näin tämän

Tämä on poliittinen ja suunniteltu murha.Muija ei ollut ensimmäistä kertaa ko tavaratalossa, tavat tiedettiin.Tää jätkä joka on kiinni on vain "jänis" joka pantiin juoksemaan kameroiden alta sopivissa kuteissa,ei tule dnaat täsmäämään.Todellinen tekijä ei selviä koskaan, ruottin poliiseille ainakaan
11814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

tosi on. kannattaisi poliisin perehtyä siihenkin

Äänestä

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Tutkin noita kolmea kameran kuvaa tarkkaan. Minusta kuvien mukaan no 1 oli pitempi , nuorempi ja vahvempi kuin nuo kaksi muuta. Hänellä oli käsi omituisesti joko selän takana tai ylimääräisessä, puserossa olevassa taskussa. On hyvin mahdollista, että tämä kamerassa esiintynyt toinen henkilö on nyt pidätettynä. Hän näytti pienemmältä ja vanhemmalta kuin tuo no 1. Hänet on pantu hämäämistarkoituksessa kävelemään edestakaisin. Tältä vaikutti. Jos suurentaa tuon kuvan no 1, voi nähdä kuinka omituisessa asennossa hänellä on oikea käsi. Miksi näin on?
Sattaa olla, että DNA eiole täsmännyt!

Äänestä
  • Mistä löytyy tämä kuva 1?

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Mistä löytyy tämä kuva 1?

    Noin 3 sivua taaksepäin. Sieltä "KUVA ANNA LINDHIN MURHAAJASTA". Sitten sieltä alin: "SENSUROIMATON KUVA". Siitä saadaan linkki, jossa on 3:n kuvan sarja hyviäkuvia.
    Saattaa päästä myös suoraan:
    http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,360698,00.html

    Äänestä

  • Musta peruukki kirjoitti:

    Noin 3 sivua taaksepäin. Sieltä "KUVA ANNA LINDHIN MURHAAJASTA". Sitten sieltä alin: "SENSUROIMATON KUVA". Siitä saadaan linkki, jossa on 3:n kuvan sarja hyviäkuvia.
    Saattaa päästä myös suoraan:
    http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,360698,00.html

    Sen kuvan alla on vielä toinen jatkolinkki, josta tuohon 3:n kuvan sarjaan!

    Äänestä

Ei sen "tapoja" tiedetty. Jäniksiä hupparissa ja lippiksessä oli 1,5 kk ajan n. 80 kpl koko ajan ympäri tuhholman keskustaa. Ja kaikille piti vaihtaa päivittäin tuoreeella verellä tahrittu lippis. Oli se rumbaa.

Äänestä
  • Täällähän saa keskustella niistä asioista jotka kiinnostaa. Ja jos joitain kiinnostaa Lindhin jutut, niin senkun kirjoittaa.

    Mikä helvetin sensuuri sä luulet olevasi?

    Äänestä

  • kalleankka kirjoitti:

    Täällähän saa keskustella niistä asioista jotka kiinnostaa. Ja jos joitain kiinnostaa Lindhin jutut, niin senkun kirjoittaa.

    Mikä helvetin sensuuri sä luulet olevasi?

    förstås att det mord skulle bli glömt. Såatt vi skulle fila.

    Äänestä

  • svenska polisen kirjoitti:

    förstås att det mord skulle bli glömt. Såatt vi skulle fila.

    menar jag att koppla av.

    Äänestä

Jos kysymyksessä on todella huolellisesti suunniteltu poliittinen murha, on mahdollista, että uhrin puheluja on kuunneltu. Hänen liikkumistaan on voitu seurata puhelujen perusteella. Tässäkin tapauksessa on sitä kautta voinut olla tieto, että hän on tulossa tavarataloon. Valmiina ollut suunnitelma pantiin silloin töytäntöön. Tämä on tietysti arvailua ja voi osua harhaankin, se myönnettäköön. Ei yhden harhautushenkilön palkkaaminen olisi mahdoton ajatus. Aivan hyvin mahdollista. Oudolta tuntuu sekin, että aivan sattumalta sattuu olemaan siellä, ja sattuu puukottamaan juuri Lindhin. Ei vaikuta edes yhtä järkevältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luulen kirjoitti:

Tämä on poliittinen ja suunniteltu murha.Muija ei ollut ensimmäistä kertaa ko tavaratalossa, tavat tiedettiin.Tää jätkä joka on kiinni on vain "jänis" joka pantiin juoksemaan kameroiden alta sopivissa kuteissa,ei tule dnaat täsmäämään.Todellinen tekijä ei selviä koskaan, ruottin poliiseille ainakaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu