Hieman lisää T Urpolle suuntuketta...

UPDATE_8746763 kirjoitti:

2. Mikä on asetettava murskatun valtiokoneiston tilalle?
Tähän kysymykseen Marx antoi „Kommunistisessa Manifestissa” vuonna 1847 vielä aivan abstraktisen vastauksen, oikeammin sanottuna vastauksen, joka osoittaa tehtävät, mutta ei niiden ratkaisukeinoja. Tilalle on asetettava „proletariaatin järjestyminen hallitsevaksi luokaksi”, „demokratian valloittaminen” - sellainen oli „Kommunistisen Manifestin” vastaus.
Marx ei vaipunut utopioihin, vaan odotti, että joukkoliikkeen kokemus antaa vastauksen kysymykseen, mihin konkreettisiin muotoihin tämä proletariaatin järjestyminen hallitsevaksi luokaksi alkaa valautua, millä tavalla tämä järjestyminen tulee yhdistymään täydellisimpään ja johdonmukaisimpaan „demokratian valloittamiseen".
Niin vähäinen kuin Kommuunin antama kokemus olikin, Marx eritteli sen kuitenkin mitä huolellisimmin kirjassaan „Kansalaissota Ranskassa". Esitämme tärkeimrnät kohdat tästä teoksesta:
XIX vuosisadalla kehittyi keskiajalta polveutuva „keskitetty valtiovalta kaikkiallisine elimineen: vakinaisine sotaväkineen, poliiseineen, virkavaltoineen, papistoineen ja tuomarikuntineen". Luokkavastakohtien kehittyessä pääoman ja työn välillä „valtiovalta muuttui luonteeltaan yhä enemmän työväenluokan sortamiseen käytetyksi julkiseksi vallaksi, luokkaherruuden koneistoksi. Jokaisen vallankumouksen jälkeen, joka merkitsee luokkataistelun edistymistä, valtiovallan puhtaasti sortava luonne esiintyy yhä ilmeisempänä". Vuosien 1848-1849 vallankumouksen jälkeen valtiovallasta tulee „pääoman kansallinen sota-ase työtä vastaan". Toinen keisarikunta varmentaa sen. „Keisarikunnan suoranaisena vastakohtana oli Kommuuni". „Kommuuni olikin sellaisen tasavallan tietty muoto”, „jonka tuli poistaa, ei ainoastaan luokkaherruuden monarkkinen muoto, vaan myös itse luokkaherruus"...
Mikä sitten oli tuo proletaarisen, sosialistisen tasavallan „tietty” muoto? Millainen oli valtio, jota se alkoi luoda?
„...Kommuunin ensimmäinen asetus määräsikin vakinaisen sotaväen lakkautettavaksi ja korvattavaksi aseistetulla kansalla"...
Tämä vaatimus on nykyisin kaikkien niiden puolueiden ohjelmissa, jotka haluavat kantaa sosialistisen puolueen nimeä. Mutta minkä arvoisia niiden ohjelmat ovat, se näkyy parhaiten eserriemme ja menshevikkiemme menettelystä, jotka juuri helmikuun 27 päivän vallankumouksen jälkeen ovat itse asiassa kieltäytyneet toteuttamasta tätä vaatimusta!
„...Kommuunin muodostivat kaupunginvaltuutetut, jotka valittiin Pariisin eri piireistä yleisen äänioikeuden perusteella. He olivat vastuussa valitsijoilleen ja näiden erotettavissa. Suurimmalta osaltaan he olivat tietysti työläisiä tai tunnettuja työväenluokan edustajia.
„...Poliisilta, joka tähän asti oli ollut valtion hallituksen aseena, otettiin heti pois kaikki sen valtiolliset funktiot ja se muutettiin vastuuvelvolliseksi ja milloin tahansa erotettavissa olevaksi Kommuunin elimeksi... Samoin oli kaikkien muidenkin hallinnonhaarojen virkamiesten laita... Ylimmistä alimpiin saakka, Kommuunin jäsenistä alkaen, kaikkien täytyi suorittaa virantoimitus työläisen palkasta. Korkeiden valtion virkamiesten erioikeudet ja edustusrahat hävisivät samalla kuin nämä virkaherratkin... Lakkautettuaan vakinaisen sotaväen ja poliisin, nämä entisen hallituksen aineellisen mahdin välikappaleet, Kommuuni ryhtyi heti murskaamaan henkisen sorron välikappaletta, pappisvaltaa... Oikeusvirkamiehet menettivät kaiken näennäisen riippumattomuutensa... heidän... tuli tästä lähtien olla valinnallisia, vastuuvelvollisia ja erotettavissa olevia"...
Näytti siis siltä, että murskatun valtiokoneiston tilalle Kommuuni asetti „vain” täydellisemmän demokratian: vakinainen sotaväki lopetettiin, saatettiin voimaan kaikkien viranhaltijain valinnallisuus ja erotettavuus. Todellisuudessa tuo„vain” merkitsee kuitenkin jättiläismitassa tapahtuvaa yksien laitosten korvaamista periaatteellisesti toisenlaisilla laitoksilla. Siinä juuri havaitaan eräs niistä tapauksista, jolloin „määrä muuttuu laaduksi": sellaisella suurimmalla ajateltavissa olevalla täydellisyydellä ja johdonmukaisuudella toteutettu demokratia muuttuu porvarillisesta demokratiasta proletaariseksi demokratiaksi, valtiosta (= erikoinen mahti tietyn luokan lannistamiseksi) joksikin sellaiseksi, mikä ei enää ole varsinainen valtio.
Porvariston ja sen vastarinnan lannistaminen on yhä välttämätöntä. Kommuunille se oli erikoisen välttämätöntä, ja yhtenä sen tappion syynä oli se, ettei Kommuuni tehnyt tätä kyliin päättävästi. Mutta lannistamiselimenä on tällöin jo väestön enemmistö eikä vähemmistö, niin kuin oli aina ollut sekä henkiorjuuden että maaorjuuden kuin myös palkkaorjuuden vallitessa. Ja kun kerran väestön enemmistö itse lannistaa sortajansa, niin „erikoista mahtia” lannistamista varten ei enää t a r v i t a! Tässä mielessä valtio alkaa kuoleutua. Etuoikeutetun vähemmistön erikoisten laitosten (etuoikeutetun virkamieskunnan, vakinaisen sotaväen päällystön) asemesta enemmistö itse kykenee välittömästi suorittamaan sen, ja mitä enemmän koko kansa alkaa itse suorittaa valtiovallan tehtäviä, sitä vähemmän tarvitaan tätä valtaa.
Erikoista huomiota ansaitsee tässä suhteessa tuo Marxin alleviivaama Kommuunin toimenpide: kaikkinaisten edustusrahojen maksamisen ja virkamiesten kaikkien rahatuloja tuottavien etuoikeuksien lakkauttaminen, kaikkien viranhaltijain palkkojen saattaminen valtakunnassa „työläisen palkan” tasalle. Juuri tässä ilmenee havainnollisimmin käänne porvarillisesta demokratiasta proletaariseen demokratiaan, sortajain demokratiasta sorrettujen luokkien demokratiaan, valtiosta, tiettyä luokkaa lannistavasta „erikoisesta mahdista” sortajien lannistamiseen kansan enemmistön, työläisten ja talonpoikain yhteisellä mahdilla. Ja juuri tässä erikoisen havainnollisessa ja valtiota koskevan kysymyksen ehkä tärkeimmässä kohdassa Marxin antamat opetukset on pahimmin unohdettu!. Kansantajuisissa selityksissä, joilla ei ole mittaa eikä määrää, ei tästä puhuta. Tästä „on tapana” vaieta, aivan kuin se olisi aikansa elänyttä „naiiviutta”, samaan tapaan kuin kristityt päästyään valtionuskonnon asemaan „unohtivat” alkuperäisen, hengeltään vallankumouksellis-demokraattisen kristinuskon „naiiviudet".
Korkeimpien valtion virkamiesten palkkojen alentaminen näyttää „pelkästään” naiivin, alkeellisen demokratismin vaatimukselta. Eräs uusimman opportunismin „perustajista”, entinen sosialidemokraatti Ed. Bernstein on moneen kertaan työkseen toistellut typerää porvarillista pilantekoa „alkeellisesta” demokratismista. Samoin kuin kaikki opportunistit, samoin kuin nykypäivien kautskylaiset, hän ei ole lainkaan ymmärtänyt sitä, että ensinnäkin siirtyminen kapitalismista sosialismiin on mahdotonta ilman jonkinlaista “paluuta” “alkeelliseen” demokratismiin (sillä mitenkä muuten voitaisiin siirtyä siihen, että väestön enemmistö ja väestö kokonaisuudessaan suorittaa valtiolliset tehtävät?), ja toiseksi, että „alkeellinen demokratismi” kapitalismin ja kapitalistisen kulttuurin pohjalla ei ole samaa kuin alkeellinen demokratismi muinaisella tai esikapitalistisella kaudella. Kapitalistinen kulttuuri on luonut suurtuotannon, tehtaat, rautatiet, postin, puhelimen y.m., ja tällä pohjalla suurin osa vanhan „valtiovallan” tehtävistä on niin yksinkertaistunut ja muutettavissa mitä yksinkertaisimmiksi luettelointi-, kirjaamis- ja tarkastustehtäviksi, että jokainen luku- ja kirjoitustaitoinen henkilö kykenee hoitamaan näitä tehtäviä, että nämä tehtävät voidaan aivan hyvin suorittaa tavallisella „työläisen palkalla” ja että näiltä tehtäviltä voidaan (ja tuleekin) hävittää kokonaan etuoikeuksien ja “päällikkyyden” häiväkin.
Poikkeuksetta kaikkien toimenhaltijain täydellinen valinnallisuus ja mahdollisuus heidän erottamiseensa milloin hyvänsä, heidän palkkansa saattaminen tavallisen „työläisen palkan” tasalle, nämä yksinkertaiset ja „ilman muuta ymmärrettävät” demokraattiset toimenpiteet, jotka yhdistävät täydellisesti työläisten sekä talonpoikien enemmistön edut, ovat samalla silta, joka vie kapitalismista sosialismiin. Nämä toimenpiteet koskevat yhteiskunnan valtiollista, puhtaasti poliittista uudesti järjestelyä, mutta täyden sisältänsä ja merkityksensä ne saavat tietenkin vasta „pakkoluovuttajien pakkoluovuttamisen” toteuttamisen tai valmistelun yhteydessä, siis siirryttäessä tuotantovälineiden kapitalistisesta yksityisomistuksesta yhteiskunnalliseen omistukseen.
„Kommuuni toteutti”, Marx kirjoitti, „kaikkien porvarillisten vallankumousten ohjelauseen - halpa hallitus - tekemällä lopun kahdesta suurimmasta menoluokasta, armeijasta ja virkamieskunnasta".
Vain mitätön vähemmistö talonpoikaistosta samoin kuin pikkuporvariston muistakin kerroksista „kohoaa ylös” „pääsee ihmisten kirjoihin” Porvarillisessa mielessä, s.o. muuttuu joko varakkaiksi, porvareiksi, tai hyvin toimeentuleviksi ja etuoikeutetuiksi virkamiehiksi. Jokaisessa kapitalistimaassa, missä vain on talonpoikaistoa (ja sellaisia on suurin osa kapitalistimaista), talonpoikaiston valtaenemmistö on hallituksen sorron alaisena ja haluaa kiihkeästi sen kukistamista, haluaa „halpaa” hallitusta. Vain proletariaatti voi tämän toteuttaa, ja toteuttaessaan tämän se ottaa samalla askeleen valtion sosialistista uudesti järjestelyä kohti.
3. Parlamentarismin hävittäminen
"Kommuunin piti olla”,Marx kirjoitti„,toimiva eikä parlamentaarinen laitos, samalla sekä toimeenpaneva että lakiasäätävä"...
„...Sen sijaan että kerran kolmessa tai kuudessa vuodessa ratkaistaisiin, kuka hallitsevan luokan jäsen tulisi parlamentissa edustamaan ja sortamaan (verund zertreten) kansaa, yleisen äänioikeuden tuli palvella kommuuneiksi järjestynyttä kansaa samaan tapaan kuin yksilöllinen äänivalta palvelee ketä tahansa työnantajaa, nimittäin auttaa sitä löytämään työläisiä, työnjohtajia ja kirjanpitäjiä liikkeeseensä"
Sosialishovinismin ja opportunismin herruuden takia kuuluu nyt tämäkin, vuonna 1871 esitetty erinomainen parlamentarismin arvostelu marxilaisuuden „unohdettujen sanojen” joukkoon. Meidän päiviemme ministerit ja ammattiparlamentaarikot, proletariaatin petturit ja „afääri"-sosialistit ovat jättäneet parlamentarismin arvostelun kokonaan anarkistien tehtäväksi ja tällä ihmeen järkevällä perusteella julistaneet parlamentarismin kaikkinaisen arvostelun „anarkismiksi"! Ei ole lainkaan kumma, että „edistyneimpien” parlamentaaristen maiden proletariaatti, joka tuntee inhoa nähdessään sellaisia „sosialisteja” kuin ovat Scheidemannit, Davidit, Legienit, Sembatit, Renaudelit, Hendersonit, Vanderveldet, Stauningit, Brantingit, Bissolatit ja kumpp., on yhä useammin antanut myötätuntonsa anarkosyndikalismille siitä huolimatta, että tämä on ollut suoranaisesti opportunismin veli.
Mutta Marxille ei vallankumouksellinen dialektiikka koskaan ollut sellainen tyhjä muotifraasi, helistin, jollaiseksi Plehanov, Kautsky y.m. ovat sen tehneet. Marx osasi katkaista armotta välinsä anarkismiin, kun se ei kyennyt käyttämään edes porvarillisen parlamentarismin „läävää'' varsinkin vallankumouksellisen tilanteen ilmeisesti puuttuessa, mutta samalla hän osasi myös antaa parlamentarismista todella vallankumouksellis-proletaarisen arvostelun.
Ratkaista kerran muutamassa vuodessa, kuka hallitsevan luokan jäsenistä tulee parlamentissa sortamaan, polkemaan kansaa, -siinä on porvarillisen parlamentarismin todellinen olemus ei ainoastaan parlamentaaris-perustuslaillisissa monarkioissa, vaan myös kaikkein demokraattisimmissa tasavalloissa.
Mutta jos asetetaan kysymys valtiosta, jos parlamentarismia yhtenä valtion laitoksista tarkastellaan tällä alalla esiintyvien proletariaatin tehtävien näkökannalta, niin missä on ulospääsy parlamentarismista? miten voidaan tulla toimeen ilman sitä?
Yhä uudelleen ja uudelleen on sanottava: Kommuunin tutkimiseen perustuvat Marxin opetukset on unohdettu siinä määrin, että nykyiselle „sosialidemokraatille” (lue: nykyiselle sosialismin petturille) on suorastaan käsittämätöntä muunlainen kuin anarkistinen tai taantumuksellinen parlamentarismin arvostelu.
Ulospääsy parlamentarismista ei tietenkään ole edustuslaitosten ja valintaperiaatteen hävittämisessä, vaan edustuslaitosten muuttamisessa juttutuvista „toimiviksi” laitoksiksi. “Kommuunin piti olla toimiva eikä parlamentaarinen laitos, samalla sekä toimeenpaneva että lakiasäätävä.”
„Toimiva eikä parlamentaarinen” laitos, se on sanottu hyvin sattuvasti nykyajan parlamentaarikoille ja sosialidemokratian parlamentaarisille „sylikoirille"! Katsokaa mitä parlamentaarista maata tahansa, Amerikasta Sveitsiin, Ranskasta Englantiin ja Norjaan saakka j.n.e.: todellinen „valtiollinen” työ tehdään kulissien takana, ja sen suorittavat departementit, kansliat, esikunnat. Parlamenteissa vain jaaritellaan erikoisessa tarkoituksessa pettää „rahvasta". Se on siinä määrin totta, että yksinpä Venäjänkin tasavallassa, porvarillis-demokraattisessa tasavallassa, kaikki nämä parlamentarismin synnit ilmenivät jo heti, ennen kuin Venäjä ehti luoda varsinaisen parlamentin. Sellaiset mädän poroporvarillisuuden sankarit kuin Skobelevit ja Tseretelit, Tshernovit ja Avksentjevit ovat saaneet saastutetuksi Neuvostotkin mitä inhottavimmalla porvarillisella parlamentarismilla muuttamalla ne tyhjänpäiväisiksi juttutuviksi. Neuvostoissa herrat „sosialistiset” ministerit petkuttavat herkkäuskoisia musikoita sanahelinällä ja päätöslauselmilla. Hallituksessa on käynnissä herkeämätön katrilli, jonka tarkoituksena on toisaalta saada suurituloisten ja kunniakkaiden virkojen „piirakan ääreen istutetuksi vuoron perään mahdollisimman monia eserriä ja menshevikkejä sekä toisaalta kansan „huomion sitominen” Mutta kanslioissa ja esikunnissa „työskennellään” „valtiollisessa” työssä!
„Sosialistivallankumouksellisten” hallituspuolueen lehti Delo Naroda” tunnusti äskettäin toimituksen johtavassa kirjoituksessa - sellaisten ihmisten verrattomalla avomielisyydellä, jotka kuuluvat „hyvään seurapiiriin, jossa „kaikki” harjoittavat poliittista prostituutiota,- että niissäkin ministeriöissä, joita johtavat „sosialistit” (suokaa anteeksi sanontani!), jopa niissäkin koko virkamieskoneisto on oleellisesti jäänyt ennalleen, toimii vanhaan tapaan, sabotoi vallankumouksellisia aloitteita aivan „vapaasti”! Ja vaikkei tätä tunnustusta olisi ollutkaan, niin eikö eserrien ja menshevikkien tosiasiallinen hallitukseen osallistumisen historia todista sitä? Kuvaavaa tässä on vain se, että ollessaan ministeriseurassa kadettien kanssa herrat Tshernovit, Rusanovit, Zenzinovit y.m.„Delo Narodan” toimittajat ovat siinä määrin menettäneet häpynsä, etteivät ujostele eivätkä punastu kertoessaan julkisesti kuten pikku seikasta, että heillä” on ministeriöissä kaikki ennallaan!! Vallankumouksellis- demokraattinen sanahelinä maanjussien petkuttamiseksi ja virkavaltainen kansliavitkutus kapitalistien „tyydyttämistä” varten - siinä on „kunniallisen” kokoomuksen olemus.
Porvarillisen yhteiskunnan kauttaaltaan mädän ja lahjottavissa olevan parlamentarismin tilalle Kommuuni asettaa sellaiset laitokset, joissa lausunto- ja käsittelyvapaus ei rappeudu petkutukseksi, sillä parlamentaarikkojen on itse toimittava, itse pantava lakinsa täytäntöön, itse tarkastettava, miten asiat menevät käytännössä, itse vastattava välittömästi valitsijainsa edessä. Edustuslaitokset jäävät olemaan, mutta parlamentarismia erikoisena järjestelmänä, lainsäädäntö- ja täytäntöönpanotyön jakona, edustajien etuoikeutettuna asemana siinä ei ole. Demokratiaa, proletaaristakaan demokratiaa emme voi kuvitella mielessämme ilman edustuslaitoksia, mutta ilman parlamentarismia me voimme ja meidän tuleekin se kuvitella, ellei porvarillisen yhteiskunnan arvostelu ole meillä vain tyhjiä sanoja ja jos porvariston herruuden kukistaminen on meidän vakava ja; vilpitön pyrkimyksemme eikä „vaali"-fraasi työläisten äänten kalastelua varten, kuten menshevikeillä ja eserrillä, kuten Scheidemanneilla ja Legieneillä, Sembateilla ja Vanderveldeilla.
On sangen opettavaista, että puhuessaan sen virkamiehistön tehtävistä, joka on tarpeellinen sekä Kommuunille että proletaariselle demokratialle, Marx ottaa vertaukseksi „jokaisen muun työnantajan” henkilökunnan, s.o. tavallisen kapitalistisen laitoksen „työläisineen, työnjohtajineen ja kirjanpitäjineen".
Marxilla ei ole hitustakaan utooppisuutta siinä mielessä, että hän sepittelisi ja rakentelisi mielikuvituksessaan „uutta” yhteiskuntaa. Ei, hän tutkii uuden yhteiskunnan syntymistä vanhasta luonnonhistoriallisena prosessina, tutkii vanhasta uuteen siirtymisen muotoja. Hän ottaa proletaarisen joukkoliikkeen tosiasiallisen kokemuksen ja pyrkii ammentamaan siitä käytännöllisiä opetuksia. Hän „ottaa oppia” Kommuunilta, samoin kuin kukaan suuri vallankumouksellinen ajattelija ei ole pelännyt ottaa oppia sorretun luokan suurten liikehtimisten kokemuksista, eikä hän milloinkaan pidä heille pikkumaisia „moraalisaarnoja” (kuten Plehanov:„ei olisi pitänyt tarttua aseisiin” tai Tsereteli: „luokan on asetettava itselleen rajat”).
Virkamiehistön lakkauttaminen kerralla, kaikkialla, loppuun saakka ei voi tulla kysymykseenkään. Se on utopiaa. Mutta se, että vanha virkamieskoneisto murskataan kerralla ja että ryhdytään heti rakentamaan uutta, mikä tekee mahdolliseksi kaikkinaisen virkamiehistön supistamisen vähitellen olemattomiin, se ei ole utopiaa, se on Kommuunin kokemus, se on vallankumouksellisen proletariaatin suoranainen, välitön tehtävä.
Kapitalismi yksinkertaistaa „valtiollisen” hallinnon tehtävät, tekee mahdolliseksi „päällikkyyden” hylkäämisen ja koko asian ratkaisemisen proletaarien (hallitsevan luokan) järjestöllä, joka koko yhteiskunnan nimessä palkkaa „työläiset, työnjohtajat ja kirjanpitäjät".
Me emme ole utopisteja. Emme ole „haaveilijoita”, jotka haaveilisimme siitä, miten voisimme heti tulla toimeen ilman minkäänlaista hallintaa, ilman minkäänlaista alistamista; nämä anarkistiset haaveet, jotka johtuvat siitä, ettei ymmärretä proletariaatin diktatuurin tehtäviä, ovat perin juurin vieraita marxilaisuudelle ja todellisuudessa vain auttavat lykkäämään sosialistista vallankumousta siihen asti, kunnes ihmiset ovat tulleet toisenlaisiksi. Ei, me haluamme sosialistisen vallankumouksen suorittamista sellaisten ihmisten kanssa kuin he nyt ovat, jotka eivät tule toimeen ilman alistamista, ilman valvontaa, ilman „työnjohtajia ja kirjanpitäjiä".
Mutta on alistuttava kaikkien riistettyjen ja työtätekevien aseellisen etujoukon -proletariaatin -valtaan. Valtion virkamiesten erityinen „päällikkyys” voidaan vaihtaa ja sitä pitääkin ryhtyä heti vaihtamaan „työnjohtajien ja kirjanpitäjien yksinkertaisiin toimiin, joiden täyttämiseen kaupunkilaisten kehitystaso yleensä on jo nykyisin täysin riittävä ja jotka voidaan aivan hyvin suorittaa „työläisten palkalla".
Pitäen lähtökohtana sitä, minkä kapitalismi on jo luonut, me itse, työläiset, järjestämme suurtuotannon nojaten omaan työläiskokemukseemme, luoden mitä tiukimman, rautaisen kurin, jota pitää yllä aseellisten työläisten valtiovalta, teemme valtion virkamiehet pelkiksi määräystemme täytäntöönpanojoiksi, vastuuvelvollisiksi, erotettavissa oleviksi, kohtuullista palkkaa nauttiviksi „työnjohtajiksi ja kirjanpitäjiksi” (tietenkin kaikenlaisine eri alojen ja asteiden teknikkoineen)- siinä on meidän proletaarinen tehtävämme, siitä voidaan ja tulee alkaa proletaarista vallankumousta suoritettaessa. Tällainen alku suurtuotannon pohjalla vie sinänsä kaikkinaisen virkamiehistön „kuoleutumiseen” vähitellen, sellaisen järjestyksen asteittaiseen luomiseen - järjestyksen ilman lainausmerkkejä, ei palkkaorjuuden kaltaisen -järjestyksen, jolloin yhä enemmän yksinkertaistuvia valvonta- ja tilinpitotehtäviä suorittavat vuoronperään kaikki ja ne muuttuvat sitten tottumuksiksi ja vihdoin jäävät pois erikoisen ihmiskerroksen erikoistoimina.
Eräs teräväjärkinen saksalainen, viime vuosisadan sosialistisen 70-luvun sosialidemokraatti, sanoi postia sosialistisen talouden malliksi. Se on varsin totta. Nykyään posti on valtiokapitalistisen monopolin malliin järjestetty talous. Imperialismi muuttaa vähitellen kaikki trustit sen tyyppisiksi järjestöiksi. Työllä näännytettyjen ja nälkää näkevien „tavallisten” työtätekevien yläpuolella on siinä sama porvarillinen virkavalta. Mutta yhteiskunnallisen taloudenhoidon koneisto on siinä jo valmiina. Kun kapitalistit kukistetaan, kun aseellisten työläisten rautaisella kädellä torjutaan näiden riistäjien vastarinta ja murskataan nykyaikaisen valtion virkavaltainen koneisto - niin edessämme on „loiskasvannaisesta” vapautettu, teknillisesti hyvin varustettu koneisto, jonka yhteen liittyneet työläiset voivat itse aivan hyvin panna käyntiin palkkaamalla teknikkoja, työnjohtajia ja kirjanpitäjiä ja maksaen kaikkien heidän kuten yleensäkin kaikkien „valtiollisten” virkamiesten työstä työläisen palkan. Siinä konkreettinen, käytännöllinen tehtävä, joka on heti toteutettavissa kaikissa trusteissa, tehtävä, joka vapauttaa työtätekevät riistosta ja ottaa huomioon sen kokemuksen, jota Kommuuni alkoi jo käytännössä saada (varsinkin valtion rakentamisen alalla).
Lähin päämäärämme on järjestää koko kansantalous postin tapaan, siten, etteivät teknikot, työnjohtajat ja kirjanpitäjät, samoin kuin kaikki muutkaan toimenhaltijat, saisi enempää kuin „työläisen palkan”, ollen aseellisen proletariaatin valvonnan ja johdon alaisena. Juuri sellainen valtio ja sellaisella taloudellisella pohjalla on meille välttämätön. Se on oleva tulos parlamentarismin hävittämisestä ja edustuslaitosten säilyttämisestä, se pelastaa työtätekevät luokat näiden laitosten porvarilliselta prostituoinnilta.
4. Kansakunnan yhtenäisyyden järjestäminen
...”Kansallista organisaatiota koskevassa lyhyessä alustelmassa, jota Kommuuni ei ehtinyt kehittelemään edelleen, mainitaan selvästi, että Kommuunin tuli olla pienimmänkin kylän valtiollisena muotona"... Kommuuneista suunniteltiin valittavaksi myös „kansallinen valtuusto” Pariisiin.
„...Niitä muutamia, mutta tärkeitä funktioita, joita edelleenkin tuli jäämään keskushallitukselle, ei pitänyt lakkauttaa kuten tarkoituksellisesti on väitetty väärin, vaan antaa kommuunien, t.s. hyvin vastuuvelvollisten virkamiesten hoidettaviksi"...
„...Kansakunnan yhtenäisyys ei tulisi rikkoutumaan, vaan päinvastoin järjestymään tämän kommuunijärjestelmän avulla. Kansakunnan yhtenäisyys tulisi toteutetuksi siten, että hävitettäisiin entinen valtiovalta, joka uskotteli olevansa tuon yhtenäisyyden olennoituma, mutta samalla tahtoi olla riippumaton ja ylempänä tuota kansakuntaa, jonka ruumiissa se kuitenkin oli vain loiskasvannainen"... „Tarkoituksena oli hävittää kaikki vanhan hallitusvallan pelkät sortoelimet, ja tältä vallalta, joka pyrki olemaan yhteiskunnan yläpuolella, oli otettava myös sen oikeelliset funktiot ja annettava ne yhteiskunnan vastuunalaisille palvelijoille".
Miten vähän ovat nykyisen sosialidemokratian opportunistit ymmärtäneet - tai oikeammin on ehkä sanoa: miten haluttomia he ovat olleet ymmärtämään näitä Marxin päätelmiä, sen osoittaa parhaiten luopio Bernsteinin herostraattisen kuuluisa kirja „Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät". Nimenomaan edellä lainattujen Marxin sanojen johdosta Bernstein kirjoitti, että tämä ohjelma „poliittisen sisältönsä puolesta ilmentää kaikissa oleellisissa piirteissään mitä suurinta yhdennäköisyyttä Proudhonin federalismin kanssa... Huolimatta kaikista muista erimielisyyksistä Marxin ja „pikkuporvari” Proudhonin välillä (Bernstein panee sanan „pikkuporvari” lainausmerkkeihin, jotka hän tarkoittaa ironiaksi) on kummankin ajatuksenjuoksu näissä kohdissa niin lähellä toisiaan kuin suinkin mahdollista” Tietenkin, Bernstein jatkaa, kunnallishallitusten merkitys kasvaa, mutta „minusta tuntuu epätodennäköiseltä, että demokratian ensimmäisenä tehtävänä todella olisi sellainen nykyaikaisten valtiolaitosten lakkauttaminen (Auflösung - kirjaimellisesti: hajottaminen, liuentaminen) ja niiden organisaation täydellinen muuttaminen (Umwandlung - mullistus) kuin Marx ja Proudhon ajattelevat - kansalliskokouksen muodostaminen maakunta- tai aluekokousten edustajista, kokousten, jotka vuorostaan muodostuisivat kommuunien edustajista,- niin että koko kansallisten edustuslaitosten tähänastinen muoto häviäisi tyyten” (Bernstein, „Edellytykset”, vuoden 1899 saksank. painoksen ss. 134 ja 136).
Tuo on jo vallan kauheata: Marxin käsitys „loiskasvannaisen - valtiovallan hävittämisestä” sekoitetaan Proudhonin federalismiin! Mutta se ei ole sattuma, sillä opportunistin päähänkään ei pälkähdä, että Marx ei puhu tässä lainkaan federalismista sentralismin vastakohtana, vaan vanhan, porvarillisen, kaikissa porvarillisissa maissa olevan valtiokoneiston hävittämisestä.
Opportunistin mieleen tulee vain se, minkä hän näkee ympärillään, ahtaan poroporvarillisuuden ja „reformistisen” paikallaan polkemisen piirissä, nimittäin vain „kunnallishallitukset"! Proletariaatin vallankumousta ei opportunisti kykene enää ajattelemaankaan.
Tuo on naurettavaa. Kuitenkin on merkillepantavaa, että tässä kohdassa ei Bernsteiniä vastaan ole väitetty. Monet ovat kumonneet Bernsteinin katsomuksia - varsinkin Plehanov Venäjän ja Kautsky Euroopan kirjallisuudessa, mutta kumpikaan ei ole puhunut tästä Bernsteinin tekemästä Marxin väärennyksestä.
Opportunisti on siinä määrin menettänyt kyvyn ajatella vallankumouksellisesti ja mietiskellä vallankumousta, että hän panee „federalismin” Marxin kontolle, sekoittaen hänet ja anarkismin perustajan Proudhonin. Mutta Kautsky ja Plehanov, jotka tahtovat käydä oikeaoppisista marxilaisista ja puolustaa vallankumouksellisen marxilaisuuden oppia, vaikenevat siitä! Tässä on eräs alkusyy siihen marxilaisuuden ja anarkismin eroavuutta koskevien käsitysten äärimmäiseen mataloittamiseen, joka on ominaista sekä kautskylaisille että opportunisteille ja joka meidän täytyy vielä ottaa puheeksi.
Edellä esitetyissä Marxin lausunnoissa Kommuunin kokemuksista ei ole federalismin jälkeäkään. Marx ja Proudhon osuvat yhteen juuri siinä, mitä opportunisti Bernstein ei näe. Marx ja Proudhon eroavat toisistaan juuri siinä, missä Bernstein näkee yhtäläisyyttä heidän välillään.
Marx ja Proudhon yhtyvät siinä, että molemmat ovat nykyisen valtiokoneiston „murskaamisen” kannalla. Sitä, että marxilaisuus on tässä samaa mieltä anarkismin kanssa (sekä Proudhonin että Bakuninin kanssa), eivät opportunistit eivätkä kautskylaiset halua nähdä, sillä tässä kohdassa he ovat luopuneet marxilaisuudesta.
Marx on eri mieltä sekä Proudhonin että Bakuninin kanssa juuri federalismikysymyksessä (puhumattakaan proletariaatin diktatuurista). Federalismi juontuu periaatteellisesti anarkismin pikkuporvarillisista katsomuksista. Marx on sentralisti. Eivätkä hänen edellä esitetyt lausuntonsa sisällä mitään sentralismista luopumista. Vain sellaiset ihmiset, jotka ovat täynnä pikkuporvarillista .,taikauskoista kunnioitusta” valtiota kohtaan, voivat pitää porvarillisen valtiokoneiston hävittämistä sentralismin hävittämisenä!
Entä jos proletariaatti ja talonpoikaisköyhälistö ottavat valtiovallan käsiinsä, Järjestäytyvät täysin vapaasti kommuuneittain ja yhdistävät kaikkien kommuunien toiminnan iskuiksi pääomaa vastaan, murtaakseen kapitalistien vastarinnan, antaakseen rautatiet, tehtaat, maan y.m. yksityisomaisuuden koko kansakunnalle, koko yhteiskunnalle, niin eikö se ole sentralismia? eikö se ole kaikkein johdonmukaisinta demokraattista sentralismia? vieläpä proletaarista sentralismia?
Yksinkertaisesti Bernsteinin päähän ei voi pälkähtää, että on mahdollista vapaaehtoinen sentralismi, kommuunien vapaaehtoinen yhtyminen kansakunnaksi, proletaaristen kommuunien vapaaehtoinen yhteen sulautuminen porvariston herruuden ja porvarillisen valtiokoneiston hävittämistyössä. Kuten jokainen poroporvari, Bernsteinkin kuvittelee sentralismin joksikin sellaiseksi, joka voidaan pystyttää ja ylläpitää vain ylhäältä käsin, vain virkamiesten ja sotilasmahdin avulla.
Marx, joka ikään kuin aavisti ennakolta sen mahdollisuuden, että hänen katsomuksiaan tullaan vääristelemään, korosti varta vasten sitä, että Kommuunin syyttäminen siitä, että se muka tahtoi hävittää kansakunnan yhtenäisyyden ja lakkauttaa keskusvallan, on tietoista väärennystä. Marx käyttää varta vasten sanontaa „järjestää kansakunnan yhtenäisyys”, asettaakseen porvarillisen, sotilaallisen, virkavaltaisen sentralismin vastakohdaksi tietoisen, demokraattisen, proletaarisen sentralismin.
Mutta... ken ei tahdo kuulla, on pahempi kuin mikään kuuro. Ja nykyajan sosialidemokratian opportunistit eivät todellakaan halua kuulla mitään valtiovallan hävittämisestä, loiskasvannaisen pois leikkaamisesta.
5. Loisvaltion hävittäminen
Olemme jo esittäneet asianomaiset kohdat Marxilta, ja nyt meidän on täydennettävä niitä.
„...Uusien historian luomusten kohtalona on tavallisesti se”, Marx kirjoitti„,että niitä pidetään vastineina, jotka vastaavat vanhoja ja vieläpä aikansa eläneitä yhteiskuntaelämän muotoja, koska ne jossain määrin ovat näiden kaltaisia. Niinpä tätä uutta Kommuuniakin, joka murskaa (bricht - särkee) nykyaikaisen valtiovallan, on pidetty... keskiaikaisten kommuunien henkiinheräämisenä... pienten valtioiden liittona (Montesquieu ja girondistit)... liiallista keskittymistä vastaan suuntautuneen vanhan taistelun liioiteltuna muotona"...
Kommuunijärjestelmä antaisi sitä vastoin yhteiskuntaelimistölle takaisin kaikki ne voimat, mitkä tähän asti on kuluttanut „valtioksi” nimitetty loiskasvannainen, joka elää yhteiskunnan kustannuksella ja pidättää sen vapaata liikuntaa. Jo yksistään siten olisi pantu alulle Ranskan uudestisyntyminen".
„...Kommuunijärjestelmä olisi saattanut maalaistuottajat piirien pääkaupunkien henkisen johdon alaisiksi ja taannut heille siellä heidän etujensa luonnolliset edustajat kaupunkilaistyöläisten muodossa. Jo pelkästä Kommuunin olemassaolosta oli ikään kuin itsestään selvänä seurauksena paikallinen itsehallinto, joka ei nyt enää kuitenkaan ollut tarpeettomaksi käyneen valtiovallan vastakohta"
„Loiskasvannaiseksi” muodostuneen „valtiovallan hävittäminen”, sen „pois leikkaaminen”, sen „murskaaminen”; „nyt tarpeettomaksi käynyt valtiovalta” - sellaisin sanoin Marx puhui valtiosta arvioidessaan ja eritellessään Kommuunin antamia kokemuksia.
Kaikki tämä on kirjoitettu hiukan vähemmän kuin puoli vuosisataa sitten, ja nyt on suoritettava todellisia kaivaustöitä, jotta voitaisiin saattaa marxilaisuus vääristelemättömänä laajojen joukkojen tietoisuuteen. Johtopäätökset, jotka Marx teki viimeisen hänen eläessään tapahtuneen suuren vallankumouksen tarkkailusta unohdettiin juuri silloin, kun proletariaatin seuraavien suurten vallankumousten aika oli tullut.
„...Ne monenlaiset tulkinnat, joita Kommuuni on aiheuttanut, ja ne moninaiset intressit, jotka siinä saivat ilmaisunsa, osoittavat, että Kommuuni oli mitä joustavin valtiollinen muoto, kun sitä vastoin kaikki aikaisemmat hallitusmuodot olivat olemukseltaan olleet sortavia. Sen todellisena salaisuutena oli se, että Kommuuni oli olemukseltaan työväenluokan hallitus, tulos tuottajaluokan taistelusta anastajaluokkaa vastaan, vihdoinkin löydetty valtiollinen muoto, jonka vallitessa saattoi tapahtua työn taloudellinen vapauttaminen''...
„Ilman tätä viimeistä ehtoa kommuunijärjestelmä olisi ollut mahdottomuus ja harhaosuma"...
Utopistit ovat „keksiskelleet” valtiollisia muotoja, joiden vallitessa pitäisi tapahtua yhteiskunnan sosialistinen uudesti järjestely. Anarkistit eivät ole tahtoneet tietää mitään koko valtiollisia muotoja koskevasta kysymyksestä. Nykyisen sosialidemokratian opportunistit ovat ottaneet parlamentaarisen demokraattisen valtion porvarilliset poliittiset muodot siksi rajaksi, jota ei voida ylittää, ovat hakanneet otsansa rikki lattiaan palvoessaan tätä kuvaa”, ovat julistaneet anarkismiksi kaikki näiden muotojen murskaamispyrkimykset.
Marx teki sosialismin ja poliittisen taistelun koko historiasta sen johtopäätöksen, että valtion täytyy kadota, että sen katoamisen ylimenomuotona (siirtymismuotona valtiosta ei-valtioon) tulee olemaan „hallitsevaksi luokaksi järjestynyt proletariaatti". Mutta Marx ei katsonut voivansa ryhtyä keksimään tämän tulevaisuuden valtiollisia muotoja. Hän rajoittui tarkkailemaan huolellisesti Ranskan historiaa, erittelemään sitä ja tekemään sen päätelmän, johon vuosi 1851 johti, nimittäin että asia kehittyy porvarillisen valtiokoneiston hävittämiseen.
Ja kun proletariaatin vallankumouksellinen joukkoliike leimahti liekkiin, Marx alkoi - huolimatta tämän liikkeen epäonnistumisesta, huolimatta sen lyhytaikaisuudesta ja silmiinpistävästä heikkoudesta -tutkia, mitä muotoja se oli nostanut esiin.
Kommuuni on se proletaarisen vallankumouksen „vihdoinkin löytämä muoto, jonka vallitessa työn taloudellinen vapautuminen voi tapahtua.
Kommuuni on proletaarisen vallankumouksen ensimmäinen yritys murskata porvarillinen valtiokoneisto ja se „vihdoinkin löydetty” poliittinen muoto, joka voidaan ja pitää asettaa murskatun tilalle.
Myöhemmästä esityksestä saamme nähdä, että Venäjän vallankumoukset vuosina 1905 ja 1917 jatkavat toisenlaisessa tilanteessa, toisenlaisissa oloissa Kommuunin työtä ja vahvistavat oikeaksi Marxin nerokkaan historiallisen analyysin.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä