Kuka ja ketkä ovat Kristuksen omien yhdistymistä vastaan, ja mikä muu voisi olla esteenä kuin lihallinen tunne, tässä minun on hyvä olla, haluan jäädä, olla ja pysyä tässä, tämä riittää minulle en koe tarvetta pyrkiä pidemmälle, Jumalan valtakunnan, täydellisyyteen vievällä ja johtavalla Pyhällä elämän tiellä, koitan kaikin tavoin saada muitakin pysähtymään tähän, MINULLE ja muille kaltasilleni riittävään olotilaan, tämä hengellinen koti riittää, täällä pinessä piirissä on niin turvallisen tuntuista ja ihan mukavaa, jotain pientä harrastella.
Näin paikallaan polkemaan tyytyvät, " he sulkevat Jumalan valtakunnan ihmisiltä, itse eivät sisälle mene", eli pidemmälle, mutta sisälle menijöitä kaikin tavoin estelevät. Näin lukee raamatussakin.
Matteus 23:13. Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.
Näin paikallaan polkemaan tyytyvät, " he sulkevat Jumalan valtakunnan ihmisiltä, itse eivät sisälle mene", eli pidemmälle, mutta sisälle menijöitä kaikin tavoin estelevät. Näin lukee raamatussakin.
Matteus 23:13. Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Se on armoa, kun Pyhä Henki valaisee ja osoittaa synnin synniksi. Moni kulkee puolisydämisesti taivastiellä palvellen syntiä (tietoisesti)! Synti on voimakas sidos, ja vain Jeesuksen veri voi puhdistaa, irrottaa kahleet ja antaa rauhan tunnolle. Kahden tien kulkija ei soisi muiden tuntevan totuutta!
Olen puhtaasti Jumalan armosta pelastettu! Upeasti&vahvasti uskoontulleena antauduin kaiken maailman opintuuliin, kunnes luovutin ja menin maailmaan! Tein kaikkea sitä, mistä olin muut tuominnut. Kun Pyhä Henki otti minut kiinni, tunsin itseni syntisistä suurimmaksi. Ja siinä osoittautui armo siksi, mistä olin lukenut ja minua viisaasti opetettu!
On suurta saada luopua omasta hengellisyydestä. Suurempaa on luopua siitä, minkä Pyhä Henki osoittaa synniksi, meidän ymmärryksemme yli! On armoa nöyrtyä parannukseen, kun siihen saa kehotuksen, ja tulla tietämään, mitä synti on ja mikä sen voima on. Mutta suurinta on Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan. On armoa olla Jeesuksen oma. On armoa luottaa täydelliseen sovitukseen ja elää Pyhässä Hengessä, vastustaen syntiä! Ettemme pitäisi halpana Jumalan armoa!
Tuonne sovituslähteelle saa tulla - yhä uudestaan! Tänään!
Niin ja kaikki vääryys on syntiä, ja sitä valitettavasti on mahdottoman monissa asioissa, jopa niissä johon myös uskovaiset ovat osallisina, ainakin vielä tänäpäivänä 20. 9. 2003 jälkeen Kristuksen syntytmän.Se on tämä Jumalaton ja Jumalan kieltävä yhteiskunta, kaikkine laittomuuden tekoineen, sillä vääryys on syntiä ja on laittomuutta.
jo wiljammi englannista kertoilli jotekin näin "ollakko va eikö olla" se oli jokin halitsija siellä kuvitteelisessa näytelmän päähenkilönä......
Etkö kuulu olenkaan syntiseen ihmiskuntaan?
Eikö sydämmessäsi enää asu paha?
Onko yhteisösi "täysin puhdas"
eikö jos 2-3 ihmistä kokoonnu jumalan nimessä niin se on jo seurakunta....niin siinä on se syy jo joka jo vois alkaa "uskonpuhdistus" että kaikki olis samaa mieltä! katsos tiukka puhdasoppisuus mihin vedät rajan mies, katso ettet tee itelle vierasta iestä!....jota et jaksa kantaa, vaiko jätät sen muiden harteille kannettavaksi?
etkö huomaa ootko jo itse se ovi joka estää muita pääsemästä sisään?
Kristuksen armosta en kuulu syntiseen, olen kastettu Hänen nimeensä, = armosta vanhurskautettu, eli syyttömäksi Jumalan puolelta julistettu, enkä ole sitä armoa hyljäänyt, enkä siitä luopunut.
Ei asu sydämessäni paha, koska olen luovuttanut sydämeni Jeesuksen asunnoksi.
En edusta mitään opillista yhteisöä, eriseuraa, tai lahkoa, en myöskään valtiokirkkoa, vaan ja ainoastaan Kristusta ja hänen ruumistaan pyrin kaikin tavoin rakentamaan, ja olla Hänen nimessään ja kansaan kokoamassa hajallaan olevaa seurakuntaansa, Hänen työtoverinaan, yhtenä ruumiinsa jäsenenä, ja kaikkien jäsenten palvelijana, silloin koko ruumiin.
Missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään siinä Hän on heidän keskellään, ehtona jos todella olevat Hänen omiaan, oikeamielisiä puhdasydämisisä, vanhurskaita. Aina alttiuden kengissä, vahurkauden vaipassa, totuden vyöllä vyöttätynyt, pelstuksen kypärä päässä, hengen miekka kädessä, taistelemas ja voittamas sieluja Kristukselle ja ohessa rakentamassa seurakuntaansa, ollen myös valona ja suolan, sekä totuudenjulkitujana, varoittajan vastuuta kantava.
Tarkoitin tässä uskossa olevia, en vastakääntyneitä.
Siinä ei kuitenkaan ole kysymyksessä vielä paikallisesta Jumalan seurakunnasta, josska kaikki seurakunta virat ja armoitukset voisivat toimia apostolisen seurakuntaopin mukaisesti.
voi olla joko rukouspiiri, joku pieni yhteistyömuoto, solu. tai ns. lähiön aluekokous,jossa rukoillaan ja tutkitaan miten voittaa esim. naapurit ja muut samassa lähiössä asuvat Kristukselle,
Jumalan siunauksen alla ja varjeluksesa työtä tehden, Herrassa leväten. Hänessä joka antaa kullekin päivälle armonsa ja voimansa niin kuin Hän hyväksi ja tarpeeliseksi näkee.
En ole ollut kenenkään esteenä, on päinvastoin.
Olen siis raivaamassa ns. uudispeltoa.
...paistaa eskon puheista. Ulkokultaisempaa itsensä ylistäjää en ole muilta uskontoon liityviltä keskustelupalstoilta löytänyt. Sekoittaa vielä Jeesuksenkin haisevaan omakehuunsa - hyi helvetti!
Pyhältä Hengeltä mitä sinun tulee tehdä ja kenen kanssa. Saat selvät ohjeet jos olet todellisess yhteydessä Häneen ja viitsit kuunnella.
OLETKO SYNNIN ORJA ja siten myyty synnin orjuuteen vai et? etkö enää nää itsessäsi synninlakia siinä fyysisessä ruumiissasi vai et?
.....jo muinainen wanha mies VANKEUDESSA ollessaan totesi olevansa samaan aikaan synninlain alla ja Armon LAIN alla ja se oli siinä Waltiossa joka laitto kansalaisiiaan tienvarsille näytteille! Hän ymmärsi kirstinuskon syvälle menevät totuudet varmaankin paremmin kuin sinä esko tai minä....Tämä vanha mies teki töitä vähän toisenlaisessa yhteiskunnassa, sillä oli todellinen hengenwaara kyseessä joka hetki- toisin kuin meillä! Kun olisi sellaista nöyryytä kuin hänellä oli
Tämä wanha mies oli Nuoruudessaan kiihkeä kiivailija OIKEAN OPIN PUOLESTA.....kunnes kohtasi suurempansa kaukaisessa tiellä niin että sokeutui viikoksi täysin talutettavaan kuntoon
niin sun ongelma? tiedät kirjoitetun tekstin varmaan ulkoakin sillä on niin "helpoa LYÖDÄ leimaa" muihin....vähän tietämättömiin ja olla ikään kuin "pareekki kuin muut" Mutta missä on NÖYRYYS ja LIHAKSI tullut SANA!
miten paha vois ajaa pahalla kun se itse on riidassa itsensä kanssa?.....tiedät kestä puhun viesti noin 2000 vuoden takaa , joku vähäpätöisen maailman kolkan alusmaan kansalainen aikanaan valloittajamaan siirtomaa siellä oli jo muodostunut tavaksi laittaa vastustajat roikkuun pääteiden varsille näytille julmalla tavalla kansalaisille varoittavana esimerkkinä kapinahengen lietsonnasta.........
Mitä hyötyä olisi hajoittaa sellaista joka on jo hajoamassa, miksi nähdä moisesta vaivaa, kun se tekee sen itse.
Lahoaa ja mätänee ja sitten romahtaa, ei. Koen vain viisaammaksi etsiä uutta tonttia, että pääsis rakentamaan, ja vielä niin että perusta olisi kalliolla, eikä hiekalla, niin kuin tämä nykynen romahtamassa ja mädännäisyyden tilassa oleva on.
Enkä Vahurkauden opissa olleena pyri ajattelemaan vain itseäni ja toisia kaltaisiani, vaan kaikkien parasra, niin kauan kun vielä armonaikaa jäljellä on. Sitä kuitenkin on todella enää vähän.
Ajan merkeistä päätellen. Lue sinäkin Raamattua / uusitestamentti ja seuraa uutisia. Ehkä sitten ymmärrät. "Totisesti"
on jotain aivan muuta kuin helluntailaiset, luterilaiset jne. Jumalan seurakunta koostuu kaikista niistä, jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan tarjoaman pelastuksen Jeesuksessa ja saaneet syntinsä anteeksi.
Jumalan seurakunta on valtava puu, johon on oksastettu jokaikinen, jokaikisestä seurakunnasta, joka tunnustaa Jeesuksen Vapahtajakseen. Näinollen meillä on valtavat rikkaudet käytettävänämme ei vain siinä srk:ssa, johon satumme kuulumaan, vaan kaikissa srk:ssa, jossa meillä on veljiä ja sisaria Jeesuksessa.