Kasvatan lapsestani kokoomuslaisen

kokpaatti

Tavoitteena on, että hän pitää kaikkia muita puolueita väärinä ja suorastaan vaarallisina.

Annoin hänelle 1-vuotislahjaksi Kokoomuksen jäsenkirjan. Siis sellaisen leikkijäsenkirjan. Myöhemmin hän saa sitten oikean.

Luen hänelle joka ilta otteita Kokoomuksen puolueohjelmasta.

Toivon että hän pysyy aina kokoomuslaisena. Jos hän hylkää Kokoomuksen, en halua enää koskaan nähdä häntä.

Kuullostanko sekopäältä? Mutta lievää lapsen "ohjaamistahan" tämä on verrattuna siihen, että täyttäisin hänen päänsä jollain kamelikuskien mytologialla vuodelta 620.

Kun sanon hiekkalaatikolla naapureille, että lapseni on kokoomuslainen, katsovat he minua kuin hullua. Mutta jos sanoisin hänen olevan muslimi, niin se olisi ihan ok kaikkien mielestä. Mikä logiikka tässäkin on? Lasta ei saa kasvattaa kotimaisen nykyaikaisen puolueen kannattajaksi, mutta hänet saa kyllä ohjelmoida jollain itämaisella 1400 vuotta vanhalla taikauskosysteemillä.

18

471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • umbelieveable

      toi on todella uskomatonta, mutta saatpahan tehdä niinkuin kaikki muutkin, joten älä syyllistä ketään siitä jos haluaa opettaa Jumalasta lapselleen. Jumala on kuitenkin hyvä isä ja rakastaa lapsiaan.

      • Tosiaan...

        Taidat olla oikea uskovainen. Senverran perusteellisesti sinulta näköjään meni yli (vähäisen)ymmärryskyvyn koko jutun sisältö.

        Tuo muuten on vain mielipide:"Jumala on kuitenkin hyvä isä ja rakastaa lapsiaan."

        Ja paskat on! Näytä se jumalasi jos pystyt!
        Ei ole keltään onnistunut ikinä!
        Usko pois olemattomiin jos huvittaa mutta älä luule että se ketään muuta vakuuttaa.

    • älämölö-höbö

      Aika uskovaista porukkaa,ainaki ne jotka minä tunnen,vaikka on kait niitä vähän joka puolueessa omat uskovaisensa ja ateistinsa.Itse en kyllä äänestä uskovaisia kun niille tahtoo se kehitys olla aina semmonen saatanallinen juttu.

    • ja isänmaa

      ovat sekoomuksen perusta! Jos haluat lapsestasi ateistin, hanki sille punikkien tai viherpiipertäjien jäsenkirja.

      • vaterland

        Demarien varapuheenjohtaja on ex-piispa, joten kovin on kirkollista meininki vasemmallakin.

        Vasemmistoliitossa on turhan paljon Leninin ja Marxin palvojia.

        Viherpiipertäjät palvovat ties mitä intialaisia guruja ja nepalilaisia velhoja.

        Varminta on äänestää kokoomusta. Vaikka kokoomus jotain kristillisiä arvoja höpöttäisikin, voimme aina olla kuitenkin varmoja siitä, että kokoomuslaisella raha on se ylin jumala. Ja rahahan on ihan hyvä jumala. Raha on todellista, ja sen avulla saa oikeasti asioita tapahtumaan. Se on uskonto, jota kaikki maailman kansat ymmärtävät. Hihhulikristitty ja fundismuslimi ajavat molemmat mielellään isolla mersulla.

      • huono..
        vaterland kirjoitti:

        jumala.

        Äiti Luonto näyttää vielä, millainen jumala se raha oikein olikaan.

    • everlone

      Mielestäsi kristinuskon opettaminen on aivopesua, koska et usko sen olevan totta.

      Ihmisille jotka taas uskovat sen olevan totta, ateismin opettaminen lapselle on aivopesua.

      Mietippä sitä

      • "Ateismi on jumalhahmoihin uskomisen puutetta."

        Luitko? Nyt sinä olet opiskellut ateistiksi. ;)

        Eihän lapsi ole luonnostaan uskovainen vaan hyväuskoinen, siksi helppo aivopestävä uskonnolla. Ateismin yhden lauseen opista ei oikein kunnolla saa edes nyrkkipyykkiä.

      • Ristinkaataja

        Oho. Olipa siinä älynväläys.

        "Mielestäsi kristinuskon opettaminen on aivopesua, koska et usko sen olevan totta."

        Ei asia aivan noin ole. Vaikka kristinusko jollain mielettömällä munkilla sattuisi olemaan totta, on sen opettaminen totuutena aivopesuna.

        Ja aloittajahan kirjoitti islamista eikä kristinuskosta :/

      • Kössönöm

        tarvitse, eikä voi opettaa.

      • everlone
        Kössönöm kirjoitti:

        tarvitse, eikä voi opettaa.

        "tarvitse, eikä voi opettaa."

        Ateismissa ei ehkä sisältönsä puolesta ole paljon opetettavaa, mutta ideologiana kyllä. Luonnon kansoja akaasiapuun helmassa tuskin on juuri opetettu, mutta poikkeuksetta ne kaikki ukovat jumal-olentoihin..

        Ja väitän että jos lapselle ei opeteta mitään jonkun sortin korkeamman voiman olemassaoloa vastaan eikä puolesta (eikä anneta kummastakaan viitteitä), lapsi luulavasti alkaa uskoa johonkin korkeampaan voimaan, oli se sitten keksitty tai ei.

        En usko että lapsi on luonnostaa myöskään ateisti.

        Mielestäni on aivan yhtä paljon aivopesua opettaa lapselle että maailma on syntynyt sattumalta ja ihminen vahingossa, kuin että maailma on Jumalan luoma ja ihmis-elämällä on tarkoitus.

        Sitäpaitsi suurin osa Suomenkin lapsista on aivopesty uskomaan, ettei Jumala olisi ainakaan sellainen kuin Raamattu siitä kertoo. Näin lähinnä liberalisoituneen kirkon ja yksipuolisen kouluopetuksen takia..

      • everlone
        everlone kirjoitti:

        En toki sano että vanhemmat saisivat määrätä mihin lapsensa tulee ajan myötä uskomaan tai päättä lapsensa puolesta, mutta mielestäni lapsella on kyllä oikeus tietää miten hänen vanhempansa uskovat ja sitten päättää uskooko hän itse samalla tavalla.

        En siis kannata mitään aivopesua, tai pakottamista puoleen enkä toiseen.

        Mielestäni lapsen tulisi murrosikäisena tai aikuseksi tultuaan valita uskontokuntansa (tai ateismi)

        lapsi sitten keksisi oman jumalansa. No, sillä tavalla uskonnot ovat kai syntyneetkin; ihmisten mielikuvituksen tuotteitahan ne ovat.

        Eikä ateismi ole mikään ideologiakaan.

        "Mielestäni on aivan yhtä paljon aivopesua opettaa lapselle että maailma on syntynyt sattumalta ja ihminen vahingossa, kuin että maailma on Jumalan luoma ja ihmis-elämällä on tarkoitus."

        - Avaruustutkijat ja muut tiedemiehet harjoittavat siis aivopesua, kun kertovat tutkimustuloksistaan. Jassoo.

      • Ristinkaataja
        everlone kirjoitti:

        "tarvitse, eikä voi opettaa."

        Ateismissa ei ehkä sisältönsä puolesta ole paljon opetettavaa, mutta ideologiana kyllä. Luonnon kansoja akaasiapuun helmassa tuskin on juuri opetettu, mutta poikkeuksetta ne kaikki ukovat jumal-olentoihin..

        Ja väitän että jos lapselle ei opeteta mitään jonkun sortin korkeamman voiman olemassaoloa vastaan eikä puolesta (eikä anneta kummastakaan viitteitä), lapsi luulavasti alkaa uskoa johonkin korkeampaan voimaan, oli se sitten keksitty tai ei.

        En usko että lapsi on luonnostaa myöskään ateisti.

        Mielestäni on aivan yhtä paljon aivopesua opettaa lapselle että maailma on syntynyt sattumalta ja ihminen vahingossa, kuin että maailma on Jumalan luoma ja ihmis-elämällä on tarkoitus.

        Sitäpaitsi suurin osa Suomenkin lapsista on aivopesty uskomaan, ettei Jumala olisi ainakaan sellainen kuin Raamattu siitä kertoo. Näin lähinnä liberalisoituneen kirkon ja yksipuolisen kouluopetuksen takia..

        "Ja väitän että jos lapselle ei opeteta mitään jonkun sortin korkeamman voiman olemassaoloa vastaan eikä puolesta (eikä anneta kummastakaan viitteitä), lapsi luulavasti alkaa uskoa johonkin korkeampaan voimaan, oli se sitten keksitty tai ei."

        Totta. Minä uskoin ainakin...

        -joulupukkiin

        -batmaniin

        -hämähäkkimieheen

        "En usko että lapsi on luonnostaa myöskään ateisti."

        Ihminen ei syntyessään usko jumalaan, ja on siksi ateisti.

        "on aivan yhtä paljon aivopesua opettaa lapselle että maailma on syntynyt sattumalta ja ihminen vahingossa, kuin että maailma on Jumalan luoma ja ihmis-elämällä on tarkoitus."

        Totta. On onneksi kolmaskin vaihtoehto: tieteellinen opetus. Kannattaa opettaa vain tieteellistä maailmankuvaa, eikä tuollaisia perusteettomia uskomuksia. Se kun ei ole oman subjektiivisten uskomusten tuputtamista, vaan informointia todellisuuden luonteesta.

      • Ristinkaataja
        everlone kirjoitti:

        En toki sano että vanhemmat saisivat määrätä mihin lapsensa tulee ajan myötä uskomaan tai päättä lapsensa puolesta, mutta mielestäni lapsella on kyllä oikeus tietää miten hänen vanhempansa uskovat ja sitten päättää uskooko hän itse samalla tavalla.

        En siis kannata mitään aivopesua, tai pakottamista puoleen enkä toiseen.

        Mielestäni lapsen tulisi murrosikäisena tai aikuseksi tultuaan valita uskontokuntansa (tai ateismi)

        "En toki sano että vanhemmat saisivat määrätä mihin lapsensa tulee ajan myötä uskomaan tai päättä lapsensa puolesta, mutta mielestäni lapsella on kyllä oikeus tietää miten hänen vanhempansa uskovat ja sitten päättää uskooko hän itse samalla tavalla."

        Mietitköhän sinä ihan loppuun asti näitä kommenttejasi? Kuka on sanonut olevansa sitä mieltä, että vanhempien tulisi salata mahdolliset uskomuksensa? Jos vaikka linkin kyseiseen viestiin laittaisit.

      • Kenties
        everlone kirjoitti:

        "tarvitse, eikä voi opettaa."

        Ateismissa ei ehkä sisältönsä puolesta ole paljon opetettavaa, mutta ideologiana kyllä. Luonnon kansoja akaasiapuun helmassa tuskin on juuri opetettu, mutta poikkeuksetta ne kaikki ukovat jumal-olentoihin..

        Ja väitän että jos lapselle ei opeteta mitään jonkun sortin korkeamman voiman olemassaoloa vastaan eikä puolesta (eikä anneta kummastakaan viitteitä), lapsi luulavasti alkaa uskoa johonkin korkeampaan voimaan, oli se sitten keksitty tai ei.

        En usko että lapsi on luonnostaa myöskään ateisti.

        Mielestäni on aivan yhtä paljon aivopesua opettaa lapselle että maailma on syntynyt sattumalta ja ihminen vahingossa, kuin että maailma on Jumalan luoma ja ihmis-elämällä on tarkoitus.

        Sitäpaitsi suurin osa Suomenkin lapsista on aivopesty uskomaan, ettei Jumala olisi ainakaan sellainen kuin Raamattu siitä kertoo. Näin lähinnä liberalisoituneen kirkon ja yksipuolisen kouluopetuksen takia..

        Aivopesulla ja "yksipuolisella" opetuksella sitä että kouluissa opetetaan totena vain sitä mikä tiedetään(tutkimustietoa)?

        Eikä esimerkiksi tunnetun historian ja luonnontieteellisten faktojen vastaisia kamelikuskien nuotiosatuja?

      • everlone
        Kenties kirjoitti:

        Aivopesulla ja "yksipuolisella" opetuksella sitä että kouluissa opetetaan totena vain sitä mikä tiedetään(tutkimustietoa)?

        Eikä esimerkiksi tunnetun historian ja luonnontieteellisten faktojen vastaisia kamelikuskien nuotiosatuja?

        "Avaruustutkijat ja muut tiedemiehet harjoittavat siis aivopesua"

        Avaruustutkioiden havainnot eivät ole missään ristiriidassa Raamatun kanssa, vain heidän tulkintansa niistä. Raamattu ei kerro maailman olevan maa-keskeinen yms. muuta roskaa mitä te täällä väitätte kristinuskosta. Ja kristityt eivät ole vastuussa siitä mitä paavin ikvisitio ahneuksissaa ja ylepydestä joskus muinaisuudessa teki..

        Yksipuolisella kouluopetuksella tarkoitin sitä, että lapsille ei anneta mahdollisuutta uskoa mihinkään. Näin koska koulukirjat aivopesevät heidät uskomaan siihen että kaikki on kehittynyt sattumalta, ilman tarkoitusta.

        Monet koulukirjoissa esitetyt asiat ovat vain yksipuolisia teorioita, joita ei ole kaikkia edes täysin todistetty (evoluutio mukaan lukien).
        Tiedän että olette eri mieltä asiasta, mutta sitä evoluution puuttuvaa lenkkiä ei ole edelleenkään ole löydetty, joka vaientaisi toisinajattelijat.

        Ja vaikka evoluutio olisikin "munkilla totta", kuten joku sanoi kristinuskosta, se ei tarkoita sitä että maailma ja elämä olisi kehittynyt sattumalta ja ilman tarkoitusta kuten yleinen mielipide tiede-piireissä on.

        On myös monia tutkijoita jotka ovat kritisoineet vallalla olevia teorioita ja lötäneet todisteita muusta, mutta heidät on kaikki tiedekunnissa leimattu "hihhuleiksi" kuten tekin teette täällä.

        Jos toisin ajattelijat vaimennetaan, kuka koskaan voi tietää varmuudella totuuden?

        Jos kristinusko harjoittaisi aivopesua, olisi se aivopesu aika tehotonta, koska uskovia Suomessa tuskin on yli 10%.. Muslimeista en vastaa, enkä siitä miten he toimivat.

        Mielestäni Suomalais-lapset aivopestään joko ateisteiksi, tai liberaali-kristityiksi jotka eivät ainakaan Raamattuun usko.. Näin se vaan on.

      • aivopesuako
        Kollimaattori kirjoitti:

        "Ateismi on jumalhahmoihin uskomisen puutetta."

        Luitko? Nyt sinä olet opiskellut ateistiksi. ;)

        Eihän lapsi ole luonnostaan uskovainen vaan hyväuskoinen, siksi helppo aivopestävä uskonnolla. Ateismin yhden lauseen opista ei oikein kunnolla saa edes nyrkkipyykkiä.

        tarkoitat - siitä ainakin todisteet puuttuvat,että evousko olisi tosiasioihin perustuva.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe