Musta tuntuu, että te olette samaistuneet amerikassa asuvien totuusliikkeen ihmisten hätään tosissanne. Lukekaa tätä. Siinä tuodaan heidän pelkoaan esiin aivan kuin Suomessa oltaisiin koettu jotain samaa.
"On se vaan hyvä että puherikolliset saadaan kuriin ja järjestykseen, minä ainakin sallin mikrofoneilla varustetut syanidimikrosirut, koska olen OIKEAA MIELTÄ 9/11:stä ja olen samaa mieltä kaikesta, mitä valtavirtamedia syöttää, joten REHDILLÄ kansalaisella ei ole mitään pelättävää."
Hän ironisoi tyhmää lammasta, jollaisiksi hän kokee jo meidät suomalaisetkin, kun emme lotkauta korviammekaan noille maailmaa järisyttäville tapahtumille kuten WTC ja sen varjolla aloitetut sodat. Hän pelkää, että jos asiasta puhut kritisoivaan sävyyn, niin sinut saatetaan leimata terroristiksi ja eliminoida yhteiskunnasta.
Sanokaas nyt mitä meillä Suomessa on tapahtunut sellaista, mikä viittaisi poliisivaltion luomiseen tai jopa sen jo olemassa oloon. Jenkithän on jo täysin poliisivaltio tai ainakin olen kuullut sellaista. Miten nuo meidän Reinikaiset voisivat olla niin ilkeitä, että pamputtaisivat pienemmästäkin syystä meitä kilttejä kansalaisia. Toisaalta Reinikainenkin oli kirjoitettu poliisin maineen kirkastamiseksi. Varmaan NWO:n juonia
HOHHOIJAA

Vastaukset 3
Vanhimmat
Palmen murha, lasermies, Estonia ja Lindh ovat kai meitä lähimpänä olleita NWO:n junailemia jutuja. Media on tässä mukana täysin siemauksin.
Ja foliohattu myös. Hän haluaa, että keskustelisimme aiheesta, sillä asioista tietämätön kansa vie vain asiaa huonompaan suuntaan totuuden julkitulon kannalta. Kansa toistelee vain median sille syöttämiä valheita. NÄIN toimii median manipulaatio. Median kanssa yhteistyössä toimivat valheenkylväjät saadaan aidon tuntuisiksi, kun kansa voi heihin samaistua heidän ollessa tai heidän näytellessä tavallista pulliaista ja valehdellessa aidon tuntuisesti leikkien tietämätöntä. Vähän niinkuin aikoinaan mainoksiin otettiin noita mielipiteen sanojia.
Herätkää pahvit. TEITÄ KUSETETAAN OLAN TAKAA.
Mikkelin pamaus ja Jore Takala on kai meillä suurin kusetus tapahtuma. Lehdistö yritti tuoda silloin täysin tuntematonta Karhukoplaa julkisuuteen. Osuva nimi sillä roistoja kaikki koko kopla ja media myös.
No nyt menin samaistumaan insertin kirjoittajan pelkoihin. Tosin minä tiedän, että piilopoliisivaltio on jo täällä ja se naamioituu tietoyhteiskunnaksi kaiken karvaisten poliitikkojen myötävaikutuksella.
Saisimme tekijät kuriin jos viitsisimme vaivautua ajattelemaan, ettei se NWO tule ameriikan hallituksen voimin tänne eikä Suomi bilderbergiläisten taholta vaan eliitin huorien välityksellä ja se on jo täällä jos ajattelemme kuinka paljon eliitin huoria meillä on. Eliitin huorat vetävät yhtä köyttä muidenkin maiden eliitin huorien kanssa. Siksi sodat saavat syttyä ja niitä vastustavat eliminoidaan. En sano siruttamalla, sillä se olisi liian näkyvää ja aiheuttaisi kansan nousun. Ei kansa lampaita ole. He vain eivät tiedä. Kyttäys vastustajiin saadaan aikaan heidän tietämättään. Ajatelkaa nyt millaisia valvontalaitteita kerrotaan jo julkisestikin olevan, niin mitä kuvittelette mihin suuntaan piilovalvonta kulkee ja on jo olemassakin. Kuvitelkaa pahinta niin osutte lähimmäs oikeeseen.
Kahdessa minuutissa ehti kirjoittaa noin pitkän vastauksen. Tai eihän se vastaus oikeastaan ollut. Olihan pläjäys kuitenkin. Foliohattu oikeasti käytettynä auttaa muuten etälamautukseen. Kaikki joukolla nyt ostamaan itselleen foliohattuja.
Näppäilyvirhe varmaan toi aika.
HOHHOIJAA
"Sanokaas nyt mitä meillä Suomessa on tapahtunut sellaista, mikä viittaisi poliisivaltion luomiseen tai jopa sen jo olemassa oloon."
Suomen poliisi haluaa kaikkien suomalaisten sormenjäljet:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000036434251
Sirutunnistus käyttöön Hki-Vantaalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000036409962