tämän aamun TV-lähetyksessä lähtevänsä kunnallispolitiikkaan (sivuhuom. äänien kalastukseen keskustalle). Toimittaja tiedusteli miten ministerin aika riittää tälläiseen, niin Pekkarinen kertoi että uuden ministeriön järjestelyjen myötä hänelle jää enemmän aikaa. Tulee mieleen tuosta äänien kalastelusta vähän korkeammalla tasolla Niinistön kuvio. Ensin kovasti pyydettiin pressa- ja eduskuntaehdokkaaksi, tuli valtava äänivyöry kokoomukselle, mutta kuinkas sitten, kaltoin meinataan kohdella.
Pekkarinen
kertoili
1112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tyypilliseen KEPUtapaan Pekkarinen pettää häntä kunnallisvaaleissa äänestävät henkilöt. Ei mitenkään voi olla töissä työ- ja elinkeinoministerinä ja samaan aikaan Jyväskylän kunnallispolitiikassa.
Itse asiassa tämän uuden TEM:in kautta ministerillä on paljon enemmän työtä kuin vanhassa KTM:ssä.
Matti Vanhanenkin kuulemma jälleen haluaa pettää äänestäjät Nurmijärvellä.