Uusin liitto

Nyt olisi varmaan aika päivittää raamattua,
sillä edellisestä liitosta on aikaa jo pari
tuhatta vuotta. Viimeinenkäyttöpäivä alkaa
olla mennyt, jos katsotaan historiasta
muita uskontoja. Ensimmäiset tuhat vuotta
voi mennä vielä tuoreena, mutta toisen tuhannen
kohdalla uskonto on alkanut muuttua jo
eltaantuneeksi ulosteeksi.

Katsokaas hihhulit kun 2000 vuotta on sama asia
kuin "ei ole tulossa", joten olisiko aika
kirjoittaa uusi luku raamattuun? Saisitte toiset
2000 vuotta aikaa odotetavaksi, siitähän te
elätte. Entiset epäloogisuudetkin kuittautuisivat
"uusimmalla liitolla", voisitte haistattaa
paskaa Dawkinsille: "Ei kukaan lue enää UT:tä
tai VT:tä, työnnettiin ne hanuriin jo kaksi
viikkoa sitten. Nyt luemme vain Uusinta Liittoa".
Logiikka (tai oikeastaan sen puute) on raamatun
kompastuskivi, joten tämä Uusin Liitto(tm)
fiksaisi ongelman.

Hommatkaa joku uskottava profeetta, kuten Ted
Haggard tai sitten David Copperfield. Se osaisi
paljon parempia taikatemppuja kuin jeesus.
Hihhulit olisivat haltioissaan naisen(noidan)
sahaamisesta.

Ainoa todellinen ongelma tässä on, ettei
yksikään hihhuli pystyisi kirjoittamaan yhtään
sen loogisempaa kokonaisuutta mitä nykyinen
iki-iki-iki-ikivanha paskalappunippu tarjoaa.
Siitä tulisi kuitenkin jotain niin käsittämätöntä,
ettei edes lobotomia auttaisi sen tulkkaamisessa.
Tais ollakin aika huono idea...

No, katsellaan me ateistit oluttuoppien
äärellä, kuinka hihhuleiden uskonto kärrätään
pala palalta kohti uskontojen kaatopaikkaa...
9279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Newagelaiset ovat kuin gnostikot silloin aikoinaan, kaikki sätti niitä ja syötti leijonille, kunnes krisselismistä tehtiin valtionuskonto vuonna 400 jotain.

Raamatun kolmasosa tulee käsittelemään hihhulin avaruusaikaa, jo ylösnousseita mestareita. Tämä tulee olemaan ylöstempaisun ohjekirja ja paljon romanttisempi. Hihhuli pääsee myös leikkimään kristalleilla ja parantamaan käsillään ja ajatuksen voimalla. Hihhuli alkaa myös myöhäisessä ylöstempaisun esivaiheessa näkemään värejä eli auroja. Katsopa tätä Retro, näetkö mitä on tulossa 100 vuoden kuluttua?

http://www.jatulintarhassa.info/Valon/Mestarit.html

Äänestä
  • sentään... Profetiani meni oikein, ei ne
    siitä ainakaan mitään järjellistä saaneet
    aikaiseksi.

    (lainaus)
    "Katsopa tätä Retro, näetkö mitä on tulossa 100 vuoden kuluttua?"

    Jotain helvetin synkkää on tulossa, jos
    noi pääsee valtaan...

    Ja mikä tämä "Ladyboy Nada" oikein on? Jeesuksen
    rakastaja? Ja nämä kymmenen muuta? PUAHA-HAAAA!

    Pitääkin tutustua tähän tarkemmin, kiitos
    tiedoista&linkeistä.

    Äänestä

  • Retrohetero (ei kirj.) kirjoitti:

    sentään... Profetiani meni oikein, ei ne
    siitä ainakaan mitään järjellistä saaneet
    aikaiseksi.

    (lainaus)
    "Katsopa tätä Retro, näetkö mitä on tulossa 100 vuoden kuluttua?"

    Jotain helvetin synkkää on tulossa, jos
    noi pääsee valtaan...

    Ja mikä tämä "Ladyboy Nada" oikein on? Jeesuksen
    rakastaja? Ja nämä kymmenen muuta? PUAHA-HAAAA!

    Pitääkin tutustua tähän tarkemmin, kiitos
    tiedoista&linkeistä.

    että tykkäisit. Mehukasta inspiroivaa satsia, vai mitä?

    Äänestä

  • Nunyabeezwax kirjoitti:

    että tykkäisit. Mehukasta inspiroivaa satsia, vai mitä?

    oikeaa namia... Hyvät naurut tosta on saanut...

    Äänestä

  • Retrohetero (ei kirj.) kirjoitti:

    oikeaa namia... Hyvät naurut tosta on saanut...

    mestariluomustasi ;D

    Äänestä

Uskonnon kaljatuopiin vaihtaneiden kuvion kyllä ymmärrän. Ihminen sinällään kaipaa aina jotain lohtua, jos ei jeesusta niin sitten vaikka alkoholia.
En kuitenkaan toivo uskonnollisiakaan ihmisiä kamalasti pilkattavan tai ivattavan, heillä on oma tiensä. Toki myönnän, että uskovaisissa on varmaan raivostuttavia piirteitäkin. Niin ja kulttuurin tasolla tuntuu absurdilla että uskonnolla on yhä teknistaloudellisen aikana niinkin paljon sijaa kun sillä on.

Elämää rakentavien arvojen suhteen kun katsoo viimeaikaisia tapahtumia Suomessa tulee surulliseksi ja jopa ahdistuneeksi esim lisääntyvän rikollisuuden ja nuorison kesäisen liikennekäytöksen johdosta. Arvottomuuteen löytyy kyllä valikoidusti vinkkejä uskonnostakin jos vain haluaa.

Äänestä
  • Niin vielä tarkennusta. Piti siis ton edellisen viestin lopun tarkoittaa, että uskonnosta kyllä löytyy valikoiden ideoita arvottomuuden kokemisen vähentämiseen.

    Uskonnotomuus tai uskon/ rationalismin kanssa taistelu on vaikea elämäntilanne. Ko tilanteessa on varmaan valtavasti ihmisiä nytkin.

    Arvottomuuden kokemus on helposti seurausta siitä että hylkää liki kaikki perinteet. Tulisikin sitten löytää uusia eetisyyden malleja pois heitetyjen tilalle muuten on ohut olo pitkään

    Äänestä

  • kyllä se kalja tuoppi vaihtyy yleensä hihhulismiin eikä toistepäin. ensin kato pehmitetään aivot myrkyillä, jotta paremmin uppoaisi se paskalappunipun epälooginen paskanjauhanta.

    Äänestä

Sellaista uutta uskontoa on hieman haistettavissa näissä skientologeissa ja heidän toiminnoissaan.

Olen mielenkiinnolla seurannut heidän edesottamuksiaan ja odottanut että koska tulee ensimmäinen pääministeri tai presidentti, joka on tunnustuksellinen skientologi.
Sitten ei tarvita muuta kuin tekemään siitä valtion uskonto ja siinä se.
Menestys on taattu.

Heillä on jopa oma Raamattu, kirja Dianetiikka nykyajan tiede mielen terveydestä.
Heillä on oma Jumala L Ron Hubbard.
Ja jos Tom Cruise hoitaa korttinsa hyvin hänestä tehdään skimessias jeesus, joka kärsi skientologian puolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Retrohetero (ei kirj.) kirjoitti:

Nyt olisi varmaan aika päivittää raamattua,
sillä edellisestä liitosta on aikaa jo pari
tuhatta vuotta. Viimeinenkäyttöpäivä alkaa
olla mennyt, jos katsotaan historiasta
muita uskontoja. Ensimmäiset tuhat vuotta
voi mennä vielä tuoreena, mutta toisen tuhannen
kohdalla uskonto on alkanut muuttua jo
eltaantuneeksi ulosteeksi.

Katsokaas hihhulit kun 2000 vuotta on sama asia
kuin "ei ole tulossa", joten olisiko aika
kirjoittaa uusi luku raamattuun? Saisitte toiset
2000 vuotta aikaa odotetavaksi, siitähän te
elätte. Entiset epäloogisuudetkin kuittautuisivat
"uusimmalla liitolla", voisitte haistattaa
paskaa Dawkinsille: "Ei kukaan lue enää UT:tä
tai VT:tä, työnnettiin ne hanuriin jo kaksi
viikkoa sitten. Nyt luemme vain Uusinta Liittoa".
Logiikka (tai oikeastaan sen puute) on raamatun
kompastuskivi, joten tämä Uusin Liitto(tm)
fiksaisi ongelman.

Hommatkaa joku uskottava profeetta, kuten Ted
Haggard tai sitten David Copperfield. Se osaisi
paljon parempia taikatemppuja kuin jeesus.
Hihhulit olisivat haltioissaan naisen(noidan)
sahaamisesta.

Ainoa todellinen ongelma tässä on, ettei
yksikään hihhuli pystyisi kirjoittamaan yhtään
sen loogisempaa kokonaisuutta mitä nykyinen
iki-iki-iki-ikivanha paskalappunippu tarjoaa.
Siitä tulisi kuitenkin jotain niin käsittämätöntä,
ettei edes lobotomia auttaisi sen tulkkaamisessa.
Tais ollakin aika huono idea...

No, katsellaan me ateistit oluttuoppien
äärellä, kuinka hihhuleiden uskonto kärrätään
pala palalta kohti uskontojen kaatopaikkaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu