Syntisyydestä/synnittömyydestä

Hssu

Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä.
Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.
Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään.
Sen joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee elää myös samalla tavoin kuin hän eli. 1 Joh 2:3-6

Täällä hoetaan, että kukaan ei voi synnittömäksi tulla, mutta jos kehoitetaan elämään samalla tavalla kuin Jeesus eli niin eihän siinä vaihtoehtoja ole. Ja samalla tavoin eläminen vaatii sen, että se Pyhä Henki siellä sydämessä on, ilman sitä ei voi elää niinkuin Jeesus eli. Ja kun se sielunvihollinen ei kellekään sen hapatusta seuraavalle pysty mitään niin hienoa antamaan kuin Pyhä Henki, niin siinä vajavaisuudessa/syntisyydessä ihminen menee hautaan saakka. Eli tässäkin vain tulee ilmi se, että pitää kääntyä, kääntyä pois siitä hapatuksesta Jumalan puoleen.

Jeesus sanoi siihen: Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun?
Eivät suinkaan - samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Luukas 13:2-3

46

1140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanomaa, mutta vain niille joille Jumalan Henki saa puhua.

      • Samalla kellonlyömällä samaa sanomaa eri puolilta Suomea.

    • totuutta Jeesuksen seuraan liittyneille opetuslapsille opettaa.

      • niin kuin eläissään maan päällä JEESUS TOI YHTÄ JA
        SAMAA SANOMAA niin on tänäänkin niin kuin on
        vain YKSI USKO, YKSI TOTUUS.

        Toisin on saatanalla sillä on totuuksia pilvin pimein (niin kuin nähdään lukemattomat eri seurakunnat)jotka KAIKKI TYYSTIN OVAT VALHEITA.

    • diana*

      .....samalla tavalla kuin Jeesus eli, niin elämä sammuu.
      Elämään kuuluu perhe ja lapset ja vaimo myös.

      • terveisiä lomilta

        .....

      • Ole kieltänyt olla perhettä perustamasta, Raamatussakin on kohtia mm. avioliitosta. Tässä yksi:

        Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa, älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat. Hepr. 13:4

        Ei hän myöskään tarkoita, että meidän tulee kirjaimelllisesti ripustuttaa itsemme ristille.

      • Kun et pysty ymmärtämään.

      • diana*
        Hssu kirjoitti:

        Kun et pysty ymmärtämään.

        ,,kutsuu pitoihinsa meitä kaikkia.

      • diana* kirjoitti:

        ,,kutsuu pitoihinsa meitä kaikkia.

        valheella "ymmärryksiä" riittää pilvin pimein, mutta
        se YMMÄRRYS JONKA JUMALA ANTAA ONKIN AIVAN, SIIS
        AIVAN ERI.

    • verenkierto

      Jos olet kuivettunut oksa erossa Kristuksen ruumiista, niin silloin tuo Jeesuksen veri ei pääse kiertämään sinussa. On pysyttävä Kristuksen ruumiissa (Kyriake=Kirkko). Yhteinen usko, yhteinen ateria (ehtoollinen), yksi kaste, Yksi Herra ja Jumala.

      1. Joh. 1:7
      Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

      1. Joh. 1:9
      Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

      1. Joh. 1:8
      Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

      Itse ei pidä mennä itseään synnittömäksi julistamaan liian aikaisin?

      Sodomasta ja Gomorasta ei löytynyt niitä vaadittua 10 synnitöntä, niin sen ajan suurkaupungit olisivat säästyneet tuholta.

      Vasta Kuningas sanoo tuomionsa:

      Matt. 25:34
      Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.

      • Raamatun sanasta, et siis Jumalan Hengen Totuutta.

      • puhdistus
        ArmiK kirjoitti:

        Raamatun sanasta, et siis Jumalan Hengen Totuutta.

        Ps.51:7
        Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.

        1. Joh. 1:7
        Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, VERI PUHDISTAA meidät kaikesta synnistä.

        Pyhä Henki tulee puhdistettuun huoneeseen asumaan. Henki ei enää ala siivoushommiin. Lika imeytyy "pesuveteen".

        Syntien pesuun tarvitaan vettä ja verta. Neste imee synnin pois. Kaste ja ehtoollinen.

        "Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini".
        Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
        sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
        Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."
        Ja veisattuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle."

      • Synnittömäksi itseäni julistanutkaan. Sen hetken kyllä tietää kun saasta lähtee ja Pyhä Henki tulee tilalle.

      • diana*

        Yksin Jumala tuomitsee, tai armahtaa, niin teki
        Sodomassa ja Gomorassakin.

        Ei ulkopuolisia henkiruumiita tarvita.
        Kristuksen ruumiin jäsenet joutuvat alistumaan Jumalan tahdon alle kuitenkin.

        Miksi siis kapinoida.

      • puhdistus kirjoitti:

        Ps.51:7
        Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.

        1. Joh. 1:7
        Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, VERI PUHDISTAA meidät kaikesta synnistä.

        Pyhä Henki tulee puhdistettuun huoneeseen asumaan. Henki ei enää ala siivoushommiin. Lika imeytyy "pesuveteen".

        Syntien pesuun tarvitaan vettä ja verta. Neste imee synnin pois. Kaste ja ehtoollinen.

        "Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini".
        Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
        sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
        Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."
        Ja veisattuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle."

        kun pienellä viinitilkalla ja pahvin makuisella öylätillä saa
        pienellä rahamäärällä pidettyä pari miljardia ihmistä mukana
        tässä rajussa eksytyksessä.

        Siksi papit voivat hyvin kun on rahaa, millä koristella temppeleitä,
        hankkia kultaisia vaatteita ja kullattuja pottakypäriä,
        ja koristella piispojen sauvoja timanteilla.

        Kerätä kalliita kuvia, joita sitten voin intohimoisesti suudella,
        niin että kaikki näkevät heidän mahtavan tekopyhyytensä.

      • Kristuksessa.
        diana* kirjoitti:

        Yksin Jumala tuomitsee, tai armahtaa, niin teki
        Sodomassa ja Gomorassakin.

        Ei ulkopuolisia henkiruumiita tarvita.
        Kristuksen ruumiin jäsenet joutuvat alistumaan Jumalan tahdon alle kuitenkin.

        Miksi siis kapinoida.

        Kristuksen ylösnousemusruumis oli jotakin todellista. Jeesus nousi ruumiineen päivineen taivaaseen. Ei siis pelkkää henkiruumista tarkoiteta. "uskomme ruumiiden ylösnousemukseen", ei pelkän hengen nousemiseen. Luut yhtyy luihin, lihat löytyy ympärille ja Henki puhalletaan takaisin, kuten profetiat puhuu.

        Jes. 26:19
        Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.

        Hes. 37:5
        Näin sanoo Herra, Herra näille luille: Katso, minä annan tulla teihin hengen, ja te tulette eläviksi.

      • asiat
        TeuvoSuni kirjoitti:

        kun pienellä viinitilkalla ja pahvin makuisella öylätillä saa
        pienellä rahamäärällä pidettyä pari miljardia ihmistä mukana
        tässä rajussa eksytyksessä.

        Siksi papit voivat hyvin kun on rahaa, millä koristella temppeleitä,
        hankkia kultaisia vaatteita ja kullattuja pottakypäriä,
        ja koristella piispojen sauvoja timanteilla.

        Kerätä kalliita kuvia, joita sitten voin intohimoisesti suudella,
        niin että kaikki näkevät heidän mahtavan tekopyhyytensä.

        Tuo on tietenkin totta, mitä kirjoitat.

        Mutta ulkoinen prameus ja ihmisten tekopyhyys ei tee Jumalan tekoja mitättömiksi. Jumalan sana tekee sen mitä varten se on lähetetty.

        Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Onko Herran käsi lyhyt? Nyt saat nähdä, toteutuuko sinulle minun sanani vai eikö."

      • diana*
        Kristuksessa. kirjoitti:

        Kristuksen ylösnousemusruumis oli jotakin todellista. Jeesus nousi ruumiineen päivineen taivaaseen. Ei siis pelkkää henkiruumista tarkoiteta. "uskomme ruumiiden ylösnousemukseen", ei pelkän hengen nousemiseen. Luut yhtyy luihin, lihat löytyy ympärille ja Henki puhalletaan takaisin, kuten profetiat puhuu.

        Jes. 26:19
        Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.

        Hes. 37:5
        Näin sanoo Herra, Herra näille luille: Katso, minä annan tulla teihin hengen, ja te tulette eläviksi.

        ...tästä.
        Kai sentään omassa ruumiissasi haluat nousta, etkä samassa kristuksen ruumiissä kaikkien muiden kanssa.

        Luulen, että Jesaja tarkoittaa jotain muuta, mutta ei siitä nyt enempää.

      • Krituksessa

        Tuskin siinä mitään alatoopia tehdään.

        Jokainen on oma persoonansa Kristuksen ruumiissa.

        Raamattu sanoo asiaa suureksi salaisuudeksi. Mysterium/sakrament.

        Ef. 5:32
           
        Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

      • diana*
        Krituksessa kirjoitti:

        ...... jäädä Jumalan ulkopuolelle, se on sinun valintasi.

        Minkäs minä sille.

      • Kristuksessa.
        diana* kirjoitti:

        ...... jäädä Jumalan ulkopuolelle, se on sinun valintasi.

        Minkäs minä sille.

        26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
        27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
        28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.

        ...sanomalla Teidän runoilijoistanne?

      • luominen
        diana* kirjoitti:

        ...sanomalla Teidän runoilijoistanne?

        1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.

      • diana*
        luominen kirjoitti:

        1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.

        Pelastus tulee siis sanan kautta, eikö vain, hyvä niin.

        Jeesus vain ei ole koskaan kirjoittanut yhtään sanaa, joten hänellä ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

      • asiat kirjoitti:

        Tuo on tietenkin totta, mitä kirjoitat.

        Mutta ulkoinen prameus ja ihmisten tekopyhyys ei tee Jumalan tekoja mitättömiksi. Jumalan sana tekee sen mitä varten se on lähetetty.

        Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Onko Herran käsi lyhyt? Nyt saat nähdä, toteutuuko sinulle minun sanani vai eikö."

        sinun kohdallasi ole mitään saanut tehdä KUN ET OLE USKONUT POIKAA ETKÄ HÄNELLE OLE OLLUT KUULIAINEN.

        Kirjaimen mukaan uskominen EI KETÄÄN AUTA.

      • sanoja,
        diana* kirjoitti:

        Pelastus tulee siis sanan kautta, eikö vain, hyvä niin.

        Jeesus vain ei ole koskaan kirjoittanut yhtään sanaa, joten hänellä ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

        Jeesus kirjoitti maahan.

        Ja kuulijat kirjasivat ylös Jeesuksen sanomia sanoja.

        "Minun sanani ovat henki ja elämä"

        Lue Raamatusta Jeesuksen sanoja, niin voit kerran päästä niistä osalliseksi.

      • diana*
        sanoja, kirjoitti:

        Jeesus kirjoitti maahan.

        Ja kuulijat kirjasivat ylös Jeesuksen sanomia sanoja.

        "Minun sanani ovat henki ja elämä"

        Lue Raamatusta Jeesuksen sanoja, niin voit kerran päästä niistä osalliseksi.

        Että Jeesus oli lihaksi tullut sana, kun hän piirsi hiekkaan jotain, jota ei kuitenkaan kukaan tiedä, mitä se oli.

        Muuten puhui Moosesta ja profeettoja, sekä jotain vertaukuvallisia satutarinoita.

        Joten sana oli tullut lihaksi jo aikaisemmin.
        Mooseksessa, profeetoissa, ym..ym..
        Näin se nyt vaan on.
        Näinä aikoina olen lueskellut Sananlaskuja, Psalmeja, Viisauden kirjaa, Moosesta ja profeettoja unohtamatta.

    • jpto

      Jos joku väittää olevansa synnitön, ei sillä ihmisellä ole Pyhää Henkeä.

      Joh. 16:7-14

      7. Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
      8. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
      9. synnin, koska he eivät usko minuun;
      10. vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
      11. ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
      12. Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.
      13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
      14. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.

      • syntikäsite.

        Synti on hyvin vaikea asia määritellä.

        Syntiinlankeemuksen kautta koko maailma tuli syntiseksi ja synnin alaiseksi.

        Paavali sanoo vielä n. 50v.jKr. syntymän, että kaikki niin juutalaiset kuin kreikkalaiset ovat syntisiä. Joten mitään automaattisovitusta henkilökohtaisella tasolla synnistä ei ollut tapahtunut, koska kaikki oli syntisiä. Niin aikuuiset kuin lapset olivat edelleen synnin vallassa. Synti on jotain syvempää, kuin ajattelemme. Synnin palkka on kuolema. Synti ihmisessä aiheuttaa ihmisen kuoleman. Jos ihminen olisi synnitön, hän ei kuolisi.

        Room.3
        9 Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että KAIKKI, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
        10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
        11 ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
        12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
        13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;

      • On väittänyt olevansa synnitön? Siihen synnillisyyteen ei tarvitse/pidä jäädä, senkin Pyhä Henki tekee tiettäväksi:

        Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät KAIKESTA VÄÄRYYDESTÄ.
        1 Joh 1:9

        Hän antoi alttiiksi itsensä meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta KAIKESTA VÄÄRYYDESTÄ ja PUHDISTAAKSEEN MEIDÄT OMAKSI KANSAKSEEN, joka kaikin voimin tekee hyvää.
        Tit 2:14

        Omaksi kansakseen, YHDEKSI kansaksi jota yhdistää YKSI ja sama henki, Pyhä Henki. Onko niin, tänä päivänä, kun näitä kansoja/eri seurakuntia on satoja.

      • syntikäsite. kirjoitti:

        Synti on hyvin vaikea asia määritellä.

        Syntiinlankeemuksen kautta koko maailma tuli syntiseksi ja synnin alaiseksi.

        Paavali sanoo vielä n. 50v.jKr. syntymän, että kaikki niin juutalaiset kuin kreikkalaiset ovat syntisiä. Joten mitään automaattisovitusta henkilökohtaisella tasolla synnistä ei ollut tapahtunut, koska kaikki oli syntisiä. Niin aikuuiset kuin lapset olivat edelleen synnin vallassa. Synti on jotain syvempää, kuin ajattelemme. Synnin palkka on kuolema. Synti ihmisessä aiheuttaa ihmisen kuoleman. Jos ihminen olisi synnitön, hän ei kuolisi.

        Room.3
        9 Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että KAIKKI, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
        10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
        11 ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
        12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
        13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;

        Jeesus sen ilmaisi:

        Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun.
        Joh 16:9

        Eikä se ole pelkkää uskoa Jeesuksen nimeen vaan myös hänen tahtonsa noudattamista.

        Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni. Joh. 14:21

      • SYNNIN TIELLE JÄTÄ. Ihminen joka synnin tiellä elää
        EI OLE KOSKAAN PARANNUSTA TEHNYT SIIS KÄÄNTYNYT
        "TOTAALISTI" Jumalan puoleen.

    • jpto

      KEHOITETAAN elämään samalla tavalla kuin Jeesus. Kukaan ei siihen kuitenkaan pysty, vaan teemme syntiä joka päivä ajatuksin, sanoin, teoin ja tekemättä jättämisin.

      • Niin kauan kunnes Jeesus vapauttaa siitä synnin hengestä / Saatanasta ja antaa oman henkensä, Pyhän Hengen tilalle. Eli tuosta vastauksestasi sinäkin tiedät kenen lapsi vielä olet:

        Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.
        Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit.
        Syntiä ei tee kukaan joka hänessä pysyy. Ei kukaan , joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä.
        LAPSENI, ÄLKÄÄ ANTAKO KENENKÄÄN JOHTAA ITSEÄNNE HARHAAN. Joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas.
        Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot.
        Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta. Tästä käy ilmi, ilmi ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholasen lapsia: se joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään.

        Tästä käy myös ilmi se, että Antikristus on se joka johtaa harhaan väittämällä, että ihminen ei voi tulla synnittömäksi, sillä tavoin se vie ihmiseltä janon etsiä Jumalaa joka voi vapauttaa TÄYSIN Saatanan vallasta. Ihminen tyytyy siihen vajavaisuuteen luullen sen olevan Jumalasta.

      • ottaa kaikki tehot irti ja kahdella nimimerkillä pistää sinut
        rienaamaan kaikkea sitä, mikä Pyhän Hengen totuuteen kuuluu.

    • DNA13

      yksinkertaisemmin tulkita.

      Kristus meissä ei voi tehdä syntiä.

      Jos on ongelmia synnin kanssa niin vanha ihminen vielä elää.

      Minä elän, en enään minä vaan Kristus elää minussa.

      Liha ei voi ymmärtää tätä totuutta, ainoastaan Totuuden Henki sen ilmoittaa, se jolla ei ole Kristuksen Henkeä niin se ei ole hänen omansa.

    • Jos katsomme Raamtun suuria uskonsankareita,nii löydätkös Hessu yhtään synnitöntä?
      Esim.Daavid,Mooses,Salomon,Simpson,Loot,Paavali,Pietari...kaikki he olivat vanhurskaita mutta sortuivat synnintekemiseen.
      On myös erittäin tärkeä tehdä ero synnin tekemisen ja synnissä elämisen välillä.
      Syntiä voi sortua uskossa oleva ihminen tekemään,synnissä taas elää uskomaton Pyhää Henkeä vailla oleva ihminen.
      Jo ajattelet Isä Meidän-rukousta jonka Jeesus tarkoitti jatkuvaan,miksei päivittäiseenkin käyttöön,niin siinäkin pyydetään syntejä anteeksi sekä annetaan meitä vastaan rikkoneiden synnit anteeksi.
      Ei meistä ole täydelliseksi täällä maan päällä,jokainen vähänkään rehellinen sen tunnustaa kun tarkkaa omia tekoja.
      Mutta Jeesus onkin puolustajamme ja saamme pyytää syntejämme anteeksi Häneltä joka päivä....se on suurta Armoa se.

      Siunausta ja Jeesuksen Armoa elämääsi :)

      • Että sinussakaan ei ole halua löytää häntä joka voi Saatanan hengen ihmisestä poistaa ja antaa tilalle omansa, täydellisen, Pyhän Hengen.

      • Hssu kirjoitti:

        Että sinussakaan ei ole halua löytää häntä joka voi Saatanan hengen ihmisestä poistaa ja antaa tilalle omansa, täydellisen, Pyhän Hengen.

        Ei tarvi surra veli,minussa on jo ja vaikuttaa Pyhä Henki,sain sen uskoontullessani 13 vuotta sitten ja parempaa matkakumppania vajavaiselle vaellukseni en voisi toivoa..suuri kiitos siitä Jeesukselle Kristukselle, joka vanhurskautti minut Jumalan silmissä..:)

      • juhani1965 kirjoitti:

        Saman Hengen vaikutuksessa silloin olisit Hssunkin
        kanssa jos Jumalan oma olisit ja ylipäätän olisit
        Jumalan puoleen kääntynyt hylännyt siis oman tahdon
        tiesi.

      • tuhlaaja pojan tie. TURHAAN EI SIIS JEESUS VERTAUSTA
        tuhlaaja pojasta sanonut.

        MUTTA MINKÄ TEHDÄ kun JEESUKSEN SANAT OVATKIN "KRISTITYILLE" ILMAA.

      • Mietipäs hetki!
        ArmiK kirjoitti:

        Saman Hengen vaikutuksessa silloin olisit Hssunkin
        kanssa jos Jumalan oma olisit ja ylipäätän olisit
        Jumalan puoleen kääntynyt hylännyt siis oman tahdon
        tiesi.

        Hssu ei ole Jeesuksen oma. Sen hän itsekin myöntää!!

      • ArmiK kirjoitti:

        Saman Hengen vaikutuksessa silloin olisit Hssunkin
        kanssa jos Jumalan oma olisit ja ylipäätän olisit
        Jumalan puoleen kääntynyt hylännyt siis oman tahdon
        tiesi.

        En ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit?
        Jos tarkoitat sitä että en Pyhässä Hengessä voi/pysty hyväksymään synnittömyys-oppia, kun se ei ole Raamatun mukainen, niin siinä Hessu veljen kanssa ollaan eri linjoilla.
        Ja eiköhä me anneta Jumalan päättää kuka hänen omansa on, ihmiset kun ovat niin erehtyväisä tässäkin asiassa,niin silloin ei tule väärinkäsityksiä.
        Ja joka aamu rukoilen Jumalan johdatusta päivääni Raamatun lukemisen yhteydessä ja illalla kiitän siitä johdatuksesta.
        Ja ei ole fiksua kutsua täysin tuntematonta ihmistä valehtelijaksi, varsinkaan "synnittömyys-opin" kannatajan, siinä voi antaa väärän todistuksen lähimmäisestä ja näin sortua syntiin.Mutta toisaalta siinäpä se "synnittömyys-opin" mahdottomuus näkyy, kun minuakin omana rehellisenä lihallisena lähestyit ja sorruit syntiin.Toivottavasti silmäsi avautuivat..:)

        Jumalan johdatusta ja siunausta sinulle :)

      • sören

        niin tuhlaajapojan tien lisäksi on olemassa myös toinen tie: Vanhemman veljen tie.

        Väittäisin myös kokemuksesta että se tie on vähintään yhtä kova, ellei kovempi, kuin tuhlaajapojan tie

        Tuhlaajapojan isä armahti, puki viittaan ja laittoi sormuksen sormeen

        Vanhemmalle veljelle isä puhui ystävällisesti, mutta miten vanhempi veli vastasi: sitä vertaus ei kerro. Miksi ei?

        Minusta tässä on koko farisealaisuuden juju. Tuhlaajapoika otti vastaan isän armahduksen, koska tiesi tehneensä väärin. Mutta vanhempi veli oli mielestään tehnyt oikein. Miksi hän kuitenkin oli kateellinen tuhlaajapojalle? Kaikkihan mitä isällä oli, oli myös hänen.

        Isä armahti tuhlaajapoikaa, joka otti armahduksen vastaan. Mutta miten käy vanhemman veljen?

      • Miksihän sinä Karihenrik riennät aina vastamaan muitten puolesta? Anna heidän itse vastata sanoistaan ja teoistaan ja muodostaa oma mielipide..jookos? Vai oletkos veljiesi ja siskojesi vartija?
        Yleensäkkään en ymmärrä viesteistäsi mitään.Monesti tuntuu että puhut asian vierestä.
        Nytkin oli kysymys minun uskostani Jeesukseen Kristukseen, jota Armik epäili sen vuoksi, että en usko Raamatun valossa mahdotonta "synnittömyys-oppia".Ja näin ollen väittää minua valehtelijaksi.
        Edellenkään minusta ei ole fiksua haukkua ihmisiä valehtelijoiksi milipiteiden vuoksi,jos sinusta on sille en voi mitään.
        Ja en tiedä mitä vajavaisuus opilla tarkoitat? Raamatun valossa ihminen on vajavainen,uskossakin.Kun minä olen heikko,niin Jumala on vahva minussa.Ihan Raamatun opetusta.
        Ja Armihan nimenomaan oli Hessun kannalla eli uskovainen on synnitön.Ei siihen tarvi vajavaisuuksia eikä väitteitä kun lukee toisen selvää tekstiä.Eihän toisen tekstin lukeminen tee valehtelijaa..?!? näin sekavaa tämä sinun ajatuksen juoksu on.
        Ei ole pelastettu mutta on kutsuttu? eli on herätyksessä? ehkäpä meillä on tyystin erillaiset käsitykset uskontermeistä,kun menee niin ohi.
        No siitä olen täysin samaa mieltä että itseään parantamaan lihasta ei ole.
        Se minkä sinä näit törkyisenä ja itseriittoisena tekstinä,ei sitä pitänyt olla,se oli puolustus henkilökohtaista uskoani kohtaan,tuskinpa kukaan tykkää että haukutaan valehtelijaksi kun toinen kertoo vilpittömästi ja oikein omasta henkilökohtaisesta vakaamuksestaan.
        Mutta niinhän se on ei kaikkia voi miellyttää eikä pidäkkään.Ja jos hyvää tarkoittava iloinen hymy on sinusta tekopyhää en voi kun ihmetellä,olisikos loppuun pitänyt laittaa jotain vihaista nii olisi ollu pyhää?!?
        Jumalan johdatusta sinullekin veli ja kehottaisin sinua hyvässä hengessä tutkimaan motiivejasi puuttua muiden keskusteluihin jatkuvasti.Ja miettiä että miksi näet lässytystä,tekopyhyyttä,valhellisuutta siellä missä sitä ei ole.

        Sekin minulla jäi epäselväksi aijemmasta viestistäsi että oletko uskossa,etsitkö vai oletko herätyksessä? Niin tai näin..siunausta ja Jumalan johdatusta ja Jeesuksen Armohoitoa sinulle.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      104
      9719
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      4982
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      66
      4749
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      5
      3243
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2451
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      106
      1696
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1468
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      53
      1441
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1408
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1331
    Aihe