Julmuuksia vastaan!

Otto Wille Kuusinen

Keskellä Suomen köyhälistön voitollista vallankumoustaistelua, keskellä kaikkia yleviä viestejä aseellisen toverien sankaritöistä ja aseettomain innostuneesta toiminnasta, saadaan myös kuulla mieltäkatkeroittavia tietoja yksityisistä julmuuksista, joita on tehty milloin milläkin paikkakunnalla.

Suomen porvaristoa edustavat aseistetut joukot ovat nykyisessä kansalaissodassa tehneet raakuuksia, jollaisia ei mitkään kansainväliset sodankäyntisäännöt salli. Inhoten jätämme ne raakuudet tässä kuvailematta, mutta panemme mitä jyrkimmän vastalauseen niitä vastaan. Kun niiden johdosta ei porvariston puolelta paheksuvaa ääntä nouse, paljastuu täten räikeästi, millaisia sivistyneitä raakalaisia tämän maan entiset vallassaolijat todella ovat. Historia on varmaan leimaava tämän lähtemättömäksi veriseksi häpeäksi Suomen yläluokalle. Silläkö tavalla yläluokka luulee saavansa kansalta tunnustuksen itsekkäille etuoikeuksilleen, että se yllyttää tahi vaikenemalla suosii aseellisten kätyriensä verenhimoisia julmuuksia, samaan aikaan kun työtätekevän kansan enemmistö intomielin koettaa luoda ja turvata maahan kansanvaltaista ja tasa-arvoista järjestystä, jossa menestyisi edistys ja kansan onni? Raakuudellaan jos millä Suomen yläluokka osoittaa, että sen luokkavalta on keskiaikaista hirmuvaltaa, jolla ei enään ole edes historiallisen olemassaolon oikeutta ja joka senvuoksi ei voi pelastua.

Mutta samalla me yhtä ehdottomasti panemme vastalauseen myös niitä kostotekoja vastaan, joita, huolimatta aikaisemmista varoituksista, on vieläkin paikoin tapahtunut yksityisten punakaartilaisten ja edesvastuuttomain rankaisuretkeilijäin toimesta. Punaisen Kaartin valtava enemmistö ei sellaista tee eikä hyväksy, sen tiedämme. Se tahtoo taistella kunniallista taistelua. Mutta sitä pahempi on, että jotkut kaartin jäsenet eivät hillitse kättään eikä kostonhaluaan. Katkeruuden ja vihan voi nykyään jokainen meistä ymmärtää, mutta kostonhimon teot ovat kaikissa oloissa alhaisia ja hyvin vahingollisia. Ne vahingoittavat suorastaan rintamataistelujakin, joiden kautta olisi esim. saatava vihollisten riveissä olevaa epävarmaa väkeä joukottain antautumaan vangeiksi. Se ei aina olisi vaikeatakaan, koska siellä on paljon sellaisia, jotka vasten tahtoaan ovat mukaan joutuneet, varsinkin nyt kun vastavallankumoukselliset sovelluttavat törkeää asevelvollisuuspakkoa työläisiinkin nähden. Mutta nämäkin ainekset taistelevat epätoivoisina viimeiseen saakka, kun kuulevat, että meidänkin puolellamme on paikoin surmattu joitain vangiksi joutuneita. Tämän johdosta taistelu pitkistyy ja käy verisemmäksi ja voi maksaa ehkä monenkin toverin hengen. Sitä on vältettävä. Vankien säilyttämistä varten on laitettava ensi tarpeeseen vankileirejä ja vaikkapa pakkotyöpaikkoja sekä ehdottomasti säilytettävä vangit yksityisten kostonhimon käsistä. Säilytyspaikoista ei milloinkaan saa vankeja luovuttaa epämääräisten tutkijakuntain käsiin, vaan ainoastaan julkisille vallankumousoikeuksille luotettavain vartijain saattamina. Toista on vaatia ankariakin tuomioita vallankumousoikeuksilta, missä syytä on, toista taas sallia niiden sivu käytettävän oman käden oikeutta.

Punainen Kaarti on omiin jäseniinsä nähden pääasiassa vapaa itsehallintojärjestö. Sen omana asiana ja velvollisuutena siis on pitää huolta omavaltaisuuksien ehkäisemistä riveissään ja riviensä puhdistamisesta sellaisista yksilöistä, jotka eivät toverikuria noudata. Meillä, Suomen Työväen vallankumoushallituksen jäsenillä, ei ole tässä suhteessa pakkokeinoja käytettävissämme, ja vaikka olisikin ja me niitä käyttäisimme ei asia siitä paranisi, vaan pikemminkin ehkä pahenisi. Ellei Kaarti itse osoita pystyvänsä ylläpitämään kunnollista toverijärjestystä, on meidän mahdotonta menestyksellä toimia Kansanvaltuuskunnan jäseninä. Tästä olemme tahtoneet nyt myöskin Työväen Pääneuvostolle huomauttaa. Me kyllä toimimme kaikella sydämmellämme ja innollamme yhteisessä köyhälistön vallankumouksessa, mutta me käsitämme, että se voi parhaiten menestyä vain siten, että siinäkään ei voima polje oikeutta maahan vaan että köyhälistö voittaa vihollisensa sekä voimallaan että myös siveellisellä ylemmyydellään.

14

360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoituksista

      Stalinin vainoja vastaan. Tai kerro, mitä mieltä hän oli tappamisesta perustettuaan SKP:n Moskovassa kesällä 1918.

      • pravdaa kaikille

        Juuri näin. Tai mitäs OW tuumaili kun murhasi Stalinin juoksupoikana Yhdysvalloista ja Kanadasta Neuvosto-onnelaa rakentamaan houkuteltuja suomalaisia? Suomalaisia kommunisteja, aateveljiä ja sisaria tapettiin perheineen noin 30 000. Oli se Otto Wille todellinen sankari ja aatteen mies, heh heh.

    • ????????

      Otto Wille Kuusinenko vielä kirjoittelee Suomi24 palstalle? Suomessa luullaan yleisesti, että olet jo kuollut. Kehtaavat vielä puhua sellaistakin, että sinut olisi haudattu Kremlin muuriin.

    • Otto Willelle

      Tiesitkö Otto seuraavan asian?
      Marsalkka Konev kertoi muistelmissaan, että Stalin oli Suomen sotaa aloittaessaan sanonut : ”Suomalaiset on asutettava muualle…..Suomessa on vähemmän väkeä kuin Leningradissa, heidät on helppo siirtää muualle…”

      Ja Molotov taas sanoi:” Virolaiset viedään Siperiaan junalla, mutta suomalaiset saavat kävellä.”
      ( Vjatšeslav Mihailovitš oli ilmeisesti vihainen suomalaisten neuvottelijoiden itsepäisyydestä. )

      Kerrohan Otto, ovatko nuo Ivan Stepanovitšin kertomat tarinat tosia?

    • pravda sullekin

      Otto Wille Kuusinen pakeni Neuvostoliittoon hävittyään uhkapelinsä Suomessa ja jätti tuhannet huijaamansa työläiset tapettaviksi, raukkamainen mies kun oli. Neuvostoliitossa hän nousi nimenomaan Stalinin kaudella korkeaan asemaan, oli sotilastiedustelun johtajia, ja osallistui miljoonien ihmisten murhien suunnitteluihin ja toteutuksiin. Mm. Arvo Poika Tuominen on muistellut näitä aikoja. Talvisodassa Kuusinen lupaili suomalaisille työläisille neuvostomittapuun mukaan uskomattomia paratiisioloja tajuamatta, että ne olisivat olleet huononnuksia voimassa oleviin työlakeihin ja työoloihin jo 1939. On käsittämätöntä, että miljoonien ihmisten murhaajaa ja kymmenien tuhansien Neuvostoliittoon huijattujen suomalaisten murhaajaa Otto Wille Kuusista pidetään meillä yhä joissakin piireissä suurena henkilönä. Suuri hän oli vain siinä, ettei historiasta löydy kovinkaan montaa niin alhaista ja raakaa julmuria kuin hän.

      • Totuutta sullekkin

        ...Sveitsiin pakoon, vaikka Suomen kansa ei olisi antanut hänelle kuin muutaman vuoden vankilatuomion.

      • pravdaa sullekin tietämätön...
        Totuutta sullekkin kirjoitti:

        ...Sveitsiin pakoon, vaikka Suomen kansa ei olisi antanut hänelle kuin muutaman vuoden vankilatuomion.

        Mannerheim muutti Sveitsiin sairaana ja vanhana miehenä toimittuaan sitä ennen sodan jälkeen maamme presidenttinä, asia joka sopi vallan mainiosti myös neuvostoliittolaisille valvontakomission miehille. Ehkä et ole osannut tavata historiaa vielä niin pitkälle, että olisit huomannut tämän. Mannerheimia ei syytetty sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä, eivätkä neukutkaan, jotka näitä asioita ohjailivat veljelliseen kansandemokraattiseen tyyliinsä, sellaista vaatineet, Suomen kansasta phumattakaan. Eivät edes kaltaisesi sementtipääkommunistit. Otto Wille sensijaan yllytti onnettomat duunarit kapinaan, pakeni bolshevististen isäntiensä suojiin ja räksytti sieltä, eikä uskaltanut tulla takaisin edes sodan jälkeen. Sensijaan mies oli ollut tarmolla mukana tuhoamassa suomalaisia kommunisteja mm. Neuvosto-Karjalassa, miljoonia neuvostokansalaisia Stalinin kätyrinä, ja otti sodan jälkeen osaa itäisen Euroopan joukkomurhiin aktiivisena neuvostojohtajana. Näitä tosiasioita et voi muuttaa mitenkään. Pravda sinnekin vaan ja hyvää kesää!

      • tuomiota
        pravdaa sullekin tietämätön... kirjoitti:

        Neuvostoliitto ei vaatinut Mannerheimille tuomiota, mutta Suomen kansa vaati. Mannerheim pakeni Sveitsiin Suomen kansan vihaa.

    • Kateutta

      Porvareita harmittaa, kun heillä ei ole ollut yhtä oikeamielistä johtajaa kuin Suomen työtätekevillä.

      • pravdaa sullekin

        Tosiaan harmittaa, ettei ole ollut sellaista johtajaa, joka olisi tapattanut läheisiä työtovereitaan oman henkensä pitimiksi Stalinin Neuvostoliitossa, kuten Otto Wille teki. Lues Arvo Poika Tuomisen muistelmia tuosta ajasta ja siitä miten hän pakeni Ruotsiin, kun suomalaisten kommunistien johtoporukkaa katosi yön hiljaisina tunteina mustissa umpiautoissa puolue-eliitin talosta. Otto Wille vaan vakuutteli, että kaikki on ok ja taas lähti seuraavana yönä naapurin äijä ja sille tielle jäi. Näin sinun oikeamielinen johtajasi kohteli siis lähimpiä kavereitaan ja aatetovereitaan Moskovassa herran kukkarossa.

      • oikeamielinen

        Kuusinen tunnettiin Neukkulassa nimellä Stalinin hirttoköyden rasvaaja. Hän ei koskaan yrittänyt puolustaa Suomea tai suomalaisia kommunisteja. Ei edes omaa poikaansa tämän joutuessa vankileirille.
        Ilmeisesti Stalin arvosti Kuusisen raakuutta, olihan hänellä itsellään täysin sama asenne. Stalinin poika Jakov jäi saksalaisten sotavangiksi. Saksalaiset tarjoutuivat vaihtamaan Jakovin Neuvostoliitossa sotavankina olevaan sotamarsalkka Paulusiin. Stalin vastasi: "Kenraalia ei vaihdeta sotamieheen."

      • pravdaaa
        oikeamielinen kirjoitti:

        Nehän olivat kuin samasta puusta, veijariveljekset Otto Wille ja Josef Stalin. Omat lapsetkaan eivät merkinneet mitään, aatetovereista puhumattakaan. Hupaisaa on se, että kun tälläkin palstalla kauhistellaan vuoden 1918 punaisten kuolemia, niin seuraavilla vuosikymmenillä Neuvostolassa murhattiin monin verroin enemmän suomalaisia kommunisteja ja vieläpä oman pojan ohjauksella. Otto Willehän oli sellainen viikari, joka varmaan oli Stalinin mieleen.

      • Pysytään totuudessa
        pravdaa sullekin kirjoitti:

        Tosiaan harmittaa, ettei ole ollut sellaista johtajaa, joka olisi tapattanut läheisiä työtovereitaan oman henkensä pitimiksi Stalinin Neuvostoliitossa, kuten Otto Wille teki. Lues Arvo Poika Tuomisen muistelmia tuosta ajasta ja siitä miten hän pakeni Ruotsiin, kun suomalaisten kommunistien johtoporukkaa katosi yön hiljaisina tunteina mustissa umpiautoissa puolue-eliitin talosta. Otto Wille vaan vakuutteli, että kaikki on ok ja taas lähti seuraavana yönä naapurin äijä ja sille tielle jäi. Näin sinun oikeamielinen johtajasi kohteli siis lähimpiä kavereitaan ja aatetovereitaan Moskovassa herran kukkarossa.

        Ei passaa juoruakkain juttuihin luottaa.

    • Punikit koossa

      Vai on otto wille pyhimys.paska mikä vale.pahin murhamies stalinin jälkeen.on teillä punikeilla jutut.uskotteko itsekkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1968
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1694
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1318
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1145
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      925
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      909
    Aihe