Meni monta yötä, ettei Paholainen käynyt luonani kylässä, mutta yhtenä yönä en saanut unta ja istuin tietokoneeni ääressä lueskellen SUOMI24 juttuja. Pelästyin, kun joku laski kätensä olkapäälleni.
"Mitä pirua!" huudahdin.
"Oi anteeksi, tarkoitukseni ei ollut säikyttää." Paholainen sanoi oudon kohteliaasti.
"Ovikello on keksitty." huomautin.
"Ai, sinäkin käyt näillä sivuilla? Oleks lukenut tuon?" Paholainen innostui.
"Juu, olen." sanoin, ja päätin sulkea koneen, sillä en pitänyt siitä, että joku katsoo selkäni takana omia sepustuksiani.
Menin olohuoneen sohvalle istumaan ja paholainen tuli perässä. Istuimme hetken sanomatta sanaakaan ja minä huomasin, että jotain oli tapahtunut.
"Vaikutat huolestuneelta." sanoin, rikkoen painostavan hiljaisuuden.
"Minussa on joku vika." paholainen sanoi hiljaa.
"Mikä vika nyt sinussa..." ihmettelin.
Paholainen liikehti levottomana ja raapi partaansa. Panin merkille, että hän oli muuttunut. Silmät eivät punoittaneet enään, kasvojen ilme oli rennompi, lempeämpi. Aivan kuin hän olisi alkanut loistamaan sisältä päin. Hiuksetkin kiilsi kuin shampoo mainoksessa.
Paholainen aloitti: "Mä tapasin yhden tytön. Sen nimi on Pyhä Sylvi. Se on töissä sairaalassa parin muun tytön kanssa. Ah ja Wau mitkä silmät sillä on ja mikä hymy uuh! Ja runko ja ne siivet oi Baby!( Samalla hän piirsi käsillään muotoja ilmaan)Mutta kun mä näin hänet ensimmäistä kertaa, olen alkanut voimaan kummasti."
"Miten kummasti?" tiedustelin.
"Mua kutittaa täältä." Hän näytti vatsaansa.
"Ja tämäkin on herännyt eloon." hän näytti hiukan alempaa. "Ruoka ei maistu ja kämpästänikin on tuli päässyt sammumaan. Mä en pysty muuhun, kuin ajattelemaan Sylviä."
"Voi poika, sä oot rakastunut." huudahdin.
"No sitä mä vähän pelkäsinkin. Se on sitten menoa se!"
"Mihin sä meet?" tekeydyin tyhmäksi.
"Paholaisen elämä on loppu. The End. piste ja lappu luukulle!" Hän vaahtosi.
"Katoatko sinä vai mitä sä tuolla tarkoitat?" ihmettelin.
"Ei henki mihinkään katoa, mutta mä tarviin vaan uuden nimen, koska en voi olla paholainen, jos en sitä ole, ymmärrätkö?"
"No mä en ainakaan osaa sulle uutta nimeä keksiä." sanoin.
"Ei tarvikkaan, mä olen oikeesti keksinyt sen jo silloin kun synnyin ja odottanut vaan oikeaa hetkeä milloin voin ottaa sen käyttöön."
Hän nousi ja käveli ulko-ovelle.
"Mikä se nimi on, kerro?" pyysin.
"Se on UTOPIA. Minä olen herra Utopia." Hän sanoi ja katosi pimeään yöhön.
LOPPU.
"Mitä pirua!" huudahdin.
"Oi anteeksi, tarkoitukseni ei ollut säikyttää." Paholainen sanoi oudon kohteliaasti.
"Ovikello on keksitty." huomautin.
"Ai, sinäkin käyt näillä sivuilla? Oleks lukenut tuon?" Paholainen innostui.
"Juu, olen." sanoin, ja päätin sulkea koneen, sillä en pitänyt siitä, että joku katsoo selkäni takana omia sepustuksiani.
Menin olohuoneen sohvalle istumaan ja paholainen tuli perässä. Istuimme hetken sanomatta sanaakaan ja minä huomasin, että jotain oli tapahtunut.
"Vaikutat huolestuneelta." sanoin, rikkoen painostavan hiljaisuuden.
"Minussa on joku vika." paholainen sanoi hiljaa.
"Mikä vika nyt sinussa..." ihmettelin.
Paholainen liikehti levottomana ja raapi partaansa. Panin merkille, että hän oli muuttunut. Silmät eivät punoittaneet enään, kasvojen ilme oli rennompi, lempeämpi. Aivan kuin hän olisi alkanut loistamaan sisältä päin. Hiuksetkin kiilsi kuin shampoo mainoksessa.
Paholainen aloitti: "Mä tapasin yhden tytön. Sen nimi on Pyhä Sylvi. Se on töissä sairaalassa parin muun tytön kanssa. Ah ja Wau mitkä silmät sillä on ja mikä hymy uuh! Ja runko ja ne siivet oi Baby!( Samalla hän piirsi käsillään muotoja ilmaan)Mutta kun mä näin hänet ensimmäistä kertaa, olen alkanut voimaan kummasti."
"Miten kummasti?" tiedustelin.
"Mua kutittaa täältä." Hän näytti vatsaansa.
"Ja tämäkin on herännyt eloon." hän näytti hiukan alempaa. "Ruoka ei maistu ja kämpästänikin on tuli päässyt sammumaan. Mä en pysty muuhun, kuin ajattelemaan Sylviä."
"Voi poika, sä oot rakastunut." huudahdin.
"No sitä mä vähän pelkäsinkin. Se on sitten menoa se!"
"Mihin sä meet?" tekeydyin tyhmäksi.
"Paholaisen elämä on loppu. The End. piste ja lappu luukulle!" Hän vaahtosi.
"Katoatko sinä vai mitä sä tuolla tarkoitat?" ihmettelin.
"Ei henki mihinkään katoa, mutta mä tarviin vaan uuden nimen, koska en voi olla paholainen, jos en sitä ole, ymmärrätkö?"
"No mä en ainakaan osaa sulle uutta nimeä keksiä." sanoin.
"Ei tarvikkaan, mä olen oikeesti keksinyt sen jo silloin kun synnyin ja odottanut vaan oikeaa hetkeä milloin voin ottaa sen käyttöön."
Hän nousi ja käveli ulko-ovelle.
"Mikä se nimi on, kerro?" pyysin.
"Se on UTOPIA. Minä olen herra Utopia." Hän sanoi ja katosi pimeään yöhön.
LOPPU.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä tarina ja jopa opettavainen. Ainakinjoillekkin.
erään toisen opettavaiset tarinat tällä palstalla. Enpä sano kenen. :-)
nähkääs kuulit väärin... Apatia on se oleva
Kiitos, että piditti.
T: Velhotar = Täällä taas
tähän kinaamiseen. :-)