Palstalaiset ovat varmasti huomanneet, että en kannata naisvallan lisäämistä, ja koen jopa feminiinisyyden lisääntymisen uhkana, sekä ihmisten ja maapallon pitkäaikaiselle hyvinvoinille.
Haluan nyt perustella näkemykseni syitä tarkemmin, joten voisitte ymmärtää miksi näin ajattelen.
Koen , että jo nyt naisilla on liikaa valtaa joka vaikuttaa toimintaani, naiset mielestäni vaikuttavat tai ainakin pyrkivät vaikuttamaan pukeutumiseeni, siihen miltä minun pitäisi näyttää, käyttäytyä tai jopa ajatella liian paljon, myös maskuliinista arvomaailmaani ja tapaani kommunikoida ja totuuteni kertoa naiset pitävät epäkohteliaana.Omaa elämäntapaani siis vaikeuttaa naisten ajama linja, johon naiset pyrkivät suoraan, äänestämällä ja lakien muutamisella, sekä epäsuorasti, psyykkisin mielipiteitä ohjaavin keinoin.
Pyrinkin vallan jakamiseen sillätavalla, että naisten vallan pääpaino olisi asiolla jotka naisia koskevat, ja miehillä oli valtaa enemmän päättää asioista jotka koskevat enemmän miehiä,
ja sitäkautta siihen, että sukupuolten erilaisia ominaisuuksia korostettaisiin, eikä tasapäistettäisi.
Toinen syy vallan pitäisi jakautua eritavalla, on sukupuolten erilaiset henkiset ominaisuudet, se että miehen ja naisen aivot on erilaiset seurausta on, että suhtaudumme ja koemme ympäristömme eritavoin. Naisilla on mielestäni laajempi näkokulma, ja tämänvuoksi he näkevät enemmän ympäristömme yksityiskohtia, ja toimivat jopa loogisemmin lähiympäristömme kanssa koska pystyvät yksityiskohtia huomioonottaen parempaan laskelmointiin.
Erilaisesta aivorakenteesta johtuen, miehelle voi muodostua parempi syventymiskyky, ja näkulmaaansa aventamall ja syventyessään mies saa käyttöönsä eräänlaiset "kiikarit", tällä on seuraus, että mies ei näe lähiympäristöönsä ja jopa eristäytyy, mutta näkee tarkemmin mihin suuntaan kehitys on menossa, tai mikä on toiminnan pitkäaikainen vaikutus.
Koska naiset näkevät selvemmin ja nopeammin, miten hyöty tai etu saavutetaan, mutta kykynsä takia eivät taas näe toiminnan pitkäaikaisia seurauksia, on sillä että naisten valta ja feminiinen ajattelutapa lisääntyy sellainen vaikutus, että päätoksiin vaikuttaa yhä enemmän nopeasti ja helposti saavutettava hyöty, sekä maailma muuttuu nopeatempisemmaksi ja lyhytnäköisemmäksi, siitä seuraa henkinen pahoinvointi,jota paetaan nautinnonhakuiseen elämäntapaan, mielihyvän tavoiteluun ja jopa huumeisiin.
Mielestäni miehen ajattelun, arvomaailman ja toimintatavan voi muuttaa helposti feminiiniseksi, kun päinvastainen muutos on taas paljon vaikeampaa.Tätä tukee myös uusimmat tieteelliset tutkimukset, sekä vanhojen kulttuurien ja perimätietojen kerronta.
Syy feminiinisyyden kasvuun on helppouden tavoittelu,
eikä hyvää ja helppoa ole mielestäni olemassakaan.
Kuitenkin rakastan ja ihailen naisia,varsinkin aitoja feminiinisiä kaunottaria, jotka eivät koe miehen maskuliinisuutta uhkana, vaan naisellisuutta korostavana voimavarana.

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Koen , että jo nyt naisilla on liikaa valtaa joka vaikuttaa toimintaani, naiset mielestäni vaikuttavat tai ainakin pyrkivät vaikuttamaan pukeutumiseeni, siihen miltä minun pitäisi näyttää, käyttäytyä tai jopa ajatella liian paljon, myös maskuliinista arvomaailmaani ja tapaani kommunikoida ja totuuteni kertoa naiset pitävät epäkohteliaana.Omaa elämäntapaani siis vaikeuttaa naisten ajama linja, johon naiset pyrkivät suoraan, äänestämällä ja lakien muutamisella, sekä epäsuorasti, psyykkisin mielipiteitä ohjaavin keinoin. "
Olet siis henkilökohtaisesti kokenut sen, mistä naiset ovat juuri vapautumassa. Etkä vieläkään sympatiseeraa.
Tuo aivoero juttu on muuten ihan kukkua. 10 vuotta sitten saatiin viimeksi sellaisia tuloksia, ja nyt uusimmilla laitteilla huomattavaa eroa ei ole. Sen sijaan elinympäristö muokkaa aivoja syntymän jälkeen.
"Tätä tukee myös uusimmat tieteelliset tutkimukset, sekä vanhojen kulttuurien ja perimätietojen kerronta. "
Mikä tutkimus erityisesti? Tämä on muutenkin kummaa, sillä naisten lapsiluvun pieneneminen, väkivallan lisääntyminen ja raaistuminen ovat nimenomaan merkkejä miehisen ajattelun yleistymisestä naisilla.

ja mistähän syystä miehinen ajattelu lisääntyy naisilla?
kai sekin on meidän miesten vika!
vai olisiko tälläkertaa teidän?
No siksi että mies on ollut normi, esikuva.
Kysymys kuuluu MIKSI koet naiset itseäsi uhkaavina? Jotenkin haistan tässä jonkun psykologisen tekijän taustalla, jota en aio tässä sen enempää ruotia. Ajatuksissasi ei sinänsä mitään vikaa, tosin itse koen ne joskus aika loukkaavina. Ehkä se juuri on tarkoituksesikin, provosoida.
Pidä arvomaailmasi, ajatuksesi, kaikki. Emme me naiset yritä sitä muuttaa. Jos ajatuksesi eivät meitä miellytä - tai sinä - pysymme riittävän kaukana. Säilyt puhtaana. Yritämme vaikuttaa yleensä yhteiskuntaan, kulttuuriin, siten, että myös naisilla on sama mahdollisuus.
Ympäröivä maailma vaikuttaa tietysti sinuun, niin meihinkin. Koeta kestää - niinkuin nainen!