METROPOLIS - kohta täydellisenä ?

Veteranfan

Vihdoinkin ollaan löydetty lähes kaikki puuttuvat palaset klassiseen Fritz Langin ohjaamalle futuristiselle Metropolis(1927) elokuvalle.Argentiinasta löydetyt leikatut kohtaukset antavat toivoa elokuvan alkuperäiselle ilmeelle,Berliinissä ensi-iltansa saanut Metropolis kolme ja puolituntisena mammuttiteoksena ei tuolloin oikeen ymmärrettävistä syistä vedonnut yleisöön,muuten kuin lyhentämällä siitä lähes puolet pois leffan pituudesta.Alkuperäisenä elokuvana Metropolis olisi varmasti paljon selkeämpi ja kerronnallisesti sujuvampi kuin nyt nähty torso versio.Metropoliksen restaurointi voi viedä aikaa vuosia ennen kuin näemme sen lähes alkuperäisessä asussaan.

1

518

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -:-

      aikoinaan mutta ei todellakaan vetänyt. Oon miettinyt kuka olisi hyvä ohjaaja kuvaamaan sen nyt uudestan, ja saisi pidettyä saman ilmeen ja fiiliksen aiheen otteessaan niinkuin vanhassa.

      Aihe ylä-ja alaluokkineen on aina ajankohtainen, ehkä tänä päivänä kaikkein eniten kun rikkaat pieni porukka rikastuu ja melk kaik muut köyhtyy.

      Sais joku kuvata sen uudestaan ois hienoo jos osais käyttää TEHOSTEITA hillitysti sopivasti....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe