täysin vakuuttuneita, että Jumala todella paransi Niilo Yli-Vainion avulla satoja sairaita.
TODELLISUUS ON KUITENKIN KARU: HÄNEN KAUTTAAAN EI PARANTANUT AINOATAKAAN.
Matti A. Miettisen julkaisi v. 1990 väitöskirjansa Niilon ”ihmeparannuksista”;
"Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta"
Siinä hän esitti tutkimustuloksensa yli 1400:sta Niilo Yli-Vainion tekemästä "ihmeparannuksesta". Tulos 10 vuoden tiiviistä tutkimuksista: ainoatakaan ihmeparantumista ei ollut tapahtunut. Ja kuinka hänen olikaan käydä? Kun väitöskirja tuli julkisuuteen, uskovaiset halusivat tappaa hänet.
Hän kirjoittaa kirjassaan "Sinä paranet nyt" : "Vielä kolmisensataa vuotta sitten olisi tällaisen tutkimuksen tekijä saatettu polttaa roviolla. Saamani palaute kertoo, että jos asia olisi tiettyjen ihmisten vallassa, se tapahtuisi vielä tänäänkin." Arvaatte keitä nämä "tietyt ihmiset olivat". Monet heistä opettavat pyhäkouluissa lapsia rakastamaan lähimmäisiään. Matti A Miettinen on selvittänyt uskolla parantamista hyvin laajasti.
Ellet etsi käsiisi itse väitöskirjaa, niin kannattaa lukea ainakin kirja ”Sinä paranet - ISBN 951-657-318-5”

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.