Demarien porvarijohto

jatkuuko?

Niinkauan kun nykyisenkaltaiset demaripoliitikot johtavat puoluetta, ei puolueeella ole tulevaisuutta. Miksi valita porvareita suosivat demarit, kun voi valita suoraan kokoomuksen tai keskutan? Jos demarit nyt ottavat itseään niskasta kiinni ja alkavat tekemään jotakin vähäosaisten, eläkeläisten ja muiden sosiaaliseen kuolemanloukkuun ajettujen kansalaisten aseman korjaamiseksi, voi tämäkin puolue ehkä vielä nousta siitä suosta johon on itsensä ajanut. Hyvät on demaripoliitikkojen virat, mitä menneinä vuosina ovat kahmineet, mutta kannattajien olot ovat kurjistuneet samaan tahtiin kuin leipäjonot pitenee. Kun ei aikoinaan pidetty huolta köyhistä ja kansaneläkeläisistä, on edessä pakostakin hintojen noustessa, valtion varauduttava kiirreellisesti korjaamaan tilanne sosiaalisia etuja nostamalla siihen tasoon millä ihmiset tulevat toimeen. Ja tämä on tehtävä joko veroja korottamalla ja progressoimalla tai uudella lainarahalla? Kyllä demareista alunalkaen löytyy syy tähän johtaneeseen kehitykseen. Nyky hallitus vain on lisännyt vettä myllyyn. Mitä edessä?

1

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oispa tuomioja

      lipponen johtaa vieläkin oispa tumioja johdossa,alas mennään lipponen on niin tyhmä hävwetää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe