Kaupan purku myyjän toimesta

Tilasimme eräästä maskun liikkeestä sohvan ja teimme varauksen sekä maksoimme käsirahan.myyjä lupasi että muutaman viikon kuluttua ottaa yhteyttä kun sohva on saapunut. Seuraavalla viikolla myyjä soittaa että tuotetta ei saakkaan. Nooh kyllä ketutti. Menimme myymälään ja sovimme että käsiraha palautetaan tilillemme viimeistään maanantaina 14.7 2008. Tänään kun ei rahoja näkynyt otimme yhteyttä kyseiseen myyjään ja lupasi selvittää asian ja soittaa hetken kuluttua takaisin. Eipä ole kuulunut soittoa. Mitähän kuluttajansuojalaki tällaisesta sanoo?
51273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ainakin asuntokaupoissa yleistä on, että jos myyjä purkaa kaupan, ostaja on oikeutettu maksamansa käsirahan suuruiseen hyvitykseen... eli siis saamaan käsirahan kaksinkertaisena takaisin.

Äänestä
  • Asuntokauppalaki on vähän eri asia kuin yleinen kauppalaki. Siellä sanotaan näin:

    28 §
    Jos myyjä ei voi täyttää sopimusta ajoissa, hänen on ilmoitettava ostajalle esteestä ja sen vaikutuksesta sopimuksen täyttämismahdollisuuksiin. Jollei ostaja saa tällaista ilmoitusta kohtuullisessa ajassa siitä, kun este on tullut tai sen olisi pitänyt tulla myyjän tietoon, ostajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, joka olisi voitu välttää, jos hän olisi saanut ilmoituksen ajoissa.

    Eli aloittajalle myyjä on asiasta ilmoittanut, joten mitään korvauksia on turha pyytää. Linkissä koko laki.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870355

    Äänestä

  • Eri asia kirjoitti:

    Asuntokauppalaki on vähän eri asia kuin yleinen kauppalaki. Siellä sanotaan näin:

    28 §
    Jos myyjä ei voi täyttää sopimusta ajoissa, hänen on ilmoitettava ostajalle esteestä ja sen vaikutuksesta sopimuksen täyttämismahdollisuuksiin. Jollei ostaja saa tällaista ilmoitusta kohtuullisessa ajassa siitä, kun este on tullut tai sen olisi pitänyt tulla myyjän tietoon, ostajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, joka olisi voitu välttää, jos hän olisi saanut ilmoituksen ajoissa.

    Eli aloittajalle myyjä on asiasta ilmoittanut, joten mitään korvauksia on turha pyytää. Linkissä koko laki.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870355

    En mitään korvausta ole hakemassakaan vaan omiani pois. Siis käsiraha on maksettu ja sen jos saisi vielä itselleen takaisin. Kävin tänään kyseisessä myymälässä ja myyjä alkoi toisilta myyjiltä kysellä onko maksanut käsirahaa meille takaisin ja he eivät koko asiasta olleet tietoisia. Taas luvattiin että tänään tulee.

    Äänestä

  • pettynyt kirjoitti:

    Jos rahat ei ala kuulua, niin hyvä keino on etsiä joku vähän suurempi pomo langan päähän, niin eiköhän ala tapahtua.

    Äänestä

  • pettynyt kirjoitti:

    En mitään korvausta ole hakemassakaan vaan omiani pois. Siis käsiraha on maksettu ja sen jos saisi vielä itselleen takaisin. Kävin tänään kyseisessä myymälässä ja myyjä alkoi toisilta myyjiltä kysellä onko maksanut käsirahaa meille takaisin ja he eivät koko asiasta olleet tietoisia. Taas luvattiin että tänään tulee.

    tilillesi niin huomioi että pankkien välisiin tiedon siirtoihin saattaa menna 3 arkipäivää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pettynyt kirjoitti:

Tilasimme eräästä maskun liikkeestä sohvan ja teimme varauksen sekä maksoimme käsirahan.myyjä lupasi että muutaman viikon kuluttua ottaa yhteyttä kun sohva on saapunut. Seuraavalla viikolla myyjä soittaa että tuotetta ei saakkaan. Nooh kyllä ketutti. Menimme myymälään ja sovimme että käsiraha palautetaan tilillemme viimeistään maanantaina 14.7 2008. Tänään kun ei rahoja näkynyt otimme yhteyttä kyseiseen myyjään ja lupasi selvittää asian ja soittaa hetken kuluttua takaisin. Eipä ole kuulunut soittoa. Mitähän kuluttajansuojalaki tällaisesta sanoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu