Tuomaskristityt ovat luku sinänsä, mutta tuomasmessu on täkäläisittäinkin tuttu. Siinähän korostetaan helppoa lähestyttävyyttä. Miten tämä yhdistää kristittyjä ja ateisteja? Muistattehan hepun nimeltä Tuomas, siis tuon joka epäili. Monet kristityt, samoin kuin ateistit, pystyvät helposti samaistumaan Tuomakseen. Olisiko Tuomas ylösnousemuksen kieltäjä mikäli ei olisi saanut omakohtaisia kokemuksia ja todisteita vielä jo kaiken aiemmin näkemänsä lisäksi? Olisiko Tuomas siinä tapauksessa päätynyt ateistiksi?
Me kristityt saatamme luulla eroavamme epäilevistä ateisteista ratkaisevasti. Suun tunnustus omasta uskosta, syyllisyydestä tm. määrämuotoinen ele koetaan Raamatun kriteerit täyttäväksi. Jää huomaamatta kuinka senkään jälkeen uskomme määrä ei ole kovinkaan ylenmääräinen. Jeesuksen mukaan sinapinsiemenen verran uskoa riittäisi siirtämään vuoria. Inhimillisen uskon määrä näyttää siten jäävän erittäin vaatimattomaksi, tai sitten nämä maanmuokkausoperaatiot eivät uskonsankareita juurikaan kiinnosta. Oli miten hyvänsä, niin kristityillä ei ainakaan ole syytä ylpeillä omalla uskollaan. Pitäisikö sitten ateismi kokea luontevaksi ajattelutavaksi? Mielestäni ei.
Oman uskon vähäisyys ei ole syy päätyä ateismiin sen paremmin kuin kristillisyyteen. Se on itsessään vain lähtökohta ja asetelma, ei mikään motiivi siihen kuinka tulisi kurottautua johonkin, taikka jämähtää lähtökohtiinsa. Motiivit tulee muualta. Ihmisellä on luontainen tarve selittää asioita, sekä myös etsiä uutta, tai menetettyä. Sellainen on myös ihmisen tarpeessa hengellisyyteen. Tälläkin palstalla näkyy etsiviä ateisteja, jotkin tosin pimeydessä sinne tänne sohien ja silloin tällöin parahtaen, kun itseänsä kolhivat. Lamppua ei etsitä, silmät pidetään kiinni eikä omassa sokeudessa mitään kyllä voisi nähdäkään. Jostakin syystä olotilaan saatetaan jopa olla tyytyväisiä, lähinnä silloin kun ei ymmärretä oman hengellisen olotilan yhteyttä hengelliseen sokeuteen. Tyydytystä tilanteeseen haetaan kaikella sillä, mikä tuo tilapäisen hyvän olon tunteen. Pidemmän päälle se tosin voi tuoda monenlaisia ongelmia, mutta koska nämä konstit on toisaalta mielletty ongelmanratkaisutekniikoiksi, syntyy riippuvuus. Ongelmanratkaisutekniikka on muodostunut ongelmaksi, josta pitäisi päästä eroon ja jonka tilalle pitäisi saada tilalle muuta kuin alkuperäinen tyhjä olo.
Ateisti ei tässä vaiheessa tunne itseänsä vielä Tuomaaksi, mutta joutuu huomaamaan kuinka syntyy tarve alkaa etsimään jotakin mitä ei edes osaa määritellä. Kaikki tämä syntyy ihmisen oman vapaan tahdon kautta, Jumala ei manipuloi. Ateisti saattaa kapinoida kuinka hypoteettinen Jumala on julma, koska ei puutu ja auta. Ateisti tosin kapinoisi, jos kuulisi Jumalan puuttuneen asiain kulkuun, koska silloin Jumala manipuloisi. Ateisti ei koskaan olisi tyytyväinen Jumalan panokseen. Jumala kyllä antaa ihmisen kiukutella, mutta ihmisen pitää ymmärtää miten kaksinaismoralistisesti on Jumalaa syyttänyt. Se on nöyryyden alku, vaikka ei tietenkään vielä uskoa sekään.
Ateisti on tuossa vaiheessa kuitenkin jo päässyt sellaiseen tilaan, jota voi kutsua etsikkoajaksi. Ymmärrys siitä kuinka on syyllistynyt kaksinaismoralismiin ja hypoteettisen Jumalan syyttelyyt pakottaa ihmisen tekemään valinnan. On nimittäin pakko valita tarkasteleeko olemassaolokysymyksiä avoimena myös uskon mahdollisuudelle, vai hyväksyykö oman valheellisuutensa ja silti pitäytyy siinä näkemyksessään kynsin ja hampain. Kysymys on siis pitkälti älyllisestä rehellisyydestä. Vaikka kuinka olisi ateisti, tämä kysymys toimii vedenjakajana. Itsellensä rehellinen suostuu kaikessa ateismissaan hyväksymään sen, että kun kerran on ollut väärässä kerran, niin ehkäpä siten on käynyt useamminkin. Sellainen ateismi on siksi avointa. Jumalaa ei edelleenkään vielä myönnetä, mutta Tuomaksen kanssa tultaisiin jo hyvinkin juttuun.
Me kristityt saatamme luulla eroavamme epäilevistä ateisteista ratkaisevasti. Suun tunnustus omasta uskosta, syyllisyydestä tm. määrämuotoinen ele koetaan Raamatun kriteerit täyttäväksi. Jää huomaamatta kuinka senkään jälkeen uskomme määrä ei ole kovinkaan ylenmääräinen. Jeesuksen mukaan sinapinsiemenen verran uskoa riittäisi siirtämään vuoria. Inhimillisen uskon määrä näyttää siten jäävän erittäin vaatimattomaksi, tai sitten nämä maanmuokkausoperaatiot eivät uskonsankareita juurikaan kiinnosta. Oli miten hyvänsä, niin kristityillä ei ainakaan ole syytä ylpeillä omalla uskollaan. Pitäisikö sitten ateismi kokea luontevaksi ajattelutavaksi? Mielestäni ei.
Oman uskon vähäisyys ei ole syy päätyä ateismiin sen paremmin kuin kristillisyyteen. Se on itsessään vain lähtökohta ja asetelma, ei mikään motiivi siihen kuinka tulisi kurottautua johonkin, taikka jämähtää lähtökohtiinsa. Motiivit tulee muualta. Ihmisellä on luontainen tarve selittää asioita, sekä myös etsiä uutta, tai menetettyä. Sellainen on myös ihmisen tarpeessa hengellisyyteen. Tälläkin palstalla näkyy etsiviä ateisteja, jotkin tosin pimeydessä sinne tänne sohien ja silloin tällöin parahtaen, kun itseänsä kolhivat. Lamppua ei etsitä, silmät pidetään kiinni eikä omassa sokeudessa mitään kyllä voisi nähdäkään. Jostakin syystä olotilaan saatetaan jopa olla tyytyväisiä, lähinnä silloin kun ei ymmärretä oman hengellisen olotilan yhteyttä hengelliseen sokeuteen. Tyydytystä tilanteeseen haetaan kaikella sillä, mikä tuo tilapäisen hyvän olon tunteen. Pidemmän päälle se tosin voi tuoda monenlaisia ongelmia, mutta koska nämä konstit on toisaalta mielletty ongelmanratkaisutekniikoiksi, syntyy riippuvuus. Ongelmanratkaisutekniikka on muodostunut ongelmaksi, josta pitäisi päästä eroon ja jonka tilalle pitäisi saada tilalle muuta kuin alkuperäinen tyhjä olo.
Ateisti ei tässä vaiheessa tunne itseänsä vielä Tuomaaksi, mutta joutuu huomaamaan kuinka syntyy tarve alkaa etsimään jotakin mitä ei edes osaa määritellä. Kaikki tämä syntyy ihmisen oman vapaan tahdon kautta, Jumala ei manipuloi. Ateisti saattaa kapinoida kuinka hypoteettinen Jumala on julma, koska ei puutu ja auta. Ateisti tosin kapinoisi, jos kuulisi Jumalan puuttuneen asiain kulkuun, koska silloin Jumala manipuloisi. Ateisti ei koskaan olisi tyytyväinen Jumalan panokseen. Jumala kyllä antaa ihmisen kiukutella, mutta ihmisen pitää ymmärtää miten kaksinaismoralistisesti on Jumalaa syyttänyt. Se on nöyryyden alku, vaikka ei tietenkään vielä uskoa sekään.
Ateisti on tuossa vaiheessa kuitenkin jo päässyt sellaiseen tilaan, jota voi kutsua etsikkoajaksi. Ymmärrys siitä kuinka on syyllistynyt kaksinaismoralismiin ja hypoteettisen Jumalan syyttelyyt pakottaa ihmisen tekemään valinnan. On nimittäin pakko valita tarkasteleeko olemassaolokysymyksiä avoimena myös uskon mahdollisuudelle, vai hyväksyykö oman valheellisuutensa ja silti pitäytyy siinä näkemyksessään kynsin ja hampain. Kysymys on siis pitkälti älyllisestä rehellisyydestä. Vaikka kuinka olisi ateisti, tämä kysymys toimii vedenjakajana. Itsellensä rehellinen suostuu kaikessa ateismissaan hyväksymään sen, että kun kerran on ollut väärässä kerran, niin ehkäpä siten on käynyt useamminkin. Sellainen ateismi on siksi avointa. Jumalaa ei edelleenkään vielä myönnetä, mutta Tuomaksen kanssa tultaisiin jo hyvinkin juttuun.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Mikä oli jumalan motiivi hänen luodessaan, mitä sitten loikin mielestänne (uskisten)?
Kai älykkäällä suunnittelijalla oli älykäs motiivi ja suunnitelma? Kertoisitko tästä?
Miksi sinä minulta kyselet Jumalan motiiveista? Raamatussa Jumala ilmaisee olevansa rakkaus, mutta myös kuinka ihminen toiminnallaan rikkoo Jumalaa vastaan ja suorastaan kerjää erilaisia vitsauksia. Jumalan suunnitelmaa en voi sanoa tietäväni enkä rohkeaisi myöskään väittää sitä pystyväni ymmärtämään. Tämäkin selitetään Raamatussa, vaikka myös se kuinka Jumala ei tee mitään kertomatta siitä ensin palvelijoillensa profeetoille. Jos minä sellainen olisinkin, niin en kuitenkaan ole siitä mitään vahvistusta, joten en sellaisena aio esiintyä. Se riittänee syyksi olla vastaamatta kysymykseesi tarkemmin.
"Raamatussa Jumala ilmaisee olevansa rakkaus..."
HAHAHAHAHAHAAA!
Sano toi seuraaville heimoille:
midianilaiset, basanialaiset, amaliakialaiset,
heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset,
kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja
jebusilaiset
Tai ethän sä voi enää sanoa mitään niille.
Jumala murhasi ja raiskasi nuo heimot
henkiltä. Omia "lapsiaan". Näinkö jumala
ilmaisee rakkautensa?
PUAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAAAAA!
""Raamatussa Jumala ilmaisee olevansa rakkaus..."
HAHAHAHAHAHAAA!
Sano toi seuraaville heimoille:
midianilaiset, basanialaiset, amaliakialaiset,
heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset,
kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja
jebusilaiset"
Ei tarvitse. Tunnistavat kyllä itsensä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000036485855
Eräs Lähi-Idässä asusteleva heimo innostui vähän liikaa tappamisesta ja raiskaamisesta. Ja sitten kun pöly oli laskeutunut, alkoi omatunto hieman vaivata. Kunnes joku keksi, että "he ei me niinku oikeasti tapettu niitä lapsia ja raiskattu niiden äitejä, vaan se oli niinku Jumala-Jahve joka käski meitä tekemään niin, ja oikeastaan me ollaan aika hyviä, kun me totellaan Jumala-Jahvettia, joo, me ollaan oikeastaan ihmiskunnan kermaa, ja ne paskamaha viholliset sai just sitä mitä ne ansaitsi".
Ja kaikki huusivat huraa.
tämä sitä, ettei jumala rakasta kaikkia ja
vapaa tahto on vain harhaa? Näin ainakin ymmärsin,
mutta en hämmästynyt. Ei mitään uutta sinun
paradoksi-uskonnostasi...
"Tarkoittaako tämä sitä, ettei jumala rakasta kaikkia ja
vapaa tahto on vain harhaa?"
Vapaa tahto ei ole harhaa. Joillakin on jumalharhoja, mutta useimmilla ei, mutta Jumalakaan ei ole harhaa. Jumala tosin rakastaa ihmisiä, jotka ovat harhautuneet pois yhteydestänsä Jumalaan, mutta Hän vihaa syntiä joka ihmistä erottää Hänestä itsestään. Jotkut ihmiset ovat niin mieltyneet synteihinsä etteivät he enää suostu niistä luopumaan. Heistä on tullut kuuroja ja sokeita, kaikinpuolin pahoja. Mihin näitä kelvottomia astioita pitäisi käyttää? Onko heistä enää muuhun kuin toimimaan varoittavina esimerkkeinä?
edes ymmärtänyt. Herra Hihhulila taitaa olla
loogisissa kytkennöissä pahaa laatua oleva
virhe.
Ja tuollainen vuodatus tälle palstalle vain, koska emme usko vanhaa sekopäistä kirjaa nimeltä raamattu?
Lähtökohtasi on aivan pielessä. Oletat jeesus-satusi olevan totta, ja ainoa ongelma on siinä, että joku saattaa sitä korkeintaan hieman epäillä.
Neuvoisin sinua palaamaan lähtöruutuun ja alkavan todistelemaan kirjaasi oikeaksi. Ihan vaikka siitä alusta lähtien. Sitä ennen koko juttusi on vääristä lähtökohdista rakennettu ja siten täysin arvoton.
ajattelin tuossa juuri, että H.H kutoma ajatusryijy näyttää varmaan ihan söpöltä hänen omassa todellisuudessaan. Hän ei ole vaan tajunnut, ettei voi solmia muita ihmisiä omaan taideteokseensa.
Eihän sitä tiedä, minkä Teemu Mäen maailma on hänessä menettänyt?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Teemu_Mäki
Raamatussa vain ihmiset esittävät sitä kissan virkaa jumalallisessa taideteoksessa:/
Kävin kurkkaamassa sivultasi.
Olemme muuten aika erilaisia. Minä en pidä kummemmin oopperasta, vaikka joskus olen kuunnellutkin aarioita tai jotain. Olen bluesin ja vanhan tanssimusiikin ystävä.
Miljoonalla muuttaisin Bora Boralle ja antaisin muksulle jotain elämän evääksi ja perustaisin jollain summalla säätiön vähävaraisten nuorten opiskelua varten.
Minä pukeudun miten milloinkin ja yleensä on vanhat kulahtaneet verskat ja lenkkitossut. Paitsi silloin kun käyn karaokea laulamassa. Kuten eilen. Olin ihan puts plank.
Nyt käy kissaa kateeksi, kun sillä ei ole tukka sekaisin, eikä silmäpusseja. Eikä beessi olo.
mitä mä inhoon verkkareissa. Se niihin nykyisin käytettävä kangas Pritex on mun mielestäni vastenmielistä. Se on yleensä räkeetä ja kiiltävää. Mattana se on niin niin polyesterisen näköistä. Polyesteri on sähköistäkin ja vastenmielisen tuntuista.
Nuo aurinkrannat näyttävät vetävän sua puoleensa. Öinen sade on minusta jännempää.
Nyt muuten on vähän beessi olo. Join eilen pullollisen kuohviiniä ja pullollisen 8%Swingiä ja lasillisen valkkaria. Maha on vähän kiree. Mietin, että lähdenkö mopoilee vai otanko bissen.
"Lähtökohtasi on aivan pielessä. Oletat jeesus-satusi olevan totta, ja ainoa ongelma on siinä, että joku saattaa sitä korkeintaan hieman epäillä."
Tuossa olisi järkeä, jos voisit osoittaa kuinka oma ateistinen kantasi olisi paremmin perusteltu.
"Neuvoisin sinua palaamaan lähtöruutuun ja alkavan todistelemaan kirjaasi oikeaksi"
Neuvosi perustuu oletukseen kuinka todistustaakka on minulla. Mikäli Raamattu pitää paikkansa, niin silloin ateistit eivät ole koskaan sitä todistaneet vääräksi, eikö vain? De facto standardi maailmankuva kaikessa sekulaarisuudessansa ei muuta tätä asiaa. Vetoatko totuudessa joukkovoimaan?
"juttusi on vääristä lähtökohdista rakennettu ja siten täysin arvoton."
Esität vääräksi lähtökohdaksi sen, että lähtökohta on toinen kuin omasi. Oman ohjeesi noudattaminen tähän viestiisi edellyttäisi kuinka sinun olisi pitänyt aloittaa todistelemalla kuinka minun näkemyksestä eroava viestisi olisi millään tavoin edes se oikea tapa esittää asiat. Oman ohjeesi noudattaminen edellyttää sinulta myös sen todistamista kuinka atet ovat oikeassa, tai ainakin kuinka kristityt ovat väärässä.
Niinpä. Ei se toimi niin. Kritiikkisi osui itseesi.
voi saada monenmoisia piirteitä, joskus varsin vastenmielisiäkin.
Itseilmaisu on ihan arvokasta, jos sillä on jotain annettavaa muille ihmisille, eikä sen tarkoituksena ole pelkkä huomatuksi tuleminen tai halu näyttää omaa mahtiaan.
Odysseus joutui miehineen 20 metriä pitkän kykloopin vangiksi.
Jos et usko näin tapahtuneen, niin todista että niin ei tapahtunut! Todistustaakka on tottakai sinulla.
Neuvoisin varautumaan kyklooppien hyökkäykseen. Ne on aika hurjia otuksia!
uusia verskoja, koska nämä vanhat alkaa näyttämään sellaisilta kuin Heikki Kinnusella oli siinä sketsisarjassa Onks Viljoo näkyny. Paitsi, että pullo puuttuu perstaskusta.
Mistään ei vaan tunnu löytyvän ihan peruskamppeita ilman mitään raitoja ja muita kuvioita.
Öinen sade onkin hienoa, varsinkin kun oikein Ukko ylijumala antaa taivaitten pauhua ja salamoida. Siitä Karkkikin tykkää.
Neuvo: Ota bisse.
Meinasin missata tuon sinun henk.koht. galleria-taideteoksesi aivan kokonaan, jos kössi ei olis tullut hätiin.
Huhhuh, kyllä minä Janis Joplinin näköisen krokon kanssa mielelläni köllisin samassa lammessa. Oopperaa varten tarttisin tosin kuulosuojaimet:)
Otetaan sille: Joplin- Summertime
http://www.youtube.com/watch?v=aTFF-BaT0MM
Tosin live-versiot ovat kyllä tuosta kappaleesta parempia kuin tämä studiopätkä.
ja jotenkin myös surullinen esitys.
Minulla oli joskus Joplinin Pearl-levy, mutta joku paskiainen pölli sen. Hieno levy kertakaikkiaan.
Tässä helmi minun mielestäni:
http://www.youtube.com/watch?v=JjD4eWEUgMM
sillä J.Joplinilla. Mä olen miettinyt monesti, miten sellainen ääni muodostuu, ja rasittaako se kurkkua yms. Pavarotti kuulemma kirkasti ääntään suihkuttamalla tärpättiä kurkkuunsa. En tiedä pitääkö paikkaansa. Siitä vaan tulee ajatus, että olisko J.J:n ääni mennyt pilalle esim yskänlääkkeestä.
Mistä lähtien pitäisi kaikkien kirjojen sisältämät tarinat ja jutut ottaa todesta?
Ethän itsekään ota muita kirjoja, kuten koraania tai Harry Pottereita todesta. Joten palaa vain rohkeasti alkuruutuun:
"Alussa Jumala loi taivaan ja maan"
- Todista, että on ollut alkuhetki
- Todista ja määrittele "Jumala"
- Määrittele, mitä tässä tarkoitetaan "taivaalla"
- Määrittele, mitä tässä tarkoitetaan "maalla"
- Kuka loi meret, vai jäikö ne luomatta?
Jne. Vähän se vaivaa vaatii, mutta kun olet todistanut raamattusi oikeaksi, niin olet sentään vähän tukevammalla pohjalla kuin nyt.
etsimään, jos mielit löytää asiallisen näköiset verkkarit. Useimmat muistuttavat lähinnä liikennemerkkejä.
"Siitä vaan tulee ajatus, että olisko J.J:n ääni mennyt pilalle esim yskänlääkkeestä."
Janiksen yskänlääke oli "Southern Comfort" -niminen viski. Vaan ei ole tainnut kukaan toinen artisti kutsua kaikkia festarikuulijoitaan drinkille kotiinsa.
Siinä on sentään tyyliä
vain 27-vuotiaana ja en tosiaan tiedä miksi hänen äänensä oli tuollainen. Mielestäni melko pysäyttävää tulkintaa.
Joplin oli narkkari, mutta ei se hänen esityksiltään arvoa vie.
Pitääkö lähteä Tallinnaan? Sadamarketista olen ostanut ihan hyvät verskat joskus. Turussakin oli joku Tex-tuote, jossa oli ihan peruskamppeita, mutta eipä ole sitäkään liikettä enää.
Siis miksi ei ole ihan tavallisia kunnon venyviä vaatteita ihmiselle, jota ahdistaa tiukat housut. Aika epistä. Minä haluan kulkea vaatteissa, joissa voi hengittää. Enkä halua näyttää liikennemerkiltä.
Viestintämme perustuu sanoihin, joille on pyritty antamaan sovitut merkitykset. Tämä itsestäänselvyys on tavoite, mutta vain tavoite, niin kauan kuin on olemassa erimielisyyksiä.
Vaatiessasi määrittelemään jotakin sellaista, josta tietomme on vajavaista, pyrit kaiketi luomaan ansan. Uskonvaraisuuksien kyseessä ollessa vaatisit siis täydellistä, tyhjentävää kuvausta - sekä todisteita. Kuitenkin Jeesus puhui uskosta. Mikäli kuvittelisin kykeneväni antamaan sinulle pyytämäsi määritelmät sekä niiden todisteet, pyrkisin samalla tekemään tyhjäksi Raamatun Jeesuksen opetukset. Siihen en ryhdy.
Jospa siis palaisit suosiolla aloitusviestiini ja hyväksyisit kuinka omista lähtökohdista poikkeavia ajatuksia on ja kuinka niitä voi tarkastella - ellet automaattisesti kuvittele olevasi aina oikeassa.
Joplin kuoli heroiinin yliannostukseen, mutta samaan aikaan kuoli monia muitakin. Markkinoilla oli silloin paljon normaalia vahvempaa kiinalaista hepoa, joten itsemurhasta ei välttämättä ollut kyse.
Esitit kuinka ajatusryijy olisi kutomani. Välillä minua syytetään siitä kuinka en ajattele itse, välillä liian omaleimaisista ajatuksista. Toisinaan saan kuulla kuinka lankoja ei ole, vaikka todisteet olisivat kaikkien nähtävillä.
"Hän ei ole vaan tajunnut, ettei voi solmia muita ihmisiä omaan taideteokseensa."
Voiko tuota ajatusta tajuta? Mitä tarkoitit?
"Viestintämme perustuu sanoihin, joille on pyritty antamaan sovitut merkitykset."
ja
"Vaatiessasi määrittelemään jotakin sellaista, josta tietomme on vajavaista, pyrit kaiketi luomaan ansan."
Mitä muuta joku kirja, kuten raamattu, on kuin joukko sanoja, joilla on tietyt merkitykset. Raamatussa totuttuja merkityksiä vain käytetään epänormaalilla tavalla. Jeesus esim. kuolee, muttei sitten kuolekaan.
En minä ymmärrä, miksi minun pitäisi pohtia avaustasi sinun kannaltasi, kun et tunnu pystyvän selventämään edes oman oppikirjasi kuutta ensimmäistä sanaa ja niiden merkitystä.
ollut itsemurhista kyse. Huippumuusikkoja vaan kuoli, kuten Hendrix. Tiedä sitten mikä oli vahinko ja mikä ei.
Ja kaikki muut sen varmaan tajuavatkin, paitsi näköjään sinä. En viitsi selittää, parempi, kun mietit oikein kunnolla itse.
Saat kerrankin jotain järkevää mietittävää.
Sisälukutaitoni pystyy yleensä jäsentämään viestin sisällön. Monimerkityksellisyyksissä saatan pyytää täsmennystä. Ajatuksenpuolikkaisiin suhtaudun kaikella kohteliasuudella, puolimielisyyksiin niiden ansaitsemalla tavalla ja mielipuolisuuksiin armolla. Näsäviisauksiin ei tarvitse reagoida lainkaan, vaikka joskus ne kirvoittavatkin naurua.
"En viitsi selittää, parempi, kun mietit oikein kunnolla itse. Saat kerrankin jotain järkevää mietittävää."
Tätä en ole vielä kuullutkaan aikuiselta:D
"En minä ymmärrä, miksi minun pitäisi pohtia avaustasi sinun kannaltasi, kun et tunnu pystyvän selventämään edes oman oppikirjasi kuutta ensimmäistä sanaa ja niiden merkitystä."
Tämähän on tietenkin retorisesti hyvä oivallus, mutta älyllinen rehellisyys on siitä kaukana. Perustelut aiemmissa viesteissä.
Kun sinulla ei ole asiaa, vetoat toisen vääriin lähtökohtiin. Ainoa merkityksellinen lähtökohta siinä oli, että aggressiivinen ateismi voi tietyin edellytyksin päätyä luopumaan aggressiivisuudestaan. Jännää kuinka tämä ei sinulle kelvannut.
Ehkäpä lopettelemme keskustelun, jota sinun kanssasi ei aiheesta edes syntynyt.
Southern comfort on likööri, ei viski.
Tiedän nussivani pilkkua, mutta oli pakko korjata.
keskustelukykyä?
yleensäkin siihen, kun (kristin)uskovan pitäisi määritellä, mihin hän ihan oikeasti uskoo.
Siinä suhteessa et kiemurteluinesi ole muita uskovaisia kummempi.
Mutta että jo raamatun kuusi ensimmäistä sanaa muodostivat ylipääsemättömän esteen sinulle, oli kyllä minulle yllätys. No, ehkä minulla on taipumus yliarvioida ihmisiä.
Mulle tuli heti mieleen kun katsoin tuota porosuksen kuvaa, että eräs matelija ystävämmehän siinä :D Vahvistit epäilykseni :D
kuinka hyvännäköisiä te kaikki minun kukkani ja eläimeni olette:D
Ja vielä minua fiksumpiakin:o
Onneksi en ole missään oikeassa valintatilanteessa tyyliin "miljonäärille morsian", koska silloin minulta menisi empivä räpylä hämmennyksen kitalakeen:))
Juu, ylipapittareni ei kertonut minullekaan tästä hankkeestaan, ja tais se pari päivää riehua palstalla valtoimenaan, ennen kuin älysin googlata tuon nikin:)
tästä uskonevoluutio teoriastasi. Ateisti ei suinkaan ole missään etsikkovaiheessa, joka edeltää uskoon tulemista. Päin vastoin. Useat ateistit ovat käyneet läpi uskonharhaa pidempiäkin aikoja ennenkuin kuin valo läpäisi pimeyden. Ateismi on siis uskonharhasta vapautumisen saavutus. Et ymmärrä tätä vielä koska olet syvässä uskon ja salaliittoteorioiden harhassa.
kiviäkin kiinnostaa hihhuleiden jutut.
"kuuleppas kiviäkin kiinnostaa hihhuleiden jutut"
Siihen nähden luet ja ainakin kommentoit kovin aktiivisesti kirjoituksiani.
Kiinnostaa huuhaa-hihhulia? ;)
Olet melkoisen aktiivinen keskustele ateismista- otsikon alla ;)'
mainita että KIVIÄKIN KIINNOSTAA!
On kolme tapaa paeta todellisuutta:
1. Toiminta
2. Ideologia
3. Päihteet
Kristinusko kuuluu tuohon ideologia-osastoon.
On yksi tapa kohdata todellisuus: meditaatio.
paatosta, että toteuta sitä ja anna vielä mahdollisuus jumalille. Älä jämähdä yhteen 'totuuteen'.
Hindulaisuuden jumalat muuten etsiä sinuakin. Olet tällä hetkellä epäilevät tuomas heidän suhteensa, mutta asia voi korjautua. Ei sitä tarvitse pelätä, avaa rohkeasti sydämesi niin ymmärrät. Turha sinun on olla tyytyväinen nykyiseen olotilaasi. Älä sohi pimeässä. Uskon vähäisyys ei ole mikään este, kun uskallat vain rohkeasti päästää sydämeesi totuuden. Vai hyväksytkö oman valheellisuutesi ja pidät siitä kiinni kynsin hampain? Jumalat pakottavat sinut tekemään valinnan - oletko älyllisesti rehellinen?
"oletko älyllisesti rehellinen?"
Pyrin olemaan. Vakaumus ei ole vahva lajini. Kyseenalaistaja kyseenalaistaa yleensä kaiken muun paitsi tarpeen ainaiseen kyseenalaistamiseensa. Teen kyllä sitäkin.
vielä mahdollisuuden. Sinäkin voit pelastua!
"Ateisti ei tässä vaiheessa tunne itseänsä vielä Tuomaaksi, mutta joutuu huomaamaan kuinka syntyy tarve alkaa etsimään jotakin mitä ei edes osaa määritellä."
Eikö teille uskoville ala jo hiljalleen mennä perille, että tämä on se kohta, jossa teidän ajattelunne joutuu hakoteille. Ateistille ei synny tarvetta etsiä jotain määrittelemätöntä. Ei ainakaan minulle.
Tämä on teidän uskovien ihan oma ominaisuus, joka ajaa teidät epätoivoissanne mielikuvitusolentojen helmaan.
Teidän epätoivoinen paatoksenne täällä ateistien palstalla kertoo vain siitä, ettette kestä sitä, että joku pärjää ilman näitä outoja tarpeita ja kyselyjä ja elää onnellista ja tasapainoista elämää.
Happamia sano kettu....
Eli reagoimattomuus. Huuhaa-hihhulilta menee tuhkamunat suuhun :D
"Ateistille ei synny tarvetta etsiä jotain määrittelemätöntä. Ei ainakaan minulle."
Ateistillekin voi tulla nälkä, vaikka ei osaisikaan määritellä ruokaa, saati etsiä sitä. Jotenkin se silti oirehtii.
Ateisti oirehtii "jotenkin".
Ööh. Joo. Jotenkin varmaan jokainen joskus jostain syystä kokee jotakin.
Olet oikeassa.
""Ateisti hakkaa päätänsä seinään""
"Ööh. Joo. Jotenkin varmaan jokainen joskus jostain syystä kokee jotakin."
Jumalan poissaolo saa minut juuri nyt oirehtimaan jotenkin niin, että jotenkin hukkasin jotakin anteeksi eiku jokin joo ei.
Yhdyn edellisen mielipiteeseen.
kuinka lähellä se on, että sinä tiedostat nälkäsi hindujumalia kohtaan. He odottavat ja kutsuvat sinua, pian silmäsi avautuvat ja huomaat, mitä olet koko ajan tyhjyyteesi kaivannut.
Sinä olet sokeana uskonut ensimmäiseen jumalaan, joka sinulle näytettiin. Mutta toivoa ei ole menetetty. Vaikka olet jämähtänyt, jokin sisimmässäsi kaipaa todellista totuutta. Älä pelkää sitä.
Jos ja kun sinä oirehdit, se on sinun ongelmasi. Älä siirrä niitä muille.
Tuo on vain se uskovien märkä uni, että ateisti oirehtisi ja kaipaisi jotain.
Usko jo. Mietitty on ja vastaus löydetty. Olen tyytyväinen.
Nälkä minulla on tosiaan kyllä joskus, mutta olen oppinut laittamaan itse ruokaa ja näin siitä nälästä päästään.
vakuuttunut, että rakas H.H. on saanut maistaa jo Shivan ensisuudelman ja pyrkii nyt vain meidän kauttamme pois luopiojumala Jeesuksesta.
Shiva on hänet jo saanut, ei itse sitä vain vielä tiedä. Jumalten tiet ovat niin mystiset:)
Kummallista, kun uskovan täytyy vaihtaa surkeisiin vertauskuviin, kun itse asia ei toimi.
Nälkään on olemassa ihan selvät perusteet. Pilven reunalla köllöttelevään partaveikkoon uskomissen taasen ei ole.
Keulii taas kerran jeesusmoponsa ympäri niin että naamaan sattuu :D