Viime viikkoina on tullut koko ajan uusia huonoja uutisia Suomen kansantaloudesta.
Inflaatio on kiihtymässä, konkurssien määrä on kasvanut huimasti viime vuodesta ja työttömiäkin oli toukokuussa jo 6,5 % enemmän kuin vuosi sitten.
Eilen uutisissa kerrottiin, että irtisanomiset ovat myös lisääntyneet verrattuna viime vuoteen.
Suomi on menossa kovaa vauhtia kohti lamaa. Kiitos KEPUhallituksen, Suomi ei ole varautunut edessä oleviin huonoihin aikoihin millään tavalla.
Irtisanomiset lisääntyneet viime vuodesta
4
144
Vastaukset
- osalta!
Se on sitä taantumaan valmistautumista.
Suomen talous kestää taantuman varmasti parhaiten maailman valtioiden talouksista. Talous kasvaa ja on ylijäämäinen. Inflaatio on neljän prossan hujakoilla eli kohtuullinen moneen muuhun maahan verrattuna. 100 000 vapaata työpaikka on täyttämättä. Se on ongelma.Ruuan hinta on Suomessa noussut nopeammin kuin muissa EU-maissa. Ruuan alv:in alentaminen ei alenna kuluttajahintoja, sillä hyöty menee täysimääräisenä yrityksille. Itse asiassa yksi syy tuolle ruuan hinnan nopealle nousulle on juuri tuo älytön ajatus ruuan alv:in alennuksesta. Nyt kauppa ja teollisuus hinaavat hintoja voimakkaasti ylös, että sitten voivat muka "laskea" hiukan hintoja jos älytön alv-alennus toteutuu.
Inflaatiokin on jo nyt Suomessa kovempi kuin EU-maissa keskimäärin.
Kaikki talousennusteita tekevät laitokset ovat koko tämän vuoden ajan korjanneet ennusteitaan alaspäin. Edessä oleva lama on pitkäkestoinen, sillä Vanhanen ei ole tehnyt mitään asioita korjatakseen.
- kaikki on mennyt
vuodessa huonompaan suuntaan Känän mielestä. Tietysti kokoomuksen tulo hallitukseen on aiheuttanut kaikenlaista ongelmaa, vai mitä känä ?
- työntekijöitään
Haluavat parasta mahdollista voittoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908