Poliittista pääomaa

Politiikassa tarvitaan henkistä ja aineellista pääomaa, aatetta ja rahaa.

Vasemmisto on aina hehkuttanut tuota henkistä pääomaansa, aatteen paloa, mutta ainakin demarit karautti aateensa kiville reivatessaan kurssia Heinäluoman johdolla vasemmalle yhteiskunnan viitoittaman väylän viedessä oikealle. Urpilainen yrittää nyt pelastaa uppoavaa laivaa.

Keskusta on toinen aatteellisuuden nimiin vannova voima, mutta siellä alkiolainen aate uhrattiin tarkoituksenmukaisuudelle jo vuosikymmenet sitten, Kekkosen aikaan.

Politiikan aineellinen pääoma, raha, on noussut esiin viime vaalien rahoituskuvioiden paljastuttua. Huomion keskipiste on ollut Keskustassa, kuinkas muutenkaan. Onhan Keskusta edeltäjineen kunnostautunut polittisen rahan sumplijana, Korsimon Kekkoselle hankkimaa ruplarahoitusta myöten.

Vasemmiston rahavirtojen ohjailu poliittiseen toimintaan on tietysti vertaansa vailla, yhdistyksien rahan lähteiden selvittäminen vaatisi sellaisia selvitysmiesvoimia joita tästä maasta ei löydy. SAK on vielä oma lukunsa, sen kassa kun on ehtymätön kiitos verovähennyskelpoisten jäsenmaksujen takuuvarman tuoton. Niillä on hyvä tukea ehdokkaita, nimenomaan SDP:n ehdokkaita.

Eilen YLE:n Ajankohtainen Kakkonen kertoi SMP:n hajoittamiseen käytetyistä menetelmistä, jossa Neuvostoliiton antamalla rahalla ostettiin osa edustajista Kekkosen taakse. Keskustapuolueella oli keskeinen rooli rahojen kierrätyksessä. SKYP:n, siis tuon SMP:stä Kekkosen taakse ostetun ryhmän, entinen kansanedustaja väitti jopa Kekkosen päiväkirjoja väärennetyiksi kun hänen nimensä esiintyy siellä Urkin saunakaverina.

Rahaa siis käytettiin UKK:n jatkon poikkeuslailla varmistamiseen. Rahaa käytti Keskustapuolue. Ei siis ole mikään ihme että sama puolue on nytkin vaalirahasotkun keskipisteessä.