kansa ei saa vaurastua!

hyvät hyssykät!

Kansa ei saa vaurastua, sillä jos se pääsee vaurastumaan niin on kerätty liian vähän veroja.
Vaurastuminen estetään verottamalla ja nostamalla kulut älyttömyyksiin. Jos kansa pääsee vaurastumaan niin kateus, tuo suomalainen helmasynti, varmistaa sen että kiskotaan verot niin ylös että mitään ei jää säästöön. toisin sanoen tavallisella tallaajalla ei saa olla mahdollisuutta sijoittaa ylijäämä rahojaan.
Säästämisestä pitää palkita eikä rangaista.

Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus säästää itselleen sopivalla ja mieluisalla tavalla. Säästäminen on taito joka on opeteltava, se ei ole jokapojan hommaa. Pitää uskaltaa ottaa riskiä ja oppimaan sietämään sitä. tietenkään ei pidä olla tyhmän rohkea. ei pidä mennä mihinkään sellaiseen joka haiskahtaa epäilyttävältä. Jos epäilee että aikomaansa sijoitukseen liittyy jotakin kummaa siitä pitää olla rohkeutta perääntyä. Usein Suurten voittojen lupaukset viittaavat selvästi hämäräpuuhiin, varsinkin jos ne eivät liity yleisiin valtion valvomiin rahalaitoksiin. Tällöin voi menettää rahansa varsin suurella todennäköisyydellä. Opetelkaamme säästämään, jos ei muuten niin pahan päivän varalle. Se tuottaa vaurautta niin itselleen kuin myös yhteiskunnalle. :)

6

479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rikastua

      Kyllä politiikot haluaa kansalle kaikkea hyvää ja yhtätoista kaunista. Mutta se ei ole vilpitöntä halua.
      Ongelma on päättäjille se, jos kansa alkaa vaurastua, niin sitä ei voi ohjailla poliittisilla tyhjänpäiväisillä lupauksilla, vaan vauras ihminen toimii oma-alotteisesti
      väittämättä propagandasta. Sehä on polittiselle eliitille myrkkyä.

      Katkera ja köyhä ihminen on helpommin ohjailtavissa tekemään haluamansa äänestyspäätös
      kuin taludellisesti riippumaton.

      Maan taloudellinen vaurastuminen tehdään koko kansakunnan tarkalla taloudenpidolla. Jos säästävisten ihmisten varallisuus verotetaan, tai piiloverotetaan, niin siitä kärsii koko valtakunta. Säästäväisyys kunniaan ja tuhlaaminen
      pannaan julistettavaksi.
      Vasta vauras yhteiskunta pystyy pitämään huolta heikommistaan. Nykyinen velaksi "sairasta hyvinvointiyhteiskuntaa" ylläpidetään tulevalla korkealla verotuksella. Siis, jos hyväksymme nykymenon, hyväksymme lastemme ankaran verotuksen.

    • nytkin jo

      Liian moni elää pääomatuloilla eikä tarvitse edes ajatella työntekemistä. Tietysti olisi kivaa, jos kaikki voisivat olla vapaaherroja.

      • ei ole pulaa

        Ehkä 1% työssäkäyvästä väestöstä elää pääomatuloilla. Veroprosentti 29%, siis saman verran kuin 20-25000 €/v tienaavilla
        palkansaajilla. Riipuen asuinkunnasta.
        25000 € ja alle tienaavia on noin 40% kaikista palkansaajista.

        Siis mietn 1% työikäisistä voi pilata valtion rahantarpeen?


      • kuitenkin
        ei ole pulaa kirjoitti:

        Ehkä 1% työssäkäyvästä väestöstä elää pääomatuloilla. Veroprosentti 29%, siis saman verran kuin 20-25000 €/v tienaavilla
        palkansaajilla. Riipuen asuinkunnasta.
        25000 € ja alle tienaavia on noin 40% kaikista palkansaajista.

        Siis mietn 1% työikäisistä voi pilata valtion rahantarpeen?

        Tuollainenkinmäärä todella riittää näyttämään.


      • 44 v

        Paskaduunia 20 v.Pyrin tästälähin minimoimaan työnteon ajattelemisen.Ahkeroikaa te muut.Panostan nouseviin pääomatuloihin tästälähin.


    • sgrt..

      Mutta niin kauan kuin verottajana on Suomen valtio vauraus sentään pysyy kansakunnalla.
      Luojan kiitos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe