Monet kirjoittajat hyökkäävät kristinuskoa vastaan ja yrittävät repiä alas niitä kestäviä arvoja, joiden varassa uskovaisen elämä lepää.
Mitä he tuovat tilalle ? Kai heilläkin on joitakin hyviä elämän arvoja, joita he arvostavat. Mutta kun he eivät tuo niitä esille, syntyy joskus epäilys, onko niitä ollenkaan ? Repivä tyyli ilman mitään rakentavaa mielestäni paljastaa heidän elämänsä tyhjyyden.
Nämä kirjoittavat kieltävät Jumalan olemassaolon. Ja samalla he ylimielisesti asettuvat kaiken ja erityisesti Jumalan yläpuolelle ja tuovat esille omia lukkoon lyötyjä mielipiteitä ajatuksella, että kaikki muut erityisesti uskovaiset ilman muuta ovat väärässä, koska he ajattelevat eri tavalla. Suvaitsemattomuus ! Ei Luojamme katoa olemattomiin sillä, että joku väittää niin. Mitä enemmän tiede paljastaa esim. ihmisruumiin ihmeellisyyksiä, sitä enemmän kunnioitan sitä viisautta ja suunnitelmallisuutta, joka on ihmisen luomisen takana. Voidaan perustellusti kysyä, missä on heidän suhteellisuudentajunsa ?
He kieltävät synnin ja väittävät, että se on uskovaisten keksintöä. Ei synti katoa kieltämällä. Kuitenkin nämä henkilöt päivittäin lukevat lehtien palstoilta, mitä synti on saanut aikaan ympärillämme. Lisäksi on niitä salaisia syntejä, jotka pysyvät ehkä osittain piilossa ihmisen sisässä, mutta vaikuttavat ihmisten välisissä kontakteissa ja saavat siellä aikaan monenlaisia epämiellyttäviä tilanteita. Tällaiset ovat esim. katkeruus, viha, anteeksiantamattomuus, rakkaudettomuus, ym. Ovatko nämä vieraita käsitteitä näille, jotka kieltävät synnin ? Minusta tarvittaisiin enemmän rehellisyyttä ja laajempaa näkökykyä eikä vain ylimielisyyttä.
Mm. näistä mainituista syistä nämä kirjoittajat usein hyökkäävät, useimmiten ilman perusteluja, Raamattua vastaan, koska siinä on ilmoitettu Jumalan tahto ihmisen suhteen. Siinä on kerrottu, millainen ihminen on. Mutta ennen kaikkea evankeliumissa on ilmoitettu Jumalan armo ja rakkaus Jeesuksen kautta. Tätä armoa tarjotaan syntiselle ihmiselle ilman omaa ansiota. Silti monet hylkäävät tämän tarjouksen ja kuvittelevat, että he itse voivat saada aikaan parempaa tulosta omilla päätelmillä. Löytävätkö he elämän tarkoituksen ?
Mutta evankeliumissa on edelleen Jumalan voimaa.
Siitä voit lukea enemmän http://www.nic.fi/~jlindell
Mitä he tuovat tilalle ? Kai heilläkin on joitakin hyviä elämän arvoja, joita he arvostavat. Mutta kun he eivät tuo niitä esille, syntyy joskus epäilys, onko niitä ollenkaan ? Repivä tyyli ilman mitään rakentavaa mielestäni paljastaa heidän elämänsä tyhjyyden.
Nämä kirjoittavat kieltävät Jumalan olemassaolon. Ja samalla he ylimielisesti asettuvat kaiken ja erityisesti Jumalan yläpuolelle ja tuovat esille omia lukkoon lyötyjä mielipiteitä ajatuksella, että kaikki muut erityisesti uskovaiset ilman muuta ovat väärässä, koska he ajattelevat eri tavalla. Suvaitsemattomuus ! Ei Luojamme katoa olemattomiin sillä, että joku väittää niin. Mitä enemmän tiede paljastaa esim. ihmisruumiin ihmeellisyyksiä, sitä enemmän kunnioitan sitä viisautta ja suunnitelmallisuutta, joka on ihmisen luomisen takana. Voidaan perustellusti kysyä, missä on heidän suhteellisuudentajunsa ?
He kieltävät synnin ja väittävät, että se on uskovaisten keksintöä. Ei synti katoa kieltämällä. Kuitenkin nämä henkilöt päivittäin lukevat lehtien palstoilta, mitä synti on saanut aikaan ympärillämme. Lisäksi on niitä salaisia syntejä, jotka pysyvät ehkä osittain piilossa ihmisen sisässä, mutta vaikuttavat ihmisten välisissä kontakteissa ja saavat siellä aikaan monenlaisia epämiellyttäviä tilanteita. Tällaiset ovat esim. katkeruus, viha, anteeksiantamattomuus, rakkaudettomuus, ym. Ovatko nämä vieraita käsitteitä näille, jotka kieltävät synnin ? Minusta tarvittaisiin enemmän rehellisyyttä ja laajempaa näkökykyä eikä vain ylimielisyyttä.
Mm. näistä mainituista syistä nämä kirjoittajat usein hyökkäävät, useimmiten ilman perusteluja, Raamattua vastaan, koska siinä on ilmoitettu Jumalan tahto ihmisen suhteen. Siinä on kerrottu, millainen ihminen on. Mutta ennen kaikkea evankeliumissa on ilmoitettu Jumalan armo ja rakkaus Jeesuksen kautta. Tätä armoa tarjotaan syntiselle ihmiselle ilman omaa ansiota. Silti monet hylkäävät tämän tarjouksen ja kuvittelevat, että he itse voivat saada aikaan parempaa tulosta omilla päätelmillä. Löytävätkö he elämän tarkoituksen ?
Mutta evankeliumissa on edelleen Jumalan voimaa.
Siitä voit lukea enemmän http://www.nic.fi/~jlindell
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kristinuskon arvoissa on paljon hyvää ja paljon pahaa. Suvaitsevaisuutta etenkin tarvittaisiin lisää kristinuskon arvoihin ja paljon. Tosin raamatussa on kyllä aivan sairaitakin arvoja mitä ei voi olla huomaatta jos ei lue hihhuli-filtteri päällä raamattua.
" Silti monet hylkäävät tämän tarjouksen ja kuvittelevat, että he itse voivat saada aikaan parempaa tulosta omilla päätelmillä."
Onneksi se ei jää pelkäksi kuvitelmaksi vaan on täyttä totta.
"Löytävätkö he elämän tarkoituksen ? "
Miksi elämällä pitäisi olla tarkoitus (yleisellä tasolla)?
Mikäli ymmärän oikein, koko kirjoituksesi ydinajatus on seuraava: Kaikki hyveet ovat lähtöisin sinun uskonnostasi. Uskonto, erityisesti kristinusko, on mielestäsi syy kaikelle sille, mitä me kutsumme oikeaksi ja hyväksi.
Minun on oltava eri mieltä. Yhteiskunta on määritellyt sen, mikä on oikein. Itseasiassa kirkko, eritoten länsimainen kirkko, on opeissaan usein noin 50-100 vuotta yhteiskunnan yleisesti määrittämien moraaliperiaatteiden perässä. Kirkon ja uskonnon opit ovat siis moraalisesti arveluttavia.
Olen usein tuonut esille, että elävä pelastava usko Jeesukseen ja uskonnot yleensä ovat kaksi eri asiaa.
Jumala on luonut meidät yhteyteensä. Tämä yhteys katkesi syntiinlankeemuksessa. Sen jälkeen ihmiset ovat monella tavalla yrittänyt omin ponnistuksin luoda tätä yhteyttä. Siitä on syntynyt monenlaisia uskontoja. Ne eivät kuitenkaan toimi toivotulla tavalla.
Jumala ratkaisi asian lähettämällä Jeesukseen sovittamaan syntimme. Jos hyväksymme Hänen pelastustarjouksen, löydämme uudelleen yhteyden Häneen. Tämä on evankeliumin ydinsanoma.
Ilman tätä Jumalan antamaa elävän uskon lahjaa, voi kristinusko pelkällä uskonnollisella harjoittamisella olla kuin mikä muu uskonto tahansa. Kirkkolaitos ei pelasta ketään.
Kysymys ei ole mistään kirkkolaitoksen julistamasta opinkappaleesta, mikä saattaa olla joskus jopa ihmistekoinen, vaan siitä Jumalan ilmoituksesta, jonka löydämme evankeliumista. Tämän Jumalan ilmoituksen löytäminen vaatii kuitenkin nöyryyttä, avoimuutta ja rehellisyyttä Sanan äärellä.
Mielestäni nykyään luterilainen kirkko on osittain luisunut pois evankeliumin perussanomasta ja muokannut oppia tämän ajan virtausten mukaan tavalla, joka on ristiriidassa Raamatun mukaan. (Senkö takia väitetään, että Raamatussa on ristiriitoja ??)
Internetsivuillani ( http://www.nic.fi/~jlindell ) olen yrittänyt keskittyä niihin asioihin, jotka ovat yhteisiä uskovaisille eri suunnista ja seurakunnista (myös luterilaisista).
Omatunnosta puheenollen viittaan lyhennelmään Erik Evalds'in kirjoituksista :
http://www.nic.fi/~jlindell/omatunto.htm
Uskonnot ovat eri kuin usko? Ikävä ettei tuo ole yleisempi mielipide, koska se poistaisi paljon pahaa.
Tosiasiaksi kuitenkin jää, että uskonkin moraali on joskus inhimillisyyden huonommalla puolella. Jopa Jeesuksen rakkautta on (täysin loogisesti, vrt. inkvisitio) käytetty murhien ja kidutuksen syynä. Ja mitä sinä pidät nöyryytenä, rehellisyytenä sanan äärellä, olisi esim. 1800- luvun ihmisen mielestä ollut vääräuskoisuutta, joka EI perustu raamatun sanomaan (vrt. hätäkaste, muuten yhä käytössä). Ja kun sanot "Mielestäni nykyään luterilainen kirkko on osittain luisunut pois evankeliumin perussanomasta" olet vain todistamassa mainitsemaani ilmiötä. Kirkko EI ole muuttunut tai luisunut mihinkään, vaan ihmisyhteisö. Kirkon säännöt ovat suunnilleen samat, kuin 1900- luvun alussa, lukuunottamatta muutamia sanontojen muutoksia liturgioissa. Ihmisyhteisön moraali sen sijaan ON muuttunut. Nykymaailman moraaliset säännöt ovat kertakaikkiaan erillaiset, kuin esim. 1800-luvulla, puhumattakaan aikaisemmista ajanjaksoista. Ei tarvitse katsoa, kuin nk. kettutyttöjä ja huomaa arvomaailman ja moraalisuuden muuttuvan meidän silmiemme edessä.
Raamatussa muuten ON ristiriitoja. Jeesuskin sai kummallisia hetkiä, jolloin hän väitti tulleensa tuomaan tulta, ja toivoi sen jo syttyvän tai lähettävänsä pojan isäänsä vastaan ja tyttären äitiään.
Ja viimeiseksi tuo Evald'sin kirjoitus. Toivoisin todella, että ihmiset eivät tukisi väitteitään ihmisiin, jotka tukevat väitteitään ihmisiin, jotka tukevat väitteitään Raamattuun. Pelkästään protestanttisen uskon kannalta he syyllistyvät uskonnolliseen ylimielisyyteen, väittäessään että heidän raamattutulkintansa on parempi, kuin jonkun toisen. Ja meidän ateistien kannalta... No riittää, kun sanon, että on todella vähän teologisia ajattelijoita, joita voi kunnioittaa logiikan ja ajatuksen syvyyden perusteella.
Silloin, noin 2000 vuotta sitten, kun kristinusko sai alkunsa, oli sen mukanaan tuoma moraali todella radikaali ja tervetullut. Tämän moraalin perussisältö on säilynyt muuttumattamana tähän päivään saakka. Käytännössä moraalin odotuksia on laajennettu uusiin asioihin olosuhteiden kehittyessä ja epäkohtien painopisteen siirtyessä eri asioihin.
Tietysti. Mutta vasta kun kristityille annettiin "lupa" tappaa, esimerkiksi sotilaina, ja kirkolle annettiin lupa kerätä veroja, eikä rikkauksistakaan tarvinnutkaan enää luopua tullessaan kristityksi, niin Rooman valtakunta alkoi muuttua kristityksi. Nämähän olivat nimittäin alkukirkossa vaatimuksia. Tässä mielessä se "moraali" suli heti alkuunsa....
Saattaa olla, ettemme pääse yhteisymmärrykseen, koska lähtöasetelmat ovat erilaiset. Eräistä asioista olemme itse asiassa jopa samaa mieltä. Mutta sinä tarkastelet asioita historian pohjalta ja vedät johtopäätöksiä sinun (epä)uskosi pohjalta.
Minä taas olen kokenut evankeliumin sanomaa todelliseksi omassa elämässäni ja tarkastelen asioita syvemmin pikkasen pinnan alapuolelta. (Olenhan minäkin epäillyt kristinuskon asioita, lue pohdintoja pakinassani niiltä ajoilta http://www.nic.fi/~jlindell/kristusko.htm )
Voisin kirjoittaa enemmänkin kristinuskon historiallisista vaiheista ja jotain taustatekijöistä, mutta totean tässä vain, että myös kristinuskon varjossa vallanpitäjät ja muut (myös kirkko)ovat monta kertaa käyttäneet valtaa omien pyrkimysten toteuttamiseksi. Ei ole aina helppoa erottaa näitä vinoutumia oikeasta uskosta, ei ainakaan ulkopuolella olevien taholta. Ihminen lankeaa helposti kuuntelemaan ja tottelemaan paholaisen houkutuksia, usein ihmisen oman itsekkyyden, ylpeyden ja vallanhalun (muuten syntiinlankeemuksen taustatekijät) saattelemina.
Raamatun ja evankeliumin pääsanoma on ihmisen pelastus. Linkissä
http://www.nic.fi/~jlindell/pelastusvarmuus.htm on esitetty Raamatun opetusta asiasta, joka ei välttämättä kaikille ole kovin helppotajuinen asia. Suurin vaikeus lienee ihmisen oma luonnollinen "kapina"mieli Jumalaa kohtaan. Ihminen ei voi omilla teoilla ansaita pelastusta, se on ilmaiseksi vastaanotettava lahja Jumalalta, kun avaudumme Hänelle.
Jos haluat syvempää kahdenkeskeistä vuoropuhelua näistä asioista, löytyy sähköpostiosoitteeni internetsivulta.
Emme varmastikkaan pääse yhteisymmärrykseen. Huomauttaisin kuitenkin, että vaikka päätelmiin vaikuttaa epäusko ja että olen varmaan tämän keskustelupalstan ainoa ateisti, joka myöntää että epäuskon täytyy perustua muuhun, kuin varmuuteen, niin historia on joukko faktoja.
Luin muuten kirjoituksesi ja ainoa huomautuksen aihe (jos ei oteta huomioon maailmankatsomuksellista eroa) on, että et ota huomioon aikaa. Prosessiteollisuutta on ollut olemassa vähän yli sata vuotta. Tietokoneita nykyisessä muodossa noin viisikymmentä. Elämällä on ollut noin 2 miljardia vuotta. Se on 400 miljoonaa kertaa pitempi aika. Ja jo nyt on ruvettu keskustelemaan tietokoneiden keino älystä... Jos huolit vinkin, niin todella ihmeellinen/selittämätön luonnon ihme löytyy lepakon ja yöperhosen tasapainosta. Se menee yli todennäköisyyslaskuista. Tutki sitä seuraavaan kirjoitukseen ;).
Kiva, että olit lukenut pakinani !
Kirjoitit, etten ota aikaa huomioon.
Kyllä aika aikaansaa sen, että hienoinkin teollisuuslaitos on viimeistään sadan vuoden päästä melkein romukasa, ellei sitä ihmisten toimesta hoidetaan ja ylläpidetään.
Tiedät varmasti jotain entropian laista, jonka mukaan epäjärjestys kasvaa suljetussa järjestelmässä. Mistä luomakuntamme on saanut virikkeitä tämän lain kumoamiseksi väitetyssä evoluution kehitysketjussa ? Tästäkin oli vissin maininta siinä pakinassa.
Aika on muuten merkillinen asia.
Meille on tuttu kolme ulottuvuutta (pituus - leveys - korkeus/syvyys). Ominaista on, että me voimme näissä vapaasti (ainakin periaatteessa) liikkua tai olla liikkumatta (esim. olla matkalla tai asua kotona). Einstein aikoinaan toi esille, että aika on neljäs ulottuvuus. Siinä meillä ei ole tätä liikkumisvapautta, olemme jatkuvasti matkalla eteenpäin. Tämä johtuu tästä materia-ruumiistamme. Jos (kun) olemme vapaat ruumiistamme (materiasta), voisimme ehkä liikkua aika-akselilla mielivaltaisesti tai olla liikkumatta ( = ikuisuus !) Olen muistaakseni joskus lukenut, että ulottuvuustasoja voisi olla jopa toistakymmentä??. Niistä en kyllä tiedä mitään.
Suuri osa näitten keskustelupalstojen kiistoista mm. evoluutio - luomisasioissa johtuu mielestäni siitä, että me ihmiset yritämme selittää ja tulkita kaikki ilmiöt lähtien nykyisistä ulottuvuuksista ja tästä nykyisen olotilamme tietämyksestämme. Tällöin unohdamme, että on muita ulottuvuuksia. Miksei voisi olla meiltä näkymätön maailma ? Tämä aihe ja siihen liittyvä "tekniikka" on muuten aina kiinnostaneet ihmisiä. On noituutta ja kaikenlaisia okkulttisia ilmiöitä, on science fiction-elokuvia ja "hupi"-ohjelmia, joissa yritetään saada esineitä (ja ihmisiä) katoamaan ja sitten taas ilmestymään. Filmeissä rakennetaan usein "aikakoneita", jotta aika-akselillakin olisi liikkumisvaraa ! Ihminen aavistaa jotain tästä. Hän ei vaan tunne tai hallitse tätä tekniikkaa, mutta silti se voi kai olla olemassa ?
Jumala ei ole sidottu meidän nykyisiin ulottuvuuksiimme eikä aikakäsitteeseemme.
Tämä seikka vie usein keskustelut Jumalasta väärille poluille. Tämä toisaalta myös avaa täysin uusia näkymiä näissä kiistakysymyksissä. Voisin mielelläni tuoda joskus esille jotain tästä, mikä kuitenkin on ja tulee jäämään nykyisen tieteen ulkopuolelle. Tästä syystä niistä vain syntyy turhaa kinastelua tällaisilla palstoilla (juupas - eipäs-jaarittelua). Kahdenkeskeisissä keskustelussa voin vapaammin tuoda ne esille.
Ajatellaampa sanotaan vaikka 5000 vuotta eteenpäin. Jos ihmisen tekniikka kehittyisi tätä vauhtia, ei liene mahdotonta kehittää tässä ajassa tietokonetta, jolla olisi nanotekninen itsekorjaava järjestelmä, ajattelukyky ja vaikka kyky ottaa energiaa auringosta. Tämä 5000 vuotta, tai hieman yli 200 sukupolvea, on erittäin varovainen varovainen arvio ja silti 'vain' sata kertaa pitempi aika, joka on ensimmäisistä tietokoneista. Kuitenkin se on miljoona kertaa lyhyempi aika kuin elämällä oli.
Entropialla tarkoitat varmaankin Termodynamiikan toista pääsääntöä? "Entropia lisääntyy suljetussa järjestelmässä"? Kyllä, elämä on ristiriidassa tämän kanssa. Mutta minun näkökulmastani se vain tarkoittaa, että emme tiedä tarpeeksi. Jos ajatellaan vaikka tähtitiedettä, sillä on niinkutsuttu juliaaninen päivämäärä kalenteri. Sen alkupiste on ensimmäinen tähdistä tehty muistiinmerkitty luotettava havainto ja se alkaa noin 4000 ekr. Nyt tunnemme novia, supernovia ja hypernovia. Kaukoputkemme ovat maatakiertävällä radalla. Kysymys kuuluukin, missä luulet evoluutioteorian olevan vuonna 7850 jkr? Vastaisin itse, että aika paljon pitemmällä, kuin nyt. Emmehän me ole edes luetteloineen kuin murto-osan maapallon lajeista. Eräiden teorioiden mukaan tällä pallolla on vielä yli 90% tunnistamattomia lajeja. Tähtitieteessä se vastaisi sitä, että vilkaisimme ylös ja näimme muutaman valopisteen.
Ulottuvuuksista sen verran, että elämme ja toimimme ajassa ja tilassa. Me emme elä muissa ulottuvuuksissa, joita on muistaakseni yhteensä 11. Tuo oli kai matemaattinen malli, joka sopi yhteen kvanttiteorian kanssa. Ainakin näin muistaisin. Ja ulottuvuudet ovat riippuvaisia valon nopeudesta, jonka seurauksena aika ei ole vakio. Jos liikut, ajat esim autolla, aika hidastuu. Ei merkittävästi, mutta kuitenkin. Tämä on todistettu kahdella atomikellolla ja jumbojetillä. Toinen kello lensi maailman ympäri ja toinen jäi Tampereelle, sanoisi Maisteri Fràngen. Esimerkiksi aika-akselin liikkumattomuus, siis mielestäsi ikuisuus, tapahtuu mustanaukon tapahtumahorisontissa. Pisteessä, josta ei ole paluuta. Jotkut teorisoivat, että mustanaukon kautta olisi mahdollista päästä toisiin maailmoihin. Olisivatko nämä maailmat enemmän, kuin neliulotteisia? En tiedä onko tästä tehty laskelmia.
Lopuksi. Mielestäni jos lähdet siitä, että yrität todistaa Jumalaa tieteellä, vastaasi tulee kaksi seikkaa. Ensinnäkin se, että jumala on uskon asia. Tieteellisesti ei ole mitään mistä ei voisi sanoa: "Tämä ei todista mitään. Me emme tiedä oikeaa vastausta." Toinen seikka joka liittyy läheisesti ensimmäiseen, on että nykymallinen tiede on hyvin nuori. Miten uskot voivasi todistaa maailmankaikkeuden luoneen olennon olemassaolon noin 6000 vuotta vanhoilla tieteillä? 6000 vuotta ei ole muuta, kuin että on löydetty, mistä lähteä liikkeelle. Itse arvioisin että nyky tiede tuntee noin miljardisosan siitä, mitä maailmankaikkeus todella on.
Mielenkiintoisella tavalla pohdiskelet asioita.
En niihin puutu sen enempää.
Kysyt, millainen tilanne on tuhansien vuosien kuluttua ? En tiedä, enkä spekuloi.
Minusta olisi tärkeämpää pohdiskella, millaiseksi tilanne muuttuu lähivuosien aikana ?
Kun olen seurannut viime vuosikymmenien aikana esim. tekniikan kehitystä ja sen vaikutuksia mm.(maailman) politiikan ym. alueella, olen usein kysynyt : Mihin tämä kaikki vie ? Koska ihminen ei ole "jalostunut" samassa tahdissa (päinvastoin ?), johtaa tämä mielestäni väistämättä jonkinlaiseen umpikujaan tai katastrofiin. Raamattukin puhuu tästä "vihan päivästä" tai "Herran päivästä", joka on kaikkea muuta kuin mitä ihmiset toivovat.
Raamattu kehottaa kuitenkin uskovaisia olemaan pelkäämättä. Itse olen uskossani kokenut ihmeellistä sisäistä turvallisuutta, vaikka tiedän, että lähivuodet saattavat olla täysin erilaiset kuin menneet vuodet.
Sen takia haluan suositella evankeliumin sanomaa muillekin. Monista eri havainnoista ja kokemuksista olen päättynyt siihen, että Jumalan ilmoitus meille Raamatun välityksellä todella on luotettava. Ymmärränkö kaiken ihan oikein on sitten toinen asia ? Haluan nöyrällä mielellä etsiä Jumalan tahtoa ja johdatusta juuri nyt.
Jumala näkee sydämeen, eikä ole niinkään kiinnostunut ihmisten suurista sanoista ja eleestä. Ainoa todellinen aika, jota elämme on NYT-hetki.
Ihminen ei tosiaan ole muuttunut viimeisen 10'000 - 20'000 vuoden aikana. Ja olen samaa mieltä, että tekniikan kehitys ja opetus ilman vastaavia edistys askelia humanistisella alalla on vaarallista. Ikävä kyllä humanismi harvoin etenee samaan aikaan tekniikan kanssa.
Minusta lähestymme sosiaalista muutosta. Tässäpä tilannekuva 1900- luvun ensimmäisitä vuosista. Silloin vanhat arvomaailmat, lähinnä Brittiläisen Imperiumin Viktoriaaninen aika, alkoi natista. Tiedemiesten vakuutukset siitä, että tieteen väistämätön voittokulku poistaisi kaikki puutteet, eivät olleet tuoneet toivottua vaurautta, vaan köyhyys ja puute lisääntyivät. Jopa Suomessa kaduilla näkyi työläisten liikehdintää ja muualla syntyivät erillaiset liikkeet muuttamaan maailmaa. Kaduilla näkyi nihilistejä, sosialisteja, bolshevikkejä, anarkisteja ja erillaisia uskonnollisia kultteja vilisemällä. Koko yhteiskunta eli muutoksen tilassa, jossa kellään ei yht'äkkiä ollutkaan varmuutta vanhuuteen asti. Koko ylikiehuva yhteiskunta purkautui esim suomessa kasakka partioiden ja lakkolaisten yhteenottoina. Ja maailmanlaajuisesti? No, kulminaatiopiste taisi olla silläkertaa Ensimmäinen Maailmansota. Kuulostaako tutulta?
Tilanne taitaa olla nyt kokolailla sama. Ihmiset seisovat tilanteessa, jossa toivottomuus näyttää lisääntyvän. Puhutaan pätkätyöstä ja työvoiman liikkuvuudesta välittämättä, tai ehkä pikemminkin pystymättä, estämään ihmisten luisumasta toivottomuuteen kun he eivät pysty näkemään mikä huomenna heitä odottaa. Globalisaation vastustajat käyvät katutaisteluja mellakkapoliisia vastaan niin Göteborgissa, kuin Torontossa. Hauska juttu muuten: Osa heistä kutsuu itseään anarkisteiksi, vaikka heillä on tuskin mitään tekemistä sen aatesuunnan kanssa, joka oli voimissaan 1900 luvun alusta aina 1930 - luvulle, tarkasti historiallisessa mielessä heitä pitäisi kutsua nihilisteiksi.
Mitä tämä sitten merkitsee? Historia on tuomittu toistamaan itseään, joten siinä mielessä odotan jonkinlaista kulminaatiota, joka pyöräyttää ratasta jälleen kerran. Sitten tulee rauhallisempi jakso. On aina tullut tähän asti. Onko se sota? En itse usko tähän. Totuus on, että sodan sytyttäminen on nykyään paljon vaikeampaa, kuin 1900-luvun alkupuoliskolla. En osaa nähdä tuhansia nuoria miehiä juoksemassa kadulla ja huutamassa "Berliiniin!" tai "Pariisiin!". Sellaisen hengen sytyttäminen on nykyisin liian vaikeaa. Esimerkkinä voisi vaikka huomauttaa, että lähes kymmenen vuoden aikana USA mentti noin 53'000 miestä Vietnamissa. Ja sodasta oli luovuttava yleisen mielipiteen vuoksi. Ensimmäisessä Maailmansodassa mustimpana päivänä menehtyi 60'000 miestä. Siis yhdessä päivässä!
Mutta miten tälläinen kiehumispiste vaikuttaa sitten meihin? Rehellisesti? En tiedä. Mielipiteenä toistaisin, että ihminen ei ole merkittävästi muuttunut viimeisen 10'000-20'000 vuoden aikana. Tiedän, toistan itseäni. Joten me selviämme varmasti aivan yhtä hyvin, kuin Isoiso vanhempamme. Ja mehän, tai ainakin minä, olemme suomalaisia. Jos tilanne muuttuu kovin kireäksi, voi aina kävellä pohjoisen metsiin, pätkäistä pari honkaa piilopirtiksi, nostaa hirvikiväärin takan päälle ja lähteä kaskeamaan peltoa. Yksinkertaisesti odottaa parempia aikoja.
Minäkin uskoin joskus ja kun ryhdyin ajattelemaan itsekin, niin en enää ole voinut uskoa tuolla tavalla. En koe menettäneeni mitään, päinvastoin elämäni on ollut parempaa ja uskoisin moraalini olevan kohtuullisella tasolla. Kyllä niitä elämänarvoja löytyy muualtakin kuin raamatusta ja minusta paljon parempia ja uskottavampia. Kyllä minä omat "syntini" kannan ja voin kantaa muidenkin, jos on tarvetta.