Kerran kun olin pieni minäkin,
silloin kesät kesiä oli.
Niihin kesiin mahtuu,
moni muisto mitä rakkahin.
Toivon kanssa maitokuskissa,
maaten kärryn reunassa,
iltaauringon kilossa.
Sompa ravasi, kakkara putosi.
Aikaisin aamulla, kello kai kuusi.
kärpänen pörräsi, aurinko sousi.
Talonväki kulussa navetalle,
minä matkalla tupaan pullamosolle
Kerran kun olin lapsi minäkin,
Ukkostuuli nousi takaa vaarojen,
käyden kiinni heinäseipäsiin,
valkaisten kaivopolun rakeillaan,
kilistäen kylän joka puhelinta mennessään.
Kerran kun olin taimi vielä minäkin
Kasvoin kesä kesältä kuitenkin.
Jaakko paiskasi kylmän kiven,
vietin synttäripäiviä vanheten.
Sain joskus lahjan muistorikkaimman,
Mustikkakimpun marjaisan.
Kerran kun olin aikuisen alku minäkin,
mesimarjat maistuivat ja polunvarren mansikat.
Vattuhumalaa leikittiin
Launonpäivän tansseja tanssittiin.
Kukkakimppuihin kesän koko kirjo kerättiin.
Silloin kun vielä telmin minäkin,
seitsämän serkusta kanssani karkeloi.
Rannanhiekalle linnoja loi,
saunan rapuilla rivissä,
valkoista simaa joi.
Nyt en ole enää mukula minäkään
mutta yhä voin mennyttä rakastaa
maitolaituri, kauppa-auto,
lehmät, riihi ja karitsat,
kaikki ne muistoissa mennyttä toistaa,
lapsuudenkesät yhä aurinkoisena mielessä loistaa
Rakkaudella Jaakkolan kesiä muistellen, tuokiokuvia toistellen.
5
184
Vastaukset
- *MURUKULTA*
Tätä minä olisin lukenut pitempäänkin!
Siis näissä kuvauksissa eli tunnelma oli niin hyvä ja rakastava,,
Niin kuin on muistoissa, jotka on hyviä, hymyileviä..
Miten haluaisikin joskus päästä sinne takaisin,
vaikka vain siihen kaikista muistorikkaimpaan hetkeen..edes kerran..
Sisällä ailahtelee vaikka mitä ihania tunteita..
Kiitos kun toit niitä pintaan, risu ja mukvaa maanantain jatkoa! :) - lindalinda1
aivan ihana runo, jossa sukelletaan lapsuuden
kesiin ja maisemiin. Tuli ihan omat kakarakesät
ja mummola tästä mieleen.
Kiitos että nostatit muistoja minussakin runolla-
si. Voi!
Kyllä minäkin monasti lapsuuden kesiä muistelen,
niissä on jotain taikaa.
Runosi toi auringon tähän pilviseen päivään.:)Runo - joka saa rukkaamaan
aikaa vuosikymmenien taa.
Nyt jo näin,mitäs sitten
kun laitetaan muutama
vuosikymmen lisää...ei
juostaan- Nuoruuteen
ja uudelle kierrokselle
runosi voimalla.
Teksti, joka vihloo
aikaa,,,samaa täytyy
edes vähän olla
- koukkunakin -
Vanhana.
Runo joka saa sielun
karrelle,ja
yö edessä vielä....Sinulle
ei risuja anneta,tai oikeastaan
voisi,ellet päästä meitä
nuoruuden lähteille---vaikka
samassa Sinäkin olet.
Runo joka saa aaveetkin
kyyneliin.- risu
vaan kaikille yhteisesti jotka on kommentoineet.Se on aina mukavaa, jos joku jättää puumerkkinsä, vaikka kehno olen niihin vastaamaan.
Lapsuudenkesistä haaveista ja aaveistakin riittää meillä kaikilla varmaan muistoja tuokkokaupalla. Säilötään niitä syvällä sydämessä ja joskus katsellaan nauraen & haikeillen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637