erosta

Kertokaa mitä Raamatussa sanotaan avioerosta.Onko se pahakin asia?
291303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Aihe on, ehkä liiankin vaikea käsitellä intenetissä. (tulee helposti väärinkäsityksiä).
Yritän tehdä jonkinlaisen tiivistelmän. John MacArthurin kirjan Perhe kirjanpohjalta ja yhteenvedosta erosta (omat mielipiteet sulkeissa)(Käsitteli perhettä Raamatun valossa) Yritän tehdä sen sellaiseksi, että vähän Raamattuakin tutkinut voisi ymmärtää taustoja.

Jeesus on pohjimmiltaan saman ongelman edessä kuin mitä nytkin ollaan. Sen ajan Juutalaiset olivat keksineet nokkelan keinon kovuutensa peittämisessä. Että Mooses oli antanut luvan erota, kunhan vain antoi erokirjan. vanhasta vaimosta pääsi eroon esim. sillä syyllä että hän keitti puuron pohjaan. Täällä lailla päästiin nokkelasti huorintekemisestä, ja voitiin hyvällä omalla tunnolla ottaa nuorempi. Ja käskyt kierrettiin.

Matt. 5
"31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin"(linkit alla)

Jumala siis itse suunnitteli erokirjan vain yhtä tarkoitusta varten - aviorikosta. Hän itse antoi erokirjan israelille (Jer. 3:8)

Jumala ei siis hyväksy avioeroa, sillä hänen hänen ohjeensa oli "hylätä" vanhemmat ja tulla yhdeksi lihaksi(1 Moos. 2 24)
Syntiin lakeemuksen kautta tuli synti jokaiselle elämänalueelle ja ihminen nousi kapinaan Jumalan asettamaa avioliitto mallia vastaan. Esim moni avioisuus. (esimerkkejä on Vanha testamentti täynnä)
Jumala on aina vihannut syntiä. Hän ilmaisi vihaavansa avioeroa kuin syntiä Mal.2:16:ssa
"16 Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat"
(ymmärtääkseni tämä kaikki on heikomman puolustamista)
1 Kor. 7:ssä Paavali toistaa Jeesuksen tiukan kannan avioliiton pyhyydestä (jakeet 10,11)Ilmoituksen lisäysessä hän lisää ainoan poikkeuksen-kun uskomaton jättää kodin ja haluaa lopettaa avioliiton.
Jumala sallii avioeron aviorikoksen tai uskomattoman puolison hylkäämisen perusteella silloin, kun kaikki sovittelu yritykset on torjuttu. Kuitenkaan hän ei koskaan suosittele avioeroa tai vaadi avioeroa. Noissa harvoissa tilanteissa uudelleen avioituminen on sallittua.
Kaikki tämä tukee totuutta, että Jumala on suunnitellut avioliiton kestämään.

(Mutta jos löytää itsensä tilanteesta jossa avioliitto on kariutunut. Niin ei pidä unohtaa, että anteeksi antamus ja Jumalan armo kohdistuu meihin kaikkiin Jeesuksessa, myöskin meihin itseemme. Ja armon varassa on hyvä alkaa uudelleen.)

Matt. 5
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1064032828163&search=&rng=0&ref=Matt.5&ctx=-1&submit2=Lue&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

Mal.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1064035163544&search=&rng=0&ref=Mal. 2:16&ctx=-1&submit2=Lue&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

Äänestä
  • Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus kieltää puolison hylkäämisen toisen kanssa avioitumisen takia ehdottomasti - sekä mies että nainen syyllistyy hänen mukaansa näin tehdessään aviorikoksen. (10. luku)

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus kieltää puolison hylkäämisen toisen kanssa avioitumisen takia ehdottomasti - sekä mies että nainen syyllistyy hänen mukaansa näin tehdessään aviorikoksen. (10. luku)

    Laitan tämän Markus 10 linkkinä, jotta jokainen voi itse tutkia ja näkee kokonaisuuden.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Mark. 10&rnd=1064045534619

    Äänestä

  • Eija !!! nokkela keino kovuuden peittämiseen? Avioliitto juutalaisuudessa on SOPIMUS ja sen voi purkaa kumpi tahansa joka ei enää halua/jaksa /kykene tuossa liitossa elämään. Pakottaa ei voi eikä saa. Siltä varalta että miehen ottaessa avieron nainen jäisi taloudelliseen ahdinkoon on ketuba-sopimus jota ilman yksikään juutalainen avioliitto ei ole lainvoimainen.
    Miltä mahtaisi kuulostaa juutalaisen sanomana esim. että Suomen avioliittolainsäädäntö on kristittyjen ovela keino päästä eroon puolisoistaan noin vain. Yleensä vaikutat asialliselta kirjoittajalta, mutta juutalaisuudesta puhuessasi sokeudut täydellisesti. Juutalaiset tarinoissasi ovat aina kovia, käskynkiertäjiä. Vaaditko esim kivittämään aviorikkojat? Se olisi tehtävä tooran kirjaimellisessa totteuttamisessa.

    Niin ja Jeesus kielsi avioerot ehdottomasti että uskovat kristityt noudattakaapa kirjaimellisesti sitä!

    Sitten haluaisin tietää kun noista ajoista jolloin kristinusko syntyi ja saman tien erosi juutalaisuudesta on 2000 vuotta, koska kristinusko alkaa seistä omin jaloin ilman jatkuvaa juutalaisuuden halveksuntaa ja alibina pitämistä? Ei voida tehdä näin tai noin kun juutalaiset oli kovia ja pahoja... Olkaa itse parempia ja aloittaa voitte vaikka siitä ettette sanoo väärää todistusta lähimmäisestänne. Mikä estää?

    Äänestä

  • ani loo mevina kirjoitti:

    Eija !!! nokkela keino kovuuden peittämiseen? Avioliitto juutalaisuudessa on SOPIMUS ja sen voi purkaa kumpi tahansa joka ei enää halua/jaksa /kykene tuossa liitossa elämään. Pakottaa ei voi eikä saa. Siltä varalta että miehen ottaessa avieron nainen jäisi taloudelliseen ahdinkoon on ketuba-sopimus jota ilman yksikään juutalainen avioliitto ei ole lainvoimainen.
    Miltä mahtaisi kuulostaa juutalaisen sanomana esim. että Suomen avioliittolainsäädäntö on kristittyjen ovela keino päästä eroon puolisoistaan noin vain. Yleensä vaikutat asialliselta kirjoittajalta, mutta juutalaisuudesta puhuessasi sokeudut täydellisesti. Juutalaiset tarinoissasi ovat aina kovia, käskynkiertäjiä. Vaaditko esim kivittämään aviorikkojat? Se olisi tehtävä tooran kirjaimellisessa totteuttamisessa.

    Niin ja Jeesus kielsi avioerot ehdottomasti että uskovat kristityt noudattakaapa kirjaimellisesti sitä!

    Sitten haluaisin tietää kun noista ajoista jolloin kristinusko syntyi ja saman tien erosi juutalaisuudesta on 2000 vuotta, koska kristinusko alkaa seistä omin jaloin ilman jatkuvaa juutalaisuuden halveksuntaa ja alibina pitämistä? Ei voida tehdä näin tai noin kun juutalaiset oli kovia ja pahoja... Olkaa itse parempia ja aloittaa voitte vaikka siitä ettette sanoo väärää todistusta lähimmäisestänne. Mikä estää?

    Yritä nyt käsittää tämä, minä en kohdista sinuun enkä ihmisiin jotka tunnet. Enkä edes kaikkin entis ajan Juutalaisiin. Minä vain kerron mitä Raamattu sanoo ja Raamattu kokonaisuudessaan Hebrealainen Raamattu sekä Uusi Testamentti on minulle Jumalan sanaa. Pidän muuten esim. Suomen parisuhde lakia ikävänä asiana. Mutta en mahda asialle mitään. Ja meidän lakimme aikaisemmin perustui Raamattun. Mutta näin ei ole enää. Ja seuraus on se että laki ei suojaa esim. naista sillä lailla kuin pitäisi. Esim. nainen voidaan painostaa aborttiin. Laki ei sano enää että se on väärin. Ymmärrätkö? mitä yritän sanoa. Jos laki sanoisi monen naisen olisi helpompaa. Mutta näin sellainen joka halua painostaa on vahvempi. Mutta on muitakin kulmia, silloin kun joutuu esim. hengenvaaraan lasta saadessa. (siihen uskalla ottaa mitään kantaa) Uuden testamentin mukaan sen ajan Juutalaiset oli ajautuneet tilanteeseen jossa tapahtui näin kuin edellisessä viestissäni kerroin. Se ei tarkoita että kaikki tekivät. Aivan yhtä hyvin tämä asia voidaan sanoa tämän hetken Suomesta. Moni avioisuus peräjälkeen.
    Mutta asia eivät ole aivan näin yksinkertaisia. Niitä on pakko miettiä erikulmilta tilanteiden mukaan. Kun kirjoitan Juutalaisista niin tarkoitan kyseisen Raamatun aiheen Juutalaisia Fariseuksia ja Saddukeuksia.(enkä heistäkään kaikkia) Otan esim. nyky Juutalaisuudessa vaikuttavat Ortodoksi Juutalaiset. Et sinäkään varmaan heidän oppiaan pidä oikeana? Oppi kehittynyt Puolassa ymmärtääkseni. Älä loukkaanu minuun, mutta pitäisiköhän sinun hieman tutkia Uutta testamenttia, jotta tajuaisit mistä kulmasta kirjoitan. Uusi testamentti ei ole Juutalaisen vihollinen vaikka Kristinusko uskonnollisuudessaan sitä on ollutkin. Sieltä löytyy paljon hyviä Juutalaisia. Esim. Nigodeemus ja paljon muita.

    Äänestä

  • Kiitos näistä sanoista.En ole tutkinut asiaa Raamatusta.Tuli vain mieleeni jos joku asiaan perehtynyt osaisi tästä jotain kertoa.Itse ajattelen juuri mitä alussa kerroit.Anteeksiantamusta.Enhän omalle tilanteelle mitään voi.Kaikki on yritetty.Toisen ihmisen takia en eroa.Tämä on nyt tässä.
    Ehkäpä nämä sanat vievät minutkin "syvemmälle" sanaa tutkimaan ja pohdiskelemaa.Luulen että tämä auttaa tässä kauheassa syyllisyyden tunteessa joka vaivaa.

    Äänestä

  • Eija kirjoitti:

    Yritä nyt käsittää tämä, minä en kohdista sinuun enkä ihmisiin jotka tunnet. Enkä edes kaikkin entis ajan Juutalaisiin. Minä vain kerron mitä Raamattu sanoo ja Raamattu kokonaisuudessaan Hebrealainen Raamattu sekä Uusi Testamentti on minulle Jumalan sanaa. Pidän muuten esim. Suomen parisuhde lakia ikävänä asiana. Mutta en mahda asialle mitään. Ja meidän lakimme aikaisemmin perustui Raamattun. Mutta näin ei ole enää. Ja seuraus on se että laki ei suojaa esim. naista sillä lailla kuin pitäisi. Esim. nainen voidaan painostaa aborttiin. Laki ei sano enää että se on väärin. Ymmärrätkö? mitä yritän sanoa. Jos laki sanoisi monen naisen olisi helpompaa. Mutta näin sellainen joka halua painostaa on vahvempi. Mutta on muitakin kulmia, silloin kun joutuu esim. hengenvaaraan lasta saadessa. (siihen uskalla ottaa mitään kantaa) Uuden testamentin mukaan sen ajan Juutalaiset oli ajautuneet tilanteeseen jossa tapahtui näin kuin edellisessä viestissäni kerroin. Se ei tarkoita että kaikki tekivät. Aivan yhtä hyvin tämä asia voidaan sanoa tämän hetken Suomesta. Moni avioisuus peräjälkeen.
    Mutta asia eivät ole aivan näin yksinkertaisia. Niitä on pakko miettiä erikulmilta tilanteiden mukaan. Kun kirjoitan Juutalaisista niin tarkoitan kyseisen Raamatun aiheen Juutalaisia Fariseuksia ja Saddukeuksia.(enkä heistäkään kaikkia) Otan esim. nyky Juutalaisuudessa vaikuttavat Ortodoksi Juutalaiset. Et sinäkään varmaan heidän oppiaan pidä oikeana? Oppi kehittynyt Puolassa ymmärtääkseni. Älä loukkaanu minuun, mutta pitäisiköhän sinun hieman tutkia Uutta testamenttia, jotta tajuaisit mistä kulmasta kirjoitan. Uusi testamentti ei ole Juutalaisen vihollinen vaikka Kristinusko uskonnollisuudessaan sitä on ollutkin. Sieltä löytyy paljon hyviä Juutalaisia. Esim. Nigodeemus ja paljon muita.

    Käsitän ettei ole kyse henkilökohtaisuuksista, jos olisi en sanoisi mitään. Mutta, mutta voisitko mitenkään ajatella että juutalaisuus oli ja on toisenlainen kuin mitä siihen vihamielisesti suhtautuva uusi kilpaileva uskonto vastasyntyneissä pyhissä teksteissään esittää?
    Kun tuo kilpailutilanne on ohi voisiko juutalaisuutta jo käsitellä sellaisena kuin se on, eikä niin kuin osa kristityistä yhä tekee- kiukutella sille irvikuvalle jonka itse ovat luoneet?

    Ortodoksinen eli rabbinistinen juutalaisuus jonka uskot syntyneen Puolassa oli olemassa jo Jeesuksen aikana ja traditio josta se syntyi lähti samaan aikaan kirjallisen lain (toora) synnyn kanssa.
    Mitä tulee saddukeuksiin he olivat temppelipapistopuolue joka katosi temppelin mukana. Ne joita kristityt kutsuvat fariseuksiksi ovat juutalaisuudessa arvostettu oppineiden ryhmä.
    Olen lukenut koko Uuden Testamentin mutta oletko yhtään tutkinut juutalaisuutta ja sitä miten se maailman ja itsensä näkee ts ei fundamentalikristittyjen tulkitsemana vaan itse?

    Peruseroja on aivan valtavasti kristinuskoon nähden ja niistä teistä useimmat eivät ole tietoisia. Esim emme tulkitse raamatun alkukertomuksia kirjaimellisesti ja siksi kai juutalaiset tiedemiehet ovat luonnontieteiden tutkijoiden eturivissä: usko ei kahlitse vaan kannustaa.
    Tuohon avioliitto/aborttiasiaan en ota kantaa. Sen verran omaa mielipidettä aborttiin että naisen pitää itse saada päättää mitä tekee. Kenenkään muun ei pidä määrätä eikä pakottaa. Neuvoja ja apua kyllä, ei muuta. En usko että kukaan heppoisin perustein aborttia hakee, se on naiselle henkisesti niin raskas paikka.

    Sitä mukaa kun keskustelu etenee niin ota kantaa. Kerro oma mielipiteesi. Oma mielipiteeni perustuu Juutalaisuudesta myös Vanhaan Testamenttiin. Jos se on tuttu niin ota kantaa sitä suuremmalla syyllä. Olen todella kiinnostunut alkukielen sanojen merkityksestä ym.
    Tiedän että on tänäkin päivänä olemassa Juutalaisia Nikodeemuksia. Hymy. Juutalaisuuden äärireunoista olen kuullut sapatti hisseistä ym.
    Tiedän että niin Juutalaisissa kuin Kristityissä on omat fanatiikkonsa. Mutta en voi ottaa takapakkia minun Messiaani on syntynyt ja entis ajan kirjanoppinut papisto naulitsivat hänet ristille Roomalaisten avulla.(oliko parempi nimitys) En tee mitään eroa Paaveille ym. ja Uuden testamentin kirjanoppineille. Mutta silti tiedän että heissä löytyy poikkeuksiakin. Jos otat kantaa niin autat minua. Sillä aikani riittä tälle sivulle kirjoitteluun, Raamatun tutkimiseen , opiskeluun, työharjoitteluun ja perheelle. Ei muuhun, jos minulla olisi enemmän aikaa niin tutkisin muitakin uskontoja. Mutta on pakko rajata asiat joita tekee.

    ok, älähdän aina tilanteen niin vaatiessa...

    Äänestä

  • ani loo mevina kirjoitti:

    Käsitän ettei ole kyse henkilökohtaisuuksista, jos olisi en sanoisi mitään. Mutta, mutta voisitko mitenkään ajatella että juutalaisuus oli ja on toisenlainen kuin mitä siihen vihamielisesti suhtautuva uusi kilpaileva uskonto vastasyntyneissä pyhissä teksteissään esittää?
    Kun tuo kilpailutilanne on ohi voisiko juutalaisuutta jo käsitellä sellaisena kuin se on, eikä niin kuin osa kristityistä yhä tekee- kiukutella sille irvikuvalle jonka itse ovat luoneet?

    Ortodoksinen eli rabbinistinen juutalaisuus jonka uskot syntyneen Puolassa oli olemassa jo Jeesuksen aikana ja traditio josta se syntyi lähti samaan aikaan kirjallisen lain (toora) synnyn kanssa.
    Mitä tulee saddukeuksiin he olivat temppelipapistopuolue joka katosi temppelin mukana. Ne joita kristityt kutsuvat fariseuksiksi ovat juutalaisuudessa arvostettu oppineiden ryhmä.
    Olen lukenut koko Uuden Testamentin mutta oletko yhtään tutkinut juutalaisuutta ja sitä miten se maailman ja itsensä näkee ts ei fundamentalikristittyjen tulkitsemana vaan itse?

    Peruseroja on aivan valtavasti kristinuskoon nähden ja niistä teistä useimmat eivät ole tietoisia. Esim emme tulkitse raamatun alkukertomuksia kirjaimellisesti ja siksi kai juutalaiset tiedemiehet ovat luonnontieteiden tutkijoiden eturivissä: usko ei kahlitse vaan kannustaa.
    Tuohon avioliitto/aborttiasiaan en ota kantaa. Sen verran omaa mielipidettä aborttiin että naisen pitää itse saada päättää mitä tekee. Kenenkään muun ei pidä määrätä eikä pakottaa. Neuvoja ja apua kyllä, ei muuta. En usko että kukaan heppoisin perustein aborttia hakee, se on naiselle henkisesti niin raskas paikka.

    Jos tunnet ns. Vanhaa testamenttia ja sitä miten juutalaiset sitä tulkitsevat, voisitko kertoa, miten te / sinä tulkitsette seuraavaa tekstiä.

    4. Moos 2. luku
    4. Moos 4. luku

    Onko tulkinta kirjaimellinen vai vertauskuvallinen?
    Jos on vertauskuvallinen, mistä on vertaus?
    Onko vain historiallinen?

    Kiitollinen vastauksesta!

    Äänestä

  • nehem kirjoitti:

    Kirjaimellinen. Mutta nyt en ymmärrä mitä tarkoitat historiallisella. Ts uskotaan liittyvän todellisiin tapahtumiin, ilmestysmajaan joka on ollut, leeviläisiin joita vieläkin on jne. Siis ei mielikuva eikä esikuva vaan konkretiaa.

    Äänestä

  • ani loo mevina kirjoitti:

    Kirjaimellinen. Mutta nyt en ymmärrä mitä tarkoitat historiallisella. Ts uskotaan liittyvän todellisiin tapahtumiin, ilmestysmajaan joka on ollut, leeviläisiin joita vieläkin on jne. Siis ei mielikuva eikä esikuva vaan konkretiaa.

    ...juutalaiset eivät ymmärrä omaa historiaansa, eivät sen merkitystä, eivätkä siten sen arvoa. Ei sen puoleen, eivät kristitytkään ymmärrä.

    Ja kuitenkin nämä raamatunpaikat sisältävät mitä suurimpia profetioita koskien koko maailman historiaa, jotka ovat pian viimeistä piirtoa myöten täyttymässä!

    Niin juutalaiset kuin kristitytkin tuijottavat Raamattua silmät sokeina ymmärtämättä yhtään mitään mistä siinä on kyse.
    On toteutunut tämä ennustus:

    Jes 4:5. Ja Herra luo Siionin vuorelle koko asuinsijansa ylle ja sen juhlakokousten ylle pilven päivän ajaksi ja savun ynnä tulenliekin hohteen yöksi, sillä kaiken kirkkauden yllä on oleva peite
    6. ja verho varjoamassa päivän helteeltä sekä turvaamassa ja suojaamassa rajuilmalta ja sateelta.

    Herra itse on varjellut salaisuutensa juutalaisuuden ja kristinuskon rappiolta, näiltä helteiltä, rajuilmoilta ja sateilta, että hän ne paljastaisi koskemattomina kun niiden aika on paljastua.

    2Kor 3:12. Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat
    13. emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.
    14. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Messiaassa se katoaa.
    15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
    16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.

    2Kor 4:3. Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
    4. niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Messiaan kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.

    Monet kristilliset tahot ovat kovasti laatimassa juutalaisille pelastusta omien raamatunselitystensä kautta, jotka kuitenkin ovat – anteeksi vain – ihmisviisauden kyhäelmiä. Niillä ei ole totuuden perustaa. Raamattu antaa niin selvän kuvan siitä, mikä on Jumalan suunnitelma, ettei tarvitse jäädä epäselvyyteen. Vaikka jotkut juutalaiset ovat omaksuneet nämä kristittyjen näkemykset, eivät ne voi koskaan avata juutalaisten silmiä näkemään todellisuutta. Ne eivät poista peitettä heidän silmiltään.

    Ystäväni, älä ole huolissasi! Kun aika on, kaikki tulee paljastumaan. Jumala pitää sanastansa huolen. Odota kärsivällisesti, valmista sydäntäsi vastaanottamaan se, mikä on tulossa, ettei sinun hengen silmillesi jää peite silloin kun se poistetaan näiden profetioiden yltä.

    Korkeimman siunausta sinulle!

    Äänestä

Kyllähän Raamatussa sanotaan avioerosta.

Kun ihminen tulee uskoon, Raamattua lukee/tulkitsee eri tavoin - Pyhässä Hengessä. Siksi on varovainen puhumaan/kirjoittamaan, ellei ole itse tullut opetetuksi asiassa. Ei siis oman kokemuksen/mieltymyksen takia. Vaan tutkistellen, mikä on Jumalan tahto, Sanassaan meille annettuna. Ja väittäisin, että 'asiallisesti' naimisissa oleva saa kaksi kertaa pysähtyä, ennen kuin sittenkään sovittaa sanansa luettavaksi.

Itse olen eronnut, eikä se tee minua autenttisemmaksi asian suhteen. Raamatun julistus rakkaudesta ei ole korvasyyhyjulistusta, vaan kuuliaisuutta. Ei lain kirjaimessa, vaan armon avartaessa oikeaan suuntaan.

Siksi on koeteltava sellainen opetus, jota antaa eronnut (uskova) ja sellainen opetus, jota antaa ei-eronnut. Ei ole onnistuneita&epäonnistuneita parisuhteita uskovilla, jos Jumala on saanut yhdistää. Eikä ole riidatonta parisuhdetta. Suuttuuhan vanhempana omille lapsilleenkin! Kaikki on kasvua - nöyrtymistä - anteeksiantoa - oppimista.

Aihe on mielenkiintoinen, kuitenkin! ;)

Äänestä

Hermaan Paimen -kirjassa 4. käsky koskee juuri kyseistä asiaa, joten kopioin sen tähän.

IV KÄSKY
29.
1. ”Käsken sinun”, hän sanoi, ”noudattaa puhtautta. Älköön sydämeesi nousko himo toisen vaimoon eikä mihinkään haureuteen eikä muuhunkaan sellaiseen pahuuteen. Jos näet sellaista teet, teet suuren synnin. Muistele aina omaa vaimoasi, niin et milloinkaan lankea syntiin.
2. Jos näet tällainen ajatus nousee sydämeesi, syyllistyt syntiin, ja jos toinen yhtä paha nousee sydämeesi, lankeat syntiin. Sillä tällainen ajatus on Jumalan palvelijalle suuri synti. Jos joku tekee tällaisen pahan teon, hän tuottaa itselleen kuoleman.
3. Pidä varasi: pidäty tästä ajatuksesta, sillä missä pyhyys asuu, ei laittomuuden tule nousta vanhurskaan miehen sydämeen.”
4. Sanoin hänelle: ”Herra, salli minun tehdä sinulle vähäinen kysymys”. ”Tee vain”, hän sanoi. Kysyin: ”Herra, jos jollakulla on Herraan uskova vaimo ja hän tapaa tämän aviorikoksesta, tekeekö mies syntiä, jos jatkaa yhteiselämää tämän kanssa?”
5. ”Niin kauan kuin hän ei tiedä asiasta”, hän sanoi, ”hän ei syntiä tee. Mutta jos mies saa tietoonsa vaimonsa synnin eikä vaimo muuta mieltänsä, vaan pysyy huoruudessaan, silloin mies syyllistyy vaimonsa syntiin ja osallistuu hänen aviorikokseensa, jos elää edelleen yhdessä hänen kanssaan.”
6. ”Entä sitten, herra”, sanoin, ”mitä mies tekee, jos vaimo pysyy tässä tilassa?” Hän sanoi: ”Antakoon hänelle eron, mutta mies pysyköön yksikseen. Mutta jos hän vaimonsa erotettuaan nai toisen, tekee hänkin huorin.”
7. Sanoin: ”Entä jos vaimo, sen jälkeen kun hänet on erotettu, muuttaa mielensä ja tahtoo palata miehensä luokse, eikö tämä saa ottaa häntä vastaan?” ”Totta toki”, hän sanoi, ”jos mies ei ota häntä vastaan, hän tekee väärin ja syyllistyy suureen syntiin. Se joka syntiä on tehnyt ja sitten kääntyy, tulee ottaa vastaan, ei kuitenkaan monta kertaa. Jumalan palvelijoiden kääntymys on nimittäin yksi ainoa. Tätä kääntymystä ajatellen miehen ei tule mennä naimisiin. Tällainen menettelytapa koskee vaimoa niin kuin miestäkin.” (8 ?)
9. Hän jatkoi: ”Ei vain se ole aviorikos, jos joku häpäisee ruumiinsa, vaan sekin, joka menettelee pakanain tavoin, tekee huorin. Näin ollen jos joku pysyy tällaisissakin teoissa eikä käänny, pysy erilläsi hänestä äläkä elä yhdessä hänen kanssaan. Muussa tapauksessa sinäkin osallistut hänen syntiinsä.
10. Mainitusta syystä teidän on käsketty jäädä yksiksenne, olipa kysymys miehestä tai vaimosta. Onhan tällaisissa tapauksissa kääntymys mahdollinen.”
11. Hän sanoi: ”En tahdo antaa aihetta siihen, että tällaiseen menettelyyn turvaudutaan, vaan olen puhunut tästä siksi, ettei se joka on syntiä tehnyt milloinkaan enää syntiä tekisi. On olemassa yksi, joka voi hänen aikaisempaan syntiinsä antaa parantavan lääkkeen, nimittäin hän, jonka vallassa kaikki on.”

Jumala on kuitenkin ymmärtäväinen meidän ihmisten vaikeuksia kohtaan. Tiedän sellaisenkin tapauksen, että mies uhkasi vakavasti vaimon henkeä. Tässä tapauksessa Jumala vapautti vaimon miehestään ja johdatti hänelle uuden, hyvän miehen.

Äänestä
  • Eipä tainnut olla ihan Raamatun totuutta tämäkään.

    Äänestä

  • Älkääpä hämääntykö,
    Hermaan Paimen ei ole Raamatussa.

    Äänestä

  • Hermaan Paimen kirjoitti:

    Älkääpä hämääntykö,
    Hermaan Paimen ei ole Raamatussa.

    Paimen olisi pitänyt liittää Raamattuun, mutta siinä vaiheessa kun Uuden testamentin kaanonia koottiin, kirkko oli jo rappion tiellä ja tuo kirja tuomitsi nuo kirkonmiehet liian selvästi, joten he eivät uskaltaneet ottaa sitä mukaan, koska se olisi paljastanut heidät pettureiksi. He eivät halunneet itse noudattaa sen ohjeita, joten he määräsivät Paimenen yhdessä joidenkin muiden kirjojen kanssa poltettaviksi olemasta todisteena heitä vastaan.

    Matt 24:35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

    Jumala varjelee sanaansa ja niinpä me saamme lukea tuota kirjaa.
    Se, että sitä ei ole Raamatussa, ei tee sitä yhtään vähempiarvoiseksi kuin muut kirjat. Pikemminkin päinvastoin – vaino sitä kohtaan osoittaa siinä olevan jotain erikoista.

    Paimen on kirjoitettu samoihin aikoihin Ilmestyskirjan kanssa ja sen teksti sisältää paljon samoja elementtejä kuin evankeliumit ja apostolien kirjeet. Samoin se on sopusoinnussa koko Raamatun totuuden kanssa.

    Sen totuudenmukaisuutta todistaa myös siihen sisältyvä alkuperäinen, muuttava voima. Se voima on joko sinun puolellasi tai sinua vastaan, riippuen omasta valinnastasi.

    Äänestä

Laitetaanpa tämäkin yksinkertainen Raamatunkohta tähän:

Mal. 2:16
"-- Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!"

Eroaminen muun kuin huoruuden tähden rikkoo Jumalan tahtoa vastaan, eli on synti.

Äänestä
  • Parannuksen alainen?

    Äänestä

  • Tässä Malachi kehottaa olemaan hylkäämättä vaimoa. Ero sopimuksesta on eri asia kuin hylkääminen. Malachin aikaan oli vielä moniaviosuuskin voimassa, sekin tulee ottaa huomioon. Noin vain yhtäkkiä ei voi siirtää lausetta toisesta ajasta ja uskonnosto tuhansien vuosien päähän.

    Äänestä

  • Muistin edempänä tällä palstalla selittäneeni tämänkin mutta muistin väärin joten: Malachin aikaan ei ollut avioliitto ja sen solmimista siinä muodossa kun se nyt on. Avioliitto oli kinjan (=ostaminen, hankkiminen)jossa mies osti itselleen naisen/naisia. Nämä olivat sitten hänen omaisuuttaan. Esim käsky älä himoitse lähimmäisesi omaisuutta rinnastaa naisen muuhun omaisuuteen. Vasta suullisen opin traditio aloitti "avioliiton" sellaisen pohjan kehittämisen että se alkoi pohjautua kaikkien osapuolten sopimuksellisiin oikeuksiin.

    Äänestä

  • ani mevina kirjoitti:

    Muistin edempänä tällä palstalla selittäneeni tämänkin mutta muistin väärin joten: Malachin aikaan ei ollut avioliitto ja sen solmimista siinä muodossa kun se nyt on. Avioliitto oli kinjan (=ostaminen, hankkiminen)jossa mies osti itselleen naisen/naisia. Nämä olivat sitten hänen omaisuuttaan. Esim käsky älä himoitse lähimmäisesi omaisuutta rinnastaa naisen muuhun omaisuuteen. Vasta suullisen opin traditio aloitti "avioliiton" sellaisen pohjan kehittämisen että se alkoi pohjautua kaikkien osapuolten sopimuksellisiin oikeuksiin.

    Itse ajattelen että moni avioisuus tuli lankeemuksen jälkeen.
    Tämä on minulle rakas paikka ja siirrän sen nyky aikaan avioliiton esikuvaksi.

    21 Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.
    22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.
    23 Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".
    24 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
    25 Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1064492048224&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=1. moos 2&ctx=-1&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

    Juutalaisuudessa ei tätä uskota kirjaimellisesti. Itse oletan että moniaviosuus on todella ollut käytäntö ihmissuvun alusta alkaen. Se on ollut tarkoituksenmukaisuus- ja suojelu/voimakysymys.

    Toiseksi mitä halusin osoittaa ,on ettei toisen uskonnon pyhistä kirjoituksista voi noin vain ottaa jaetta sieltä toista täältä ja julistaa että näin tulisi nytkin elää. Moseksen tooran "avioliitto" määräykset ovat ajalta jolloin miehellä oli useampia vaimoja ja nämä kaikki hänen omaisuuttaan. Jos joku kristitty on sitä mieltä että esim se Malakian kohta jonka joku edellä esitti, sopii Suomessa nyt noudatettavaksi silloin hänen on hyväksyttävä myös moniavioisuus ja se että nainen niissä on lähes oikeudeton.

    ...sekin, että avioliiton tärkein merkitys Raamatussa on vertauskuva Jumalan ja hänen kansansa välisestä suhteesta. Kaikilla, jokaikisellä vertauskuvalla on merkityksensä, joka on toteutunut tai toteutumassa ja on mitä selkein ja vakuuttavin todiste Jumalan suuresta viisaudesta.

    Täällä pöyhitään ruumenia puimisen jäljiltä ja jyvät ovat jo säkissä.

    Äänestä

  • ani mevina kirjoitti:

    Juutalaisuudessa ei tätä uskota kirjaimellisesti. Itse oletan että moniaviosuus on todella ollut käytäntö ihmissuvun alusta alkaen. Se on ollut tarkoituksenmukaisuus- ja suojelu/voimakysymys.

    Toiseksi mitä halusin osoittaa ,on ettei toisen uskonnon pyhistä kirjoituksista voi noin vain ottaa jaetta sieltä toista täältä ja julistaa että näin tulisi nytkin elää. Moseksen tooran "avioliitto" määräykset ovat ajalta jolloin miehellä oli useampia vaimoja ja nämä kaikki hänen omaisuuttaan. Jos joku kristitty on sitä mieltä että esim se Malakian kohta jonka joku edellä esitti, sopii Suomessa nyt noudatettavaksi silloin hänen on hyväksyttävä myös moniavioisuus ja se että nainen niissä on lähes oikeudeton.

    Joten luotan siihen että meilläkin on oikeus tutkia kirjoituksia.
    Pidän luomis kertomusta kuva kielenä, mutta se ei poista sen Jumalallista auktoriteettia. Ja Uudessa Testamentissa Jeesuksen puhe merkitsee minulle enemmän kuin kenekään ihmisen puhe.
    Joten luomiskertomus kuuluu aiheeseen.

    Mark. 10

    1 Ja hän nousi sieltä ja tuli Juudean alueelle, kulkien Jordanin toista puolta. Ja taas kokoontui paljon kansaa hänen luoksensa, ja tapansa mukaan hän taas opetti heitä.
    2 Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja kiusaten häntä he kysyivät häneltä, oliko miehen lupa hyljätä vaimonsa.
    3 Hän vastasi ja sanoi heille: "Mitä Mooses on teille säätänyt?"
    4 He sanoivat: "Mooses salli kirjoittaa erokirjan ja hyljätä vaimon".
    5 Niin Jeesus sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden hän kirjoitti teille tämän säädöksen.
    6 Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi.
    7 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa.
    8 Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.
    9 Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
    10 Ja heidän mentyään huoneeseen opetuslapset taas kysyivät häneltä tätä asiaa.
    11 Ja hän sanoi heille: "Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan.
    12 Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee huorin."

    Ymmärrän ja Jeesuksen opetuksen tietysti pitää ollakin se jota kristitty seuraa. Mutta ehkä et ihan päässyt jyvälle siitä mitä minä yritin sanoa joten kerran vielä: erokirja ja sopimus ovat osa sitä juutalaisuuden kehitystä jossa annetaan myös naiselle oikeudet ja jossa liitto ei enää ole kinjan,jossa nainen on miehen omaisuutta.
    Ero sallitaan, hylkääminen ei.
    UT ei ota huomioon että vielä Jeesuksen aikana monilla oli useita vaimoja ja hyvin monet (useimmat) kristityt eivät ollenkaan tiedä millaista elämä oli tuolloin tai vaikka tuhat vuotta sitä ennen. Elettiin jossain aivan muussa maailmassa kuin tämä omamme. Nämä seikat tulee myös ottaa huomioon kun arvostelee itselleen vieraan uskonnon käytäntöjä.
    Se että juutalaisesta naisesta tuli turvattu avioliitossaan eikä kummankaan osapuolen ollut pakko kestää yhteiseloa joka ei toiminut on noiden teidän parjaamienne fariseusten ja kirjanoppineiden ansiota. Kristillinen avioliitto on sakramentti, juutalainen avioliitto on sopimus jonka mies ja nainen vapaasta tahdostaan tekevät ja heillä on oikeus tuo sopimus myös purkaa.

    Roomalais Katolisessa kirkossa se saatta olla peruuttamaton. Mutta itse ymmärrän näin jos jompikumpi puolisoista menee toiselle, niin hän rikkoo avion. Siis aviorikos voi päättää avioliiton. Eli aviorikos on sama kuin huorinteko. Jeesus menee jopa niin pitkälle, että sanoo että jos mies katsoo naista himoiten, niin hän on tehnyt huorin.(Matteus 5:28) Itse ajattelen näin, että Jeesus ikään kuin toteaa tuossa Markuksen kohdassa,että aviorikos tapahtuu näissä tilanteissa.
    Miten tulkitset kuudennen käskyn? Siinä on sana
    "na'ap" sehän on alunperin merkinnyt yhdyntää. Ja ajattelisin näin että kymmenes käsky ikäänkuin lisää siihen älä himoitse lähimmäisesi vaimoa.(tietolähde Novum)
    Tiedän jonkun verran Seemiläisyydestä, joten kyse ei ole siitä että en tietäisi ajantavoista joista kirjoitat. Itse asiassa olen Vanhan Testamentin kanssa pärjännyt hyvin muslimille joka väitti juutalaisten väärentäneen sen. Ei päässyt niskan päälle. (virnistys)

    Totta, sakramenti avioliitto onkin vain katolisessa kirkossa. He myös ottavat Jeesuksen sanat kirjaimellisesti ja joutuvat julistamaan kestämättömissä tilanteissa avioliitton alunperin toteutumattomaksi, jotta siitä voisi vapautua.
    Seitsemännen käskyn verbi on nun alef pei-juuri. Sitä mitä se alunperin on tarkoittanut en tiedä, mutta käännös on älä tee aviorikosta (huorin). Sukupuoliyhteydelle on vanhassa hepreassa toinen ilmaus. Naafuf substantiivi merkitsee prostituutiota.
    Kymmenes käsky kieltää lähimmäisen omaisuuden himoitsemisen ja kuten sanottu tuohon aikaan vaimo oli miehensä omaisuutta.

    Äänestä

Mahtavaa miten tämä pieni kysymykseni poiki näin paljon tietoa ja historiaa jota en varmasti olisi koskaan itse löytänyt.En voi muuta kuin kiittää teitä asiantuntijoita.
Mutta olisin toivonut apua ymmärtää Raamatun sanomaa nykypäivään sulautettuna.Moni teksteistä on vanhan ajan juttuja ja moni asia tulkitaan eri tavoin minkä uskonnon näkökulmasta sitä tarkkaillaan.Vaikka usko kyllä että asia ei ole yksinkertainen.
Sitten vielä moni kirjoittelija viittaa huorin tekoon.Eihän kaikki erot ole missään tekemisissä huorin teon kanssa.Tämä juuri ahdistaa ja kertoo vanhan ajan yksinkertaisuudesta.En sisimmässäni usko että Jumala näin olisi tarkoittanut.Täytyy olla laajempi Ajatus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eron tiellä kirjoitti:

Kertokaa mitä Raamatussa sanotaan avioerosta.Onko se pahakin asia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu