Soviet Paradigma Paradise

Tulipa tässä mieleen eräänä päivänä että jospa lähtisin käymään itäisessä naapurimaassa näin vuosien jälkeen.
Hämmästykseni oli suuri kun sain ilmoituksen että viisumia ei myönnetä vanhan "elinikäinen maahantulo" kiellon takia. Olin niinmaar kauhian hmmästyny, minä joka aina olen pitänyt rehellisistä ja ahkerista venäläisistä, ei pääsekään vierailulle jonkun vanhan pienen rikkeen takia.
Joskus kauan sitten kun Venäjä oli suuri ja mahtava, tiesimme ettei se millään pystynyt huolehtimaan kaikista asukeistaan tasavertaisesti joten päätimme auttaa omalla pienellä panoksellamme.
Veimme sinne muutaman paketin Anttilan erittäin laadukkaita sukkahousuja, Wrigleysin purkkaa ja vähän Lee-farkkuja, emmekä pyytänyt kuin ihan pienen summan kulujen kattamiseksi.
Tästä suuttuneena joku tullikenraali syytti meitä salakuljetuksesta ja länsimaisen korruptio hapatuksen levittämisestä Venäjän itsenäisessä valtiossa, joka oli vielä joutunut laittamaan piikkilankat ympärilleen kun länsimaalaiset yrittivät joukolla nauttimaan Venäjän tarjoamasta paratiisista.
Siitä hyvästä minulle annettiin siten elinikäinen tulokielto.
Ymmärtenette pettymykseni kun näin 50 vuoden jälkeen vielä muistellaan vanhoja asioita.
Me kun vain yritettiin auttaa pieniä ihmisiä kaukaisessa Batumin kaupunkissa.
Niin huuhaata, niin huuhaata että. Huoh!

0

189

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä Yllätti

        Kaivatussasi?
        Ikävä
        205
        2029
      2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

        Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
        Kuhmo
        48
        1186
      3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

        Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
        Ikävä
        174
        1082
      4. Se katse...

        Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
        Ikävä
        81
        976
      5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

        Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
        Ikävä
        56
        861
      6. 69
        772
      7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

        heti asumaan? 🛒
        Ikävä
        100
        772
      8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

        kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
        Ikävä
        77
        737
      9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

        Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        338
        677
      10. Onnettomuus

        Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
        Virrat
        26
        661
      Aihe