Olen 19-vuotias nainen, ja havainnut tässä viimeisen 2kk aikana satunnaisesti pakonomaista virtsaamistarvetta. Aluksi oireet ilmestyivät vain hetkellisesti, olivat päivän ja sen jälkeen saattoivat kadota moniksi viikoiksi. Nyt oireet ovat kuitenkin jatkuneet pidempään, olen käynyt tekemässä virtsakokeen, mutta tuloksia en ole vielä saanut.
Yhdistävää tekijää oireiden laukaisijaksi en ole löytänyt. Hiivatulehdus kylläkin on yksi sellainen joka takuuvarmasti oireet laukaisee, mutta joka kerralla ei kyseessä ole ollut hiivatulehdus. Antibiootteja toivoisin siksi voivani vältellä, sillä ne aiheuttavat minulle aina hiivatulehduksen, jotka jo muutenkin toistuvat suhteellisen usein (joskus jopa viikon välein!).
Oireet ovat todella häiritseviä. Saatan tuntea valtavaa virtsaamistarvetta jo heti sillä hetkellä kun poistun vessasta siellä käynnin jälkeen. Joka käyntikerralla tulee muutama tippa, mutta tuntuu, että rakko jatkaa vielä puristamistaan, ikäänkuin jotain vielä pitäisi tulla. Ja tämä aiheuttaa epämielyttävän tunteen, jopa kipua.
Kummalisinta tässä on se, että oireita ei ole joka päivä. Esimerkiksi viime aikaiset oireet ovat olleet seuraavia:
- lauantai ja sitä edeltävät päivät n. 2 viikon ajalta, ei oireita
- sunnuntai, pakonomaista virtsaamistarvetta koko päivän
- maanantai, ei juurikaan oireita, paitsi illalla jotain lieviä
- tiistai, ei pakonomaista virtsaamistarvetta, mutta vessassakäynnin yhteydessä virtsaa tuli kerralla vain vähän
- keskiviikko, koko päivän lievää/keskitasoista virtsaamistarvetta
Öisin en ole joutunut heräämään kertaakaan, en edes niissä tapauksissa että oireita on esiintynyt illallakin pahoina. Kun unen päästä saa kiinni, niin myös nukun hyvin.
Lisäksi koen kummallisena esimerkiksi sen, että oireet saattavat hetkeksi lakata jonkin tekemisen ajaksi. Eli jos lähden kaupungille, niin oireita ei siellä ole välttämättä ollenkaan. Tällaisissa tapauksissa oireet palaavat yleensä seuraavan vessassakäynnin yhteydessä.
Todella kiusallinen vaiva, johon haluaisin mieluusti apua.
Mitä ihmettä?
tyttö19-ongelmia
1
1135
Vastaukset 1
- minä vain
Voisi olla IC. Interstitiaali kystiitti. Täällä muitakin ketjuja aiheesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 531010
- 98994
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21852- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121776Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔53755- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24644- 50638
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19606
- 46578
- 35560
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72558Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka139545Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen12544Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast46537Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120536- 47515
- 25512