Mistä voin saada pankkisiirtolomakkeen ns. vektorimuodossa eli sellainen kunnollinen viivakuva fontteineen? Nyt olen skannannut paperilomakkeen, jota käytän laskulomakkeessani. Oikeana viivakuvana se vain olisi siistimpi.
Omassa pankissani eivät tienneet sanoa.
Pankkisiirtolomake mistä?
14
22248
Vastaukset
- sellaisn kerran
Excelillä.
Aikaa meni kokemattomalla tunnin verran.
Käytössä yhä.- Käy vaikka mihin
Excel on tolkuttoman hyvä työkalu työhön kuin työhön. Laskutuksen lisäksi sillä saa esimerkiksi tehtyä kirjanpidon paremmin kuin millään markkinoilla olevalla valmisohjelmistolla. Ainoa hiemnan käsityötä vaativa asia on pääkirjan kokoaminen ja tulostaminen valmisohjelmien käyttämään malliin, mutta sekin onnistuu pikkunikseillä tosi helposti ja nopeasti. Itse olen tehnyt parin vuoden ajan kirjanpidon itse laatimallani kirjanpitosovelluksella. Laadin sovelluksen itse kun sain tarpeekseni erään markkinoilla hyvin yleisesti käytetyn valmisohjelmiston rajallisuudesta. Excelillä teen myös laskutuksen kirjakaupasta saataville A4-kokoisille laskulomakkeille.
Excel myös mahdollistaa hyvin sisäisen ja ulkoisen laskennan yhdistämisen yhdeksi kokonaisuudeksi.
Ja muita käyttökohteita voivat olla esimerkiksi sopimushallintajärjestelmä, markkinoinnin CRM-järjestelmä, ERP-toiminnanohjaussovellus kaikkine mahdollisine optimointityökaluineen. Kun osaa käyttää funktioita ja lajitteluominaisuuksia, niin Excel on työkalu, joka parhaimmillaan lyö laudalta todella kalliit ja laajat sovellukset.
Pienyrityksessä ei tarvita mitään muita ohjelmia kuin Word, Excel, Access ja PowerPoint. Näillä hoituvat käytännössä kaikki mahdolliset tehtävät mitä vain kuvitella saattaa. Näiden ominaisuuksista on yrityksissä yleisesti nykyiselläänkin käytössä vain pieni murto-osa.
- ...näin...
Tee se Excelillä. Saat tunnin pari kulumaan, mutta sehän on ihan harrastukseksin käyvää puuhastelua. Niinhän sinäkin ajattelette webbisivuntekijöistä yms. nörteistä, joiden työstä et viitsisi maksaa mitään.
- täältä
Hanki laskutusohjelma, esim. http://www.helpostilasku.com/ 49e, ei luulis olevan hinnasta kiinni. Ja miksi yleensä pitää olla joku pankkisiirtolomake? ei sitä laskussa pakko ole olla.
- Y-rittäjä
Tuolta löytyy valmis standardin mukainen laskupohja:
http://www.fkl.fi/asp/ida/download.asp?prm1=wwwuser_fkl&docid=21397&sec=&ext=.doc
Jos teet itse, niin katso sitten ainakin ohjeet tuolta Finanssialan Keskusliiton sivuilta.
http://www.fkl.fi/asp/ida/download.asp?prm1=wwwuser_fkl&docid=21398&sec=&ext=.pdf
Lomakkeen tiedot kun pitää olla millilleen oikeassa paikassa, jotta siitä lomakkeesta olisi jotain hyötyäkin.
Monien yritysten lomakkeet ovat vielä vanhanaikaisia, ja ne poistuvat käytöstä vuoden 2010 loppuun mennessä. Sellaista tuskin kannattaa siis enää lähteä kopioimaan tai tekemään. 1.1.2008 tuli voimaan uusi SEPA-tilisiirtolomake, johon on tuona aikana kaikkien yritysten siirryttävä. - ja hyväksi havaittu omassa ...
Mikset käyttäisi ilmaisversiota laskutusohjelmasta josta saat ulos oikean laskun viivakoodeineen? Löytyy Tietosuunta-firmaa googlettamalla, itse käytän tätä ja sen on toimiva laskutusohjelma.
- salama
tietosuunnan ilmaisversiohan toimii 30 pv:n jälkeen rajoitetusti? Tekeekö sillä rajoitetulla versiolla mitään? Kyselin tietosuunnastakin,muuta en saanut kunnon vastausta... yllättäen ;o)
- Make
Jos et halua itse askarrella, katso sivuani http://www.kolumbus.fi/markku.a.laitinen/Solaris.html
sieltä löytyy kokonainen "laskulomakeperhe" - laskuttaja
Helposti voi tehdä laskuja myös palvelussa http://laskulle.fi
Ainakin saa mukaan sekä oman firman logon että viivakoodin laskulle. Yksittäisiä laskuja voi tehdä ilmaiseksi.- Arthur von
Ei toimi SEPA tilinumeroilla
- Kerttu Leppä
Kiitos sinulle ja isot kiitokset myös http://www.taloustaitoterttu.fi/ Taloustaito Terttu Ky:n väelle.
- liinu1953
Suuret kiitokset Taloustaito Terttu Ky:lle todella hyvä ja kekseliäs tilisiirtolomakkeiden tekoon ja tulostukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311021
- 535269
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452473- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131731Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421594Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351206Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6916