietenkin Paavalin olemaan Kristuksessa pyhät jo ennekuin maailma oli perustettu. (Ef. 1.4).Paavali jatkaa vielä jakeessa 5, että jumala oli valinnut heidät lapseuteen nimenomaan edeltäpäin. Origenes katsoi kohdan todistavan sielujen ennaltaolosta, mitenkä muuten jo ennen maailman perustamista Paavali niminen henkilö olisi voitu valita lapseuteen. Jerome puolestaan katsoo, että valinta oli tapahtunut vasta Paavalin ollessa äitinsä kohdussa ja Jumala oli kaikkinäkevänä ja Kaikkivaltiaana päättänyt jo ennen luomista, että eräs Paavali muutama miljardi vuotta myöhemmin tulisi pelastumaan. Jerome puolustaa siis ns. predestinaatio eli ennaltamääräämisoppia ja Origenes pre-eksistenssi eli siis sielujen ennaltaolo-oppia.
Kristinuskon opillisen johdonmukaisuuden nimissä Origenes oli tietysti lähempänä totuutta, sillä opetuksen mukaan ihmisellä oli vapaa tahto ennen syntiinlankeemusta ja jos Adam ei oli langennut ei ketään olisi tarvinnut pelastaakaan eikä pelastetuksi valita. Jos kaikkinäkevä Jumala taas tiesi ennalta Adamin lankeavan, niin eihän silloin voinut olla kysymys tasaveroisesta tahdonvalinnasta vaan Adamille oli luotu niin heikko tahto, että lankeaminen tulisi tapahtumaan. Tätä probleema eivät kummatkaan kirkkoisät ole huomanneet.

Mutta palatkaamme Vanhan testamentin puolelle ja sen ehkä selkeimmin ja vaikuttavimmin uudelleen ruumiillistumisesta ja karmasta puhuvaan Jobin kirjaan.

Job jälleensyntyvänä sieluna

Jobin kirjaa pidetään Raamatun vanhimpana, sen tuntee sanan Jumalakin sen vanhimmassa feminiinimuodossa Elohee ja siinä Saatanakin on vielä yksi tämän Jumalan pojista. Jobiakin vanhempia fragmentteja Raamattuun toki sisältyy esim. ns. Deboran lauluun tuomarien kirjassa. Debora merkitsee mehiläinen, joka sekin on elämän ja sielun symboli ja olisi houkuttelevaa keskustella tästäkin ahkerasta pikku otuksesta ja sen kabbalistisesta symboliikasta enemmän, mutta rajoitettu tila pakottaa viittaamaan mehiläiseen vain alaviitteessä ja pysymään nyt Jobissa.
Jobin kirja on kuuluisaa teodikean ongelmaa, viattoman kärsimyksen ongelmaa, pohtiva teos. Se ei kykene antamaan tyhjentävää vastausta, mutta asia tulee hieman ymmärrettävämmäksi, jos monien rabbien lailla käsitämme Jobin kärsivän ja vaeltavan sielun karmallisena vertauskuvana.

Jobin luku 33 näkee sielun palava juuri kolmesti:

Katso, kaiken tämän tekee Jumala
kahdesti, kolmastikin ihmiselle.

Palauttaakseen hänen sielunsa haudasta
Ja antaakseen elämän valkeuden hänelle.

Tässä Jobin luvussa 33, missä on kysymys ihmisestä, jonka Jumala on pannut sairasvuoteelle, mutta jonka elvyttää takaisin �?nuoruutensa voimiin�?, on myös 33 jaetta! Mikä ei ole sattuma eikä jää vaille merkitystä.
Muistamme. Että Jeesus kuoli 33-vuotiaana ja että esim. vapaamuurariuden ns. skotlantilaisessa riitissä korkeimman ja arvokkaimman asteen numero on 33
.
Lukuarvo 33 on edelleen heprean gematriassa eli kirjainten ja lukujen vastaavuuksissa G ja L kirjaimia (g gimel = 3 ja l lamek=30) edustava luku. Nämä konsonantit näyttelivät, kuten olemme edellä osoittaneet, erittäin keskeistä roolia sanassa gilgul, joka siis on jälleensyntymää hepreaksi tarkoittava sana. Raamatun paikannimi Gilgal on samaa juurta ja muutenkin yhdistelmä Gl on pyhässä kirjassa tärkeä¸ Daavid voitti Goljatin, Jeesus syntyi Galileassa ja kuoli Golgatalla. Maapallon tunnus on G ja kirjain on myös vapaamuurariuden, jonka suurmestarina ruotsalaiset muurarit pitävät Jeesusta, keskeinen tunnus. Hepreassa kirjaimen nimi on gimel, joka merkitsee kamelia ja joka alkaa g:llä ja päätyy l:ään. G kirjaimen gematrinen lukuarvo on 3 ja se viittaa vapaamuurariuden kolmeen asteeseen, mutta myös siihen, että maapallo, globe, on auringosta lukien kolmas planeetta. Huomaa sanan globe alkukirjaimet.

Kun nimi Golgatha kirjoitetaan arameaksi gulgalat ja jälleensyntymää tarkoittava sana feminiinin monikossa (sielu on feminiini) gilgulot, on helppo havaita, että kyseessä on sanaleikki, jolla viitataan auringon jälleensyntymään kalojen tähtimerkissä. Jeesuksen kuolinpäivänä perjantaina klo 15, mikä symboloi kevätpäiväntasauksen maaliskuista hetkeä.

Jobin kirjan luvun 33 esiintymät eivät siis ole sattumia, vaan viittaavat kolmeen kehitysjaksoon ja elämänpyörään. Kahden pyörän mallissa aineellinen elämä on toinen ja spirituaali elämä toinen. Niinpä koko Raamatun kirjojen määrä onkin 33 33 eli 66 kirjaa.
Jobin kirjan 33. luku on myös muilta sisällöiltään siksi merkittävä, että on syytä ottaa tähän myös luvun ylle lainattujen lisäksi niitä valmistelevat jakeet, joissa kerrotaan ensin, miten Jumala on kurituksen kautta päättänyt kääntää ihmisen pois pahuudesta, ja tehnyt sen

Säästääkseen hänen sielunsa haudasta
Ja hänen henkensä syöksymästä pätsiin.

Kuritus on kuitenkin siksi kovaa, että jae 21 toteaa

Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin ja hänen
luunsa, ennen näkymättömät paljastuvat

Näin lähenee hänen sielunsa hautaa
ja hänen henkensä kuolonvaltoja.

Mutta hädässä on apu lähellä.

Jos silloin hänen puolellaan on enkeli, välittäjä
yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta
hänen vilpittömyydestään, niin Jumala armahtaa
häntä ja sanoo: “Vapauta hänet, ettei hän mene
hautaan, minä olen saanut lunastusmaksun.”

Sielu siis pelastuu ja jakeen 25 mukaan hänen ruumiinsa

Uhkuu taas nuoruuden voimaa,
Hän palajaa taas nuoruutensa päiviin.

Teologit selittävät, että ihminen joutuu tässä vain lähelle kuolemaa, josta aivan täpärästi pelastuu, koska Herra armahtaa hänet viime tipassa. Tällainen selitys ei kuitenkaan alkutekstin eikä hermeneuttisen tietämyksen valossa ole lainkaan uskottava. Ensinnäkin Jobin lihan kuihtumisesta käytetään heprealaisessa tekstissä verbimuotoa merai yarm ja verbin juurikonsonantteja mem ja resh tuottavat hepreassa monia nimenomaan kuolemaan viittaavia sanoja, joista mutkan kautta johtunevat myös esim. suomen kielen sanat myrkky, murha ja marras. Samasta verbistä johtuvat myös heprean sanat, jotka viittaavat jonkun korottamiseen tai nousemiseen . Siis sanalla voidaan ilmaista myös sielun nousemista taivaaseen. Sananmukaisesti Jobin liha onkin kohotettu pois hänen luidensa päältä, niin että luut näkyvät. Mutta onko hänestä tullut vain langanlaiha, mutta vielä elävä, vai onko hän kuollut ja joutunut Tuonelan odotushuoneeseen, se selvinnee jakeesta 25, jossa puhutaan enkeleistä, jotka maksavat Jobista takuut. Lukija kerrannee yllä olevan ao. sitaatin.

Tämä idea kuolleen arvioimisesta ja lunastamisesta perustuu selvästi egyptiläisessä kuolleiden kirjassa kuvattuun tapahtumaan ja asetelmaan, missä ihmisen sydän Tuomarien salissa punnitaan ja missä kuollut tekee ns. kielteisen tunnustuksen, jonka kirjuri Thot kirjoittaa muistiin ja vie Osiriksen eteen, joka sitten yhdessä 42:n muun tuomarin kanssa päättää kuolleen kohtalosta.

Tuonelan salin tuomarien luku 42 on sivumennen sanoen mielenkiintoinen siksi, että luku esiintyy useana eri ideana sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Vanhassa testamentissa se on aikaa, kahta aikaa ja puolta aikaa vastaava ajanmääre, joka on 42 kuukautta tai 1260 päivää eli määrää ajan, jona puolestaan Uuden testamentin Ilmestyskirjassa kuvattu profeetta saarnaa, mutta on myös luku, joka tulee Jeesuksen sukutaulun 3 x 14 sukupolvesta. Nämä kolme sukupolvea liittyvät puolestaan takaisin Osiris-taruun siten, että Osiriksen sanotaan tuoneen vehnän taivaasta ja Jeesus katkoi sabattina puolestaan nimenomaan vehnän tähkiä. Kaukaa haettuako? Ei välttämättä, sillä tiede on tehnyt sen hämmästyttävän havainnon, että vehnä on kehittynyt nykyiseen 42 kromosomiseen muotoonsa 3 x 14 kromosomin hyppäyksin, siis ensin 14 kromosomia, sitten 28 kromosomia ja sitten 42 kromosomia, jolloin vehnä on valmis eli täydellinen ja voidaan piirtää elämän puun muotoiseksi. (Lisää kuva tyylitellystä elämän puusta)

Näin on vaikea ajatella, että Jobin kirjankaan enkelit olisivat vain Jobin sairasvuoteen äärellä ja pitäisivät puolustuspuheensa siinä. Kun heprealaisillakin oli usko Tuonelaan eräänlaisena välipaikkana, jossa odotetaan viimeistä tuomiota, on johdonmukaista ajatella Jobin joutuneen sheoliin, siis ruumiillisesti kuolleen, mutta ei vielä hautaan sachat, joka on lopullisen tuhon paikka. Ja merkittävä on myös jakeen 25 maininta nimenomaan nuoruutensa päiviin palaavasta Jobista. Tuskin henkitoreissaan virunut vanha mies palaisi nuorukaiseksi, mikäli olisi ollut kyse vain parantumisesta. Tietysti voidaan sanoa, että runolliselle kuvakielelle on annettava vapauksia, mutta kun vielä muissakin Jobin sanonnoissa on vihjeitä jälleensyntymään, niin todennäköisesti tässäkin on kysymys saman motiivin kuvauksesta.

Luvusta 19 käy ilmi, että Job ei viihdy Tuonelassakaan, vaan kertoo sielunsa liikkuvan sieltä edelleen kohti Jumalaa:

Sitten kun tämä nahka on yltäni riistetty ja
olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan.

Jae on jyrkästi ristiriidassa nykyään olevan muotitulkinnan kanssa, että kuolemassa koko ihminen sieluineen kuolee ja luodaan vasta ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen. Tätä teologista oppia tarvittanee etenkin rippikoulunuorten vakuuttamiseksi siitä, että kun ihmisessä ei ole lainkaan ruumiista irrallista sielua, ei voi olla mitään mikä jälleen syntyisikään. Tulkinta on siis osa ns. New Agen vastaista taistelua.
Ihmisen jakautuminen egyptiläiseen ja platonistiseen tapaan useihin eri tekijöihin ilmenee kuitenkin selvästi Raamatun omassa todistuksessa, kuten psalmissa 16 jakeessa 9:

Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni
riemuitsee ja myös minun ruumiini asuu turvassa

Siis selvä komijako: sydän, sielu, ruumis. Mutta nykyopin kumoamiseksi kaksijakokin riittää ja kuvauksia erillisestä ruumiin jättävästä sielusta on Vt:ssa yllin kyllin. (Ps. 73: 24-28, Job 19: 26 jne.). Erityisen merkittävästi kaksijako näkyy kuitenkin siinä , että Vt. hautaa ihmisen ruumiin ja sielun selvästi eri paikkoihin. Ruumis joutuu hautaan ja sielu tuonelaan. Käsitteet eivät ole identtiset!
Näkisimme mielihyvin, miten teologit selittävät jakamattoman ja kuolemassa kokonaan kuolleen sieluruumiin voivan olla yhtä aikaa kahdessa eri paikassa? Mihin Sheolia tarvitaan ?
Vanhassa kuten Uudessa testamentissakin jää ihmisestä jokin osa kuolemassa eloon. Tämä on aivan selvää, eikä asian kirkkauden vuoksi kannata tässä kaikkia jakeita toistaa. Mutta selvin esimerkki kannattaa palauttaa lukijan mieleen, kertomus köyhästä kuolleesta ja Lasaruksesta Abrahamin helmassa:

Niin tapahtui, että köyhä kuoli ja enkelit
veivät hänet Aabrahamin helmaan.
Ja rikaskin kuoli ja hänet haudattiin.

Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa(!),
vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana
Abrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

Ja hän huusi sanoen. Isä Abraham! Armahda minua
ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää
veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä
minulla on kova tuska tässä liekissä.

Mutta Abraham sanoi: “Poikani muista, että
Sinä eläessäsi sait hyvää ja Lasarus samoin
sai pahaa, mutta nyt hän täällä saa lohdutusta
Sinä taas kärsit tuskaa.”

Jopa fundamentalistinen Raamatun Iso Tietosanakirja selittää asianomaisen kertomuksen kohdalla, että tässä on kysymys haadeksesta, paikasta jossa odotetaan viimeistä tuomiota ja paikassa on jopa kaksi osastoa, hyville ja pahoille.
Kysymys ei ole siis varsinaisesta helvetistä. Mutta samainen tietosanakirja puhuu itsensä pahasti pussiin jatkaessaan selitystä todeten rikkaan miehen joutuneen paikkaan, josta ei ole enää pelastuksen toivoa ja josta voisi päästä vain viimeiselle tuomiolle. Näinhän rikas mies olisi jo tuomittu ja mitään viimeistä tuomiota ei hänen kohdaltaan enää tarvittaisi. Katolisen kirkon kiirastulioppi toteuttaa luterilaista selitysoppia paremmin kertomuksen edellyttämän johdonmukaisuuden vaateen. Olennaista kuitenkin on, että kertomuksen henkilöt eivät ennen viimeistä tuomiota ole kuolleet. He elävät, muodossa tai toisessa.

Nykykirkon tarve opettaa Jehovan todistajien tapaan koko ihmisen kuolemaa on suhdanne teologiaa. Käsitys on edullinen vastustettaessa, kuten sanottu. New Agea ja siihen liittyviä uususkontoja, joissa jälleensyntymän vaihtoehtoa pidetään näkyvästi esillä.

Ylösnousemuksesta

Raamattu on 66 kirjan kokoelma, jota noin 33 eri kirjoittajaa on laatinut yli 1600 vuoden ajan. Se juuri miltään osin ole tulkittavissa täysin yksiselitteisesti. Tämän estää jo yksi se tosiseikka, että esim. kaikkien hepreankielisten sanojen merkityksiä eivät tunne enää edes heprealaisten omat kielitieteilijät. Kun alkutekstit oli kirjoitettu ilman sana ja lausevälejä ja ilman vokaaleja, on selvää, että myöhemmät sana- ja lausejaot vokalisoinneista puhumattakaan ovat voineet tuottaa tuhansittain tarkoituksia, joita aivan perimmäisissä teksteissä ei ole ollut. Lisäksi on syytä ottaa täydestä todesta ne heprealaisten oppineiden väittämät, joiden mukaan alun perin mustana ja valkoisena juosteena vastaanotetut merkkijonot on myös tarkoituksellisesti saatu sisältämään kertomuksia, jotka ovat olleet todellisten tarkoitusten eli monitieteellisten informaatioitten verhoja.

Nämä verhot eli pintatekstit sisältävät ja heijastavat lisäksi aikalaistensa käsityksiä, joista puolestaan tuhannet ja taas tuhannet uskonnolliset lahkot ovat vuosisatojen vieriessä muodostaneet omia tulkintojaan ja tulkintojen tulkintoja.
Tämä tulkintojen meri peittää yhtä hyvin kokonaisia kertomuksia kuin niiden osia ja yksityiskohtia aina yksittäisten sanojen merkityksiin saakka.
Ja yhä uusia lahkoja ja kolehtikuntia syntyy yhä enemmän ja enemmän väittämään omistavansa juuri se ainoa ja oikea pelastuksen tie, joka ikuiseen elämään vie. Mutta usein tuo tie tai paremminkin sen opas vie – kolehtikarjaltaan rahaa – toki korrektin pieniä määriä kerrallaan ja aina ‘hyvään tarkoituksen’, mutta lopulta uskonnolliset johtajat aina rikastumistaan rikastuvat tai tulevat vähintäänkin erittäin hyvin toimeen. Usko ja uskonto ovat myös erinomaisia elinkeinojen lähteitä.

Kaikki nämä lukemattomat lahkot ja kuppikunnat eivät tietenkään voi olla yhtä aikaa oikeassa, mutta kaikki ne toki voivat olla yhtä aikaa – väärässä! Näin esimerkiksi opit ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä tai oppi sielunvaelluksesta ja jälleensyntymästä tuskin voivat olla molemmat sellaisinaan oikeita, mutta molemmat voivat toki olla vääriä; kenties totuutta vastaavaa mallia tuonpuoleisesta elämänjärjestyksestä ei kukaan ole asiassa vielä edes keksinyt.
Mutta voivat jälleensyntymä ja ylösnousemus toki molemmatkin kuvata sielujen liikkeitä niiden iankaikkisella vaelluksella aikakaudesta aikakauteen. Mutta tällöin meidän on annettava tietyille näiden ideoiden yhteyksissä käytetyille alkutekstien termeille uusia ja ehkäpä alkuperäisempiä merkityksiä ja sisältöjä kuin tähän asti on tehty.

Ja voimmekin sanahistoriallisen tutkimusmatkan tehtyämme esimerkiksi huomata, että ylösnousemukseen liitetty käsite iankaikkisuus saa alkuteksteissä yleensä heprealaisen vastineen olam ja kreikkalaisen vastineen aion. Mielenkiintoista on nyt havaita, että kumpikaan sana ei alkumerkityksissään ole tarkoittanut koskaan loppumatonta lineaarista ja janaa muistuttavaa aikaa siinä mielessä kuin me tänään sen ymmärrämme. Heprealaisen olam sanan juuri on olma, joka merkitsee salaisuus ja aikana sana tarkoittaa ajanjaksoa, jonka pituus on tuntematon. Siis määrittelemätöntä ajanjaksoa, joka voi olla yhtä hyvin tunti kuin tuhat vuotta. Koska tällaisia eripituisia ajanjaksoja voidaan planeettojen ja muiden taivaankappaleiden kautta mitata lukemattomia ja voidaan ajatella myös näkymättömien kappaleiden mittaavan salatussa kaukaisuudessa samoin aikaa, niin sana olma tulikin hepreassa merkitsemään myös maailmankaikkeus, avaruus, joka suuruus jää toki salaisuudeksi, mutta loppumattomuuden tai rajattomuuden ideaa ei sanaan sisältynyt.
Sama koske kreikan aionia. Kristityille tuttu sanonta aina ja iankaikisesti, jossa aion esiintyy, merkitsee sananmukaisesti ajanjaksosta ajanjaksoon, eli modernisti syklistä toiseen. Tai ympyrästä ympyrään.


lähde http://seppoheinola.net/?page_id=18

" Jos"? Sinä olet Jumalan Poika niin heittäydy tästä alas, sillä onhan kirjoitettu: " Enkelit kantavat sinua käsillään ettet jalkaasi kiveen loukkaisi"!!

Jos, olet Jumalan poika? Eiköhän saatana hyvin tiennyt, että hän oli Jumalan Poika?

Sanoihan osa hänen porukastaan kerran: " Minä tunnen sinut, kuka olet sinä Israelin Pyhä...jotenkin noin!

Kyllä he Jeesuksen tunsivat, kuinka montaa sataa tuhatta vuotta lienevät yhdessä asuneet Taivaassa, kunnes Aamuruskon pojasta löytyi vääryys!

" Voithan yrittää hypätä, eihän se ole sinulta pois" " Varjelevathan enkelit sinua kaikilla teilläsi"

Jeesus ei hypännyt temppelin harjalta, eikä Benedi yritä reinkarnaatio juttuja!

Jos Jeesus olisi suostunut , Jos,..ssin ehdotelmiin, niin minäkin ..voisin yrittää, nyt en!

Anna Arittan yrittää, sillä Jumalan lakihan ei ole Arittan sydämessä, joten hänen askeleensa horjuvat tuonelan haamujen tykö, jo muutoinkin!!

'lammas (Sheep sunglases) a... kirjoitti:

JÄLLEENSYNTYMÄ RAAMATUSSA

Viimeaikoina johtuen luultavasti New Age liikettä kohtaan tuntemastaan pelosta ovat monet koreasti oppineetkin teologit käsitelleet Raamatun ja jälleensyntymäopin välisiä suhteita. Näiden teologien mukaan oppi on yleensäkin itämais-kreikkalais-platonista lainatavaraa, vailla raamatullisia perusteita ja muutenkin mahdoton, koska heidän mukaansa ihminen ei luoduksi tullessaan ole edes ylipäätään saanut erillistä sielua, joka voisi minnekään uudelleen syntyä. Ihminen on heistä yksi jakamaton sieluruumis ja sanalla sielu onkin sama merkitys kuin sanalla henkilö. Kuitenkin tämä kuollut sielu jossain ihmeellisessä olomuodossa on tuonelassa odottaen siellä tietoisena ja ruumiillisena uutta luomistaan ja ylösnousemistaan.
On myös teologeja, joiden mielestä koko ihminen sieluineen kuolemassa kuolee ja luodaan ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen, kuitenkin samaksi persoonaksi kuin mikä hän kuollessaan on ollut. He eivät kuitenkaan kerro, luodaanko hänet uudelleen samanlaiseksi. Ylösnouseeko tällaisen tulkinnan mukaan ylös esim. synnytyksessä kuollut lapsi muutaman minuutin ikäisenä, vanhus vanhuksena, halvaantunut halvaantuneena , nuorukainen nuorukaisena jne.

Teologit eivät edelleen käy juurikaan arvailemaan, missä muualla kuin hautausmaalla sielu ylösnousemista odottaa. Tuonelaa ei haluta paikallistaa. Muutoin jouduttaisiin ottamaan kantaa kysymykseen, miten jakamaton sieluruumis voi yhtä aikaa olla kahdessa eri paikassa, sillä Raamatun mukaan tuonela eli sheol on varattu sieluille ja hauta sachat ruumiille. Että paikat ole samoja, ilmenee selvästi Jobin kirjan 21. luvun jakeesta 26 ja psalmista 16 jakeesta 10:

Yhdessä he panevat maata multaan
Ja madot peittävät heidät (Job)

Sillä sinä et hylkää minun sieluani
tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä
kuolemaa.

Kun teologit eivät yritä kahden odotuspaikan ongelmaa kosketella, he joutuvat ohittamaan koko ongelman. Ja joutuvat ohittamaan ja selittämään pois paljon muutakin, kuten Jeesuksen monet selvästi jälleensyntymää tulevat kannanotot, sekä myös sen, että �jakamattoman? sieluruumiin sijasta Raamattu selvästi tuntee kolmijaon sieluun, ruumiiseen ja vielä henkeen.
Sielu, henki, ruumis

Paitsi että vähättelevät Jeesuksen omia sanoja ja antavat niille varsin väkinäisiä merkityksiä teologit välttävät myös usein viittaamasta niihin Raamatun kohtiin, jotka tehden selvän eron ihmisen kolmen tekijän välillä, antavat myös ymmärtää, että niistä on tavoitettavissa tai että niistä heijastuu myös selvä jälleensyntymisajatus:

Herran laki on täydellinen, se
palauttaa sielun (Ps. 19:

Tässä kohdassa sielun liikkeestä käytetään heprean verbiä sub, jonka alkumerkitys on palata, kääntyä takaisin, mutta joka voi merkitä myös uudelleen elpymistä ja virvoittumista. Kristillinen kääntäjä haluaakin käyttää tässä sanaa virvoittaa, Herran laki virvoittaa sielun. Edellinen jae 7 puhuu kuitenkin auringosta, joka kiertää rataansa ja kun heprean lakia tarkoittava sana Torah tulee alun perin ympyrää tarkoittavasta sanasta tor (mistä huom. myös tori, torat, tarot, ratas), on täysin mahdollista, että psalmin kirjoittaja vertaa sielua aurinkoon, joka säännönmukaisesti kiertää ja palaa aina uudelleen alkuun. Uudessa alussa sielu on tietysti myös vironnut tai virvoittunut kuten ihminen aamulla yön levättyään.
Jakamattomuuden ideaa vastustaa psalmi 16, jae 9 :

Sen tähden minun sydämeni iloitsee
ja sieluni riemuitsee
ja myös minun ruumiini on turvassa.

Sydän kuvaa elinvoimaa, sielu tajuntaa ja ruumis ainetta. Ruumiista ja sielusta puhutaan myös seuraavassa:

Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi
Jumala olisi minun sieluni valo (Ps. 73:26)

Ja sitten voi nähdäkin jo edellisistä edellytyksistä nousevia tämän selvästi sielun kuoleman jälkeisistä liikkeistä ja tulkita niihin sisältyvän myös:

Sinä virvoitat meidät jälleen henkiin ja maan
syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin( Ps. 71. 20)

Hän ojentautui pojan yli kolme kertaa ja
huusi Herraa ja sanoi: �Anna tämän
pojan sielun tulla häneen takaisin�

Ja Herra kuuli Eliaa ja pojan
sielu tuli häneen takaisin.(I Kn. 17:21-22)

Elia herätti kuolleen henkiin, jolloin siitä irronnut sielu palasi siihen takaisin. Teologit katsovat, että kysymyksessä olisi olut vain elinvoiman palaaminen, mutta kyllä heprealaiset selvästi uskoivat, että kuolleen sielu heti kuoleman jälkeen nousee joko ylös Jumalansa tykö tai sitten jää Tuonelaan odottamaan siirtymistään helvettiin. Palaamme tähän yksityiskohtaisemmin Jobin kirjan esittelyn yhteydessä.
Edellisessä sitaatissa ei ollut kysymys tietenkään jälleensyntymisestä vaan sielun liikkeestä, mutta 1. Samuelin kirjan 2. luvun jae 26 puhuu jo selvää kieltään:

Herra antaa kuoleman ja antaa elämän,
Hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen

Kristillisen tulkinnan mukaan tässäkin puhuttaisiin vain kuolleiden yleisestä ylösnousemuksesta, ei jälleensyntymästä. Mutta ei tulla ajatelleeksi, että jo ajatus ylösnousemuksesta saattaa olla korruptoitunut muunnelma sitä paljon vanhemmasta uskosta jälleensyntymään. Ja kohdasta kyllä henkii ajatus siitä, että tuonelasta palaava henkilö jatkaa elämäänsä nimenomaan maan päällä, mitä ylösnousseet eivät tee vaan jatkavat henkiolentoina matkaansa tuomiopäivän oikeuden istunnon jälkeen taivaaseen. Joka tapauksessa edellä siteeratut Raamatun jakeet näkevät ihmisen selvästi kolmijakoisena ja voidaksemme varmistua mahdollisuudesta, että tämän kolminaisuuden sielua vastaava osa on se, mikä voi – ei vain nousta ylös tai vain herätä henkiin – myös jälleensyntyä, tarkastelemme vielä hieman Raamatun omaa todistusta.

Elian paluu

Vanhan testamentin kirjakokoelma päättyy 39:n kirjan jälkeen profeetta Malakiaan merkittävään ennustukseen profeetta Eliaan paluusta. (Ml. 4:5-6)

Katso, minä lähetän teille profeetta
Elian, ennekuin tulee Herran päivä,
Se suuri ja peljättävä.

Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet
lasten puoleen ja lasten sydämet heidän
isiensä puoleen, etten minä tulisi ja
löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi

Kerrottakoon historiasta kiinnostunutta lukijaa varten, ennekuin menemme jakeiden vertailuun Luukkaan evankeliumin vastaavien kanssa, että profeetta Malakian nimi johtuu ensinnäkin juurisanasta malak, josta nousevat sekä enkeliä että kuningasta tarkoittavat heprean sanat. Malakia on Vt:n viimeinen profeetta ja eli noin 400 eKr. Malakian ja Uuden testamentin väliin jää siis noin 400:n vuoden pituinen aukko, joka täytyy osin Daniel kirjan uudempien osien avulla, mutta varsinaisesti aukon täyttäisivät Maccabealaiskirjat, jos ne vielä Raamattuun kuuluisivat. Ne on kuitenkin jätetty Raamatusta pois. Kirjat ovat kuitenkin erityisen tärkeät ymmärtääksemme Jeesuksen toimintaa ja hänen aikansa innokasta Messias-odotusta. Kansa oli nimittäin menettänyt maccabealaisjohtajien sille verisesti taisteleman itsenäisyyden vuonna 63 eKr. Roomalle ja kansa odotti, että Herra jälleensynnyttäisi sille uuden vapaustaistelijan, messiaan, jota myös Malakia Eliaan edelläkävijän hahmossa oli sille ennustanut. Luukkaan evankeliumi uskookin ennustuksen täyttyvän: Johannes Kastaja on Elias, joka on käyvä Messiaan edellä:

…ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan
Ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.

ja hän kääntää monta Israelin lapsista
Herran, heidän Jumalansa tykö.

Ja hän käy hänen edellään Eliaan
hengessä ja voimassa kääntääkseen
isien sydämet lasten puoleen( Lk. 1:13,16,17)

Luukkaan sanamuotojen lähes täydellinen yhtäpitävyys Malakian kanssa osoittaa selvästi Luukkaan tarkoittaneen, että syntyvässä Johanneksessa toteutuu ennustus nimenomaan Eliaan takaisintulosta. Kristillinen tulkinta näkee, että kyseessä ei voi olla Elian jälleensyntymä, koskapa Elia oli noussut elävänä taivaaseen ja koska ei näin ollut kuollut, ei voisi suudelleen syntyäkään. Tulkinta on huono, sillä eihän Raamattu sano, ettei ruumiillisesti taivaaseen tulisissa vaunuissa noussut Elia olisi myöhemmin myös kuollut. Vai olisiko hän elänyt ruumiillisesti taivaassa satoja vuosia? Ja Johanneshan toteaa Eliaan nimenomaan syntyvän Elisabetista.
Tähän kuulen taas oikeaoppisen argumentoinnin, että kun sanotaan Johanneksen kulkevan Eliaan hengessä, sanonta olisi vain kuvaannollinen ja tarkoittaisi vain Eliaan kanssa samankaltaista rohkeutta ja vastaavaa toimintaa. Malakia oli kuitenkin ensinnäkin luvannut, että Herra lähettää nimenomaan profeetta Elian ja nimenomaan konkreettisen Eliaan paluuseen tuolloin yleisesti uskottiin. Toiseksi käsite ‘hengessä’ voidaan myös kääntää ’sielussa’, sillä kreikan sana pneuma tarkoittaa myös sielua, eikä asiayhteys siis kiellä sanaa myös näin kääntämästä. Pneuman kääntämisen sieluksi estää vain perinteis-teologinen esiymmärrys.

Näin jälleensyntymäoppi nousee Raamatusta itsestään, sitä ei siis tarvitse sysätä vain Pythagoraan, Platonin tai kenenkään muunkaan hellenistisen neron niskoille. Joskus oppi nousee Raamatusta niin voimakkaana, että se tunkeutuu jopa suomalaisen käännöksenkin läpi ja kirkkaimmillaan ei oppia kykene sumentamaan äärimmilleenkään trimmattu eksegeettinen akrobatia. Kuten kertovat myös

Jeesuksen omat sanat:

Jeesus vastasi ja sanoi: Elias tosin tulee
ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta
minä sanon teille, että Elias on jo
tullut, mutta he eivät tunteneet häntä.

Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen
puhuneen heille Johannes Kastajasta.
(Mt. 17:11-13)

Matteuksen luvussa 11 Jeesus olikin suoraan sanonut, että Johannes on Elia, joka oli tuleva.

Näistä Jeesuksen sanoista on luonnollisesti koetettu kiemurrella irti tavalla, jota edellä olemme Eliaan yhteydessä kuvanneet. Jeesus käyttää vain kuvakieltä jne. nämä harmonisoinnit ovat naivia ja epäjohdonmukaisia. Jos Jeesuksen selviä sanoja ei voi ottaa sellaisinaan tässä kysymyksessä, niin missä sitten voi? Kristilliset tulkitsijat ovat usein jälkiviisaita eli tulkitsevat kaiken Raamatussa sen mukaan, mitä myöhäsyntyisen oppirakennelman pönkittäminen milloinkin vaatii.

Tyydyttävää selitystä ei reinkarnaatiota vastustava kirkkomme ole kyennyt antamaan myöskään oppia tukevaan Raamatun kenties tunnetuimpaan jaksoon, missä Jeesus ottaa kantaa sokeana syntyneen lapsen syyllisyyteen:

Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä
sanoen: “Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö
vai hänen vanhempansa, että hänen piti
sokeana syntyä”?

Sokeana syntyneen syyllisyyden probleema käsitellään Johanneksen evankeliumin luvussa 9 jakeissa 1- 7. Teologi Matti Repo näkee oheisen kysymyksen taustalla olevan Mooseksen uhkauksen siitä, että Herra on kostava isien teot lapsille kolmanteen tai neljänteen polveen.
Ja totta onkin, että sokeus on juutalaisuudessa nähty ankarana Jumalan rangaistuksena. Mutta tämä ei sinänsä ole olennaista vaan tietysti se, että kysymys olettaa nimenomaan myös lapsen voineen tehdä syntiä ennen syntymäänsä, koskapa sen piti ’sokeana syntymän’. Teologian tohtori Repo selviää ongelmasta selittäen, että lapsi olisi kysyjistä jo sikiönä voinut äitinsä kohdussa tehdä syntiä ja voinut saada sokeutensa rangaistuksena tästä!
Siis embryo olisi ensin kehittynyt näkeväksi, sitten tehnyt syntiä ja rakastava Jumala olisi siten rangaissut sikiötä sokeudella. Kaikella kunnioituksella teologisia selityksiä kohtaan, ainakaan tämän kirjoittaja ei moiseen malliin hevin usko, mutta ei uskonut Jeesuskaan, joka kielsi sokeuden olevan sikiön syytä: “Ei tämä, eikä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki”.
Matti Repo katsoo Jeesuksen viittauksen Jumalan tekoihin poistavan karman lain, koskapa hän ei syyllistä lasta. Ja Repo vetää tästä sen johtopäätöksen, että Jeesus samalla välillisesti kumoa koko jälleensyntymisopin.
Vastaan voisi todeta, että ‘Jumalan teot’ voivat toki olla karmallisia nekin ja vaikka Jeesus ei ota kantaa karmaan sinänsä, ei siitä seuraa etteikö asialle voisi olla joku muu kuin välittömästi vanhemmista tai lapsesta johtuva karmallinen syy. Karma voi ?pomppia� kuten lääketieteessä perinnölliset sairaudetkin. Toiseksi ajatus jälleensyntymästä on eri kuin ajatukseen liitetty yksilöity oppi vaikkapa syyn ja seurauksen laista; olennaista on ja pysyy siis se ettei Jeesus kyseenalaista opetuslasten kysymykseen liittyvää ajatusta lapsen elämästä ennen syntymäänsä. Johdonmukaista, jos haluamme kohdan avulla kieltää jälleensyntymäajatuksen torjua olisi ajatella, että opetuslapsen uskoivat, että sielu on pre-ekstistenttinen ja lapsi olisi tällaisena ennalta olleena sieluna voinut tehdä syntiä jo ennen sikiöksi ruumiillistumistaan! Mutta Repo ei vetoa tähän, koskapa nykyisen kristinuskon tulkinnan mukaan Jumala luo uudet sielut vasta hedelmöittymisen hetkellä.

Raamatun monista jälleensyntymisajatusta tulevista kohdista lukijan kannattaa tutustua vielä vaikkapa seuraavaiin:

Sananlaskut 8: 22-31
Psalmi 90: 3
Roomalaiskirje 9:11-14.
Saarnaaja 12 jae 6

Tarkoitetut sanalaskut puhuvat toki ikiaikojen viisaudesta, mutta tämä personoitu viisaus voidaan nähdä myös ideana ikuisesta sielusta, joka Jumalan on ennen aikojen alkua luonut työ- ja leikkitoverikseen ja jonka ihastuksena ovat ihmislapset, so. joihin sielu aika ajoin siirtyy. Virallinen Raamatun selitys näkee viisaudella tarkoitettavan Jeesusta, jonka sanonta “Jo ennen kuin Abraham syntyi, minä olen” viittaisi tähän varsinkin, kun Johanneksen evankeliumin alku puhuu myös Sanasta, jonka kautta kaikki on saanut alkunsa. Ja tämä Sana olisi Jeesus. Jeesus ei kuitenkaan puhu välttämättä vain omasta ikuisesta minuudestaan, vaan kaikkien ihmisten egojen eli tajuntojen alkuperäisestä iankaikkisuudesta ja käyttää itseään vain esimerkkinä.

Psalmi 90:n jae 3 on erityisesti kabbalistien jälleensyntymäopin lähde:

Sinä palautat ihmiset takaisin tomuun ja sanot:
“Palatkaa jälleen te ihmisten lapset.”

Ja Roomalaiskirjeen luvussa 9 jakeissa 11-14 on varsin erikoista luettavaa:

Ja ennen kuin kaksoset olivat syntyneetkään.
Ennen kuin he olivat tehneet mitään
hyvää tai pahaa, niin, että Jumalan
valinnan mukainen aivoitus pysyisi,
ei tekojen tähden vaan kutsujan tähden.

Sanottiin hänelle: Vanhempi on
palveleva nuorempaa

Niin kuin kirjoitettu on:
Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin.

Jumala ei ole siis pannut kaksosia eriarvoisen järjestykseen näiden omien tekojen mukaan, vaan oli valinnut vanhemman nuoremman palvelijaksi siksi, että oli Paavalin mukaan Kaikkivaltiaan oikeudella rakastanut toista jo ennen kummankaan syntymää enemmän kuin toista: Sillä �?Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin�?. Paavali huomaa asiaan liittyvän oikeudellisen ongelman ja selittää Jumalan oikeutta mielivaltaisiin valintoihin monta jaetta.
Jakeessa 23 hän toteaa kaiken perustuvan ns. ennaltamääräämiseen:

Ja on tehnyt (Jumala) sen saattaakseen
kirkkautensa runsauden ilmi laupeutensa
astioissa, jotka hän on edeltä valmistanut
kirkkauteen.

Jaakob ja Eesau ovat siis olleet jo persoonina ennalta, joista toisen Jumala oli ennalta valmistanut laupeuden astiaksi ja määrännyt lupauksen lapseksi. Selvä ajatus jälleensyntymästä. Mutta puhuttelevimpana Raamatun osana aiheemme kannalta pitää kirjoittaja Saarnaaja 12:sta jakeita 6 ja 12.

Elämänpyörät

Ennekuin hopealanka katkeaa
Ja kultamalja särkyy
Ja vesiastia särkyy lähteellä
Ja nostopyörä särkyneenä putoaa
kaivoon

Ja tomu palajaa maahan, mistä se on
Tullutkin Ja sielu palajaa Jumalan
tykö, joka on en antanutkin.

Huomio tulee kiinnittää sanaan nostopyörä tai ammennuspyörä, jota sanaa vanha suomalainen käännös käyttää. Kun palautamme mieleen erään antiikin kaivon nostolaitteen mallin, voimme nähdä siinä kaivon yllä olevan pyörän, joka kierrättää pyörän kautta kulkevaa nuoraa, jossa on vesiastioita säännöllisin välein. Koska vesi oli elämälle tärkein elementti erämaassa, alettiin vettä nostavaa pyörää kutsua myös elämän pyöräksi. Saarnaaja käyttää pyörästä heprealaista sanaa galgal ja koska sana on erittäin merkittävä kirjasemme jatkoakin ajatellen, toistamme jakeen 6 tähän myös hepreaksi:



Nostopyörää tarkoittava sana on kolmas toisella rivillä vasemmalta eli lglg. Tämä sana on itse asiassa yhdyssana ja muodostuu kahdesti toistuvasta sanasta gal, joka puolestaan tarkoittaa pyöreistä kivistä muodostunutta kasaa. Sanasta johtuu myös eräitten eläimien tuottamia pieniä ulostepalloja kuvaava käsite galal. Tästä sanasta on tullut edelleen verbi pyörittää gilal ja viimein pyörä galgal. Sanassa on siis idea pallon tai pallojen pyörittämisestä ja luultavaa, että samasta alkuideasta on lähtöisin Egyptin Skarabee eli pillerinpyörittäjä, siis eräs koppakuoriaislaji, joka pyörittää pieniä lantapalloja ja josta on tullut ikuisen elämän symboli. Tästä ei olekaan sitten enää pitkä matka heprealaisen sanan gilgul ideaan pyöristä pyörissä, sillä lvglg on heprean jälleensyntymää tarkoittava sana. Siihen on vain tullut lisää ja sanaa vastaava kirjain vav eli v joka hepreassa tarkoittaa yhdistymistä ja onkin kirjaimelliselta nimeltään koukku tai haka. Kirjain siis yhdistää eri ympyrät toisiinsa ja kun v symboliikassaan vastaa vielä membrum virileä syntyy näin johdonmukaisesti idea jälleensyntymäympyröistä. Kirjainnimien gl ja u yhteiset lukuarvot ovat myös aiheen kannalta tärkeitä, mutta tulemme niihin myöhemmin.
Vaikka asia kuullostaakin banaalilta ja karkealta, niin pienet lantapalloulosteet syntyvät lähes samasta paikasta kuin pieni lapsikin, eli elävää ja kuollutta synnyttävät lähteet ovat ihmisessäkin rintarinnan. Ja heprean sana lähdekin on gilgal. Näin on myös ymmärrettävää, että vielä tänäänkin sanat shit ja sex ovat kielellisiä sukulaisia. Nostopyörä nostaa uudelleen ja uudelleen elämän vettä ja härät pyörittävät ja pyörittävät nostopyörän aisaa ja Härät jättävät nekin pyöröuran, joka täyttyy vähitellen lannasta. Tästä kuoleman lantapyörästä nousee elävä skarabee pyörittämään kokkareesta omaa pyöräänsä.

Saarnaajan hopealanka on siis verrattavissa kaivon nostopyörän nuoraan, molemmissa symboloidaan elämälle välttämätöntä yhteyttä sen ikuiseen lähteeseen, mistä toistuvat elämät ammentavat.

Elämänpyörä uudessa testamentissa

Elämänpyörää Uudessa testamentissa on käsitellyt kirjastotalo Metsossa 13.11. 1993 Tampereella pitämässään esitelmässä myös teologian tohtori Repo. Hän tosin pitäytyy vain Uuden testamentin pohjalla, mutta käsittele aiheen kannaltaan siinä määrin perusteellisesti ja hyvin, että on syytä toistaa hänen kuvauksensa tähän:

Apostoli Jaakob varoittaa kielen synneistä ja sanoo kielen “sytyttävän tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta”. (Jaakob 3:6). Elämän pyörän (trokhos tees geneseoos ) voitaisiin perustellusti väittää tarkoittavan sananmukaisesti elämän pyörää tai kiertokulkua.
Pyörä on tuttu symboli mm. budhalaisuudessa. Mutta uuden testamentin maailmaa lähempi esikuva löytyy orfilaisuudesta. Orfilaisuuden on sanottu liikkeenä ollen vielä epämääräisempi ja rajoiltaan häilyvämpi kuin konsanaan New Age. Jälleensyntymiseen kuitenkin uskottiin ja sitä kuvattiin käsitteellä ’syntymän pyörä’ (kyklos tees geneoos). Sielun katsottiin olevan katoamaton ja niin kauan kuin se oli vihkimätön ja puhdistamaton, sen oli palattava uuteen maalliseen elämään. Orfilaisen vihkimyksen tai askeesin oli tarkoitus vapauttaa tästä kiertokulusta tai ainakin lyhentää sitä.

Jaakobin kirjeessä ei ole sanaa genesis kuitenkaan käännetty syntymäksi, koska se tarkoittaa myös sitä mikä syntyy, eli elämää. Vastaava rakenne on kirjeen 1. luvun 23. Jakeessa, jossa mies kuvastimesta katselee ‘omien kasvojensa piirteitä’. (prosoopon tees geneseoos autuu), sananmukaisesti syntymänsä kasvoja eli asiallisesti ‘olemassaolonsa hahmoa’. On lisäsi esitetty, että Jaakobin kirjeen trokhos voitaisiin kääntää ‘kuluksi’, mikäli painoa siirretään jälkimmäiseltä tavulta ensimmäiselle. Näin Jaakob puhuisikin elämän kulusta eikä pyörästä. Tämä oletus lienee kuitenkin turha, sillä ‘elämän pyörä’ on ollut käytössä oleva sanonta myös orfilaisuuden ulkopuolella. Kreikkalaisissa lähteissä verrataan elämää pyörään, joka kiertäessään vie välillä alas ja tuo taas ylös. Se tarkoittaa nopeaa onnen kääntymistä, myötä ja vastoinkäymistä. Vastaavassa mielessä käsitettä on käytetty myös juutalaisuudessa, ajatellen onnea ja onnettomuutta elämässä ‘välttämättömyyden pyöränä.’ (Filon)

Tämä käsite näyttää tulleen orffilaisuudesta yleiseksi kreikkalaiseksi sanonnaksi, jonka myös juutalaiset ovat omaksuneet. Sen alkuperäinen sisältö on jo sitä vastoin kauan aiemmin liuennut ja sekoittunut yleisen elämän käsittämiseen onnen ja epäonnen vaihteluina. Vastaavalla tavallahan Raamatusta monia sanontoja on poimiutunut irralleen ja tullut osaksi jokapäiväistä suomalaista kielenkäyttöä ilman yhteyttä alkuperäiseen sisältöönsä. Esim. ‘kielletty hedelmä’ on ylipäätään jotain kiehtovaa ja kiellettyä, ja ‘A ja O’ on jotain ehdottoman tärkeää - lieneepä myös käsite manttelinperijä kotoisin Elian ja Elisan suhteesta.

Näin siis tohtori Repo. Hänen pyrkimyksenään on siis sanoa, että Jaakob käyttäessään käsitettä ’syntymän tai elämän pyörä’ ei käytä sitä alkuperäisessä merkityksessään. Revon todistelu kielen funktioiden muuttumisesta ja eri diskursiivisista merkityksistä on tietysti oikein, mutta mikään, mitä hän sanoo ei todista, etteikö heikentyneitäkin ja vieraissa asiayhteyksiä käytettyjä ilmaisuja voitaisi käyttää myös alkuperäisessä merkityksessään, mikäli käyttäjä nuo alkuperäiset merkitykset tuntee. Niinpä mikään ei estä suomalaista kadunmiestä käyttämästä sanontaa ‘kielletty hedelmä’ juuri siinä alkuperäisessä raamatullisessa merkityksessään, missä tuosta perimätiedon mukaan grape-hedelmästä on alkujaankin puhuttu.
Jaakobin lausumaa on myös tarkasteltava sen koko kontekstissa. Jaakob puhuu syntymän pyörästään syyn ja seurauksen yhteydessä. Synnin kieli sytyttää pyörän, joka liekehtii helvetin tulta! Tietysti voidaan sanoa, että onhan tämän elämän huono onnikin on seurausta synnistä, mutta voiko tuollaista onnea verrata helvetin tuleen? Sillä katsoohan Jaakob pahan kielen synniksi, joka kierrättää ihmisen helvettiin. Ilmaisu ja idea ei ole repomaisen vetinen. Kun Jaakob oli Jeesuksen veli, kannattaa muistaa mitä Jeesus sanoi kielestä: (Mt. 15: 11,17.19):

Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään
Vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen.

Ettekö käsitä, että kaikki mikä menee
suusta sisään, käy vatsaan ja ulostuu.

Mutta se mikä tulee suusta ulos, se tulee
sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.

Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset,
murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet,
väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.

Jeesus ja Jaakob puhuvat samasta asiasta ja kun Jaakob puhuu tässä yhteydessä helvetin liekein palavasta ’syntymän pyörästä’, ei ole epäilystäkään, etteikö hän puhuisi kuoleman jälkeisistä sanktioista. Puheessa on kysymys kiirastulesta, johon sielu viedään puhdistumaan tahraisuudestaan, puhdistunut sielu voi syntyä ja nousta uuteen elämään. Näin uskoivat orffilaiset ja ei ole estettä, etteivätkö Jeesus ja hänen veljensä olisi tunteneet niin orffilaisten kuin muidenkin mystien kieltä. Olivathan he itsekin mysteerioihin vihittyjä . Kuten todistaa apostoli Paavali kertoessaan puhuvansa Jumalan mysteerio-viisaudesta täydellisten seurassa.( 1 Kr. 6 ja 7). Sanat mysterios ja teleios, salaisuus ja täydellisyys, olivat mysteeriuskontojen termejä.

Paavalin lausumat ovat jääneet kiusaamaan myös Origenesta ja Jeromea.
He kiinnittävät huomiota Paavalin väittämään, että Jumala on valinnut opetuslapset ja tietenkin Paavalin olemaan Kristuksessa pyhät jo ennekuin maailma oli perustettu. (Ef. 1.4).Paavali jatkaa vielä jakeessa 5, että jumala oli valinnut heidät lapseuteen nimenomaan edeltäpäin. Origenes katsoi kohdan todistavan sielujen ennaltaolosta, mitenkä muuten jo ennen maailman perustamista Paavali niminen henkilö olisi voitu valita lapseuteen. Jerome puolestaan katsoo, että valinta oli tapahtunut vasta Paavalin ollessa äitinsä kohdussa ja Jumala oli kaikkinäkevänä ja Kaikkivaltiaana päättänyt jo ennen luomista, että eräs Paavali muutama miljardi vuotta myöhemmin tulisi pelastumaan. Jerome puolustaa siis ns. predestinaatio eli ennaltamääräämisoppia ja Origenes pre-eksistenssi eli siis sielujen ennaltaolo-oppia.
Kristinuskon opillisen johdonmukaisuuden nimissä Origenes oli tietysti lähempänä totuutta, sillä opetuksen mukaan ihmisellä oli vapaa tahto ennen syntiinlankeemusta ja jos Adam ei oli langennut ei ketään olisi tarvinnut pelastaakaan eikä pelastetuksi valita. Jos kaikkinäkevä Jumala taas tiesi ennalta Adamin lankeavan, niin eihän silloin voinut olla kysymys tasaveroisesta tahdonvalinnasta vaan Adamille oli luotu niin heikko tahto, että lankeaminen tulisi tapahtumaan. Tätä probleema eivät kummatkaan kirkkoisät ole huomanneet.

Mutta palatkaamme Vanhan testamentin puolelle ja sen ehkä selkeimmin ja vaikuttavimmin uudelleen ruumiillistumisesta ja karmasta puhuvaan Jobin kirjaan.

Job jälleensyntyvänä sieluna

Jobin kirjaa pidetään Raamatun vanhimpana, sen tuntee sanan Jumalakin sen vanhimmassa feminiinimuodossa Elohee ja siinä Saatanakin on vielä yksi tämän Jumalan pojista. Jobiakin vanhempia fragmentteja Raamattuun toki sisältyy esim. ns. Deboran lauluun tuomarien kirjassa. Debora merkitsee mehiläinen, joka sekin on elämän ja sielun symboli ja olisi houkuttelevaa keskustella tästäkin ahkerasta pikku otuksesta ja sen kabbalistisesta symboliikasta enemmän, mutta rajoitettu tila pakottaa viittaamaan mehiläiseen vain alaviitteessä ja pysymään nyt Jobissa.
Jobin kirja on kuuluisaa teodikean ongelmaa, viattoman kärsimyksen ongelmaa, pohtiva teos. Se ei kykene antamaan tyhjentävää vastausta, mutta asia tulee hieman ymmärrettävämmäksi, jos monien rabbien lailla käsitämme Jobin kärsivän ja vaeltavan sielun karmallisena vertauskuvana.

Jobin luku 33 näkee sielun palava juuri kolmesti:

Katso, kaiken tämän tekee Jumala
kahdesti, kolmastikin ihmiselle.

Palauttaakseen hänen sielunsa haudasta
Ja antaakseen elämän valkeuden hänelle.

Tässä Jobin luvussa 33, missä on kysymys ihmisestä, jonka Jumala on pannut sairasvuoteelle, mutta jonka elvyttää takaisin �?nuoruutensa voimiin�?, on myös 33 jaetta! Mikä ei ole sattuma eikä jää vaille merkitystä.
Muistamme. Että Jeesus kuoli 33-vuotiaana ja että esim. vapaamuurariuden ns. skotlantilaisessa riitissä korkeimman ja arvokkaimman asteen numero on 33
.
Lukuarvo 33 on edelleen heprean gematriassa eli kirjainten ja lukujen vastaavuuksissa G ja L kirjaimia (g gimel = 3 ja l lamek=30) edustava luku. Nämä konsonantit näyttelivät, kuten olemme edellä osoittaneet, erittäin keskeistä roolia sanassa gilgul, joka siis on jälleensyntymää hepreaksi tarkoittava sana. Raamatun paikannimi Gilgal on samaa juurta ja muutenkin yhdistelmä Gl on pyhässä kirjassa tärkeä¸ Daavid voitti Goljatin, Jeesus syntyi Galileassa ja kuoli Golgatalla. Maapallon tunnus on G ja kirjain on myös vapaamuurariuden, jonka suurmestarina ruotsalaiset muurarit pitävät Jeesusta, keskeinen tunnus. Hepreassa kirjaimen nimi on gimel, joka merkitsee kamelia ja joka alkaa g:llä ja päätyy l:ään. G kirjaimen gematrinen lukuarvo on 3 ja se viittaa vapaamuurariuden kolmeen asteeseen, mutta myös siihen, että maapallo, globe, on auringosta lukien kolmas planeetta. Huomaa sanan globe alkukirjaimet.

Kun nimi Golgatha kirjoitetaan arameaksi gulgalat ja jälleensyntymää tarkoittava sana feminiinin monikossa (sielu on feminiini) gilgulot, on helppo havaita, että kyseessä on sanaleikki, jolla viitataan auringon jälleensyntymään kalojen tähtimerkissä. Jeesuksen kuolinpäivänä perjantaina klo 15, mikä symboloi kevätpäiväntasauksen maaliskuista hetkeä.

Jobin kirjan luvun 33 esiintymät eivät siis ole sattumia, vaan viittaavat kolmeen kehitysjaksoon ja elämänpyörään. Kahden pyörän mallissa aineellinen elämä on toinen ja spirituaali elämä toinen. Niinpä koko Raamatun kirjojen määrä onkin 33 33 eli 66 kirjaa.
Jobin kirjan 33. luku on myös muilta sisällöiltään siksi merkittävä, että on syytä ottaa tähän myös luvun ylle lainattujen lisäksi niitä valmistelevat jakeet, joissa kerrotaan ensin, miten Jumala on kurituksen kautta päättänyt kääntää ihmisen pois pahuudesta, ja tehnyt sen

Säästääkseen hänen sielunsa haudasta
Ja hänen henkensä syöksymästä pätsiin.

Kuritus on kuitenkin siksi kovaa, että jae 21 toteaa

Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin ja hänen
luunsa, ennen näkymättömät paljastuvat

Näin lähenee hänen sielunsa hautaa
ja hänen henkensä kuolonvaltoja.

Mutta hädässä on apu lähellä.

Jos silloin hänen puolellaan on enkeli, välittäjä
yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta
hänen vilpittömyydestään, niin Jumala armahtaa
häntä ja sanoo: “Vapauta hänet, ettei hän mene
hautaan, minä olen saanut lunastusmaksun.”

Sielu siis pelastuu ja jakeen 25 mukaan hänen ruumiinsa

Uhkuu taas nuoruuden voimaa,
Hän palajaa taas nuoruutensa päiviin.

Teologit selittävät, että ihminen joutuu tässä vain lähelle kuolemaa, josta aivan täpärästi pelastuu, koska Herra armahtaa hänet viime tipassa. Tällainen selitys ei kuitenkaan alkutekstin eikä hermeneuttisen tietämyksen valossa ole lainkaan uskottava. Ensinnäkin Jobin lihan kuihtumisesta käytetään heprealaisessa tekstissä verbimuotoa merai yarm ja verbin juurikonsonantteja mem ja resh tuottavat hepreassa monia nimenomaan kuolemaan viittaavia sanoja, joista mutkan kautta johtunevat myös esim. suomen kielen sanat myrkky, murha ja marras. Samasta verbistä johtuvat myös heprean sanat, jotka viittaavat jonkun korottamiseen tai nousemiseen . Siis sanalla voidaan ilmaista myös sielun nousemista taivaaseen. Sananmukaisesti Jobin liha onkin kohotettu pois hänen luidensa päältä, niin että luut näkyvät. Mutta onko hänestä tullut vain langanlaiha, mutta vielä elävä, vai onko hän kuollut ja joutunut Tuonelan odotushuoneeseen, se selvinnee jakeesta 25, jossa puhutaan enkeleistä, jotka maksavat Jobista takuut. Lukija kerrannee yllä olevan ao. sitaatin.

Tämä idea kuolleen arvioimisesta ja lunastamisesta perustuu selvästi egyptiläisessä kuolleiden kirjassa kuvattuun tapahtumaan ja asetelmaan, missä ihmisen sydän Tuomarien salissa punnitaan ja missä kuollut tekee ns. kielteisen tunnustuksen, jonka kirjuri Thot kirjoittaa muistiin ja vie Osiriksen eteen, joka sitten yhdessä 42:n muun tuomarin kanssa päättää kuolleen kohtalosta.

Tuonelan salin tuomarien luku 42 on sivumennen sanoen mielenkiintoinen siksi, että luku esiintyy useana eri ideana sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Vanhassa testamentissa se on aikaa, kahta aikaa ja puolta aikaa vastaava ajanmääre, joka on 42 kuukautta tai 1260 päivää eli määrää ajan, jona puolestaan Uuden testamentin Ilmestyskirjassa kuvattu profeetta saarnaa, mutta on myös luku, joka tulee Jeesuksen sukutaulun 3 x 14 sukupolvesta. Nämä kolme sukupolvea liittyvät puolestaan takaisin Osiris-taruun siten, että Osiriksen sanotaan tuoneen vehnän taivaasta ja Jeesus katkoi sabattina puolestaan nimenomaan vehnän tähkiä. Kaukaa haettuako? Ei välttämättä, sillä tiede on tehnyt sen hämmästyttävän havainnon, että vehnä on kehittynyt nykyiseen 42 kromosomiseen muotoonsa 3 x 14 kromosomin hyppäyksin, siis ensin 14 kromosomia, sitten 28 kromosomia ja sitten 42 kromosomia, jolloin vehnä on valmis eli täydellinen ja voidaan piirtää elämän puun muotoiseksi. (Lisää kuva tyylitellystä elämän puusta)

Näin on vaikea ajatella, että Jobin kirjankaan enkelit olisivat vain Jobin sairasvuoteen äärellä ja pitäisivät puolustuspuheensa siinä. Kun heprealaisillakin oli usko Tuonelaan eräänlaisena välipaikkana, jossa odotetaan viimeistä tuomiota, on johdonmukaista ajatella Jobin joutuneen sheoliin, siis ruumiillisesti kuolleen, mutta ei vielä hautaan sachat, joka on lopullisen tuhon paikka. Ja merkittävä on myös jakeen 25 maininta nimenomaan nuoruutensa päiviin palaavasta Jobista. Tuskin henkitoreissaan virunut vanha mies palaisi nuorukaiseksi, mikäli olisi ollut kyse vain parantumisesta. Tietysti voidaan sanoa, että runolliselle kuvakielelle on annettava vapauksia, mutta kun vielä muissakin Jobin sanonnoissa on vihjeitä jälleensyntymään, niin todennäköisesti tässäkin on kysymys saman motiivin kuvauksesta.

Luvusta 19 käy ilmi, että Job ei viihdy Tuonelassakaan, vaan kertoo sielunsa liikkuvan sieltä edelleen kohti Jumalaa:

Sitten kun tämä nahka on yltäni riistetty ja
olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan.

Jae on jyrkästi ristiriidassa nykyään olevan muotitulkinnan kanssa, että kuolemassa koko ihminen sieluineen kuolee ja luodaan vasta ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen. Tätä teologista oppia tarvittanee etenkin rippikoulunuorten vakuuttamiseksi siitä, että kun ihmisessä ei ole lainkaan ruumiista irrallista sielua, ei voi olla mitään mikä jälleen syntyisikään. Tulkinta on siis osa ns. New Agen vastaista taistelua.
Ihmisen jakautuminen egyptiläiseen ja platonistiseen tapaan useihin eri tekijöihin ilmenee kuitenkin selvästi Raamatun omassa todistuksessa, kuten psalmissa 16 jakeessa 9:

Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni
riemuitsee ja myös minun ruumiini asuu turvassa

Siis selvä komijako: sydän, sielu, ruumis. Mutta nykyopin kumoamiseksi kaksijakokin riittää ja kuvauksia erillisestä ruumiin jättävästä sielusta on Vt:ssa yllin kyllin. (Ps. 73: 24-28, Job 19: 26 jne.). Erityisen merkittävästi kaksijako näkyy kuitenkin siinä , että Vt. hautaa ihmisen ruumiin ja sielun selvästi eri paikkoihin. Ruumis joutuu hautaan ja sielu tuonelaan. Käsitteet eivät ole identtiset!
Näkisimme mielihyvin, miten teologit selittävät jakamattoman ja kuolemassa kokonaan kuolleen sieluruumiin voivan olla yhtä aikaa kahdessa eri paikassa? Mihin Sheolia tarvitaan ?
Vanhassa kuten Uudessa testamentissakin jää ihmisestä jokin osa kuolemassa eloon. Tämä on aivan selvää, eikä asian kirkkauden vuoksi kannata tässä kaikkia jakeita toistaa. Mutta selvin esimerkki kannattaa palauttaa lukijan mieleen, kertomus köyhästä kuolleesta ja Lasaruksesta Abrahamin helmassa:

Niin tapahtui, että köyhä kuoli ja enkelit
veivät hänet Aabrahamin helmaan.
Ja rikaskin kuoli ja hänet haudattiin.

Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa(!),
vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana
Abrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

Ja hän huusi sanoen. Isä Abraham! Armahda minua
ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää
veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä
minulla on kova tuska tässä liekissä.

Mutta Abraham sanoi: “Poikani muista, että
Sinä eläessäsi sait hyvää ja Lasarus samoin
sai pahaa, mutta nyt hän täällä saa lohdutusta
Sinä taas kärsit tuskaa.”

Jopa fundamentalistinen Raamatun Iso Tietosanakirja selittää asianomaisen kertomuksen kohdalla, että tässä on kysymys haadeksesta, paikasta jossa odotetaan viimeistä tuomiota ja paikassa on jopa kaksi osastoa, hyville ja pahoille.
Kysymys ei ole siis varsinaisesta helvetistä. Mutta samainen tietosanakirja puhuu itsensä pahasti pussiin jatkaessaan selitystä todeten rikkaan miehen joutuneen paikkaan, josta ei ole enää pelastuksen toivoa ja josta voisi päästä vain viimeiselle tuomiolle. Näinhän rikas mies olisi jo tuomittu ja mitään viimeistä tuomiota ei hänen kohdaltaan enää tarvittaisi. Katolisen kirkon kiirastulioppi toteuttaa luterilaista selitysoppia paremmin kertomuksen edellyttämän johdonmukaisuuden vaateen. Olennaista kuitenkin on, että kertomuksen henkilöt eivät ennen viimeistä tuomiota ole kuolleet. He elävät, muodossa tai toisessa.

Nykykirkon tarve opettaa Jehovan todistajien tapaan koko ihmisen kuolemaa on suhdanne teologiaa. Käsitys on edullinen vastustettaessa, kuten sanottu. New Agea ja siihen liittyviä uususkontoja, joissa jälleensyntymän vaihtoehtoa pidetään näkyvästi esillä.

Ylösnousemuksesta

Raamattu on 66 kirjan kokoelma, jota noin 33 eri kirjoittajaa on laatinut yli 1600 vuoden ajan. Se juuri miltään osin ole tulkittavissa täysin yksiselitteisesti. Tämän estää jo yksi se tosiseikka, että esim. kaikkien hepreankielisten sanojen merkityksiä eivät tunne enää edes heprealaisten omat kielitieteilijät. Kun alkutekstit oli kirjoitettu ilman sana ja lausevälejä ja ilman vokaaleja, on selvää, että myöhemmät sana- ja lausejaot vokalisoinneista puhumattakaan ovat voineet tuottaa tuhansittain tarkoituksia, joita aivan perimmäisissä teksteissä ei ole ollut. Lisäksi on syytä ottaa täydestä todesta ne heprealaisten oppineiden väittämät, joiden mukaan alun perin mustana ja valkoisena juosteena vastaanotetut merkkijonot on myös tarkoituksellisesti saatu sisältämään kertomuksia, jotka ovat olleet todellisten tarkoitusten eli monitieteellisten informaatioitten verhoja.

Nämä verhot eli pintatekstit sisältävät ja heijastavat lisäksi aikalaistensa käsityksiä, joista puolestaan tuhannet ja taas tuhannet uskonnolliset lahkot ovat vuosisatojen vieriessä muodostaneet omia tulkintojaan ja tulkintojen tulkintoja.
Tämä tulkintojen meri peittää yhtä hyvin kokonaisia kertomuksia kuin niiden osia ja yksityiskohtia aina yksittäisten sanojen merkityksiin saakka.
Ja yhä uusia lahkoja ja kolehtikuntia syntyy yhä enemmän ja enemmän väittämään omistavansa juuri se ainoa ja oikea pelastuksen tie, joka ikuiseen elämään vie. Mutta usein tuo tie tai paremminkin sen opas vie – kolehtikarjaltaan rahaa – toki korrektin pieniä määriä kerrallaan ja aina ‘hyvään tarkoituksen’, mutta lopulta uskonnolliset johtajat aina rikastumistaan rikastuvat tai tulevat vähintäänkin erittäin hyvin toimeen. Usko ja uskonto ovat myös erinomaisia elinkeinojen lähteitä.

Kaikki nämä lukemattomat lahkot ja kuppikunnat eivät tietenkään voi olla yhtä aikaa oikeassa, mutta kaikki ne toki voivat olla yhtä aikaa – väärässä! Näin esimerkiksi opit ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä tai oppi sielunvaelluksesta ja jälleensyntymästä tuskin voivat olla molemmat sellaisinaan oikeita, mutta molemmat voivat toki olla vääriä; kenties totuutta vastaavaa mallia tuonpuoleisesta elämänjärjestyksestä ei kukaan ole asiassa vielä edes keksinyt.
Mutta voivat jälleensyntymä ja ylösnousemus toki molemmatkin kuvata sielujen liikkeitä niiden iankaikkisella vaelluksella aikakaudesta aikakauteen. Mutta tällöin meidän on annettava tietyille näiden ideoiden yhteyksissä käytetyille alkutekstien termeille uusia ja ehkäpä alkuperäisempiä merkityksiä ja sisältöjä kuin tähän asti on tehty.

Ja voimmekin sanahistoriallisen tutkimusmatkan tehtyämme esimerkiksi huomata, että ylösnousemukseen liitetty käsite iankaikkisuus saa alkuteksteissä yleensä heprealaisen vastineen olam ja kreikkalaisen vastineen aion. Mielenkiintoista on nyt havaita, että kumpikaan sana ei alkumerkityksissään ole tarkoittanut koskaan loppumatonta lineaarista ja janaa muistuttavaa aikaa siinä mielessä kuin me tänään sen ymmärrämme. Heprealaisen olam sanan juuri on olma, joka merkitsee salaisuus ja aikana sana tarkoittaa ajanjaksoa, jonka pituus on tuntematon. Siis määrittelemätöntä ajanjaksoa, joka voi olla yhtä hyvin tunti kuin tuhat vuotta. Koska tällaisia eripituisia ajanjaksoja voidaan planeettojen ja muiden taivaankappaleiden kautta mitata lukemattomia ja voidaan ajatella myös näkymättömien kappaleiden mittaavan salatussa kaukaisuudessa samoin aikaa, niin sana olma tulikin hepreassa merkitsemään myös maailmankaikkeus, avaruus, joka suuruus jää toki salaisuudeksi, mutta loppumattomuuden tai rajattomuuden ideaa ei sanaan sisältynyt.
Sama koske kreikan aionia. Kristityille tuttu sanonta aina ja iankaikisesti, jossa aion esiintyy, merkitsee sananmukaisesti ajanjaksosta ajanjaksoon, eli modernisti syklistä toiseen. Tai ympyrästä ympyrään.


lähde http://seppoheinola.net/?page_id=18

kun eivät osaa ajatella. Ihan alkoi naurattaa heidän yrityksensä. :-)

Muuten, raamattu tosiaan on monen eri uskon ja mytologian sekamelska. Tai pitäisikö sanoa että kristinusko on mytologioiden sekamelska.

benedi kirjoitti:

" Jos"? Sinä olet Jumalan Poika niin heittäydy tästä alas, sillä onhan kirjoitettu: " Enkelit kantavat sinua käsillään ettet jalkaasi kiveen loukkaisi"!!

Jos, olet Jumalan poika? Eiköhän saatana hyvin tiennyt, että hän oli Jumalan Poika?

Sanoihan osa hänen porukastaan kerran: " Minä tunnen sinut, kuka olet sinä Israelin Pyhä...jotenkin noin!

Kyllä he Jeesuksen tunsivat, kuinka montaa sataa tuhatta vuotta lienevät yhdessä asuneet Taivaassa, kunnes Aamuruskon pojasta löytyi vääryys!

" Voithan yrittää hypätä, eihän se ole sinulta pois" " Varjelevathan enkelit sinua kaikilla teilläsi"

Jeesus ei hypännyt temppelin harjalta, eikä Benedi yritä reinkarnaatio juttuja!

Jos Jeesus olisi suostunut , Jos,..ssin ehdotelmiin, niin minäkin ..voisin yrittää, nyt en!

Anna Arittan yrittää, sillä Jumalan lakihan ei ole Arittan sydämessä, joten hänen askeleensa horjuvat tuonelan haamujen tykö, jo muutoinkin!!

lopettaa sen meikäläisen halveeraamisen. Tulee niin huono maine teikäläisille siitä.

benedi kirjoitti:

" Jos"? Sinä olet Jumalan Poika niin heittäydy tästä alas, sillä onhan kirjoitettu: " Enkelit kantavat sinua käsillään ettet jalkaasi kiveen loukkaisi"!!

Jos, olet Jumalan poika? Eiköhän saatana hyvin tiennyt, että hän oli Jumalan Poika?

Sanoihan osa hänen porukastaan kerran: " Minä tunnen sinut, kuka olet sinä Israelin Pyhä...jotenkin noin!

Kyllä he Jeesuksen tunsivat, kuinka montaa sataa tuhatta vuotta lienevät yhdessä asuneet Taivaassa, kunnes Aamuruskon pojasta löytyi vääryys!

" Voithan yrittää hypätä, eihän se ole sinulta pois" " Varjelevathan enkelit sinua kaikilla teilläsi"

Jeesus ei hypännyt temppelin harjalta, eikä Benedi yritä reinkarnaatio juttuja!

Jos Jeesus olisi suostunut , Jos,..ssin ehdotelmiin, niin minäkin ..voisin yrittää, nyt en!

Anna Arittan yrittää, sillä Jumalan lakihan ei ole Arittan sydämessä, joten hänen askeleensa horjuvat tuonelan haamujen tykö, jo muutoinkin!!

Arittakin kirjoittaa,
mutta olin vaan kiinnostunut Sinun sielustasi.
Se munkkijuttu Valamoon tai Solovetskiin (oletko käynyt) sopisi sinuun. Kun osaat tota venättäkin.

Mutta hieman kunnioittavampaa sävyä Arittaa kohtaan.

kuolematon sielu kirjoitti:

Arittakin kirjoittaa,
mutta olin vaan kiinnostunut Sinun sielustasi.
Se munkkijuttu Valamoon tai Solovetskiin (oletko käynyt) sopisi sinuun. Kun osaat tota venättäkin.

Mutta hieman kunnioittavampaa sävyä Arittaa kohtaan.

Onhan täällä muitakin helvettiin menijöitä. :-)

'lammas (Sheep sunglases) a... kirjoitti:

JÄLLEENSYNTYMÄ RAAMATUSSA

Viimeaikoina johtuen luultavasti New Age liikettä kohtaan tuntemastaan pelosta ovat monet koreasti oppineetkin teologit käsitelleet Raamatun ja jälleensyntymäopin välisiä suhteita. Näiden teologien mukaan oppi on yleensäkin itämais-kreikkalais-platonista lainatavaraa, vailla raamatullisia perusteita ja muutenkin mahdoton, koska heidän mukaansa ihminen ei luoduksi tullessaan ole edes ylipäätään saanut erillistä sielua, joka voisi minnekään uudelleen syntyä. Ihminen on heistä yksi jakamaton sieluruumis ja sanalla sielu onkin sama merkitys kuin sanalla henkilö. Kuitenkin tämä kuollut sielu jossain ihmeellisessä olomuodossa on tuonelassa odottaen siellä tietoisena ja ruumiillisena uutta luomistaan ja ylösnousemistaan.
On myös teologeja, joiden mielestä koko ihminen sieluineen kuolemassa kuolee ja luodaan ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen, kuitenkin samaksi persoonaksi kuin mikä hän kuollessaan on ollut. He eivät kuitenkaan kerro, luodaanko hänet uudelleen samanlaiseksi. Ylösnouseeko tällaisen tulkinnan mukaan ylös esim. synnytyksessä kuollut lapsi muutaman minuutin ikäisenä, vanhus vanhuksena, halvaantunut halvaantuneena , nuorukainen nuorukaisena jne.

Teologit eivät edelleen käy juurikaan arvailemaan, missä muualla kuin hautausmaalla sielu ylösnousemista odottaa. Tuonelaa ei haluta paikallistaa. Muutoin jouduttaisiin ottamaan kantaa kysymykseen, miten jakamaton sieluruumis voi yhtä aikaa olla kahdessa eri paikassa, sillä Raamatun mukaan tuonela eli sheol on varattu sieluille ja hauta sachat ruumiille. Että paikat ole samoja, ilmenee selvästi Jobin kirjan 21. luvun jakeesta 26 ja psalmista 16 jakeesta 10:

Yhdessä he panevat maata multaan
Ja madot peittävät heidät (Job)

Sillä sinä et hylkää minun sieluani
tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä
kuolemaa.

Kun teologit eivät yritä kahden odotuspaikan ongelmaa kosketella, he joutuvat ohittamaan koko ongelman. Ja joutuvat ohittamaan ja selittämään pois paljon muutakin, kuten Jeesuksen monet selvästi jälleensyntymää tulevat kannanotot, sekä myös sen, että �jakamattoman? sieluruumiin sijasta Raamattu selvästi tuntee kolmijaon sieluun, ruumiiseen ja vielä henkeen.
Sielu, henki, ruumis

Paitsi että vähättelevät Jeesuksen omia sanoja ja antavat niille varsin väkinäisiä merkityksiä teologit välttävät myös usein viittaamasta niihin Raamatun kohtiin, jotka tehden selvän eron ihmisen kolmen tekijän välillä, antavat myös ymmärtää, että niistä on tavoitettavissa tai että niistä heijastuu myös selvä jälleensyntymisajatus:

Herran laki on täydellinen, se
palauttaa sielun (Ps. 19:

Tässä kohdassa sielun liikkeestä käytetään heprean verbiä sub, jonka alkumerkitys on palata, kääntyä takaisin, mutta joka voi merkitä myös uudelleen elpymistä ja virvoittumista. Kristillinen kääntäjä haluaakin käyttää tässä sanaa virvoittaa, Herran laki virvoittaa sielun. Edellinen jae 7 puhuu kuitenkin auringosta, joka kiertää rataansa ja kun heprean lakia tarkoittava sana Torah tulee alun perin ympyrää tarkoittavasta sanasta tor (mistä huom. myös tori, torat, tarot, ratas), on täysin mahdollista, että psalmin kirjoittaja vertaa sielua aurinkoon, joka säännönmukaisesti kiertää ja palaa aina uudelleen alkuun. Uudessa alussa sielu on tietysti myös vironnut tai virvoittunut kuten ihminen aamulla yön levättyään.
Jakamattomuuden ideaa vastustaa psalmi 16, jae 9 :

Sen tähden minun sydämeni iloitsee
ja sieluni riemuitsee
ja myös minun ruumiini on turvassa.

Sydän kuvaa elinvoimaa, sielu tajuntaa ja ruumis ainetta. Ruumiista ja sielusta puhutaan myös seuraavassa:

Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi
Jumala olisi minun sieluni valo (Ps. 73:26)

Ja sitten voi nähdäkin jo edellisistä edellytyksistä nousevia tämän selvästi sielun kuoleman jälkeisistä liikkeistä ja tulkita niihin sisältyvän myös:

Sinä virvoitat meidät jälleen henkiin ja maan
syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin( Ps. 71. 20)

Hän ojentautui pojan yli kolme kertaa ja
huusi Herraa ja sanoi: �Anna tämän
pojan sielun tulla häneen takaisin�

Ja Herra kuuli Eliaa ja pojan
sielu tuli häneen takaisin.(I Kn. 17:21-22)

Elia herätti kuolleen henkiin, jolloin siitä irronnut sielu palasi siihen takaisin. Teologit katsovat, että kysymyksessä olisi olut vain elinvoiman palaaminen, mutta kyllä heprealaiset selvästi uskoivat, että kuolleen sielu heti kuoleman jälkeen nousee joko ylös Jumalansa tykö tai sitten jää Tuonelaan odottamaan siirtymistään helvettiin. Palaamme tähän yksityiskohtaisemmin Jobin kirjan esittelyn yhteydessä.
Edellisessä sitaatissa ei ollut kysymys tietenkään jälleensyntymisestä vaan sielun liikkeestä, mutta 1. Samuelin kirjan 2. luvun jae 26 puhuu jo selvää kieltään:

Herra antaa kuoleman ja antaa elämän,
Hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen

Kristillisen tulkinnan mukaan tässäkin puhuttaisiin vain kuolleiden yleisestä ylösnousemuksesta, ei jälleensyntymästä. Mutta ei tulla ajatelleeksi, että jo ajatus ylösnousemuksesta saattaa olla korruptoitunut muunnelma sitä paljon vanhemmasta uskosta jälleensyntymään. Ja kohdasta kyllä henkii ajatus siitä, että tuonelasta palaava henkilö jatkaa elämäänsä nimenomaan maan päällä, mitä ylösnousseet eivät tee vaan jatkavat henkiolentoina matkaansa tuomiopäivän oikeuden istunnon jälkeen taivaaseen. Joka tapauksessa edellä siteeratut Raamatun jakeet näkevät ihmisen selvästi kolmijakoisena ja voidaksemme varmistua mahdollisuudesta, että tämän kolminaisuuden sielua vastaava osa on se, mikä voi – ei vain nousta ylös tai vain herätä henkiin – myös jälleensyntyä, tarkastelemme vielä hieman Raamatun omaa todistusta.

Elian paluu

Vanhan testamentin kirjakokoelma päättyy 39:n kirjan jälkeen profeetta Malakiaan merkittävään ennustukseen profeetta Eliaan paluusta. (Ml. 4:5-6)

Katso, minä lähetän teille profeetta
Elian, ennekuin tulee Herran päivä,
Se suuri ja peljättävä.

Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet
lasten puoleen ja lasten sydämet heidän
isiensä puoleen, etten minä tulisi ja
löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi

Kerrottakoon historiasta kiinnostunutta lukijaa varten, ennekuin menemme jakeiden vertailuun Luukkaan evankeliumin vastaavien kanssa, että profeetta Malakian nimi johtuu ensinnäkin juurisanasta malak, josta nousevat sekä enkeliä että kuningasta tarkoittavat heprean sanat. Malakia on Vt:n viimeinen profeetta ja eli noin 400 eKr. Malakian ja Uuden testamentin väliin jää siis noin 400:n vuoden pituinen aukko, joka täytyy osin Daniel kirjan uudempien osien avulla, mutta varsinaisesti aukon täyttäisivät Maccabealaiskirjat, jos ne vielä Raamattuun kuuluisivat. Ne on kuitenkin jätetty Raamatusta pois. Kirjat ovat kuitenkin erityisen tärkeät ymmärtääksemme Jeesuksen toimintaa ja hänen aikansa innokasta Messias-odotusta. Kansa oli nimittäin menettänyt maccabealaisjohtajien sille verisesti taisteleman itsenäisyyden vuonna 63 eKr. Roomalle ja kansa odotti, että Herra jälleensynnyttäisi sille uuden vapaustaistelijan, messiaan, jota myös Malakia Eliaan edelläkävijän hahmossa oli sille ennustanut. Luukkaan evankeliumi uskookin ennustuksen täyttyvän: Johannes Kastaja on Elias, joka on käyvä Messiaan edellä:

…ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan
Ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.

ja hän kääntää monta Israelin lapsista
Herran, heidän Jumalansa tykö.

Ja hän käy hänen edellään Eliaan
hengessä ja voimassa kääntääkseen
isien sydämet lasten puoleen( Lk. 1:13,16,17)

Luukkaan sanamuotojen lähes täydellinen yhtäpitävyys Malakian kanssa osoittaa selvästi Luukkaan tarkoittaneen, että syntyvässä Johanneksessa toteutuu ennustus nimenomaan Eliaan takaisintulosta. Kristillinen tulkinta näkee, että kyseessä ei voi olla Elian jälleensyntymä, koskapa Elia oli noussut elävänä taivaaseen ja koska ei näin ollut kuollut, ei voisi suudelleen syntyäkään. Tulkinta on huono, sillä eihän Raamattu sano, ettei ruumiillisesti taivaaseen tulisissa vaunuissa noussut Elia olisi myöhemmin myös kuollut. Vai olisiko hän elänyt ruumiillisesti taivaassa satoja vuosia? Ja Johanneshan toteaa Eliaan nimenomaan syntyvän Elisabetista.
Tähän kuulen taas oikeaoppisen argumentoinnin, että kun sanotaan Johanneksen kulkevan Eliaan hengessä, sanonta olisi vain kuvaannollinen ja tarkoittaisi vain Eliaan kanssa samankaltaista rohkeutta ja vastaavaa toimintaa. Malakia oli kuitenkin ensinnäkin luvannut, että Herra lähettää nimenomaan profeetta Elian ja nimenomaan konkreettisen Eliaan paluuseen tuolloin yleisesti uskottiin. Toiseksi käsite ‘hengessä’ voidaan myös kääntää ’sielussa’, sillä kreikan sana pneuma tarkoittaa myös sielua, eikä asiayhteys siis kiellä sanaa myös näin kääntämästä. Pneuman kääntämisen sieluksi estää vain perinteis-teologinen esiymmärrys.

Näin jälleensyntymäoppi nousee Raamatusta itsestään, sitä ei siis tarvitse sysätä vain Pythagoraan, Platonin tai kenenkään muunkaan hellenistisen neron niskoille. Joskus oppi nousee Raamatusta niin voimakkaana, että se tunkeutuu jopa suomalaisen käännöksenkin läpi ja kirkkaimmillaan ei oppia kykene sumentamaan äärimmilleenkään trimmattu eksegeettinen akrobatia. Kuten kertovat myös

Jeesuksen omat sanat:

Jeesus vastasi ja sanoi: Elias tosin tulee
ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta
minä sanon teille, että Elias on jo
tullut, mutta he eivät tunteneet häntä.

Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen
puhuneen heille Johannes Kastajasta.
(Mt. 17:11-13)

Matteuksen luvussa 11 Jeesus olikin suoraan sanonut, että Johannes on Elia, joka oli tuleva.

Näistä Jeesuksen sanoista on luonnollisesti koetettu kiemurrella irti tavalla, jota edellä olemme Eliaan yhteydessä kuvanneet. Jeesus käyttää vain kuvakieltä jne. nämä harmonisoinnit ovat naivia ja epäjohdonmukaisia. Jos Jeesuksen selviä sanoja ei voi ottaa sellaisinaan tässä kysymyksessä, niin missä sitten voi? Kristilliset tulkitsijat ovat usein jälkiviisaita eli tulkitsevat kaiken Raamatussa sen mukaan, mitä myöhäsyntyisen oppirakennelman pönkittäminen milloinkin vaatii.

Tyydyttävää selitystä ei reinkarnaatiota vastustava kirkkomme ole kyennyt antamaan myöskään oppia tukevaan Raamatun kenties tunnetuimpaan jaksoon, missä Jeesus ottaa kantaa sokeana syntyneen lapsen syyllisyyteen:

Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä
sanoen: “Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö
vai hänen vanhempansa, että hänen piti
sokeana syntyä”?

Sokeana syntyneen syyllisyyden probleema käsitellään Johanneksen evankeliumin luvussa 9 jakeissa 1- 7. Teologi Matti Repo näkee oheisen kysymyksen taustalla olevan Mooseksen uhkauksen siitä, että Herra on kostava isien teot lapsille kolmanteen tai neljänteen polveen.
Ja totta onkin, että sokeus on juutalaisuudessa nähty ankarana Jumalan rangaistuksena. Mutta tämä ei sinänsä ole olennaista vaan tietysti se, että kysymys olettaa nimenomaan myös lapsen voineen tehdä syntiä ennen syntymäänsä, koskapa sen piti ’sokeana syntymän’. Teologian tohtori Repo selviää ongelmasta selittäen, että lapsi olisi kysyjistä jo sikiönä voinut äitinsä kohdussa tehdä syntiä ja voinut saada sokeutensa rangaistuksena tästä!
Siis embryo olisi ensin kehittynyt näkeväksi, sitten tehnyt syntiä ja rakastava Jumala olisi siten rangaissut sikiötä sokeudella. Kaikella kunnioituksella teologisia selityksiä kohtaan, ainakaan tämän kirjoittaja ei moiseen malliin hevin usko, mutta ei uskonut Jeesuskaan, joka kielsi sokeuden olevan sikiön syytä: “Ei tämä, eikä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki”.
Matti Repo katsoo Jeesuksen viittauksen Jumalan tekoihin poistavan karman lain, koskapa hän ei syyllistä lasta. Ja Repo vetää tästä sen johtopäätöksen, että Jeesus samalla välillisesti kumoa koko jälleensyntymisopin.
Vastaan voisi todeta, että ‘Jumalan teot’ voivat toki olla karmallisia nekin ja vaikka Jeesus ei ota kantaa karmaan sinänsä, ei siitä seuraa etteikö asialle voisi olla joku muu kuin välittömästi vanhemmista tai lapsesta johtuva karmallinen syy. Karma voi ?pomppia� kuten lääketieteessä perinnölliset sairaudetkin. Toiseksi ajatus jälleensyntymästä on eri kuin ajatukseen liitetty yksilöity oppi vaikkapa syyn ja seurauksen laista; olennaista on ja pysyy siis se ettei Jeesus kyseenalaista opetuslasten kysymykseen liittyvää ajatusta lapsen elämästä ennen syntymäänsä. Johdonmukaista, jos haluamme kohdan avulla kieltää jälleensyntymäajatuksen torjua olisi ajatella, että opetuslapsen uskoivat, että sielu on pre-ekstistenttinen ja lapsi olisi tällaisena ennalta olleena sieluna voinut tehdä syntiä jo ennen sikiöksi ruumiillistumistaan! Mutta Repo ei vetoa tähän, koskapa nykyisen kristinuskon tulkinnan mukaan Jumala luo uudet sielut vasta hedelmöittymisen hetkellä.

Raamatun monista jälleensyntymisajatusta tulevista kohdista lukijan kannattaa tutustua vielä vaikkapa seuraavaiin:

Sananlaskut 8: 22-31
Psalmi 90: 3
Roomalaiskirje 9:11-14.
Saarnaaja 12 jae 6

Tarkoitetut sanalaskut puhuvat toki ikiaikojen viisaudesta, mutta tämä personoitu viisaus voidaan nähdä myös ideana ikuisesta sielusta, joka Jumalan on ennen aikojen alkua luonut työ- ja leikkitoverikseen ja jonka ihastuksena ovat ihmislapset, so. joihin sielu aika ajoin siirtyy. Virallinen Raamatun selitys näkee viisaudella tarkoitettavan Jeesusta, jonka sanonta “Jo ennen kuin Abraham syntyi, minä olen” viittaisi tähän varsinkin, kun Johanneksen evankeliumin alku puhuu myös Sanasta, jonka kautta kaikki on saanut alkunsa. Ja tämä Sana olisi Jeesus. Jeesus ei kuitenkaan puhu välttämättä vain omasta ikuisesta minuudestaan, vaan kaikkien ihmisten egojen eli tajuntojen alkuperäisestä iankaikkisuudesta ja käyttää itseään vain esimerkkinä.

Psalmi 90:n jae 3 on erityisesti kabbalistien jälleensyntymäopin lähde:

Sinä palautat ihmiset takaisin tomuun ja sanot:
“Palatkaa jälleen te ihmisten lapset.”

Ja Roomalaiskirjeen luvussa 9 jakeissa 11-14 on varsin erikoista luettavaa:

Ja ennen kuin kaksoset olivat syntyneetkään.
Ennen kuin he olivat tehneet mitään
hyvää tai pahaa, niin, että Jumalan
valinnan mukainen aivoitus pysyisi,
ei tekojen tähden vaan kutsujan tähden.

Sanottiin hänelle: Vanhempi on
palveleva nuorempaa

Niin kuin kirjoitettu on:
Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin.

Jumala ei ole siis pannut kaksosia eriarvoisen järjestykseen näiden omien tekojen mukaan, vaan oli valinnut vanhemman nuoremman palvelijaksi siksi, että oli Paavalin mukaan Kaikkivaltiaan oikeudella rakastanut toista jo ennen kummankaan syntymää enemmän kuin toista: Sillä �?Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin�?. Paavali huomaa asiaan liittyvän oikeudellisen ongelman ja selittää Jumalan oikeutta mielivaltaisiin valintoihin monta jaetta.
Jakeessa 23 hän toteaa kaiken perustuvan ns. ennaltamääräämiseen:

Ja on tehnyt (Jumala) sen saattaakseen
kirkkautensa runsauden ilmi laupeutensa
astioissa, jotka hän on edeltä valmistanut
kirkkauteen.

Jaakob ja Eesau ovat siis olleet jo persoonina ennalta, joista toisen Jumala oli ennalta valmistanut laupeuden astiaksi ja määrännyt lupauksen lapseksi. Selvä ajatus jälleensyntymästä. Mutta puhuttelevimpana Raamatun osana aiheemme kannalta pitää kirjoittaja Saarnaaja 12:sta jakeita 6 ja 12.

Elämänpyörät

Ennekuin hopealanka katkeaa
Ja kultamalja särkyy
Ja vesiastia särkyy lähteellä
Ja nostopyörä särkyneenä putoaa
kaivoon

Ja tomu palajaa maahan, mistä se on
Tullutkin Ja sielu palajaa Jumalan
tykö, joka on en antanutkin.

Huomio tulee kiinnittää sanaan nostopyörä tai ammennuspyörä, jota sanaa vanha suomalainen käännös käyttää. Kun palautamme mieleen erään antiikin kaivon nostolaitteen mallin, voimme nähdä siinä kaivon yllä olevan pyörän, joka kierrättää pyörän kautta kulkevaa nuoraa, jossa on vesiastioita säännöllisin välein. Koska vesi oli elämälle tärkein elementti erämaassa, alettiin vettä nostavaa pyörää kutsua myös elämän pyöräksi. Saarnaaja käyttää pyörästä heprealaista sanaa galgal ja koska sana on erittäin merkittävä kirjasemme jatkoakin ajatellen, toistamme jakeen 6 tähän myös hepreaksi:



Nostopyörää tarkoittava sana on kolmas toisella rivillä vasemmalta eli lglg. Tämä sana on itse asiassa yhdyssana ja muodostuu kahdesti toistuvasta sanasta gal, joka puolestaan tarkoittaa pyöreistä kivistä muodostunutta kasaa. Sanasta johtuu myös eräitten eläimien tuottamia pieniä ulostepalloja kuvaava käsite galal. Tästä sanasta on tullut edelleen verbi pyörittää gilal ja viimein pyörä galgal. Sanassa on siis idea pallon tai pallojen pyörittämisestä ja luultavaa, että samasta alkuideasta on lähtöisin Egyptin Skarabee eli pillerinpyörittäjä, siis eräs koppakuoriaislaji, joka pyörittää pieniä lantapalloja ja josta on tullut ikuisen elämän symboli. Tästä ei olekaan sitten enää pitkä matka heprealaisen sanan gilgul ideaan pyöristä pyörissä, sillä lvglg on heprean jälleensyntymää tarkoittava sana. Siihen on vain tullut lisää ja sanaa vastaava kirjain vav eli v joka hepreassa tarkoittaa yhdistymistä ja onkin kirjaimelliselta nimeltään koukku tai haka. Kirjain siis yhdistää eri ympyrät toisiinsa ja kun v symboliikassaan vastaa vielä membrum virileä syntyy näin johdonmukaisesti idea jälleensyntymäympyröistä. Kirjainnimien gl ja u yhteiset lukuarvot ovat myös aiheen kannalta tärkeitä, mutta tulemme niihin myöhemmin.
Vaikka asia kuullostaakin banaalilta ja karkealta, niin pienet lantapalloulosteet syntyvät lähes samasta paikasta kuin pieni lapsikin, eli elävää ja kuollutta synnyttävät lähteet ovat ihmisessäkin rintarinnan. Ja heprean sana lähdekin on gilgal. Näin on myös ymmärrettävää, että vielä tänäänkin sanat shit ja sex ovat kielellisiä sukulaisia. Nostopyörä nostaa uudelleen ja uudelleen elämän vettä ja härät pyörittävät ja pyörittävät nostopyörän aisaa ja Härät jättävät nekin pyöröuran, joka täyttyy vähitellen lannasta. Tästä kuoleman lantapyörästä nousee elävä skarabee pyörittämään kokkareesta omaa pyöräänsä.

Saarnaajan hopealanka on siis verrattavissa kaivon nostopyörän nuoraan, molemmissa symboloidaan elämälle välttämätöntä yhteyttä sen ikuiseen lähteeseen, mistä toistuvat elämät ammentavat.

Elämänpyörä uudessa testamentissa

Elämänpyörää Uudessa testamentissa on käsitellyt kirjastotalo Metsossa 13.11. 1993 Tampereella pitämässään esitelmässä myös teologian tohtori Repo. Hän tosin pitäytyy vain Uuden testamentin pohjalla, mutta käsittele aiheen kannaltaan siinä määrin perusteellisesti ja hyvin, että on syytä toistaa hänen kuvauksensa tähän:

Apostoli Jaakob varoittaa kielen synneistä ja sanoo kielen “sytyttävän tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta”. (Jaakob 3:6). Elämän pyörän (trokhos tees geneseoos ) voitaisiin perustellusti väittää tarkoittavan sananmukaisesti elämän pyörää tai kiertokulkua.
Pyörä on tuttu symboli mm. budhalaisuudessa. Mutta uuden testamentin maailmaa lähempi esikuva löytyy orfilaisuudesta. Orfilaisuuden on sanottu liikkeenä ollen vielä epämääräisempi ja rajoiltaan häilyvämpi kuin konsanaan New Age. Jälleensyntymiseen kuitenkin uskottiin ja sitä kuvattiin käsitteellä ’syntymän pyörä’ (kyklos tees geneoos). Sielun katsottiin olevan katoamaton ja niin kauan kuin se oli vihkimätön ja puhdistamaton, sen oli palattava uuteen maalliseen elämään. Orfilaisen vihkimyksen tai askeesin oli tarkoitus vapauttaa tästä kiertokulusta tai ainakin lyhentää sitä.

Jaakobin kirjeessä ei ole sanaa genesis kuitenkaan käännetty syntymäksi, koska se tarkoittaa myös sitä mikä syntyy, eli elämää. Vastaava rakenne on kirjeen 1. luvun 23. Jakeessa, jossa mies kuvastimesta katselee ‘omien kasvojensa piirteitä’. (prosoopon tees geneseoos autuu), sananmukaisesti syntymänsä kasvoja eli asiallisesti ‘olemassaolonsa hahmoa’. On lisäsi esitetty, että Jaakobin kirjeen trokhos voitaisiin kääntää ‘kuluksi’, mikäli painoa siirretään jälkimmäiseltä tavulta ensimmäiselle. Näin Jaakob puhuisikin elämän kulusta eikä pyörästä. Tämä oletus lienee kuitenkin turha, sillä ‘elämän pyörä’ on ollut käytössä oleva sanonta myös orfilaisuuden ulkopuolella. Kreikkalaisissa lähteissä verrataan elämää pyörään, joka kiertäessään vie välillä alas ja tuo taas ylös. Se tarkoittaa nopeaa onnen kääntymistä, myötä ja vastoinkäymistä. Vastaavassa mielessä käsitettä on käytetty myös juutalaisuudessa, ajatellen onnea ja onnettomuutta elämässä ‘välttämättömyyden pyöränä.’ (Filon)

Tämä käsite näyttää tulleen orffilaisuudesta yleiseksi kreikkalaiseksi sanonnaksi, jonka myös juutalaiset ovat omaksuneet. Sen alkuperäinen sisältö on jo sitä vastoin kauan aiemmin liuennut ja sekoittunut yleisen elämän käsittämiseen onnen ja epäonnen vaihteluina. Vastaavalla tavallahan Raamatusta monia sanontoja on poimiutunut irralleen ja tullut osaksi jokapäiväistä suomalaista kielenkäyttöä ilman yhteyttä alkuperäiseen sisältöönsä. Esim. ‘kielletty hedelmä’ on ylipäätään jotain kiehtovaa ja kiellettyä, ja ‘A ja O’ on jotain ehdottoman tärkeää - lieneepä myös käsite manttelinperijä kotoisin Elian ja Elisan suhteesta.

Näin siis tohtori Repo. Hänen pyrkimyksenään on siis sanoa, että Jaakob käyttäessään käsitettä ’syntymän tai elämän pyörä’ ei käytä sitä alkuperäisessä merkityksessään. Revon todistelu kielen funktioiden muuttumisesta ja eri diskursiivisista merkityksistä on tietysti oikein, mutta mikään, mitä hän sanoo ei todista, etteikö heikentyneitäkin ja vieraissa asiayhteyksiä käytettyjä ilmaisuja voitaisi käyttää myös alkuperäisessä merkityksessään, mikäli käyttäjä nuo alkuperäiset merkitykset tuntee. Niinpä mikään ei estä suomalaista kadunmiestä käyttämästä sanontaa ‘kielletty hedelmä’ juuri siinä alkuperäisessä raamatullisessa merkityksessään, missä tuosta perimätiedon mukaan grape-hedelmästä on alkujaankin puhuttu.
Jaakobin lausumaa on myös tarkasteltava sen koko kontekstissa. Jaakob puhuu syntymän pyörästään syyn ja seurauksen yhteydessä. Synnin kieli sytyttää pyörän, joka liekehtii helvetin tulta! Tietysti voidaan sanoa, että onhan tämän elämän huono onnikin on seurausta synnistä, mutta voiko tuollaista onnea verrata helvetin tuleen? Sillä katsoohan Jaakob pahan kielen synniksi, joka kierrättää ihmisen helvettiin. Ilmaisu ja idea ei ole repomaisen vetinen. Kun Jaakob oli Jeesuksen veli, kannattaa muistaa mitä Jeesus sanoi kielestä: (Mt. 15: 11,17.19):

Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään
Vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen.

Ettekö käsitä, että kaikki mikä menee
suusta sisään, käy vatsaan ja ulostuu.

Mutta se mikä tulee suusta ulos, se tulee
sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.

Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset,
murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet,
väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.

Jeesus ja Jaakob puhuvat samasta asiasta ja kun Jaakob puhuu tässä yhteydessä helvetin liekein palavasta ’syntymän pyörästä’, ei ole epäilystäkään, etteikö hän puhuisi kuoleman jälkeisistä sanktioista. Puheessa on kysymys kiirastulesta, johon sielu viedään puhdistumaan tahraisuudestaan, puhdistunut sielu voi syntyä ja nousta uuteen elämään. Näin uskoivat orffilaiset ja ei ole estettä, etteivätkö Jeesus ja hänen veljensä olisi tunteneet niin orffilaisten kuin muidenkin mystien kieltä. Olivathan he itsekin mysteerioihin vihittyjä . Kuten todistaa apostoli Paavali kertoessaan puhuvansa Jumalan mysteerio-viisaudesta täydellisten seurassa.( 1 Kr. 6 ja 7). Sanat mysterios ja teleios, salaisuus ja täydellisyys, olivat mysteeriuskontojen termejä.

Paavalin lausumat ovat jääneet kiusaamaan myös Origenesta ja Jeromea.
He kiinnittävät huomiota Paavalin väittämään, että Jumala on valinnut opetuslapset ja tietenkin Paavalin olemaan Kristuksessa pyhät jo ennekuin maailma oli perustettu. (Ef. 1.4).Paavali jatkaa vielä jakeessa 5, että jumala oli valinnut heidät lapseuteen nimenomaan edeltäpäin. Origenes katsoi kohdan todistavan sielujen ennaltaolosta, mitenkä muuten jo ennen maailman perustamista Paavali niminen henkilö olisi voitu valita lapseuteen. Jerome puolestaan katsoo, että valinta oli tapahtunut vasta Paavalin ollessa äitinsä kohdussa ja Jumala oli kaikkinäkevänä ja Kaikkivaltiaana päättänyt jo ennen luomista, että eräs Paavali muutama miljardi vuotta myöhemmin tulisi pelastumaan. Jerome puolustaa siis ns. predestinaatio eli ennaltamääräämisoppia ja Origenes pre-eksistenssi eli siis sielujen ennaltaolo-oppia.
Kristinuskon opillisen johdonmukaisuuden nimissä Origenes oli tietysti lähempänä totuutta, sillä opetuksen mukaan ihmisellä oli vapaa tahto ennen syntiinlankeemusta ja jos Adam ei oli langennut ei ketään olisi tarvinnut pelastaakaan eikä pelastetuksi valita. Jos kaikkinäkevä Jumala taas tiesi ennalta Adamin lankeavan, niin eihän silloin voinut olla kysymys tasaveroisesta tahdonvalinnasta vaan Adamille oli luotu niin heikko tahto, että lankeaminen tulisi tapahtumaan. Tätä probleema eivät kummatkaan kirkkoisät ole huomanneet.

Mutta palatkaamme Vanhan testamentin puolelle ja sen ehkä selkeimmin ja vaikuttavimmin uudelleen ruumiillistumisesta ja karmasta puhuvaan Jobin kirjaan.

Job jälleensyntyvänä sieluna

Jobin kirjaa pidetään Raamatun vanhimpana, sen tuntee sanan Jumalakin sen vanhimmassa feminiinimuodossa Elohee ja siinä Saatanakin on vielä yksi tämän Jumalan pojista. Jobiakin vanhempia fragmentteja Raamattuun toki sisältyy esim. ns. Deboran lauluun tuomarien kirjassa. Debora merkitsee mehiläinen, joka sekin on elämän ja sielun symboli ja olisi houkuttelevaa keskustella tästäkin ahkerasta pikku otuksesta ja sen kabbalistisesta symboliikasta enemmän, mutta rajoitettu tila pakottaa viittaamaan mehiläiseen vain alaviitteessä ja pysymään nyt Jobissa.
Jobin kirja on kuuluisaa teodikean ongelmaa, viattoman kärsimyksen ongelmaa, pohtiva teos. Se ei kykene antamaan tyhjentävää vastausta, mutta asia tulee hieman ymmärrettävämmäksi, jos monien rabbien lailla käsitämme Jobin kärsivän ja vaeltavan sielun karmallisena vertauskuvana.

Jobin luku 33 näkee sielun palava juuri kolmesti:

Katso, kaiken tämän tekee Jumala
kahdesti, kolmastikin ihmiselle.

Palauttaakseen hänen sielunsa haudasta
Ja antaakseen elämän valkeuden hänelle.

Tässä Jobin luvussa 33, missä on kysymys ihmisestä, jonka Jumala on pannut sairasvuoteelle, mutta jonka elvyttää takaisin �?nuoruutensa voimiin�?, on myös 33 jaetta! Mikä ei ole sattuma eikä jää vaille merkitystä.
Muistamme. Että Jeesus kuoli 33-vuotiaana ja että esim. vapaamuurariuden ns. skotlantilaisessa riitissä korkeimman ja arvokkaimman asteen numero on 33
.
Lukuarvo 33 on edelleen heprean gematriassa eli kirjainten ja lukujen vastaavuuksissa G ja L kirjaimia (g gimel = 3 ja l lamek=30) edustava luku. Nämä konsonantit näyttelivät, kuten olemme edellä osoittaneet, erittäin keskeistä roolia sanassa gilgul, joka siis on jälleensyntymää hepreaksi tarkoittava sana. Raamatun paikannimi Gilgal on samaa juurta ja muutenkin yhdistelmä Gl on pyhässä kirjassa tärkeä¸ Daavid voitti Goljatin, Jeesus syntyi Galileassa ja kuoli Golgatalla. Maapallon tunnus on G ja kirjain on myös vapaamuurariuden, jonka suurmestarina ruotsalaiset muurarit pitävät Jeesusta, keskeinen tunnus. Hepreassa kirjaimen nimi on gimel, joka merkitsee kamelia ja joka alkaa g:llä ja päätyy l:ään. G kirjaimen gematrinen lukuarvo on 3 ja se viittaa vapaamuurariuden kolmeen asteeseen, mutta myös siihen, että maapallo, globe, on auringosta lukien kolmas planeetta. Huomaa sanan globe alkukirjaimet.

Kun nimi Golgatha kirjoitetaan arameaksi gulgalat ja jälleensyntymää tarkoittava sana feminiinin monikossa (sielu on feminiini) gilgulot, on helppo havaita, että kyseessä on sanaleikki, jolla viitataan auringon jälleensyntymään kalojen tähtimerkissä. Jeesuksen kuolinpäivänä perjantaina klo 15, mikä symboloi kevätpäiväntasauksen maaliskuista hetkeä.

Jobin kirjan luvun 33 esiintymät eivät siis ole sattumia, vaan viittaavat kolmeen kehitysjaksoon ja elämänpyörään. Kahden pyörän mallissa aineellinen elämä on toinen ja spirituaali elämä toinen. Niinpä koko Raamatun kirjojen määrä onkin 33 33 eli 66 kirjaa.
Jobin kirjan 33. luku on myös muilta sisällöiltään siksi merkittävä, että on syytä ottaa tähän myös luvun ylle lainattujen lisäksi niitä valmistelevat jakeet, joissa kerrotaan ensin, miten Jumala on kurituksen kautta päättänyt kääntää ihmisen pois pahuudesta, ja tehnyt sen

Säästääkseen hänen sielunsa haudasta
Ja hänen henkensä syöksymästä pätsiin.

Kuritus on kuitenkin siksi kovaa, että jae 21 toteaa

Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin ja hänen
luunsa, ennen näkymättömät paljastuvat

Näin lähenee hänen sielunsa hautaa
ja hänen henkensä kuolonvaltoja.

Mutta hädässä on apu lähellä.

Jos silloin hänen puolellaan on enkeli, välittäjä
yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta
hänen vilpittömyydestään, niin Jumala armahtaa
häntä ja sanoo: “Vapauta hänet, ettei hän mene
hautaan, minä olen saanut lunastusmaksun.”

Sielu siis pelastuu ja jakeen 25 mukaan hänen ruumiinsa

Uhkuu taas nuoruuden voimaa,
Hän palajaa taas nuoruutensa päiviin.

Teologit selittävät, että ihminen joutuu tässä vain lähelle kuolemaa, josta aivan täpärästi pelastuu, koska Herra armahtaa hänet viime tipassa. Tällainen selitys ei kuitenkaan alkutekstin eikä hermeneuttisen tietämyksen valossa ole lainkaan uskottava. Ensinnäkin Jobin lihan kuihtumisesta käytetään heprealaisessa tekstissä verbimuotoa merai yarm ja verbin juurikonsonantteja mem ja resh tuottavat hepreassa monia nimenomaan kuolemaan viittaavia sanoja, joista mutkan kautta johtunevat myös esim. suomen kielen sanat myrkky, murha ja marras. Samasta verbistä johtuvat myös heprean sanat, jotka viittaavat jonkun korottamiseen tai nousemiseen . Siis sanalla voidaan ilmaista myös sielun nousemista taivaaseen. Sananmukaisesti Jobin liha onkin kohotettu pois hänen luidensa päältä, niin että luut näkyvät. Mutta onko hänestä tullut vain langanlaiha, mutta vielä elävä, vai onko hän kuollut ja joutunut Tuonelan odotushuoneeseen, se selvinnee jakeesta 25, jossa puhutaan enkeleistä, jotka maksavat Jobista takuut. Lukija kerrannee yllä olevan ao. sitaatin.

Tämä idea kuolleen arvioimisesta ja lunastamisesta perustuu selvästi egyptiläisessä kuolleiden kirjassa kuvattuun tapahtumaan ja asetelmaan, missä ihmisen sydän Tuomarien salissa punnitaan ja missä kuollut tekee ns. kielteisen tunnustuksen, jonka kirjuri Thot kirjoittaa muistiin ja vie Osiriksen eteen, joka sitten yhdessä 42:n muun tuomarin kanssa päättää kuolleen kohtalosta.

Tuonelan salin tuomarien luku 42 on sivumennen sanoen mielenkiintoinen siksi, että luku esiintyy useana eri ideana sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Vanhassa testamentissa se on aikaa, kahta aikaa ja puolta aikaa vastaava ajanmääre, joka on 42 kuukautta tai 1260 päivää eli määrää ajan, jona puolestaan Uuden testamentin Ilmestyskirjassa kuvattu profeetta saarnaa, mutta on myös luku, joka tulee Jeesuksen sukutaulun 3 x 14 sukupolvesta. Nämä kolme sukupolvea liittyvät puolestaan takaisin Osiris-taruun siten, että Osiriksen sanotaan tuoneen vehnän taivaasta ja Jeesus katkoi sabattina puolestaan nimenomaan vehnän tähkiä. Kaukaa haettuako? Ei välttämättä, sillä tiede on tehnyt sen hämmästyttävän havainnon, että vehnä on kehittynyt nykyiseen 42 kromosomiseen muotoonsa 3 x 14 kromosomin hyppäyksin, siis ensin 14 kromosomia, sitten 28 kromosomia ja sitten 42 kromosomia, jolloin vehnä on valmis eli täydellinen ja voidaan piirtää elämän puun muotoiseksi. (Lisää kuva tyylitellystä elämän puusta)

Näin on vaikea ajatella, että Jobin kirjankaan enkelit olisivat vain Jobin sairasvuoteen äärellä ja pitäisivät puolustuspuheensa siinä. Kun heprealaisillakin oli usko Tuonelaan eräänlaisena välipaikkana, jossa odotetaan viimeistä tuomiota, on johdonmukaista ajatella Jobin joutuneen sheoliin, siis ruumiillisesti kuolleen, mutta ei vielä hautaan sachat, joka on lopullisen tuhon paikka. Ja merkittävä on myös jakeen 25 maininta nimenomaan nuoruutensa päiviin palaavasta Jobista. Tuskin henkitoreissaan virunut vanha mies palaisi nuorukaiseksi, mikäli olisi ollut kyse vain parantumisesta. Tietysti voidaan sanoa, että runolliselle kuvakielelle on annettava vapauksia, mutta kun vielä muissakin Jobin sanonnoissa on vihjeitä jälleensyntymään, niin todennäköisesti tässäkin on kysymys saman motiivin kuvauksesta.

Luvusta 19 käy ilmi, että Job ei viihdy Tuonelassakaan, vaan kertoo sielunsa liikkuvan sieltä edelleen kohti Jumalaa:

Sitten kun tämä nahka on yltäni riistetty ja
olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan.

Jae on jyrkästi ristiriidassa nykyään olevan muotitulkinnan kanssa, että kuolemassa koko ihminen sieluineen kuolee ja luodaan vasta ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen. Tätä teologista oppia tarvittanee etenkin rippikoulunuorten vakuuttamiseksi siitä, että kun ihmisessä ei ole lainkaan ruumiista irrallista sielua, ei voi olla mitään mikä jälleen syntyisikään. Tulkinta on siis osa ns. New Agen vastaista taistelua.
Ihmisen jakautuminen egyptiläiseen ja platonistiseen tapaan useihin eri tekijöihin ilmenee kuitenkin selvästi Raamatun omassa todistuksessa, kuten psalmissa 16 jakeessa 9:

Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni
riemuitsee ja myös minun ruumiini asuu turvassa

Siis selvä komijako: sydän, sielu, ruumis. Mutta nykyopin kumoamiseksi kaksijakokin riittää ja kuvauksia erillisestä ruumiin jättävästä sielusta on Vt:ssa yllin kyllin. (Ps. 73: 24-28, Job 19: 26 jne.). Erityisen merkittävästi kaksijako näkyy kuitenkin siinä , että Vt. hautaa ihmisen ruumiin ja sielun selvästi eri paikkoihin. Ruumis joutuu hautaan ja sielu tuonelaan. Käsitteet eivät ole identtiset!
Näkisimme mielihyvin, miten teologit selittävät jakamattoman ja kuolemassa kokonaan kuolleen sieluruumiin voivan olla yhtä aikaa kahdessa eri paikassa? Mihin Sheolia tarvitaan ?
Vanhassa kuten Uudessa testamentissakin jää ihmisestä jokin osa kuolemassa eloon. Tämä on aivan selvää, eikä asian kirkkauden vuoksi kannata tässä kaikkia jakeita toistaa. Mutta selvin esimerkki kannattaa palauttaa lukijan mieleen, kertomus köyhästä kuolleesta ja Lasaruksesta Abrahamin helmassa:

Niin tapahtui, että köyhä kuoli ja enkelit
veivät hänet Aabrahamin helmaan.
Ja rikaskin kuoli ja hänet haudattiin.

Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa(!),
vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana
Abrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

Ja hän huusi sanoen. Isä Abraham! Armahda minua
ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää
veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä
minulla on kova tuska tässä liekissä.

Mutta Abraham sanoi: “Poikani muista, että
Sinä eläessäsi sait hyvää ja Lasarus samoin
sai pahaa, mutta nyt hän täällä saa lohdutusta
Sinä taas kärsit tuskaa.”

Jopa fundamentalistinen Raamatun Iso Tietosanakirja selittää asianomaisen kertomuksen kohdalla, että tässä on kysymys haadeksesta, paikasta jossa odotetaan viimeistä tuomiota ja paikassa on jopa kaksi osastoa, hyville ja pahoille.
Kysymys ei ole siis varsinaisesta helvetistä. Mutta samainen tietosanakirja puhuu itsensä pahasti pussiin jatkaessaan selitystä todeten rikkaan miehen joutuneen paikkaan, josta ei ole enää pelastuksen toivoa ja josta voisi päästä vain viimeiselle tuomiolle. Näinhän rikas mies olisi jo tuomittu ja mitään viimeistä tuomiota ei hänen kohdaltaan enää tarvittaisi. Katolisen kirkon kiirastulioppi toteuttaa luterilaista selitysoppia paremmin kertomuksen edellyttämän johdonmukaisuuden vaateen. Olennaista kuitenkin on, että kertomuksen henkilöt eivät ennen viimeistä tuomiota ole kuolleet. He elävät, muodossa tai toisessa.

Nykykirkon tarve opettaa Jehovan todistajien tapaan koko ihmisen kuolemaa on suhdanne teologiaa. Käsitys on edullinen vastustettaessa, kuten sanottu. New Agea ja siihen liittyviä uususkontoja, joissa jälleensyntymän vaihtoehtoa pidetään näkyvästi esillä.

Ylösnousemuksesta

Raamattu on 66 kirjan kokoelma, jota noin 33 eri kirjoittajaa on laatinut yli 1600 vuoden ajan. Se juuri miltään osin ole tulkittavissa täysin yksiselitteisesti. Tämän estää jo yksi se tosiseikka, että esim. kaikkien hepreankielisten sanojen merkityksiä eivät tunne enää edes heprealaisten omat kielitieteilijät. Kun alkutekstit oli kirjoitettu ilman sana ja lausevälejä ja ilman vokaaleja, on selvää, että myöhemmät sana- ja lausejaot vokalisoinneista puhumattakaan ovat voineet tuottaa tuhansittain tarkoituksia, joita aivan perimmäisissä teksteissä ei ole ollut. Lisäksi on syytä ottaa täydestä todesta ne heprealaisten oppineiden väittämät, joiden mukaan alun perin mustana ja valkoisena juosteena vastaanotetut merkkijonot on myös tarkoituksellisesti saatu sisältämään kertomuksia, jotka ovat olleet todellisten tarkoitusten eli monitieteellisten informaatioitten verhoja.

Nämä verhot eli pintatekstit sisältävät ja heijastavat lisäksi aikalaistensa käsityksiä, joista puolestaan tuhannet ja taas tuhannet uskonnolliset lahkot ovat vuosisatojen vieriessä muodostaneet omia tulkintojaan ja tulkintojen tulkintoja.
Tämä tulkintojen meri peittää yhtä hyvin kokonaisia kertomuksia kuin niiden osia ja yksityiskohtia aina yksittäisten sanojen merkityksiin saakka.
Ja yhä uusia lahkoja ja kolehtikuntia syntyy yhä enemmän ja enemmän väittämään omistavansa juuri se ainoa ja oikea pelastuksen tie, joka ikuiseen elämään vie. Mutta usein tuo tie tai paremminkin sen opas vie – kolehtikarjaltaan rahaa – toki korrektin pieniä määriä kerrallaan ja aina ‘hyvään tarkoituksen’, mutta lopulta uskonnolliset johtajat aina rikastumistaan rikastuvat tai tulevat vähintäänkin erittäin hyvin toimeen. Usko ja uskonto ovat myös erinomaisia elinkeinojen lähteitä.

Kaikki nämä lukemattomat lahkot ja kuppikunnat eivät tietenkään voi olla yhtä aikaa oikeassa, mutta kaikki ne toki voivat olla yhtä aikaa – väärässä! Näin esimerkiksi opit ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä tai oppi sielunvaelluksesta ja jälleensyntymästä tuskin voivat olla molemmat sellaisinaan oikeita, mutta molemmat voivat toki olla vääriä; kenties totuutta vastaavaa mallia tuonpuoleisesta elämänjärjestyksestä ei kukaan ole asiassa vielä edes keksinyt.
Mutta voivat jälleensyntymä ja ylösnousemus toki molemmatkin kuvata sielujen liikkeitä niiden iankaikkisella vaelluksella aikakaudesta aikakauteen. Mutta tällöin meidän on annettava tietyille näiden ideoiden yhteyksissä käytetyille alkutekstien termeille uusia ja ehkäpä alkuperäisempiä merkityksiä ja sisältöjä kuin tähän asti on tehty.

Ja voimmekin sanahistoriallisen tutkimusmatkan tehtyämme esimerkiksi huomata, että ylösnousemukseen liitetty käsite iankaikkisuus saa alkuteksteissä yleensä heprealaisen vastineen olam ja kreikkalaisen vastineen aion. Mielenkiintoista on nyt havaita, että kumpikaan sana ei alkumerkityksissään ole tarkoittanut koskaan loppumatonta lineaarista ja janaa muistuttavaa aikaa siinä mielessä kuin me tänään sen ymmärrämme. Heprealaisen olam sanan juuri on olma, joka merkitsee salaisuus ja aikana sana tarkoittaa ajanjaksoa, jonka pituus on tuntematon. Siis määrittelemätöntä ajanjaksoa, joka voi olla yhtä hyvin tunti kuin tuhat vuotta. Koska tällaisia eripituisia ajanjaksoja voidaan planeettojen ja muiden taivaankappaleiden kautta mitata lukemattomia ja voidaan ajatella myös näkymättömien kappaleiden mittaavan salatussa kaukaisuudessa samoin aikaa, niin sana olma tulikin hepreassa merkitsemään myös maailmankaikkeus, avaruus, joka suuruus jää toki salaisuudeksi, mutta loppumattomuuden tai rajattomuuden ideaa ei sanaan sisältynyt.
Sama koske kreikan aionia. Kristityille tuttu sanonta aina ja iankaikisesti, jossa aion esiintyy, merkitsee sananmukaisesti ajanjaksosta ajanjaksoon, eli modernisti syklistä toiseen. Tai ympyrästä ympyrään.


lähde http://seppoheinola.net/?page_id=18

En aio kirjoittaa asiasta noin paljoa, pohdiskella asiaa samalla ja samalla kadottaa suunnan ja totuuden pohdiskelun aikana:
Lyhyesti asia on yksuinkertainen: " Jumala teki/valmisti , maan savesta Aadamin, joka oli eloton ruumis, ja sen jälkeen Hän puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen " JA NIIN IHMISESTÄ TULI ELÄVÄ SIELU"

Ei sen kummempi asia. Jumalan selkeä viesti lakinsa rikkoja paraatiisi asukkaille oli " Se sielu joka syntiä tekee sen on kuoltava"

Ja niin kävi Aadamin ja EEvan kohdalla, ja sen jälkeen kaikkien muittenkin kohdalla (paitsi, Enok, Elia )

Sielu kuolee, sillä siten kutsutaan ihmistä jossa elämän henkäys on:
Tästä syystä tuomioistuimet antavat elinkautisia siitä, jos joku riistää toiselta hengen , koska hänestä tulee kuollut sielu, joka ei voi enää auttaa perhettään, saati maksaa veroja!

Mitä kuoleman jälkeiseen aikaan tulee,niin kuolleilla ei ole aikaa, sillä heidän aikansa on jo mennyt
" Eikä heillä ole mitään osaa siihen, joka tapahtuu auringon alla"

Myöskään " Kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu" Saarnaaja 9: 5-6

Salomo oli Jumalan sanan mukaan viisain mies maailmassa, joten luovutaan kilpailusta häntä vastaan!
Yrityksiä Salomon viisauden voittamiseksi , tietenkin voi kait yrittää!

Muutoinkin tämä sielu sanan kanssa, jos lähtee seikkailulle pitkin raamattua, eksyy varmasti, jos ei pysy siinä periaatteessa koko ajan, että elävä sielu on koko ihminen, joka omistaa täällä, talon, maata, auton, kuka vaimon kuka kaksi jne.

Kuollut sielu ei tiedä mitään eikä heillä tosiaankaan ole mitään osaa missään auringon alla!

Taivaassa taas puolestaan asuu Jumala ja Jeesus enkeleineen , eivätkä kuolleet ole sielläkään, sillä taivas jos mikä on PAIKKA!!

Taivas PAIKKAAHAN kaikki tavoittelevat, ja paikkaa ei siis kuolleilla ole Saarnaaja 9: 5

Jos , tuonelan lisäksi heillä olisi joku paikka, tekisimme Salomon valehtelijaksi, ja hänen viisaudestaan putoaisi pohja pois, joiltakin osin.

Hän (Salomo ) on minun poikani" Herra.

VT:ssä sana Sielu on käännetty hebrealaisesta sanasta "nehphesh, poikkeuksena Job 30:16 missä " sielu"tulee sanasta n'deevah ja Jesaja 57: 16 tulee sanasta (n'shahmah)

Nehphesh esiintyy 745 kertaa hebreankielisessä ja käännettu " sieluksi" 473 kertaa, englantilaisessa Raamatussa.
Ja " elämä" tai elämät" 120 krt.

Tuo sana Nehphesh on käännetty " henkilö" 30 krt.

" mind" mieli, ajatus, 16 krt.,
Nehphesh on käännetty " heart" sydän 15 krt.

Nehphesh " the dead" ja " dead body" 13 krt "

" creature" 9 kerraksi, " will" 4 krt. " Appetite" 2 krt. " lust" 2 krt jne...esimerkit minulla on täällä luonani raamatun jakeineen.

Kuvaavaa on että vaikka ko. sana on käännetty niin monella eri tavalla, kuvaamaan sielua eli elävää olentoa, siitä ei KOSKAAN sanota että se on KUOLEMATON!!

NEHPHESH ( SIELU) on kuolevainen, se on ( subject) kuolemalle.
kts. Ps. 49:14, 15 tai Jes. 38:17 kts. myös Ps. 89: 48
Job 33:18,20, 22

Nehphesh ( sielu) voidaan tappaa, " tuhota"
1.Moos. 17:14, 2 Moos, 31: 14,
Joosua 10:30,32, 35, 37, 39

Sana "soul" UT:ssa tulee kreikkalaisesta sanasta p s u c h e e . Tämä sana psuchee, esiintyy 105 kertaa.
Se on käännetty sieluksi 58 kertaa.Esim.
Matt 10: 28, Mark 8:36, 37 Luuk 1: 46, Joh 12: 27, Apost. 2: 27, Room 2:9,
1 kor, 15; 45 , 2 kor. 1:23, 1 tess. 2:8, Heb 4:12
1 Piet. 1:9; 2 Piet. 2:8 3Joh. 2 ja Ilm. 6:9

Se on käännetty " elämä" " elämät" 40 krt.
Matt 2; 20, Mark 3:4, Luuk 6:9 Joh 10:11,
Apost. 15: 26, Room 11:3, 1 Joh 3:16, Ilm 8:9

" Sinä" 2.kor. 12:15, " Me" Joh. 10:24 " sydän" ef.6:6, Kol 3: 23

Missään Raamatussa ei sanota/kerrota että sielu( p s u c h e e) olisi kuolematon, eikä koskaan sitä kutsuta " a never-dying soul.

Tämä teologi kertoo sinulle, että kun ihminen herätetään kuolleista, niin ei sitä " jyvää herätetä joka on kuolut, vaan Jumala antaa sille uuden varren"

Uudessa, varressa ei ole mitään entisen jyvän sairauksista tai epätäydellisyyksistä! No, tuli vähän vertauskuvallisesti, mutta
" Jeesus puhui (ulkopuolisille) aina vertauksin ja ilman vertausta hän ei puhunut heille MITÄÄN"

Tätä sanaa ei vain haluta ottaa todesta, kun arvioidaan " rikkaan miehen ja Lasaruksen keskusteluja" Taivaan ja helvetin välillä, jotka siis olisivat puhe kuuluvuuden etäisyydellä toisistaan!!
Myöskään, sormenpään kastaminen veteen, ei riitä sammuttamaan janoa " kuumuudessa" siihen vaaditaan 1-3 litraa vettä!

Myöskään "Aabrahamin helmaan" ei mahdu kuin yksi henkilö istumaan kerrallaan!!

No niin, kun kuolleet herätetään, he saavat uuden ruumiin, joka siis ei ole se vanha. Ainuttakaan sairautta ja ongelmaa ei niissä ole.

Jokainen on tyytyväinen omaan " varteensa" uuteen varteen! Jokaisella on oma vartensa, jokainen voidaan tunnistaa omassa ruumiissaan.

Ylösnoussut ruumis, voi syödä ja juoda, ja synnyttää lapsia( naiset) " Eivät he rakenna muitten asua" " eivätkä synnytä lapsia äkkikuoleman varalle" " He istuttavat viinitarhoja ja syövät kättensä hedelmät" jne..

" Hehän ovat " Karitsan hääaterialla" Taivaassa, koska morsian on saatu vihdoin kotiin!
Ja juhlat voivat alkaa!

Tosin Ylösnousemuksessa ei mennä miehelle eikä naida, mutta minä puhuinkin siitä ajasta, kun tämä nykyinen maa luodaan uudeksi, jossa sitten vanhurskaat asuvat!!

Eivät he taivaassa asu, kuin tuhannen (maan) vuotta! Sen jälkeenhän tulee jumalattomien tuomio, tuho, ja maa luodaan uudeksi polttamisen jäljiltä!

Ja kyllä se tuli sitten puhdistaa maan lopullisesti. " Tulellahan on kaikki puhdistettava" kertoo Raamattu!

Ylösnoussutta ihmistä ei siis luoda samanlaiseksi, kuin hän oli hautaan laskettaessa, " Hän on uusi luomus"
Ei mikään henki olento, vaan " luomus"
He ovat jälleen " eläviä sieluja" ..sillä " Henki on se , joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä"

Kun kuolleet saavat uuden hengen, he tulevat eläviksi jälleen, sillä tuonelaan, hautaan vaipuneet, ,kaikki, erotuksetta joutuvat luopumaan hengestään, sillä ei arkussa,mullassa kukaan hengissä voi olla!
Yhtä vähän kuin kuluttavassa tulessakaan! Molemissa paikoissa, elävä sielu, joutuu luopumaan hengestään, ja niin kuolema on sitten edessä!

Sielu, joka on henkilö/persoona siis kuolee!

Mutta Jumalan armolahja, on iankaikkinen elämä!
Kyseessä on lahja, ja lahjan vastaanottaja saa elämän!
Lahja tulee aina ihmisen ulkopuoliselta antajalta! Ja siitä yleensä aina kiitetään!

Mistä paikoista kuollut sielu sitten nousee ylös, niin sen raamattu kertoo: " Meri antoi ne kuolleet jotka niissä olivat,,,,jne
Kukaan teologi ei voi tietää missä kaikialla kuolleet ovat.
Onhan vedenpaisumuksessa, maan sisään satojen metrien syvyyteen hautautunut ihmisiä, aivan samoin kuin muitakin fossiileja!

Kyllä Jumala tietää missä kukin on, " Ja maa tuo vainajat ilmoille" Job

Sielu-ruumis ei ole eripaikassa, sillä juuri se ruumis on sielu, mutta valitettavasti, se on synnin vuoksi " kuollut sielu"

Jumala on se, joka eläväksi tekee " Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet"!! (Jeesus)

Kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani"(Jeesus)
Kuinkapa voisivatkaan!! Jumala , Jeesuksen Isä on kolmannessa taivaassa, ja kuolleet sielut, makaavat haudassa, kuka ikiroudassa, jään ja roudan vankina, kuka meressä, kuka satojen metrien syvyydessä.

Raamattuhan kertoo että: Heitä säilytetään täällä maanpovessa, tuomiopäivää varten"
Maa on säilytyspaikka! Ei jumalattomia ja tulevia taivaan kansalaisia taivaassa säilytetä, vaan maanpäällä!!

Juuri siksihän Jeesus sanoi omilleen" Minä tulen takaisin ja otan teidät tyköni...
Missä nämä lupauksen saaneet nyt ovat? Haudoissaanpa tietenkin!!!

" Ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, onhan hänen hautansa meidän keskuudessamme vielä tänäkin päivänä" (Raamattu)
Juuri tämän takia varoitetaan ihmettelemästä Joh 5: 28 ja Apost. 2: 29, 34

Ja ilm 20: 6 sinetöi tämän pulman ratkaistuksi!

Tuonela ja hauta ovat samaa paikkaa kaikki tyynni!
Ruumiita ei saa muutoinkaan jättää muuanne kuin tuonelaan, eli hautaan, onhan se jo kielletty eri kansojen laissakin.
Harva niitä säilyttää kirjahyllyssä, muutoin kuin tuhkana!

Raamattu sanoo: " Ei heillä ole paikkaa"
Kuolleet " nukkuvat" haudoissaan , sen >Jeesuskin osoitti; " Joh 11:11 " Minä menen herättämään Lasaruksen unesta"

Myös Stefanuksesta sanotaan: " Sen sanottuaan , hän nukkui pois" " he fell asleep! Apost. 7:60

Lapset tuodaan haudoistaan äitiensä käsivarsille, sillä pelastetut saavat omansa haudoistaan takaisin.

Johan Jobille annettu lupaus todistaa asian oikeaksi:
" Niin Job sai kaksinverroin takaisin , mitä hänellä ennen oli ollut"...ja sitten on luettelo omaisuudesta.

Nuorukaisten, ja lasten kohdalla, Job sai kuitenkin saman verran takaisin kuin hänellä ennen oli ollut!!

Eikö Jumala pidä lupauksiaan?? Kyllä pitää!! Sillä eivät härjät, vasikat, lampaat, aasit, kamelit, koirat jne,
peri suinkaan Jumalan valtakuntaa! Eihän Job suunnanutkaan elämäänsä tätä aikaa varten vaan tulevaa, sitä maata kohden hän katseensa nosti, joka tuleva on,Uuta maata ja JUmalan valtakuntaan , hänen sydämensä halaji!

Niinpä hänellä tulee olemaan kaksinkertainen määrä lapsia kerran taivaassa, " he ovat ylösnousemuksen lapsia, eivät he enää voi kuolla" (Paavali)
Karjaa hän sai täällä kaksinkertaisen määärän!

Teistä monet eksyvät sen takia, koska te kiinnitätte sydämenne tähän ajalliseen, joka katoaa, ja siksi te eksytte kun puhutaan Jumalan lapsista!
Tulevaisiahan me etsimme, kuinka me muuten uskovaisia oltais!!

No nyt riittää. Jos teillä on tästä aiheesta lisää kysyttävää, niin vastaan mielelläni terv. benedi

kuolematon sielu kirjoitti:

Arittakin kirjoittaa,
mutta olin vaan kiinnostunut Sinun sielustasi.
Se munkkijuttu Valamoon tai Solovetskiin (oletko käynyt) sopisi sinuun. Kun osaat tota venättäkin.

Mutta hieman kunnioittavampaa sävyä Arittaa kohtaan.

olet oikeassa! Yritän parantaa tapojani! onhan kirjoitettu: " Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne" Anteeksi kaikilta! benedi!

Aritta kirjoitti:

kun eivät osaa ajatella. Ihan alkoi naurattaa heidän yrityksensä. :-)

Muuten, raamattu tosiaan on monen eri uskon ja mytologian sekamelska. Tai pitäisikö sanoa että kristinusko on mytologioiden sekamelska.

kunkin ihmisen oman pään sekamelskasta, eikä Raamatun kirjoituksista.
Hengelliset asiat on käsiteltäväkin hengellisesti , ja maalliset maallisesti.

Kerrohan, nyt Benedi sedälle missä kohdin tuon teologin yritys meni niin pieleen, että naurattamaan rupesi??

Kai sen osaat sanoa ja perustella kun osasit nauraakin...vai onko sinulla tapana nauraa itseksesi ilman näkyvää syytä?

Aritta kirjoitti:

Onhan täällä muitakin helvettiin menijöitä. :-)

sinne pääosin mennä, vaan heitetään joka tarkoittaa jättämistä niille sijoilleen!

benedi kirjoitti:

kunkin ihmisen oman pään sekamelskasta, eikä Raamatun kirjoituksista.
Hengelliset asiat on käsiteltäväkin hengellisesti , ja maalliset maallisesti.

Kerrohan, nyt Benedi sedälle missä kohdin tuon teologin yritys meni niin pieleen, että naurattamaan rupesi??

Kai sen osaat sanoa ja perustella kun osasit nauraakin...vai onko sinulla tapana nauraa itseksesi ilman näkyvää syytä?

"koska heidän mukaansa ihminen ei luoduksi tullessaan ole edes ylipäätään saanut erillistä sielua, joka voisi minnekään uudelleen syntyä. Ihminen on heistä yksi jakamaton sieluruumis ja sanalla sielu onkin sama merkitys kuin sanalla henkilö."

Ihmisen sielu ei ole sama kuin ihmisen ruumis vaikka olisit kuinka eri mieltä siitä.

Ja raamatun kertomukset ovat tosiaan monista eri mytologioista kerätty.

Aritta kirjoitti:

"koska heidän mukaansa ihminen ei luoduksi tullessaan ole edes ylipäätään saanut erillistä sielua, joka voisi minnekään uudelleen syntyä. Ihminen on heistä yksi jakamaton sieluruumis ja sanalla sielu onkin sama merkitys kuin sanalla henkilö."

Ihmisen sielu ei ole sama kuin ihmisen ruumis vaikka olisit kuinka eri mieltä siitä.

Ja raamatun kertomukset ovat tosiaan monista eri mytologioista kerätty.

sielusta, sinulta mitään kysytä, vaan " Eikö kansa kysyisi Jumalalta, miksi kuolleilta elävien puolesta"

Enhän minä ole kuollut, ihmettelee Aritta.

" Antakaa kuolleitten haudata kuolleensa, mutta tule sinä ja seuraa minua" (Jeesus)

Kuinka kuollut voi haudata kuolleensa ja pitää valittajaiset? Ei voikkaan, ellei hän ole jo eläessään kuollut, mitä Jeesus tarkoittikin!!

Siksi , me kristityt emme kysy kuolleilta mitään, vaan Elävältä Jumalalta.

Mitä kertomukseesi Raamatun kertomuksista tulee, niin se on " kuolleen puhetta"!!

benedi kirjoitti:

sielusta, sinulta mitään kysytä, vaan " Eikö kansa kysyisi Jumalalta, miksi kuolleilta elävien puolesta"

Enhän minä ole kuollut, ihmettelee Aritta.

" Antakaa kuolleitten haudata kuolleensa, mutta tule sinä ja seuraa minua" (Jeesus)

Kuinka kuollut voi haudata kuolleensa ja pitää valittajaiset? Ei voikkaan, ellei hän ole jo eläessään kuollut, mitä Jeesus tarkoittikin!!

Siksi , me kristityt emme kysy kuolleilta mitään, vaan Elävältä Jumalalta.

Mitä kertomukseesi Raamatun kertomuksista tulee, niin se on " kuolleen puhetta"!!

ettei sinun kanssasi voi mistään keskustella.

benedi kirjoitti:

sielusta, sinulta mitään kysytä, vaan " Eikö kansa kysyisi Jumalalta, miksi kuolleilta elävien puolesta"

Enhän minä ole kuollut, ihmettelee Aritta.

" Antakaa kuolleitten haudata kuolleensa, mutta tule sinä ja seuraa minua" (Jeesus)

Kuinka kuollut voi haudata kuolleensa ja pitää valittajaiset? Ei voikkaan, ellei hän ole jo eläessään kuollut, mitä Jeesus tarkoittikin!!

Siksi , me kristityt emme kysy kuolleilta mitään, vaan Elävältä Jumalalta.

Mitä kertomukseesi Raamatun kertomuksista tulee, niin se on " kuolleen puhetta"!!

Öh, nyt on pakko sanoa etten saanu tuosta tolkkua. Tuossa niinkuin ei vastattu oikeastaan mihinkään tai mitään, tai jos vastattiin niin jotenkin epämääräisen epäsuorasti ja päinvastoin.