Stalinin

joukkohautoja

1980-luvun lopulla löydettiin suuri joukkohauta Kurapatyssa, Valko-Venäjällä. Valko-Venäjän hallitus ei edelleenkään juuri noteeraa paikkaa. Uhrien määräksi on arvioitu 30 000 - 100 000. Paikalle pystytettiin useita muistokiviä, mm. alueen juutalaisten toimesta, jonka teksti kuuluu englanniksi:

"To our fellow-believers—Jews, Christians and the Muslims—the victims of Stalinism from the Belarusian Jews."

http://en.wikipedia.org/wiki/Kurapaty

Toinen iso, esiin kaivettu hautapaikka on Dem'ianiv Laz Ukrainassa. Tuossakin tapauksessa viranomaiset yrittivät estää aluksi tiedon leviämisen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Dem'ianiv_Laz

Entisen Neuvostoliiton alueella on sadoittain, ellei tuhansittain vastaavia paikkoja. Suurin osa on edelleen vailla mitään muistomerkkiä. Stalinin uhrien hautapaikat ovat yhä melkoisen huonosti kartoitettu, sama pätee myöskin natsien uhreihin. Natsien uhreja kartoittaa parhaillaan Patrick Desbois'n työryhmä, josta aiemminkin ollut täällä keskustelua:

http://www.yahadinunum.org/recherches.en.html

Olojen vapauduttua edellä mainitun kaltaiset tutkimukset ovat mahdollistuneet, kun aiemmin Neuvostohallitus esti melkoisen tehokkaasti kummankin puolen uhrien tutkimisen. NL kartoitti kylläkin aikanaan natsien uhreja suurimpien paikkojen osalta, mutta sulki nekin tiedot arkistoon vuosikymmeniksi. Niissä paikoissa missä muistomerkit sallittiin, kiellettiin mainitsemasta uhrien etnistä taustaa.

11

692

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erikoistako

      Mitä ihmeellistä on haudoissa ? Maaperä tulee
      joskus olemaan kuolleita ja kuopattuja täynnä.
      Vai onko joku hautojen palvonta uusi harrastus.

      • erityisemmin

        Ei niissä mitään erityisen ihmeellistä tietenkään ole. Lähinnä ne tässä tapauksessa todistavat natsien ja kommunistien rikoksista. Niistähän täällä näytetään keskustelua jatkuvasti käytävän. Hautojen kaivelu historiantutkimuksen yhteydessä ei ole mikään muoti-ilmiö vaan oleellinen osa tutkimusta.

    • joukkohautoja

      Muutama todennettu ja esiinkaivettu hautapaikka lisää, nämä on todettu silminnäkijälausuntojen ja tilanneraporttien sekä ruumiinavausten ja paikkatutkimusten perusteella perusteella natsien tekosiksi. Saksalaiset yrittivät peittää jälkensä polttamalla ruumiita, mutta NL:on joukkojen nopean etenemisen takia sitä ei kaikkialla ehditty tehdä.

      Listassa teloitusaika, paikka ja uhrimäärä.

      26-28.8.41 - Kamenets Podolsk - 23,600
      15-16.9.41 - Berdichev - 12,000
      19-20.9.41 - Vinnitsa - 18,000
      12.10.41 - Stanislawow - 12,000
      13-15.10.41 - Dnjepropetrowsk - 10-13,000
      6-8.11.41 - Rovno - 18-20,000
      1.42- Kharkov - 15,000
      15-16.10.42 - Brest 20, 000
      11.42- Pinsk- 16,600

      • überüberüllättynyt

        Joo osa varmaan on natsien joukkohautoja läntisen Neuvostoliiton alueella, mutta se ei mitenkään kevennä itänaapurin omia suorituksia. Neuvostoliiton oma johto on myöntänyt Stalinin ajan puhdistuksissa kuolleen miljoonia ihmisiä, joten sielläkin on varmaan parit montut tehty. Tämä siis mitenkään nahkahousuja puolustelematta. Pahaa tekivät nekin, mutta eivät ihan yltäneet Stalinin tasolle. Maokin taisi vetää pidemmän korren tässä kansantuhoamisrankingissä.

      • tietenkään.
        überüberüllättynyt kirjoitti:

        Eihän kenenkään toisen tekoset mitenkään natsien juttuja voisikaan keventää. Vertailu on tietysti ihan tavallista, mutta hieman kyllä huvittaa tuo kisaaminen siitä, kuka teki eniten vainajia. Aina siitä jää sellainen puhtaaksi pesemisen maku.

        Lopultahan kyse on kuitenkin historian faktoista, siis aineistojen tulkinnoista sen selvittämiseksi, paljonko todella missäkin tapettiin. Stalinin kohdalla on vielä paljon työtä tehtävänä, ja kovin paljon politiikkaa siihenkin sotkeutuu.

        Stalinin vainoista on lukuarvioita melkoinen haitari, NL:on dokumentaatio on löytänyt suoria uhreja, siis teloitusten yms. seurauksena, noin kolmisen miljoonaa. Tietenkin jos aletaan vaikkapa ynnäilemään siihen nälänhätien tuloksia, niin päästään paljon korkeampiinkin lukuihin, uskoakseni vähintään yli 10 miljoonan. Samalla metodilla Hitlerin kohdalla päästäneen myös helposti reiluun 10 miljoonaan. Hitlerin hallinnon "suorista" uhreista lienee joka tapauksessa parempi dokumentaatio noihin kahteen muuhun verraten. Mutta kuten todettu, noiden rinnastaminen kisailumielessä on kyllä melkoisen älytöntä, vaikkakin näemmä suosittua hupia.

      • pikkutekijät
        tietenkään. kirjoitti:

        laudalta. Pelkästään suuren harppauksen arvioidaan maksaneen 30 miljoonan ihmisen hengen lähinnä nälkään kuolleina.

        Natsien hirmuteoissa on oleellista täsmällinen kirjanpito ja henkiin jääneet silminnäkijät. Stalinin ja Maon tekemisistä ei ole tarkkoja tilastoja ja mukana olleet tapettiin yleensä seuravassa vainossa.

      • kuitenkin.
        pikkutekijät kirjoitti:

        laudalta. Pelkästään suuren harppauksen arvioidaan maksaneen 30 miljoonan ihmisen hengen lähinnä nälkään kuolleina.

        Natsien hirmuteoissa on oleellista täsmällinen kirjanpito ja henkiin jääneet silminnäkijät. Stalinin ja Maon tekemisistä ei ole tarkkoja tilastoja ja mukana olleet tapettiin yleensä seuravassa vainossa.

        Sikäli tietysti kannattaa asioita suhteellistaa, että Saksassa ei kaikkiaankaan ollut kuin noin 70 miljoonaa asukasta Hitlerin aikoihin ja NL:ossakaan ei ollut kuin noin 170 miljoonaa, joten Maon lukuihin vertaaminen on hieman hankalaa.

      • ...Vinnitsan...

        ...teloitetuista?

        Ketä?
        Milloon?
        Kenen toimesta?
        Mitä on löytynyt? Hautoja?

      • hieman.
        ...Vinnitsan... kirjoitti:

        ...teloitetuista?

        Ketä?
        Milloon?
        Kenen toimesta?
        Mitä on löytynyt? Hautoja?

        Tuossahan oli jo aika merkittynä. Juutalaisia. Saksalaisten toimesta. Joukkohautoja. Paikka puhdistettiin ennen Hitlerin päämajan siirtoa sinne.

        Vinnitsassa oli aiemmin myös toinen verilöyly, 1938, jossa vajaa 10 000 Stalinin poliittista vastustajaa laitettiin päiviltä. Sekin paikka on kaivettu aikanaan auki.

      • kuuba-kake

        Vinnitsa on ainakin todistetusti kommunistien aikaansaannos. Natsit löysivät joukkohaudan ja kokosivat tutkimusryhmän eri maiden tutkijoista ottamaan selvää mitä on tapahtunut.

      • että...
        kuuba-kake kirjoitti:

        Vinnitsa on ainakin todistetusti kommunistien aikaansaannos. Natsit löysivät joukkohaudan ja kokosivat tutkimusryhmän eri maiden tutkijoista ottamaan selvää mitä on tapahtunut.

        Tuossa jo edelläkin on todettu että Vinnitsassa on useita joukkohauta-alueita, joista yhdessä bolsevikkien tekosia, yhdessä juutalaisia natsien jäljiltä ja lisäksi ainakin NL:on sotavankien hautoja. Viimeeksimainittua on viimeisimpänä tutkittu, tuolta siellä näytti:

        http://cache.daylife.com/imageserve/04K43r2b3uesh/610x.jpg

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe