Yksi festivaali Helsingin keskustassa
Tuska on yksi vahvasti katukuvassa näkyvistä festivaaleista. Kaupunkiin saapuu tuhansia tummiin pukeutuneita raskaan musiikin ystäviä. Aiheesta on keskusteltu jonkin verran joka vuosi ja jonkinlaista paheksuntaakin on ollut ilmassa. Kuitenkin Tuska on ollut kaupunkifestivaalina lähes moitteeton, mutta pieniä asioita voi aina parantaa. Finnish Metal Events Oy toimii festivaalin järjestäjänä ja yrityksen toimitusjohtaja Outi Alander vastasi aihetta koskeviin kysymyksiin.
Kuinka paljon Tuskasta on tullut palautetta vuosien aikana kaupunkilaisilta ja onko palautteen määrä muuttunut viime vuosina?
Outi: Ei sitä hirveän paljon meille suoraan tule, suurin osa alkuvuosina varmasti esim. ympäristökeskukselle melusta. Nykyisin meluvalituksia ei juuri tule. Viime kesänä sain kaksi puhelinsoittoa lähialueen asukkailta ja molemmat koskivat tapahtuma-alueen ulkopuolella tapahtuvaa roskaamista, puskapissimistä ja muuta rähinää. Nämä ongelma harmittavat myös meitä paljon ja pyrimme puuttumaan niihin - poliisin kanssa yhteistyössä - entistä tiukemmin.
SATUN ITSE ASUMAAN AIVAN PUISTON REUNASSA OLEVASSA ASUINTALOSSA. JA VAIKKA KUKKULA LÄHELLÄ AIDATTIINKIN, NIIN PUISTONREUNAN TALOJA EI SUOJELTU MILLÄÄN TAVALLA. KUSESKELJIOIDEN VIRTA OLI KATKEAMATON. LISÄKSI MELUTASO OLI EDELLISVUOTTA KORKEAMPI.
MIKSI VALITTAA KUN MIKÄÄN EI KUITENKAAN MUUTU?
ROSKAT SENTÄÄN KERÄTTIIN MALLIKKAASTI. KIITOS SIITÄ.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.