Kuuntelin netistä Reisjärven seuroista, joissa saarnasi amerikkalainen, oliko se nyt joku Ralf Simonsson. Joku antoi tällä palstalle kuunteluosoitteen, niin minähän kuuntelin.
On vissi ero amerikkalaisen ja suomalaisen lestadiolaisen saarnatyylissä.
Kun amerikkalainen saarnamies puhuu, niin siinä ei toistella samoja iskulauseita, niinkuin suomalaisen saarnamiehen tyylissä on.
Jumalan valtakuntaa ja Jumalan lapsia ei korostettu yhtämittaa ja muutenkin puhe oli vakaan tyyntä ja äänenpainot ei muuttuneet puheen aikana suuntaan eikä toiseen.
Mutta kun suomalainen puhuu, niin Jumalan valtakunta, Jumala ja Jumalan lapset toistuu jatkuvasti.
Kuka osaa kertoa, onko kyse kulttuurierosta vai mistä. Kuunnellessa tuli kyllä tunne, että tämä puhe vastaa henkeen ja ei yhtään edes tympäissyt kuunnella, vaan alusta loppuun asti tuota käännettyä seurapuhettta saatoin mielenkiinnolla ahmia. Minua tympii monesti suomalaisten saarnamiesten puhetyylit ja samojen asioiden kertaaminen.
Mahtavatko amerikkalaiset puhua sitten eri tyyliin, kun ovat kotimaassaan suuressa lännessä.
Kohtapa tuo nähdään, sillä aijon matkustaa amerikan siionin talviseuroihin kokemaan, millainen talostelu ero on suomen ja amerikan uskovaisten välillä.
Entäpä kun suomalainen saarnamies matkustaa amerikkaan puhujamatkalle, muuttuuko hänen puhetyylinsä. Sitä ei tiedä, ennenkä lähtee itse kuuntelemaan. Voisi täällä sitten kertoa kokemuksiaan amerikan uskovaisista.
Vai onko niin, että kun puhetta tulkataan, niin siinä ei voi puhuja vapaasti eläytyä puheen rytmiin ja äänenpainoihin.
Mutta aina kun kuuntelen amerikan siionista tullutta puhujaa, niin kuulostaa, kuin joku vapaan suunnan uskovainen olisi puhumassa, sillä niin suuri sävyero puheen tyylissä on.
Amerikan puhuja todella puhuu uutta asiaa, hänen puheensa ei rönsyile sinne ja tänne, vaan siinä on selvä kertomus alusta loppuun ilman toistoja ja fraaseja.
Mitäs muut tykkäsitte ja tykkäätte amerikan puhujien puheiden sisällöstä.
On vissi ero amerikkalaisen ja suomalaisen lestadiolaisen saarnatyylissä.
Kun amerikkalainen saarnamies puhuu, niin siinä ei toistella samoja iskulauseita, niinkuin suomalaisen saarnamiehen tyylissä on.
Jumalan valtakuntaa ja Jumalan lapsia ei korostettu yhtämittaa ja muutenkin puhe oli vakaan tyyntä ja äänenpainot ei muuttuneet puheen aikana suuntaan eikä toiseen.
Mutta kun suomalainen puhuu, niin Jumalan valtakunta, Jumala ja Jumalan lapset toistuu jatkuvasti.
Kuka osaa kertoa, onko kyse kulttuurierosta vai mistä. Kuunnellessa tuli kyllä tunne, että tämä puhe vastaa henkeen ja ei yhtään edes tympäissyt kuunnella, vaan alusta loppuun asti tuota käännettyä seurapuhettta saatoin mielenkiinnolla ahmia. Minua tympii monesti suomalaisten saarnamiesten puhetyylit ja samojen asioiden kertaaminen.
Mahtavatko amerikkalaiset puhua sitten eri tyyliin, kun ovat kotimaassaan suuressa lännessä.
Kohtapa tuo nähdään, sillä aijon matkustaa amerikan siionin talviseuroihin kokemaan, millainen talostelu ero on suomen ja amerikan uskovaisten välillä.
Entäpä kun suomalainen saarnamies matkustaa amerikkaan puhujamatkalle, muuttuuko hänen puhetyylinsä. Sitä ei tiedä, ennenkä lähtee itse kuuntelemaan. Voisi täällä sitten kertoa kokemuksiaan amerikan uskovaisista.
Vai onko niin, että kun puhetta tulkataan, niin siinä ei voi puhuja vapaasti eläytyä puheen rytmiin ja äänenpainoihin.
Mutta aina kun kuuntelen amerikan siionista tullutta puhujaa, niin kuulostaa, kuin joku vapaan suunnan uskovainen olisi puhumassa, sillä niin suuri sävyero puheen tyylissä on.
Amerikan puhuja todella puhuu uutta asiaa, hänen puheensa ei rönsyile sinne ja tänne, vaan siinä on selvä kertomus alusta loppuun ilman toistoja ja fraaseja.
Mitäs muut tykkäsitte ja tykkäätte amerikan puhujien puheiden sisällöstä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.