Ensimmäinen

Jumalan profeettaan tapahtui aivan nuorena ollessani. Olin ollut jonkin aikaa avioliitossa ja jostakin syystä en tuntenut rakastavani puolisoani, kuten olisin halunnut rakastaa ja puhuin siitä Jumalalle. Menin ensimmäisen kerran niihin aikoihin kokoukseen ja siellä minua vastaan käveli nainen, joka sano minulle vain näin:

"Jumalan on kuullut rukouksesi ja se on mieluinen rukous hänelle ja tulet saamaan rakkauden puolisoasi kohtaan."

En ollut ikinä kenellekkään maininnut tästä asiasta, en hiiskahtanutkaan, sillä minusta se oli niin surkea asia, että siitä ei voinut puhua ja sitten minua vastaan kävelee ihminen ja kertoo Jumalan kuulleen tämän asian puolesta rukoilemiseni.
Se oli aivan omituista ja samalla ihmeellistä ja kaiken lisäksi sain rakkauden, joka on voittanut kaikki esteet ja olemme puolisoni kanssa olleet aina onnellisia, jopa niin, että ulkopuolisetkin ovat sen havainneet ja siitä puhuneet. Jumalan antaman rakkaus on ihmeellinen ja se kestää läpi tulen ja veden, eikä sitä voi mikään sammuttaa.

Jumalan lähettämiä profeettoja on!
5152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on jotain vaikeuksia ja tunne-elämän taipumattomuuksia, mutta kaikki eivät niitä hoksaa. Itselläni oli ongelmana se, että en aivan täysin kyennyt rakastamaan ja kunnioittamaan vanhempiani, mutta tiesin Jumalan käskevän niin tehdä. Rukoilin ja kerjäsin kykyä vanhempien kunnioitukseen ja sain sen kyvyn. Vanhempani eivät muuttuneet, mutta minä muutuin ja saimme hyvän yhteyden toisiimme.

Kannattaa taistella niiden asioiden puolesta, jotka tietää olevan pielessä ja puhua niistä Jeesukselle. Apu ei jää tulematta.

Äänestä
  • Hepr. 2:18
    Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.

    Äänestä

  • auttaja!!! kirjoitti:

    Hepr. 2:18
    Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.

    kun minua kiusattiin. Ei näkynyt, ei kuulunut jeesusta vaikka rukoilin! Jeesus on paskaläjä-!

    Äänestä

  • asdfgsdfg kirjoitti:

    kun minua kiusattiin. Ei näkynyt, ei kuulunut jeesusta vaikka rukoilin! Jeesus on paskaläjä-!

    Sinua on kiusattu ja et ole saanut apua, mutta nyt kannattaa alkaa miettimään, miksi et saanut apua, sillä Jeesus on luvannut auttaa jokaista, joka Häntä avuksi huutaa.

    Ajatellaanpa vaikka, että olet ollut jonkun ilkeän yhteisön, tai lähimmäisen kiusauksen kohteena, niin usko Jeesukseen vapauttaa siitä niin, että ihminen asettaa koko asennemaailmansa Jeesukseen ja Hänen lupauksiinsa ja näin pääsee yläpuolelle alkeisvoimista, eli kiusaajien kiusasta ja se on todellista, eli tunteet ovat Jeesuksessa turvassa.
    Maailma ei voi ottaa poissa Jeesuksen antamaa rauhaa.

    Jospa sinun kannattaa nyt miettiä, että uskotko sinä täysisydämisesti ja tahdotko elää Jeesuksen uskossa ja Jumalan käskyissä.

    On aivan varma, että Jeesus valmistaa pelastuksen ja poissa pääsyn mitä vaikemmistakin asioista, eli pane kokonaisvaltaisesti toivosi Jumalan Sanan lupauksiin, jossa meille on luvattu rauha ja ilo.

    Usko on Jumalan voimalla uskomista, eli usko on lahja.

    Äänestä

  • toivoasi! kirjoitti:

    kerrotaan, että pyhien kärsivällisyys on usko Jeesukseen ja Jumalan käskyihin, eli käskyt, jotka ovat sisäämme kirjoitetut ja ovat kahdessa kivitaulussa liitonarkin sisällä ovat tänäänkin voimassa samoin, kuin ovat aina olleet voimassa ja Jeesuksen täyttämässä laissa elävä ei käy lakia vastaan rikkomalla käskyjä ja siksi saa olla vapaa laista, sillä laki on vain heitä varten, jotka eivät ole lainkuuliaisia.
    Ilm. 14:12
    Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kosketukseni kirjoitti:

Jumalan profeettaan tapahtui aivan nuorena ollessani. Olin ollut jonkin aikaa avioliitossa ja jostakin syystä en tuntenut rakastavani puolisoani, kuten olisin halunnut rakastaa ja puhuin siitä Jumalalle. Menin ensimmäisen kerran niihin aikoihin kokoukseen ja siellä minua vastaan käveli nainen, joka sano minulle vain näin:

"Jumalan on kuullut rukouksesi ja se on mieluinen rukous hänelle ja tulet saamaan rakkauden puolisoasi kohtaan."

En ollut ikinä kenellekkään maininnut tästä asiasta, en hiiskahtanutkaan, sillä minusta se oli niin surkea asia, että siitä ei voinut puhua ja sitten minua vastaan kävelee ihminen ja kertoo Jumalan kuulleen tämän asian puolesta rukoilemiseni.
Se oli aivan omituista ja samalla ihmeellistä ja kaiken lisäksi sain rakkauden, joka on voittanut kaikki esteet ja olemme puolisoni kanssa olleet aina onnellisia, jopa niin, että ulkopuolisetkin ovat sen havainneet ja siitä puhuneet. Jumalan antaman rakkaus on ihmeellinen ja se kestää läpi tulen ja veden, eikä sitä voi mikään sammuttaa.

Jumalan lähettämiä profeettoja on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu