.
Kriittisen, asiantuntevan,
syväluotaavan EU-keskustelun kieltäminen
********************************************************
Merkittävä osa ryhmän jäsenistä haluaa edelleenkin käytäväksi avointa kriittistä EU-keskustelua, mutta se ei Vanhaselle sovi, miksi?
Kenen ehdoilla hän pelaa?
Miksi Vanhanen ajaa typerällä EU-kritiikittömällä puuhastelullaan ehdoin tahdoin äänestäjiä Persujen riveihin eikä suinkaan pidä maan enemmistön tahtoa ja ehdotonta etua eikä myöskään omiensa etua missään arvossa?
Tuo etu on vapaa, syväluotaava EU-keskustelu, jonka jälkeen vasta voitaisiin katsoa mitkä ovat maan todelliset intressit ja koko kansan tahtotila ja strategiset painopisteemme, ja vasta sen jälkeen voi Vanhanen toimia demokratiaamme kunnioittanen kansan tahdon mukaisesti.
Yhteistyökyvyttömyyttä ja ymmärtämättömyyttä yksityisten asioitten julkisuusarvoista
************************************************************************
Nyt Vanhanen toimii omapäisesti kuin piittaamaton feodaaliruhtinas tai paremminkin kuin muitten ohjattavana oleva heikko, kliseemäinen itsevaltias. Herkästi hän ajautuu ongelmasta toiseen, ottaa kantaa asioissa omapäisellä tempoilevalla tavallaan, sekoittaa heikosta itsekritiikistä kertovat yksityiset naisseikkailunsa julkiseen asemaansa ja aiheuttaa näin häiriötä ja imagonäärisiä ongelmia niin puolueensa kuin koko maan uskottavuudelle.
Jo pienille lapsille Internetin vaaroista opetettavaa perussääntöä Vanhenen ei tunnu sisäistäneen. Täysin selvää on että maamme pääministerin asemassa ei seikkailla internetin deittipalstoilla vapaita naisia jahtaamassa, saatikka että kysyttäisiin sitten oikeudessa kunniansa perään itse alkuun pannussa häpeällisessä, julkisuuteen mitenkään kuulumattomassa aiheessa.
Johtajan taidot ja karisman muute
******************************
Vaativan virkansa edellyttämää jämäkkää linjausta, poliittisen toiminnan ja koko maan asioitten pitävää hoitovastuuta ja PTS:n linjausta joudutaan kuitenkin kiusaantumiseen saakka useimmin turhaan odottelemaan, asiassa kuin asiassa.
Onkin tullut jo ilmiselväksi, että hänellä on vain rajoitetusti tai sitten ei lasinkaan riittävästi substanssia toimia tehokkaasti, tuloksia tuottavasti koko kansan parhaaksi ja myös oman puolueensa edut kohtuudella esillä pitäen. Rohkenen todeta, että pääministerin suuret saappaat ovat aivan liian suuret Matti Vanhaselle käytettäväksi.
Ahon ja SDP-SAK aiheuttaman kaaoksen hätävara
******************************************
Vanhasen näennäisesti yksimielinen valinta puheenjohtajaksi Joensuun puoluekokouksessa perustui jälleen ennen muuta hänelle edulliseen sattumien summaan, jälleen kuten niin monesti aikaisemmin lähestyvät vaalit nostivat kentällä ylivarovaisen tilan.
Totta on että vain varapuheenjohtaja Lehtomäen perheen nykyinen tilanne, perheen kaiken tärkein aihe, nyt kaiken mahdollisen huomion osakkeen vaatimat pienet kaksivuotiaat ja puolivuotiaat, lapset estivät järkisyistä Paula Lehtomäen asettumasta jo nyt Vanhasen vastaehdokkaaksi. Lehtomäen valintaa pidettiin varmana, mutta aivan pienten lasten äidille ei pääministerin aseman lähes kaiken ajankäytön vaativana olisi mitenkään sopinut.
Totta onkin että Matti Vanhasen suosiota ei edelleenkään ole mitattu puolueen sisällä varauksettomilla selkeällä joko-tahi vaihtoehdoilla. Presidentinvaaleissa 2006 saatiin asiasta kuitenkin luotettavaa suuntaa, jolloin lahjomaton totuus kertoi Vanhasen kannatuksen määrän, – 6% raskaan pudotuksen edellisten valtiollisten vaalien, Anneli Jäätteenmäen johdolla käytyjen 2003 vaalien kannatusluvuista, kun kannatus putosi 24% tasosta 18% tasolle!
Ainoa puolueen sisäinen varaukseton Vanhasen kannatuksen mittaus tapahtui vuoden 2002 puoluekokouksen puheenjohtajaäänestyksessä. Silloin Anneli Jätteenmäki ja Olli Rehn kävivät tiukan kamppailun Jäätteenmäen voittoon päättyneessä kisassa. Samaisessa äänestyksessä sijoittui Paavo Väyrynen Rehnin jälkeen kolmanneksi ja Matti Vanhanen oli neljäs muutamalla hajaäänellä.
Hevosveikkauksen, totalisaattorin asiantuntijoiden arvostusmaailmassa nousi siis kolmosvara yllätysvoittoon 2003, kun Jäätteenmäki häpeällisesti uhrattiin SDP-SAK:n nöyristelyssä punikeille häpeäpaaluksi, Hakaniemen inkvisition teilipyörään julkisesti pilkattavaksi.
Kuten muistamme, 2002 vaalien hyvä kakkonen Olli Rehn ei tuolloin 2003 ollut laisinkaan mukana kansallisen tason päivänpolitiikassa, ja Paavo Väyrynen oli Brysselissä EU-mepin tehtävissä.
Heidän takaa nousi sitten kolmosvara Matti Vanhanen lähinnä hätävarana kukkulan kuninkaaksi ja pääministeriksi kesällä 2003 puolueen suuren häpeän päivinä. Silloin kun SDP-SAK julkisesti rienaten, raskaasti, ennen kokemattomalla tavalla demokratiaamme häväisten vaihdatti hallitukselle pääministerin ja Keskustalle puheenjohtajan.
Vuoden 2004 puoluekokouksen yleisen hämmennyksen vallitessa ei yksikään kelvollinen ehdokas edes tarjoutunut Vanhaselle vastaehdokkaaksi, sillä lähestyvät kuntavaalit osaltaan aiheuttivat ylikriittistä varovaisuutta. Vuoden 2006 ja myös nyt 2008 vaaleissa Vanhasen valintaa eritoten puolsi varovaisuus, veneen keikuttamisesta pelosta ja siitä johtuvasta tappion riskistä vaalien läheisyydessä, joskin Lehtomäen turvin olisi puolue saavuttanut kirkkaasti. paremmat asemat jo kuntavaaleihin mentäessä, jos vain Lehtomäen valinta olisi ollut hänen henkilökohtaisista syistään mahdollista.
Venäjän ryöstötullit, järjetön yhtälö
*****************************
Merkittävä osa myös Keskustan ed.ryhmästä kuten lähes kaikista ryhmistä olisi valmis vaihtamaan keskustelut Venäjän rosvotullien maksamisesta kotimaisen metsätuotannon merkittäviin subventointeihin.
Näin toimittaessa merkittävät rahat pyörisivät ja pysyisivät pääosin kotimaassa ja hyödyttäisivät laajalla alueella ja monella tasolla koko yhteiskuntaa.
Miksi Vanhanen-Väyrynen kieltäytyvät avaamasta keskustelua kaikkia kiinnostavasta, suoraan kansallisen strategian ytimeen liittyvästä aiheesta?
Venäjän hyödyksi kauttakulkuna käytävän kansainvälisen kaupan vapaamatkustajat, eteläsuomen tiet tukkiva rekkojen kaaos on pikaisesti muutettava maksulliseksi liikenteeksi. Seikka kiinnostaa jokaista suomalaista.
Miksi Vanhanen, Väyrynen sekä VLM Anu Vehviläinen junnaavat paikallaan tyhjää selvässä asiassa?
Tienkäyttö rasittaville jättimäisille ja huimassa kasvussa oleville rekkamassoille pitää olla masullista.
Venäjän kiristykseen, pyöreän puun 50% mahdottomaan tuontimaksujen korotukseen ei pidä missään tapauksessa suostua.
Itämeren kummajainen, suurvaltapoliittinen, sotilasstrateginen kaasuputki
*************************************************************
Miksi ilman lupia aloitetun Itämeren kaasuputken työ saavat edetä myös meidän satamiemme kautta?
Miksi Vanhanen ei liitä maatamme Ruotsin, Balttien ja Puolan kanssa samaan rintamaan vastustamaan venäläisten röyhkeätä sanelu -ja suurvaltapolitiikkaa?
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jutussa on oikea ajatus kauttakulkumaksujen perimisestä ja tuen suuntaamisesta kotimaiseelle metsäntuotannolle teollisuuden raaka-aineen saannin turvaamiseksi. Puuvaramme ja vuotuinen kasvu riittävät hyvin tyydyttämään teollisuuden nykyisen tarpeen. Jopa vientiin on jossain rajoissa riittävästi puuta.
Suunnan muuttava toimintamalli edellyttää tietenkin valtiovallan verotuspäätöksiä, joiden mielekkyys verrattuna venäläisten ryöstötullien hyväksyntään on merkittävä. Päätös venäläisten rysötullit estävänä toimena on ainoa oikea tapa hoitaa teollisuuden puun tarve. Suurin osa maan sisäisen puukaupan rahaliikenteestä jää kotimaahan ja tuottaa runsaan ja jatkuvan piristysruiskeen, jonka turvin yhteiskunta saa monin kerroin takaisin verohelpotuksiin sijoitetut varat.
Teollisuuden kannalta katsottaessa antaa valtion pitävä linjaus luotettavuutta, jonka perustalle myös teollisuus voi rakentaa kotimaassa säilyvän tuotannon hyväksi pitkälle katsovia ratkaisuja.
kerimäen porttivahti
...on säälittävää pupellusta. Metsänomistus edustaa liikevoittoon tähtäävää investointitoimintaa. Vanhanen ei ymmärrä että busineksen ja sosiaalinen omatunnon sekoittaminen tuottaa vain mahdotoman yhtälön.
Valtiovallan tulee toimia kaikin tavoin siten että metsäteollisuus saa riittävän varmuuden raaka-aineen saannista ja voi sen turvin sitoutua pitkäaikaisiin suunitelmiin tuotannon säilyttämiseksi täällä.
Hallituksen ja ennen muita Vanhanen pääministerinä tulee toimia siten että yritystoiminnalle ei aseteta ylivoimaisia esteistä. Sama koskee niin koko teollisuutta kuin metsäomistajiemmekin.
On typerää puuhata kompensaatioita Venäjän ryöstötullien korvaamiseksi, kun venäjän transiittoliikenteen rekkarallista perittävät varat voidaan tuottavasti sijoittaa kotimaiseen tuotantoon ja siitä saatavan merkittävän pulssin avullka piristää monin tavoin yhteiskunnan toimintaa.
Yritykset investoivat kotimaahan ja tarjovat edelleenkin lisää työtilaisuuksia kansalaisille, ja kasvavai verotuloja valtiolle, kunhan valtiovalta vain toimii riittävän tehokkaasti ensisijaisten omien ja myös teollisuutemme etujen puolesta.
Vanhasenkin luulisi jo oppineen että talkoot ovat talkoita, Mooses on Mooses mutta busines on vain businesta.