Kumpi on Jeesuksen ja apostolien perustama alkukirkko, katolinen kirkko vai ortodoksinen kirkko? Vai onko kumpikaan???
Kumpi on...?
Alkukirkkoa etsimässä
11225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kristus laski perustuksensa kalliolle, siis apostoli Pietarin varaan, joka ei milloinkaan ollut katolinen eikä ortodoksi. Päättele tuosta. Katoliset kuitenkin ottivat Pieterin apostolisen nimen käyttöönsä, joka ei tarkoita muuta kuin eräänlaista huijausta. Ortodoksithan eivät olekkaan kristittyjä ollenkaan, sillä he palvovat maan Äitiä joka pitää sylissään riutuvaa lasta, sitä samaa jota jo hindulaiset ja kreikkalaiset palvoivat yhtenä jumalanaan. Siis Äiti jumala on ortodoksien jumala. Katoliset puolestaan palvoivat Äiti Mariaa ja palvovat tietenkin edelleenkin sekä Jeesus nimistä poikalasta jumalanaan. Joita kumpaakaan ei löydy alkuperäisistä kirjoitetuista teksteistä.
pyöreä aurinkojumalan symbooli käsittääkseni
Jeesus ei perustanut kirkkoa apostolien kanssa vaan vapaamielisen juutalaisen lahkon.
Uudessa Testamentissa käytettyä sanaa "kirkko", niin kuin me sen ymmärrämme, ei ollut ensimmäisellä vuosisadalla olemassakaan. Alkuperäisissä kirjoituksissa käytetty sana "ecclesia" tarkoittaa juutalaisten kokoontumista ja sillä ei ole mitään tekemistä kristillisen tradition kanssa. Kristityt kirkot ovat tahallaan kääntäneet sanan väärin saadakseen jonkinlaisen hataran perusteen olemassaololleen.
Alkuseurakunta on apostoli Paavalin perustama, ja tämä "apostoli" ei koskaan edes tavannut Jeesusta.
Tietenkään kaikki Wikipediasta löytynyt ei välttämättä ole totta mutta on ihan pakko ottaa tämäkin asia esille.
Wikipediassa lukee ortodoksisesta kirkosta: "Ortodoksinen kirkko katsoo olevansa sama kirkko, jonka Jeesus ja apostolit perustivat ja joka toimi 300-luvulta lähtien Rooman valtionkirkkona." ja katolisesta kirkosta sanotaan: "Katolinen kirkko katsoo edustavansa alkuperäistä, perinteeltään rikkoutumatonta kirkkoa ajanlaskun alkuun asti ja muiden kirkkojen olevan siitä eronneita" ?
Okei,
sana "kirkko" tulee kreikankielen sanasta "kyriake (oikia)" tarkoittaen "sitä mikä kuuluu herralle (huone)", juontuen sanasta "kyrios", hallitsija. Sana "kyriakon" ("herralta", englanniksi "of the lord") tarkoitti itäisen välimeren alueella 300-luvulta lähtien sen ajan kristittyjen kokoontumispaikkaa, oli se sitten katakombi, olohuone tai mikä muu kulttiin liittyvien rituaalien suorituspaikka.
Edelleen: Yeshua ben David seuraajineen ei Uuden Testamentin mukaan perustanut kirkkoa. He elivät juutalaisten lakien mukaan noudattaen juutalaisia tapoja. Tämä on Uuden Testamentin mukaan täysin yksiselitteistä.
Sillä miten sana "kirkko" on ymmärretty keskiajalta lähtien, ei ole mitään tekemistä Israelissa 2000 vuotta sitten vaikuttaneen vapaamielisen juutalaislahkon kanssa. "Kirkko" on valta- ja hallintaorganisaatio, holding-yhtiö, joka myy tuotteita ja palveluita käypään hintaan.
Aivan varmasti. Sitten, kun katsotaan katolisen kirkon dogmaa ja verrataan sitä siihen mitä Uuden Testamentin mukaan Yeshua ben-David edellytti ja vaati seuraajiltaan, niin miksi ne eivät ole yhteneväisiä?
Eri kristillisten suuntausten propaganda on ollut vuosisatojen aikana melko kirjavaa luettavaa. Kysymys kuuluu:
jos Raamattu on kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan sanaa, kaikki mitä siellä on kirjoitettu on totta ja otettava kirjaimellisesti, niin miksi asiasta täytyy edes käydä keskustelua?
Miksi kristityt eivät pysty elämään Raamatun yksinkertaisten ja yksiselitteisten ohjeiden mukaan?
Ethän näytä edes tietävän sitä mitenkä itse kukin täällä maan päällä elää. Jotenka, mitä turiset täysin turhia? Raamattu on roomalaisten tekemä, koostama ja kustantama sekä julkaisema kirja! Ei se ole jumala kellekkään muulle kuin pölkkypäille ja yksoikoisille vihanlietsojille ja riidankylväjille, joita täällä riittää liiaksi asti. Emme siis me kristityt elä raamatun mukaan, vaan meidän Luojamme , taivaallisen Isän tahdon mukaan.
on röyhkeää ja julkeaa väittää tietävänsä mikä on Jumalan tahto. Sitä kutsutaan nimellä "hybris". Antiikin Kreikassa hybris tarkoitti toimia, jotka niiden tekijä suoritti häpäistäkseen uhriaan tarkoituksenaan siten ylentää itseään.
Eli, täsmälleen se mitä sinä kuukaudesta toiseen tällä palstalla teet.
Mitä tulee sitten siihen miten minun elämääni ja asioita tulisi hoitaa, jos minä haluan sinun kaltaisesi debiilin, henkisesti vammaisen ja sivistymättömän jeesuksen morsiamen mielipiteen asiaan, niin minä kysyn sitä. Muussa tapauksessa pidä turpasi kiinni tai pitäydy keskustelun aiheessa sekä jätä henkilökohtaiset kommentit ja vihanlietsonta pois.
Seli seli. Oliko sinulla asiaa vai heitteletkö huviksesi tuota potaskaa. Te mielisairaat ihmiset voisitte mennä hoitamaan traumojanne jonnekkin muualle kuin tänne. Tämä on keskustelu areena.
säilyttäkää sentään asialinja, ei väittelyä tai toisen halveksuntaa, kiitos.
Mielisairaudet eivät ole halveksunnan kohteita täällä suomessa. Mistä sinä olet kotoisin, jostakin "maalta" vai, jonnekka "valo" ei ole vielä saapunut.
Ensin Jeesus opetti ihmisiä, joten se ei ollut suljettu kirkko vaan Hän opetti ulkona, sitten tuli se Jeesuksen ylösnousemus, ja opetuslapsien lähettäminen, ja alkukoontumiset uskossa olevilla. Tää linkki ei ihen vastaa silleen mitä kysyit:
http://www.jeesusonherra.se/