ketä varten, minkä tähden?
miksi olen
6
195
Vastaukset
- selvästi
niin ettei sinua tarvita. No, ole nyt kuitenkin olemassa. Ehkä joku joskus tarvitsee sinua. Ethän sitä etukäteen tiedä.
- tehty,
vai tositarkotuksella? No voithan olla vaikka mua varten, sitä koskaan tiedä, mut ootellaan! Eikä minkään tähden vuoks, ihan tavallisen elämän vuoks vaan;.
- Kalma-Aarne
Skeida juttu sinänsä, että meidän kaikkien olemassaoloon on vain yksi, sangen simppeli syy.
Lisääntyä. Ei mitään suuria juttuja, ihmeellisiä tekoja tai mystiikkaa. Pelkkä biologinen perusasia.
No huonomminkin voisi olla. Lisääntyminen ei sinänsä ole kovin kamalaa. - Tuuba.
-kovaa, mutta ilman kovaa ei olisi sinunkaan elämääsi. Mutta, miksi olet olemassa?? Hmm, siihen kykenee vanhempasi ainoastaan vastaamaan (-,o)
- kbasa
sanotaan vaikka sitten asvalttimiehiä varten :-)
- mark etta
Samaa kysymystä kanssasi pohtii koko ajan lukemattomat uhmiset ja monet päättävät uskoa kaiken maailman valheisiin ja ihmistä repiviin vastauksiin.
Samaa kysymystä kanssasi tänäkin aamuna pohtiessani huomaan, että vaikka ei todellakaan aina siltä tunnu, on kysymykseen olemassa yksi ainut looginen ja järkevä ratkaisu.
SINUT, niinkuin minutkin, ihmset on luotu RAKKAUTTA VARTEN! Vaikka olemme vajavaisia ja heikkoja, niin kykenemme silti enemmän tai vähemmän ottaamaan rakkautta vastaan, rakastamaan itseämme ja toisiamme, mutta vain ylhäältä tulevan rakkauden avulla. Jos tietoisesti suljemme sydämemme Jumalaltamme, menetämme olennaisen osan ihmsyyttäämme ja sitä tarkoitusta, jota varten hän on meidät luonut. Olemme iänkaikkisuusolentoja, mutta elämme myös elämämme tässä maailmassa aivan tiettyä tarkoitusta varten: Juamalan, Isämme, Jeesuksen , veljemme ja Pyhän Hengen, Lohduttajamme rakkauden vastaanottamsita varten. ILman sitä rakkautta kuihdumme ja menentämme kyvyn nähdä itsemme ja toisemme Jumalan silmin.
Jumala on rakkaus. Hän kärsivällinen, hyvä, lempeä, ei muistele kärsimäänsä pahaa jne. Samanlaisella rakkaudella voimme oppia rakastamaan itseämme kun opimme tuntemaan hänen rakkautensa, jonka hän on meille ilmoittanut sanassaan Raamatussa, elämämme kohtaloissa,omassatunnossamme, maailmanhitoriassa ja luomakunnassa.
ET VOI TEHDÄ MITÄÄN ETTÄ JUMALA RAKASTAISI SINUA ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN. Siis voit vaaan kääntyä hänen puoleensa ja pyytää, että hän johdattaisi sinut tuntemaan itsensä, sitä kautta sinut itsesi ja tehtäväsi tässä maailmassa.
" Rakkaudessaan Hän tahtoo rehdä sinut uudeksi. Hän iloitsee, Hän riemuitsee sinusta"! (Sef.)
Jumalamme on myös (onneksi) erilainen kuin hänestä meillä olevat mielikuvat. Vielä tänä medianvaltakautenakaan me ihmiset emme juurikaan TIEDOSTA uskomustemme alkuperää, ja monet väärät käsitykset valtaavat tilaa sydämissämme. Oma isämme tai isättömyytemme, elämänkokemuksemme jne. muokkaavat ja vääristävät jumalakuvaamme usein huomaamattamme ja estävät elävän yhteyden kokemisen elävän Jumalan kanssa.
Kuitenkin Hän lähestyy meitä jatkuvasti iänkaikkisella rakkaudellaan ja pyytää avaamaan sydämemme Hänelle, voidakseen parantaa haavamme ja antaaksaemme meille yltäkylläisen elämän jo tässä ajassa ja monikertaisesti iänkaikkisuudessa.
" Jeesus sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä. Joka tulee minun luokseni, sitä minä en aja pois"
Kaikenlaiset elämämme vaiheet hän voi kääntää meille siunaukseksi, jos sen vaan sallimme hänelle.
OLE SIIS ROHKEALLA MIELELLÄ JA USKO ELÄMÄSI HÄNEN HUOSTAANSA, JOKA SINUA RAKASTAA.
RUKOILE HÄNTÄ JOHDATTAMAAN ELÄMÄÄSI HYVIÄ YSTÄVIÄ, JOTKA VOIVAT TUKEA JA AUTTAA SINUA, SIINÄ MISSÄ TARVITSET APUA.
Rakkaus synnyttää myös rakkaudellisa sanoja ja tekoja, joiden kautta voimme rakastaa toisiamme. Jumala itse on tehnyt kaikkein suurimman teon sovittamalla meidän pahat tekomme ja voi siten tarjota meille täydellistä anteeeksiantoa ja armahdusta. Vastaanottamalla tuon Jeesuksen sovituksen pääsemme osallisksi hänen iänkaikkisesta elämästään.---Eikä kuolemaa ole enää oleva....:)Hän voi johdattaa meidät iloon ja rauhaan, elämään ja täyttymykseen, josta emme voineet edes uneksia.....
" Etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan!"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1117686
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1215327Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1213554Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293547Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352584Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971530Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?691381Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366