Raamattu

on ihmisen uudelleen kirjoittama ja siksi siellä on paljon ihmisen tahdon mukaisia sanoja ja lauseita. Raamattu on ilosanoma. Siellä on monta kohtaa, jotka ovat ihmisen muuttamia. Siksi se ei enää kokonaisuutena vastaa totuudellista kuvausta kaikesta tapahtuneesta, vaan sitä pitää lukea sillä henkisellä ajattelulla mikä teillä on.

Kaikkea ei pidä hyväksyä sellaisenaan. Sitä varten Jumala on antanut ihmiselle järjen, kyvyn ajatella ja tietoutta jossain määrin. Sillä tietoudella ja järjellä teidän pitää lukea Raamattua, silloin se on ilosanoma, Jumalan Rakkaus.

Jumala ei ole kosto eikä viha, vaan Rakkauden Jumala.

Ihmisiä on moneksi, Tämän ihmisten kirjan tarkoitus on olla ihmisen hallitsemisen välikappale. Tässä mielessä muutokset on tehty, jotta pappissääty pystyisi pitämään valtaa. Jos Rakkauden oppi sellaisenaan kuin se teille on opetettu, annettaisiin ihmisille, ei olisi hallitsevia eikä vallassaolevia tahoja, vaan kaikilla olisi vapaus valita, ja silloin Jumalan seurakunta toimisi yhtenäisenä, niin kuin se alkuseurakunnassa toimi: lähimmäisenrakkaudessa ja toinen toisensa auttamishalussa, ja yli kaiken Jumalaa rakastaen. Asiat olisi hoidettava yhdessä, tasavertaisesti, kukin ahertaen yhteisen hyvän eteen. Tämä oli alkuseurakunta, joka eli Jumalan Rakkaudessa.

Kaikille tätä tietoisuutta ei ole annettu, kaikilla ei ole kykyä eikä halua ottaa sitä vastaan. He ovat sumentaneet oman ymmärryksensä lukemalla ihmisen kirjoittamaa, hallitsemiseen tarkoitettua kirjaa, paneutuneet näihin sanoihin, ottaneet sanat sanoina ja sokeutuneet. Heidän elämästään puuttuu täysin Jumala, Jumalan Rakkaus ja anteeksianto. Kun te kohtaatte tällaisen ihmisen, teidän ei ole syytä pahoittaa mieltänne eikä kiukustua. Jumala pitää huolen itsestään, Hän ei tarvitse esitaistelijoita.

Teidän tehtävänne on ainoastaan päivä kerrallaan pyrkiä Jumalan viitoittamaa polkua eteenpäin Jumalan tahdon mukaisesti, niin hyvin kuin te siihen pystytte. Jumalan Rakkaudessa toimiminen ei tarkoita kimpaantumista eikä tuomitsemista, vaan ennemminkin teidän tulisi tuntea sääliä, sillä sääli on Jumalan Rakkautta, sen yksi ilmenemismuoto.
Voitte silloin rukoilla näiden ihmisparkojen puolesta, että heille aukenisi toinen tietoisuus, tietoisuus, tietoisuus Jumalasta ja Jumalan Rakkaudesta, eivätkä he olisi enää sokaistuneena ihmisten luomien harhojen vallassa. Kohdatessanne harhan vallassa elävän ihmisen, ajatelkaa häntä Rakkaudella, rukoilkaa, että hänelle aukenisi toinen tie, toinen tietoisuus, että hänessä heräisi Jumalan kipinä, pyrkimys Jumalan Rakkauteen. Teidän on helpompi elää kun teillä on tämä tietoisuus, ette voi enää tuomita mielessänne ihmistä, joka elää harhassa. Hänen elämänsä on synkkää ja vaikeaa. Jumalan sanaa ei voi viedä huutamalla ja julistamalla. Jokaisella on vapaus valita tiensä. Tyrkyttäminen ei tuota tulosta, voitte vain hiljaisesti ajatella ja rukoilla Rakkaudessa hänen puolestaan.
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

*********** kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu