85/35 euroa

8409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

... käy ilmi, että tutkimus ei ole luotettava. Siihenhän pitäisi ottaa kulutuksen suhteessa tavaroita. Nyt siellä oli esimerkiksi Naidan sisäfileen osuus Suomen korista oli 57 %, kun se sen sijaan Saksassa on erikoisen halpa. Peruna oli Suomi Suomessa halvin, alle euron, mutta se kilo vaikuttaa korin hintaan vain 0,9 %. Kaikkia ruoka-aineita oli otettu kilo siihen koriin. Tuohan tarkottaisi, että Suomessa käytettäisiin perheen ruokamenoista 57 % naudan sisäfileeseen.

Joklu asiantuntija on sanonutkin tänään, että arvonlisäveron verran Suomessa on ruoka kalliimpaa. Ruuan alv on 17 %. Tuon verra se varmaan voisi ollakin keskikulutuksen suhteessa laaditun korin hintaero. Se on ymmärrettävvä harvaanasutussa ja pitkien ajomatkojen pohjoisessa maassa.

Viljelijän saamat erot eivät ole tuotakaan. EU:ssa on vapaat merkkinat elintarvikkeidenkin ja niiden raaka-aineiden eli maataloustuotteiden osalta. Jos tosiaan Sasasta saisi ruokaa alle 60 % halvemmalla kuin täällä, niin sitähän tuotaisiin sieltä.

Äänestä
  • "Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) professorin Jyrki Niemen mukaan otanta kuvastaa hyvin todellisuutta".

    Äänestä

  • Virkaheitto opistoinssi siellä taas yrittää esittää asiantuntijaa. Väittääkö opistoinssi olevansa parempi alan asiantuntija kuin MTT:n akateemisesti koulutettu professori?

    Kyllä on opistoinssillä suhteellisuudentaju todella pahasti kateissa.

    Äänestä

  • Jospa keskittyisit esittämään etevää vain vaimollesi?
    Hän varmaan ottaa sinut todesta, kun on niinkin kauan sinua kestänyt.
    Tai ehkä hän vain tyytyy rooliinsa, kuten Sylvi Kekkonenkin.

    Äänestä

  • Osaatko muita kieliä kuin venäjää, jolla kommunikoit KGB:n miesten kanssa, Risto?

    Äänestä

  • tajuaa, että se ei voi olla puolta halvempaa saksassa.

    Nuo idiootti kanat vain hyppii seinille.

    Äänestä

  • Aikas paha kirjoitti:

    Osaatko muita kieliä kuin venäjää, jolla kommunikoit KGB:n miesten kanssa, Risto?

    ... työuran ja olen nyt kunniakkaasti eläkkeellä. Känä istuu päivät pitkät saitilla heittelemässä herjoja kaikelle, joka vivahtaa kepulle. Häpeän, etten kovinkaan paljon oppinut venäjää 26 vuotisen uran aikana rakennusviennissä itään. Englantia osaan parhaiten.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... työuran ja olen nyt kunniakkaasti eläkkeellä. Känä istuu päivät pitkät saitilla heittelemässä herjoja kaikelle, joka vivahtaa kepulle. Häpeän, etten kovinkaan paljon oppinut venäjää 26 vuotisen uran aikana rakennusviennissä itään. Englantia osaan parhaiten.

    Oiva on ennenkin yrittänyt todistella "uransa" menestyksekkyydestä. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Oiva on vain virkaheitto opistoinssi ja vieläpä yksisilmäinen sellainen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lue Oiva sinäkin kirjoitti:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/95249.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu