Rakkaat kanssaepäilijät - koin juuri valaistumisen - eikö ihan totta, nyt mulla välähti, mikä tämä varsinainen tilanne on:
"Kansalaispalkka auttaisi monen ihmisen elämää, ettei koko ajan joutuisi elämään paineiden alla, mitä kaikki tuollaiset työnvälityksissä ilmoittautumiset aiheuttaa ja karenssin pelot jos kieltäytyy työstä, mikä ei olisi lähellekään hakijan toiveita. Katkaistaan sirusta virta eli annetaan karenssi työstä kieltäytymisen vuoksi. NWO on jo täällä. Rahat loppuu kokonaan ja joudut sossun luukulle."
Tämä tekstin pätkä sen selvitti - NWO on jo täällä.
Eilen kun luin niistä vallan neljästä kasvoista (Wikipedia) luulin vielä, että kyse on asteittaan edistyvästä asiasta - eli yksi vaihe kerrallaan.
Mutta eihän näin ole, kuten näistä karensseista kirjoittanut aivan oikein oivalsi!
Uskoin, että jossain vaiheessa ihmiset pakosta heräävät huomaamaan "kiristyvää" kontrollia.
Taistelemme illuusiota vastaan - kuten edellisessä viestissä kirjoitin, niin ei kenenkään tarvitse katsoa asiaa toiselta kantilta. Eivät nämä vallanpitäjät niin tyhmiä ole, että he siihen antaisivat aihetta. Se joka haluaa, saa tuudittautua siihen omaan illuusioon ja lillua siinä aikojen loppuun saakka. Siksi meidät eristetään - siksi jokaiselle tarjotaan se oma turvallinen kupla --> sikiöpussi.
http://www.youtube.com/watch?v=ESvfPSQwX9U
Taistelemme turvallisuuden illuusiota vastaan!
Which pill do YOU choose???

Vastaukset 1
Vanhimmat
”WTC7 ei ole NIST:ille mysteeri eikä raportin viivästyminen ole osoitus salaliitosta.”
Muistakaa minun sanoneen:
Silloin kun se julkaistaan, siinä myönnetään osa näistä asioista (eikä se ole kenenkään saavutus!). Siitä nousee skandaali, johon tarjotaan syntipukki – luultavasti kaikkien vihaama Bush. Jossain vaiheessa on taloudellinen kriisi – ellei sen seurauksena.
”Kansalaispalkka auttaisi monen ihmisen elämää, ettei koko ajan joutuisi elämään paineiden alla, mitä kaikki tuollaiset työnvälityksissä ilmoittautumiset aiheuttaa ja karenssin pelot jos kieltäytyy työstä, mikä ei olisi lähellekään hakijan toiveita. Katkaistaan sirusta virta eli annetaan karenssi työstä kieltäytymisen vuoksi. NWO on jo täällä. Rahat loppuu kokonaan ja joudut sossun luukulle.”
Kansalaispalkkaa aletaan maksamaan, joka jotenkin liittyy näihin siruihin.
”Mitä puolestaan Bush-uskovaisiin tulee, niin vähintään alitajunnassa he nyt tietävät, että WTC7:ssä räjähteli paljon ja pitkän ajan yli.”
Kyllä, he tietävät sen alitajunnassa – he eivät HALUA uskoa sitä. Totuuden katsominen silmiin on pelottavaa ja ahdistavaa sellaiselle, joka on oppinut siihe, että asiat ovat hyvin. Kyse on psykologiasta.
Joku kirjoitti aiemmin, että meidät pidetään täällä passiivisessa tilassa väittelemässä asioista. Se on totta – ei vain sillä tavalla, että ex-tohtori tai kukaan muu täällä olisi palkattu hommaan. Ei – he manipuloivat sinua ja minua - jokaista meistä käymään tätä keskustelua juuri näiden mediakohujen kautta – juupas, eipäs, juupas, eipäs – paljastuksia, mitätöimisiä.
Totuus on se, että tällainen sota on turhaa – ei meillä ole mahdollisuutta voittaa tällaista media sotaa. Lisäksi he tietävät miten ihmisen mieli toimii – myös sinun!
AINOA mahdollisuus vaikuttaa asioihin on se, että lähdet omasta sikiöpussistasi ja kohtaat toisen ihmisen – naapurisi, bussikuskin – ihan sama. Otat häntä kädestä ja voita hänen luottamuksen. Sitten näytät hänelle pikku pikku hiljaa, miten maailma muuttuu hänen silmiensä edessä sellaiseksi kuin ennustat. Sittenkin hän voi vielä päättää valita se toinen pilleri – ja se on hänen oikeutensa.
SE on se todellinen ase, jonka käyttämistä pyritään estämään kaikin tavoin – human contact – relationships – aitoja sellaisia. Katsokaa nyt tätä yhteiskuntaa – kukaan ei kohtaa toista ihmistä aidosti. Hymyilee päin naamaa ja haistattelee selän takana. SINUN on muutettava omaa käyttäytymistä – SINUN on mentävä toista vastaan.
Näin voit voittaa tämän psykosodan – yksi ihminen kerrallaan…
Mikäli käy, niin kuin ennustan, niin muista minua ja muista mitä mieltä minä olin sattumista – muussakin kuin poliittisessa mielessä – käynnissä on peli – vielä voit valita kenen puolella olet.
Ellei käy näin, niin pidä hauska hetki muistellessasi minua
Aamen :)
Suosittelen katsomaan Matrix uudestaan - saattaa avata silmäsi lopullisesti...