Taas eilen tuli todistettua kuinka teiniangstit eivät osaa käyttäytyä. Tammerfesteillä oli porukkaa pilvin pimein ja luonnollisesti taksitolpalla jonot olivat aamuyön tunteina venyneet kymmenien metrien mittaisiksi. Oli siinä sitten kolmen hengen seurue, joka kaikessa rauhassa jonotti, kunnes yksi heistä päätti käydä kysymässä jonon etupäässä olevilta ihmisiltä, että josko kenelläkään olisi sama suunta ja että voisiko tulla samaan taksiin, niin ei tarvitsisi jonottaa ja saisi kulutkin kätevästi jaettua. Tuloksetta hän kuitenkin palasi hetken kuluttua paikalleen ja seurueen takana seisovat finninaamaiset teiniangstit alkoivat rääpimään päätään kuinka tämä OMALLE PAIKALLEEN palaava henkilö etulee jonossa ja että jonon perälle pitäisi mennä kuten muutkin. Yritettiin kyllä näille valopäille vääntää ratakiskosta, että samaan taksiin kaikki ovat menossa, kun on sama osoitekin ja että alunperin kaikki kolme siinä jonossa seisoivatkin. Ei mennyt jakeluun, sillä taisi olla enemmänkin vikaa ymmärryksessä näillä uhoavilla mammanpojilla. Eivät miltään ruudinkeksijöiltä vaikuttaneet! Onneksi olen kotona hyvän tapakasvatuksen saanut, niin en piitannut moisesta mussuttamisesta, mutta mussutusta enemmän minua häiritsee ihmisten typeryys. Se, että ei ymmärretä sitä, että oli se kaveri siinä jonossa aiemmin ollut tai ei, niin kun hän kerran menee samaan taksiin kavereidensa kanssa, niin mitä hiton väliä sillä on? Eihän hän ota enää yhtään ylimääräistä taksia, kun kerran menee SAMAAN taksiin kavereidensa kanssa? Vaatiiko tämän käsittäminen todellakin niin korkeaa matematiikkaa ja suurta maalaisjärkeä, että sitä ei tunnuta ymmärtävän sitten millään? Eikö muutenkin olisi kannattavaa jakaa takseja samaan suuntaan matkustavien kesken? Säästäisi aikaa ja rahaa ja hermoja, jota kieltämättä kysytään, kun pitää kaikenmaailman pellejen pään aukomista kuunnella jonossa. Pitää olla aikamoinen aasi, että ei käsitä sitä että on ihan sama meneekö siihen taksiin kaksi vai kolme tai jopa neljä ihmistä yhden sijaan. Yhtä monta taksia sitä kuitenkin vaaditaan sen jonon purkamiseen. Eikö?
Vastaukset 1
- esapekka
Olisivatpa ne teinit vaan hakkanneet tollasen marisijan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561