Miksi suksi

Ilkan mukaan Paavo ja Kaasuhella valittavat, että Mari kiusaa. Mari taas sanoo, että lapualaisten päättäjien pitäisi tehdä edes jotakin kuntalaisten hyväksi Paras-hankkeessa.

Hyvä Kiviniemi, pidä suitset tiukalla, meidän jäärät ei osaa mitään oma-aloitteisesti, aina pitää itkeä ja tehdä.
3406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ilkka-lehden muaan Lapuan asioista ei päätettäkään Lapualla vaan kepun puoluehallituksessa ja puoluevaltuustossa ja kepu pettää aina.

Äänestä

Ei oikein ymmärretä, että sanallinen selvitys ei ole sama kuin kirjallinen. Ja kirjalliseen vaan voi vedota. Luulo- ja huhupuheisiin perustetaan toimintaa. Outoa. Perin outoa.

Toisaalta ei ryhdytä oikeasti tekemään yhteistyötä toisten kanssa -sanelupolitiikkaa vaan harrastetaan. Luullaan, että ollaan maailman napoja, joille yhteistyökumppanit löytyvät vain silmää nikkaamalla. Voi jos tietäisitte, miten esim. Seinäjoella lapualaisille nauretaan.

Äänestä

vähintään lain vaatimista sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Samalla voi osoittaa, että yhteistyökykyä löytyy ja voi olla mahdollista, että seinäjokiset suostuu neuvottelemaan kuntaliitoksestakin jatkossa. Toinen vaihtoehto Kauhava tuskin tulee enää kyseeseen, kun sieltä on ovet paukkuen lähdetty tai todennäköisesti neuvottu lähtemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei luista kirjoitti:

Ilkan mukaan Paavo ja Kaasuhella valittavat, että Mari kiusaa. Mari taas sanoo, että lapualaisten päättäjien pitäisi tehdä edes jotakin kuntalaisten hyväksi Paras-hankkeessa.

Hyvä Kiviniemi, pidä suitset tiukalla, meidän jäärät ei osaa mitään oma-aloitteisesti, aina pitää itkeä ja tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu