Miten lääkkeet vaikuttavat? Poistavatko ne ongelmat? Eikö lääkkeen ottaminen ole vain tapa yrittää torjua varsinainen ongelma?
Tekeekö lääke ujosta ja arasta ihmisestä rohkean ja vahvan?
Tiedän paljon monenlaisista peloista ja huonoista fiiliksistä omasta kokemuksesta, mutta mielialalääkkeiden vaikutuksista en tiedä juuri mitään. Joku käyttäjä sanoi kerran, että lääkkeet turruttavat luonnolliset tunteet, eikä se ole aina hyvä asia. Varmasti myös lääkkeet väsyttävät.
Meitä ihmisiä on vahva- ja herkkäluonteisia.
Toiset ovat alistavia ja toiset alistuvia, ei sille voi mitään.
Elämään kuuluu hyvät ja huonot päivät, ja peloille ei pitäisi antaa periksi.
Elämä on eräänlainen roolisuoritus ja se kannattaa elää, vaikka miltä tuntuisi.
Tekeekö lääke ujosta ja arasta ihmisestä rohkean ja vahvan?
Tiedän paljon monenlaisista peloista ja huonoista fiiliksistä omasta kokemuksesta, mutta mielialalääkkeiden vaikutuksista en tiedä juuri mitään. Joku käyttäjä sanoi kerran, että lääkkeet turruttavat luonnolliset tunteet, eikä se ole aina hyvä asia. Varmasti myös lääkkeet väsyttävät.
Meitä ihmisiä on vahva- ja herkkäluonteisia.
Toiset ovat alistavia ja toiset alistuvia, ei sille voi mitään.
Elämään kuuluu hyvät ja huonot päivät, ja peloille ei pitäisi antaa periksi.
Elämä on eräänlainen roolisuoritus ja se kannattaa elää, vaikka miltä tuntuisi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On mielialan sairauksia joissa on pakko käyttää lääkitystä, kuten maaniset sairaudet, skitsofrenia ja depressio.
Se tekeekö lääkkeet ihmisestä onnellisemman on vastaus varmasti ei , mutta ne helpottavat oloa.
Onnellisen ihmisestä tekee se, kun hän paranee sairaudestaan.
Lääkkeet ovat välttämättömiä ns. kainalosauvoja siinä kohtaa kun "haava" on vielä auki eikä täysin umpeutunut.
Jotkut lääkkeet jopa parantavat itse sairauden toiset taas helpottavat sairauden oireita.Mutta mikään lääke ei varmasti tee ihmisestä onnellista.
Onnellisen ihmisestä tekee hänen asenteensa elämään ja siinä oleviin tosiasioihin, kuten sairautensa hyväksymiseen ja lääkehoidon hyväksymiseen.
Mutta yksikään ihminen jonka mileiala on horjunut ei voi sanoa olevansa onnellinen on hän sitten lääkkeiden vaikutksen alaisena tai ei.
Onnellisuus on pitkältä kiinni omasta suhtautumisestaan elämään ja sairauteensa.
Totta on se, että jokaisella on vastoinkäymisiä, mutta jos vastoinkäymiset sairastuttavat mielen miksi niitä ei saisi hoitaa lääkkeillä?
Oletko minttu itse kokenut henkilökohtaisesti mitään mielensairautta?
Mikäli olet ihmettelen sinun kantaasi.
..yksinkertaista, vaikka moni noin luulee. Mullekin yksi kaveri sanoi että masennuslääkkeet on ilopillereitä! Muutaman faktaa: (en itsekään ensin meinannu näitä uskoa, mutta kokemus osoitti ne todeksi)
-masennuslääke ei tee ihmisestä erilaista, ei ujosta rohkeaa, eikä muuta persoonallisuutta.
- ne eivät poista ongelmia tietenkään eikä se ole niiden tarkoituskaan. Ne auttavat lähinnä jaksamaan. Tässä elämässä kun tulee vastaan sellaisiakin asioita joille ei voi mitään, jotka eivät puhumalla parane ja joiden kanssa on vain elettävä. Tämä ei tietenkin tarkoita ettei terapia olisi hyvä lisänä.
- masennuslääkkeisiin ei synny riippuvuutta. Ne ovat eri asia kuin esim. rauhoittavat lääkkeet.
- masennuslääkkeet eivät vaikuta terveeseen vaan nimenomaan masentuneeseen. Ne eivät tee iloiseksi vaan normalisoivat masentunutta mielialaa. Itselleni masennuslääkkeet eivät ainakaan tehneet turtaa oloa, en olisi niitä silloin käyttänyt, koska tarkoitukseni ei ole tulla tunteettomaksi. Päinvastoin, osin niiden avulla uskalsin kohdata asiat ja itkeäkin mikä edisti toipumista. Lyhyesti: Elämään palasivat värit!
Luonnollisesti ne eivät sovi kaikille eivätkä ole ihmelääke. Kaikki ovat yksilöllisiä, mutta ei pidä tuomita kun ei tunne asiaa.
Lääkkeet ylläpitää sairautta,en ole vielä kenenkään nähnyt lääkkeillä parantuvan. Kymmenen- viidentoistavuoden käytön jälkeen,on taatusti pysyvästi sairas.
itse olin ahdistunut ja masentunut n. vuosi sitten. Paniikkikohtauksia ja sellaista outoa jännitystä (sisäistä tärinää), maha löysällä ja itkuisuutta. Lopulta huomasin jo senkin, että millään ei ollut väliä eikä mikään oikeastaan tuntunut miltään. Ajattelin kaikenlaisia synkkiä asioita jne. Kun tätä oli jatkunut aikansa, oli pakko tilata aika psykiatrilta. Itse kyllä olin jo samaan diagnoosin päätynyt. En olisi missään nimessä halunnut alkaa käyttämään mitään lääkkeitä, mutta psyka suostutteli ja kertoi miten ne toimivat. Aloitin siis lääkityksen. Masennuslääkkeen rinnalle sain nukahtamislääkkeen ja rauhoittavan lääkkeen. Näitä kahta viimeksimainittua en ole oikeastaan käyttänyt kuin pari kertaa. Masennuslääkitys oli ollut päällä n. 6 viikkoa jonka jälkeen oloni alkoi tuntua normaalilta. Vapina hävisi, uni palasi, ilo elämän pieniin asioihin palasi, energia palasi ja kaikki tuntui olevan kuin ennen. Nyt aion muutaman kuukauden kuluttua alkaa lopettamaan lääkitystä. Ilman sitä ei varmasti olisi tullut mitään. Minä ainakin uskon, että paraneminen on mahdollista ja niin täytyy jokaisen ajatellakin.
Minulla on takana noin 20 vuoden lääkeputki masennuslääkkeitä.
Joitakin vuosia välissä jolloin en ole tarvinnut masennuslääkitystä.
Entä sitten.
Jollakin on sokeritauti ja joutuu koko elämänsä piikittämään itseään toinen ottaa nitroa sydänvaivoihin.
Nuo ovat sellaisia sairauksia kuten masennus, että niistä ei varmuudella parane.
Ja jos se tosiasia on edessä että olen kroonisesti masentunut, niin miksi minun pitäisi parantua jos itse hyväksyn tämän sairauteni.
Ei sokeritautinenkaan tappele vastaan sairauttaan vaan hänen on hyväksyttävä se.
Eikö muutkin voisi hyväksyä masentunutta ihmistä ihmisenä.
Minä en edes kerro , että syön jatkuvasti seromexia, sillä jos kertoisin alettaisiin minuun "suhtautua".
Nyt kukaan ei edes tajua minun sairastavan tätä tautia nimeltä masennus.Minua pidetään "normaalina".
Masennus on sairaus siinä missä muutkin sairaudet, se ei ole tahdon asia. Ei kukaan ole niin hullu, että haluaa masentua ja sitten pysyä masentuneena.
Jotkut paranevat masennuksesta, jotkut eivät.
Entä sitten.
Kummassakin tapauksessa ihmisellä on oikeus ihmisarvoiseen elämään.
Valoa sinulle päivääsi.