On pakko laittaa sanaa kiertämään! Sen lupasin että tämän asian levitän niin monelle,kun on mahdollista:
Eli- Kun omaisenne,vanhus,tai dementikko,muistihäiriöinen,tai muuten sairas saa yksin asuessaan "vieraita",jotka pyytävät nimeä paperiin. ÄLKÄÄ ANTAKO tehdä sitä!!!!!!
Itse koin niin karvaasti sen vuosi sitten!
Äitini suoraan sanottuna huijattiin laittamaan holhouspaperiin nimensä! Ei auttanut,vaikka äitini seuraavana päivänä miten kiukkuisesti sanoi,ettei tätä halua! Oli unilääkkeestä ollut aamulla vielä niin uninen,ettei älynnyt kun laittaa nimensä,kun lässytettiin ja pyydettiin aikansa! (kiertoteitse! koko ajan vältettiin sanaa holhous,ja virkaholhooja!)
Nimi oli paperissa,ja sillä hyvä! Kunnan virkaholhooja oli tämä henkilö,joka kävi paperin kanssa hakemassa äidin nimen!
Hänelle siis asetettiin edunvalvoja!
vajaa vuosi meni edunvalvojan toimiessa pankkiirina..Eräänä Maanantaina häntä oli käsketty lääkäriin.
Äitini soitti mulle,ja kysyi ihmeissään,että miksi pitää mennä terveyskeskukseen,vaikka häntä ei vaivaa mikään!!!! (eikä muuten vaivannutkaan!)
Tällä lääkäriin menolla olisi ollut seuraavanlaiset seuraukset:
Vanhus istuu lekurin huoneessa,ja lääkäri voi ehkä kysellä jotain,(sitä varten,että hän ON LAIN MUKAAN KOMMUNIKOINUT vanhuksen kanssa - Sen jälkeen ei tarvita kun lääkärin nimi lausuntoon,ja kas! Vanhus onkin vajaavaltainen,elikä täysin holhouksen alainen!!!!!! Sen jälkeen alkaa maistraatti toimia! Vanhus laitetaan hoitokotiin,yleensä kalliiseen,ja sitten alkaa se rahan metsästys!
Virkaholhoojalla on oikeus rahojen loppuessa myydä omaisuutta velkojen katteeksi,sekä myydä osake,ym.ym.!
Eli kaikki menee,ja sille ette voi yhtään mitään!!!!!! Testamenttikaan ei auta,koska vanhus on hengissä!
Saimme omaiseni sieltä helvetistä pois,mutta kuntaa piti vaihtaa,ottaa äiti meille,ja olla lakimiehen pakeilla,ja lopuksi käräjillä asti,ennenkun edunvalvoja lopuksi saatiin pois!
Silloin,kun vanhus on JO laitoksessa,ja kunta alkaa holhota häntä,(eli jos vanhus on laittanut pöpperöisenä tai muuten unisena,tai dementian ollessa "päällä",nimensä paperiin)ei vanhusta pystykään enää siirtämään kunnasta toiseen...Menee oikeuteen asti,ja silmitön tappelu!!!!!!(näin meillä olisi käynyt)
Me selvisimme tuosta sodasta onneksi hyvällä lopputuloksella,mutta esim. jos teistä lukijoista jonkun vanhuksella on esimerkiksi omaisuutta,osakkeita,säästöjä...eräät kunnat ovat valmiita viemään vaikka väkisin vanhan ihmisen lääkäriin,mitään kyselemättä!!!!
Pointti tässä jutussa on se,että jos vanhuksenne luona alkaa käydä vierasta väkeä,jotka pyytävät nimikirjoitusta,sitä ei kannata tehdä,sillä sen jälkeen menee kaikki!
Kun ajoimme äitiäni hakemaan,jouduin koko ajan soittelemaan matkaltakin,että pidä ovi lukossa,äläkä päästä KETÄÄN vierasta sisälle,eikä nimeä EDES vessapaperiin!
Näin kiire oli kunnan saada äitini omaisuus haltuunsa,mutta luojan kiitos me voitettiin juttu,ja laitettiin maistraatti polvilleen!!!!!!
Tää tapahtui pari kk sitten,ja voin sanoa,että ei ollut rauhallista hetkeä,ettei tuo asia ollut mielenpäällä:( koko elämä oli kaikilla täyttä helvettiä!
Nyt on kaikki paremmin kuin hyvin,mutta tämä varoitukseksi kaikille teille ,joilla on tulossa/käynnissä/suunnitelmissa sama ruljanssi.Mihinkään tuntemattoman,eikä aina omaisenkaan paperiin nimeä,hänen sitä pyytäessään...jos näin käy,olkaa itse paikalla,ja seuratkaa tarkasti mitä papereissa lukee...SUURENNUSLASEILLA!
Näin kieroa väkeä oli Savossa!!!!!!!!!!
Laittakaa tätä asiaa eteenpäin,jos haluatte pitää vanhuksellanne itsemääräämisoikeuden!
KIITOS kun luitte!!!!!!!
Tämä ON vakava asia!
VAROITUS!!!!!!!!!
29
4872
Vastaukset
- omainen
Ei se kyllä yleensä ihan noin mene. Maistraatin virkamiehen pitää selvittää, onko asianomainen henkilö todella edunvalvonnan tarpeessa. Hän voi käydä henkilökohtaisesti asiaa kysymässä ja lähiomaisiltakin asiaa kysytään. Sitä paitsi missään tapauksessa ei ilman muuta laiteta edunvalvojaksi mitään virkaholhoojaa, vaan mieluiten lähiomainen. jos jotain muuta on tapahtunut, niin kyseessä on virkavirhe.
Edunvalvojaa ei missään tapauksessa aseteta pelkällä allekirjoituksella, olisiko kyseessä ollut vain valtakirja? Siksi siinä ei olisi holhous-sanaa mainittu, eikä sitä muuten mainita edes niissä virallisissa edunvalvonta-asiakirjoissa.- chanel3
meidän äidin kohdalla kävi juuri tuolla tavalla,kun sä kirjotit!
Yksityinen kotisairaanhoito ja terveyskeskuksen väki,ja äidin serkku olivat äitini selän takana kannelleet kaikenlaista äitini psyykestä ym. maistraattiin,se kävi oikeudessa sitten lopulta ilmi,mistä kaikki sai alkunsa!
Me olimme siellä paikanpäällä mieheni kanssa,ja näimme ja kuulimme,mitä virkaholhooja (kunnan) lässytti äidlleni...kiersi asiaa kun kissa kuumaa puuroa. Ei tullut mun,eikä mieheni mieleen,että asia on JO lopullinen,ja että kyseessä edes on virkaholhoojan asettaminen.
Äiti kirjoitti nimensä,ja sillä siisti! Seuraavana päivänä tuli holhooja,kotisairaanhoidosta ,ja maistraatista ihmiset,(kolme) ja heille äiti sanoi,että ei hän virkaholhoojaa tarvitse. Holhooja vaan sanoi että voi voi,tässä kun on nyt nimi paperissa,ei tätä voi enää peruuttaa!!!!
Tällä tavalla mun äidille se asetettiin,eikä mun mielipidettä edes kysytty!
Enhän mä tajunnut edes mitä on meneillään,koska touhu meni niin kierosti!
Lähikaupungin maistraatti,jonne äiti kuului,KIELSI äitiä tekemästä muuttoilmoitusta,että sitä ei ole oikeus tehdä,äidilläni,eikä meillä!
Meillä lakimies puhelimen päässä,joka sanoi,että teette ilman muuta sen,ja mahdollisimman nopeasti! Maistrsstissa syyllistyttiin virkavirheeseen tuossakin asiassa,eli kaikki kertomani on juuri noin...ollaan miehen kans käyty puolen vuoden SOTA äitini saamiseksi meille,ja käräjillä onneksi voitettiin,mutta sinne saakka piti mennä!!!!!!
Itse oon tähän asti ainoastaan kuullut vastaavista tapauksista,mutta en olisi KOSKAAN uskonut,että se omalle kohdalle sattuu:( - jo aikaisemmin?
chanel3 kirjoitti:

Itse oon tähän asti ainoastaan kuullut vastaavista tapauksista,mutta en olisi KOSKAAN uskonut,että se omalle kohdalle sattuu:(Tuskinpa mitään tällaista olisi sattunut, jos olisit pitänyt parempaa huolta äidistäsi jo aiemmin. Miksi vasta nyt kiinnostus heräsi?
- chanel3
jo aikaisemmin? kirjoitti:
Tuskinpa mitään tällaista olisi sattunut, jos olisit pitänyt parempaa huolta äidistäsi jo aiemmin. Miksi vasta nyt kiinnostus heräsi?
pystynyt hoitamaan hänen asioitaan paremmin! Hän nimittäin asui 400 kilsan päässä meiltä!
Ei siinä paljoa hätiin kerkee,jos jotain tapahtuu!
Siellä kävi toki kotisairaanhoito kolmesti piipahtamatta päivisin,ja heiltä meni maistraattiin sanaa,ja silloin äiti ONNEKSI soitti meille,että saatiin peruttua se lääkäriaika,jossa hänet olisi julistettu vajaavaltaiseksi!
Oli siis yhdestä puhelinsoitosta kiinni,etä äitini saa olla täällä meillä!
Siinä ei kuule paljon omaisilta kysytä - ainakaan tuossa kunnassa,missä äiti asui...kaikki yritettiin salata viimeiseen asti!
Kerroin tämän puolen asiasta,ja sä puhut paremmin huolehtimisesta??? Kuinkahan itse olisit asioita hoitanut satojen kilsojen takaa?
Olin huolehtinut NIIN PALJON hänestä,kun näissä puitteissa oli mahdollista!!!
- kirjoituksesi
- chanel3
Minkä takia??
Paljoa en kerennyt edes sieltä lukea.Mikä juttu toi on...
laitoitko sen hyvällä tarkoituksella vai pahalla,koska ethän uskonut mua että näin on mun äidin kohdalla tapahtunut? Siksi kyselen... - Vein varoitukseksi
chanel3 kirjoitti:
Minkä takia??
Paljoa en kerennyt edes sieltä lukea.Mikä juttu toi on...
laitoitko sen hyvällä tarkoituksella vai pahalla,koska ethän uskonut mua että näin on mun äidin kohdalla tapahtunut? Siksi kyselen...muille.
Siellä on kirjoitettu äitini kohtaama kuolema, jota ei voi kauniiksi sanoa! - äitini saamasta kohtelusta
chanel3 kirjoitti:
Minkä takia??
Paljoa en kerennyt edes sieltä lukea.Mikä juttu toi on...
laitoitko sen hyvällä tarkoituksella vai pahalla,koska ethän uskonut mua että näin on mun äidin kohdalla tapahtunut? Siksi kyselen...Tänne:
Onko vanhuksilla ihmisoikeuksia?
http://sanomat24.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=8f4a038a52dd5776afc8f78a10d8d060&topic=323.0
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001848&posting=22000000026336189#22000000026336189 - chanel3
Vein varoitukseksi kirjoitti:
muille.
Siellä on kirjoitettu äitini kohtaama kuolema, jota ei voi kauniiksi sanoa!Kiitos siinä tapauksessa sulle!!!!!!!!
Mä oon kiitollinen juuri sen takia,että tää asia leviää,ja ihmiset eivät olis vanhuksineen niin sinisilmäisiä,kun me näköjään oltiin tässä äidin jutussa!
Joskus mä oon kuullu jostain vastaavasta,mutten ikinä olis uskonu,että meillä tulee puolen vuoden sota,ja käräjät päälle,että mun oma äiti saa lähteä kodistaan,ja muuttaa paikkakuntaa!!
Maistraatitkin näköjään hyppii yli aitojen,jos on tarvis,että saadaan verorahat,ja kiinteä omaisuus omaan kuntaan,kun vanhus kuolee!
Oon niin vahingoniloinen kun olla ja voi! Kyllä siellä on ollu hampaiden kiristelyä,(äidin ex-kunnassa) kun meidän tuomari oli täällä niin avarakatseinen ja inhimillinen:)) Teki mieli hyökätä halaamaan sitä,kun vapauttava "tuomio" tuli:)
Meen nyt paistamaan muurinpohjalettuja äidille,ja nauttimaan ihanasta illasta:)ja sitten syvennyn kans lukemaan noita asioita tuolta antamastasi osoitteesta.
Kaikkea hyvää sulle,ja kiitos myötäelämisestäsi:) - chanel3
äitini saamasta kohtelusta kirjoitti:
Tänne:
Onko vanhuksilla ihmisoikeuksia?
http://sanomat24.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=8f4a038a52dd5776afc8f78a10d8d060&topic=323.0
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001848&posting=22000000026336189#22000000026336189Mä olisinkin kohta kysynyt,että missä siellä oli se un juttu?? Luit ajatukseni täysin...Kiitos:)
- on veljeni kirjoittama
chanel3 kirjoitti:
Mä olisinkin kohta kysynyt,että missä siellä oli se un juttu?? Luit ajatukseni täysin...Kiitos:)
kirje, joka alkaa näin:
Lainaus
"Täällä käyty keskustelu vanhustenhoidosta Kemijärvellä on ehkä ajautunut raiteiltaan, mutta haluaisin kuitenkin antaa taustatietoa siihen mikä herätti keskustelun.
Jotta vääriä ihmisiä ei hirtettäisi niin haluan täsmentää, että nämä tapahtumat eivät suinkaan sijoittaudu normaaliin vanhustenhoitoon, vaan Kemijärven sairaala Lapponian osasto 2:lle.
Tässä kopio kirjeestä jonka lähetin sairaalan ja osaton johtohenkilöille, jossa kerroin subjektiivisen käsitykseni tapahtumista.
"Osastonhoitaja
Ylilääkäri
Potilasasiamies
Sosiaali- ja terveysministeriö
......................
http://www.promerit.net/forum/index.php?topic=459.0 - chanel3
Loput luen huomenna,mutta tuo touhu on täy-sin sai-ras-ta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Järkyttävää Suomenmaassa...onhan tätä jo verrattukin Venäjään ja pian meillä on sama meininki! Eihän sielläkään ollut vuosiin varaa maksaa työntekijöille minkäänlaista palkkaa!
Suomessa ei kukaan oo enää "turvassa"! Varsinkaan vanhus!
Kun tää nyt liittyy vanhustenhoitoon,en vaihdakaan ketjua,vaan kysyn tässä:
Kuka tietää,saako entisestä "omasta" sairaalasta omat paperinsa kaikkineen pois,jos vaatii???
Sen tiedän,että asianomaisella on oikeus ne nähdä,esim. lääkärin valvonnassa,mutta pystyykö niitä saamaan toiseen kuntaan?
Niissä äidin papereissa on muutama vuosi sitten tapahtunut episodi,josta äsken juteltuani äidin kanssa,meinasin oikeasti saada hermoromahduksen!
Äiti on mua säästäen ollut kertomatta tuota asiaa,mutta nyt hän sen kertoi,ja siitä,mitä niissä papereissa luki,ei ole lasten silmille sopivaa tekstiä!!Se kaikki oli KARMIVAA! (kyse oli lähetteestä,jonka oli kirjoittanut äitini ex-kunnan tk-hoitaja!) Sen verran sairasta menoa oli pari vuotta sitten!
Millä sitten varmistaa se,että KAIKKI paperit ovat tallessa?????? Siinä tuhannen taalan kysymys???
Asianajajan avulla tässä lähdetään nyt penkomaan niitäkin,koska nyt on näin pitkälle päästy,eikä äidillä ole enää hätää eikä pelättävää SEN kunnan taholta!
Tuntuu,että nää asiat mennään nyt sitten pohjia myöten,ja yhtään kiveä en jätä kääntämättä! - kysy tuolta

Tuntuu,että nää asiat mennään nyt sitten pohjia myöten,ja yhtään kiveä en jätä kääntämättä!promerit-palstalta vaikka Kalevi Kannukselta. Hän voi tietää ja tuntuu olevan hyvin rehellinen kaveri.
Käsittäkseni pitäisi saada!
Laita hänelle vaikka yksityisviesti. Löydät yhteystiedot palstalta. - chanel3
kysy tuolta kirjoitti:
promerit-palstalta vaikka Kalevi Kannukselta. Hän voi tietää ja tuntuu olevan hyvin rehellinen kaveri.
Käsittäkseni pitäisi saada!
Laita hänelle vaikka yksityisviesti. Löydät yhteystiedot palstalta.Pengotaan asiat nyt pohjamutia myöten,kun kerran alotettiin!
- chanel3
äitini saamasta kohtelusta kirjoitti:
Tänne:
Onko vanhuksilla ihmisoikeuksia?
http://sanomat24.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=8f4a038a52dd5776afc8f78a10d8d060&topic=323.0
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001848&posting=22000000026336189#22000000026336189Unohdin kysyä sulta eilen,että oletko sä se PP??
- PP.
chanel3 kirjoitti:
Unohdin kysyä sulta eilen,että oletko sä se PP??
:) .
- chanel3
PP. kirjoitti:
:) .
Että otat kantaa näihin nurinkurisiin asetelmiin! Kyllä olis kirveellä töitä,tapas mun ukkini joskus sanoo,kun asiat mätti:)
Oot tomerasti tarttunu asioihin,ja niin pitääkin!
Mä lueskelen ahkerasti noita sivuja,joita neuvoit,ja paljonpa sieltä näkyy kaikenlaista kohtaloa...
Arvaa vaan kuinka monasti oon ollut laatimassa kirjettä sinne pääkallonpaikalle,eli Varkauteen.
Edunvalvojahan on vain käsikassara,eikä häntä voi oikeastaan syyttää kun siitä "rumasta harhautuksesta" mitä hän äitini kohdalla käytti,mutta se maistraatti!!!!!!
Voi perkele!!!!!!
Jos jaksais niin nostaisin ihan julkisen äläkän niitä vastaan,mutta siitä tulis sellanen show,ja mulla on työt ja äiti hoidettavana,etten taida jaksaa alottaa toista tappelua!
(ainakaan vielä tässä vaiheessa)
Jos sieltäpäin vielä alkaa kuulua jotain tänne,niin sitten rävähtää!
...sain nimittäin kuulla jopa Kuopion sairaalan papereista,mitä äidistäni oli siellä kirjoitettu,ja ihan oikeesti - multa putos tarjotin terassille käsistä,kun äiti sen lääkärinlausunnon sisällön mulle kertoi eilen illalla!
Asia oli niin kammottava,että äiti ei ollut kehdannut sitä ennen sanoa,mutta sairasta on touhu,hitto miten sairasta!
En tänne sitä edes voi kirjoittaa,mutta joku muu paikka voisi olla,jonne tuon pystyisin laittamaan.
Lupasin äidille,että me pyydetään ne paprut sieltä sairaalasta tänne,mutta eihän siellä enää NIITÄ papruja mukana oo! Se on saletti.
Ihmettelen vain,että miten sairaalan virassa voi olla mieleltään niin kieroutunut ihminen!
Mutta katsellaan..........
Kiitos vielä sulle jelppimisestä:)
Palaillaan:) - tiedän.

Palaillaan:)Minä en onneksi ollut yksin, oikeastaan suurimman työn tekivät siskoni, joka asuu Rovaniemellä ja veljeni, joka asuu Ruotsissa. Tosi rankkaa touhua.
Meillä kävi näin, että äitini kun oli asunut palvelutalossa noin puoli vuotta ja koska tupakoi, naapuri mummo, jolla tyttö oli naimisissa lääkärin kanssa, oli pelännyt, että äitimme sytyttää koko palvelutalon tuleen ja tämä hysteerinen mummo oli saanut äitini sairaalan vuodeosastolle keväällä 2004 eli juuri samoihin aikoihin kun äiti täytti 75-vuotta. Näin oli siis veljelleni selitetty. Äitimme oli siellä viikonlopun ja Rovaniemellä asuva siskoni haki hänet pois. Siis äitini asui Kemijärvellä. Seuraavana kesänä heti kun me lähdimme lomalta pois, äiti passitettiin uudelleen sairaalaan, mutta minä hain hänet pois. Minut vannotettiin, että tuon hänet takaisin, koska kroonikkojen osastolle oli järjestetty äidille paikka, mutta sanoin, että tuon hänet Espooseen. Äiti käveli, söi ja pukeutui itse. Papereissa, joita ei ole suostuttu antamaan meille vaan sain lukea sairaalassa, luki, että on täysin dementoitunut eikä osaa edes haarukoita ja veitsiä käyttää. Äitimme oli pumpattu lääkkeitä täyteen, jolloin ei jaksanut pitää edes ruokailuvälineitä. Kun menimme lapsuuden kotiin, niin äiti otti parsinneulaa pienemmän neulan, pujotti langan siihen ja parsi sukkansa.Siitä alkoi "sotatila" Kemijärven vanhustyön kanssa. Äitini ei suostunut lähtemään tänne - täällä ei muita tuttavia kuin minä ja siskoni perheineen ja Kemijärvellä kaikki elämäntoverit ja äidin sukulaisia paljon. Niinpä saimme äidille ensin paikan palvelutalon alakerrassa olevasta laitoksesta, joka oli hyvin pieni ja vanhukset sisällä. Emme suostuneet siihen ja lopulta saimme paikan hoivakodista, jossa oli äidin lapsuuden ystäviä. Hoivakoti oli isompi ja siellä sanottiin, että ulkoilevat ja harrastavat kaikkea. Paskapuhetta. Sieltä äitimme passitettiin pari kertaa sairaalaan, mutta siskoni pelasti hänet. Vuosi sitten keväällä ei enää voitu pelastaa.
Me teimme näin, että haimme äitimme holhouksen alle silloin kun minä hain hänet sairaalasta eli siskostani tuli äitimme holhooja. Teimme tämän siksi, että äidiltä ei voitu kiristää allekirjoitusta mihinkään paperiin. Äitimme tiesi olevansa lahtauksen uhanalainen ja hädissään hän olisi suostunut vaikka mihin.
Ennen kuin saimme äitimme holhouksen alle, minun piti allekirjoittaa omaishoitajanpaperit, joissa maksuluokka oli 2. Koska veljeni oli Ruotsissa ja hän pääasiassa hoiti Rovaniemellä asuvan siskoni kanssa äidin asioita, he eivät hyväksyneet minua omaishoitajaksi - tämä oli tällainen taktinen veto - koska sairaala oli kuitenkin määritellyt äitimme täysin holhouksen alle, ja tällä verukkeella saimme siis äidille paikan hoivakodista.
En tiedä, oliko äidin elämä loppujen lopuksi herkkua nähdä osastolla kuinka jatkuvasti ikätoverit poistuvat ja kokea henkilökunnan ala-arvoisen kohtelun. Mutta kyllä koko Kemijärvi tietää, että paskaa äiti sai niskaansa kuten monet muut vanhukset. Pidin tästä tiedottamisesta huolen varsinkin silloin kun äitimme sitten tapettiin. Minua uhkailtiin poliiseilla, mutta se ei hidastanut minua. Loppujen lopuksi sairaala teki rikosilmoituksen siskostani, jolla ei ollut osaa eikä arpaa nettikirjoitteluun! - ja kovasti!
chanel3 kirjoitti:
Että otat kantaa näihin nurinkurisiin asetelmiin! Kyllä olis kirveellä töitä,tapas mun ukkini joskus sanoo,kun asiat mätti:)
Oot tomerasti tarttunu asioihin,ja niin pitääkin!
Mä lueskelen ahkerasti noita sivuja,joita neuvoit,ja paljonpa sieltä näkyy kaikenlaista kohtaloa...
Arvaa vaan kuinka monasti oon ollut laatimassa kirjettä sinne pääkallonpaikalle,eli Varkauteen.
Edunvalvojahan on vain käsikassara,eikä häntä voi oikeastaan syyttää kun siitä "rumasta harhautuksesta" mitä hän äitini kohdalla käytti,mutta se maistraatti!!!!!!
Voi perkele!!!!!!
Jos jaksais niin nostaisin ihan julkisen äläkän niitä vastaan,mutta siitä tulis sellanen show,ja mulla on työt ja äiti hoidettavana,etten taida jaksaa alottaa toista tappelua!
(ainakaan vielä tässä vaiheessa)
Jos sieltäpäin vielä alkaa kuulua jotain tänne,niin sitten rävähtää!
...sain nimittäin kuulla jopa Kuopion sairaalan papereista,mitä äidistäni oli siellä kirjoitettu,ja ihan oikeesti - multa putos tarjotin terassille käsistä,kun äiti sen lääkärinlausunnon sisällön mulle kertoi eilen illalla!
Asia oli niin kammottava,että äiti ei ollut kehdannut sitä ennen sanoa,mutta sairasta on touhu,hitto miten sairasta!
En tänne sitä edes voi kirjoittaa,mutta joku muu paikka voisi olla,jonne tuon pystyisin laittamaan.
Lupasin äidille,että me pyydetään ne paprut sieltä sairaalasta tänne,mutta eihän siellä enää NIITÄ papruja mukana oo! Se on saletti.
Ihmettelen vain,että miten sairaalan virassa voi olla mieleltään niin kieroutunut ihminen!
Mutta katsellaan..........
Kiitos vielä sulle jelppimisestä:)
Palaillaan:)Teet upeeta työtä, älä lannistu!
- chanel3
ja kovasti! kirjoitti:
Teet upeeta työtä, älä lannistu!
Oon tästä lähdössä töihin,mutta pistän palikoita ja rattaita samalla päässäni oikeeseen järjestykseen:) On sen verran itsenäistä ja rauhallista duunia,että ehtii ajatella...
Äitini menee nyt viikoksi intervallihoitoon,(onneksi pääsi sinne heti,mutta sielläkin puolet henkilökunnan puheista on täyttä p****a!!!)
Onneksi saamme kuitenkin äidin viikon päästä takaisin:))
Otan suhun yhteyttä!!!!!!!!
Mukavaa päivää:) - Nyt on

Mukavaa päivää:)tainnut isoratas alkaa pyörimään vanhustenhoidon puolella! Eli monet jutut ilmeisesti otetaan tutkintaa ja ei enää vähätellä.
Juu voit ottaa yhteyttä
[email protected] - chanel3
Nyt on kirjoitti:
tainnut isoratas alkaa pyörimään vanhustenhoidon puolella! Eli monet jutut ilmeisesti otetaan tutkintaa ja ei enää vähätellä.
Juu voit ottaa yhteyttä
[email protected]laitoin sulle sähkäriä kuvan kans tulemaan,mutta se tuli bumerangina takasin...olisko sulla posti täynnä:)
- täynnä!
chanel3 kirjoitti:
laitoin sulle sähkäriä kuvan kans tulemaan,mutta se tuli bumerangina takasin...olisko sulla posti täynnä:)
Kokeile tätä
[email protected]
- Missä päin Savoa?
Missä tällaista tapahtuu?
- chanel3
Annetaan sit palaa,ja paljastetaan koko paska,sehän mulla oli tarkotuskin alunperin,kun tänne kirjottamaan lähdin:)
Leppävirralla äiti asui omassa kaksiossaan,ja Leppävirta kuuluu siis Varkauden maistraatin "alle"!
Edunvalvojana toimi sen vajaan vuoden Leppävirran kunnan yleinen edunvalvoja! - Hoitaja
chanel3 kirjoitti:
Annetaan sit palaa,ja paljastetaan koko paska,sehän mulla oli tarkotuskin alunperin,kun tänne kirjottamaan lähdin:)
Leppävirralla äiti asui omassa kaksiossaan,ja Leppävirta kuuluu siis Varkauden maistraatin "alle"!
Edunvalvojana toimi sen vajaan vuoden Leppävirran kunnan yleinen edunvalvoja!Oletko töissä chanel?
Olen huomannut, että niillä joilla on jonnin joutavaa aikaa alkavta juuri tämän tahtojen taiston.
En voi olla hoitajana kuulematta toisiakin osapuolia kanssasi samaa mieltä.. - chanel3
Hoitaja kirjoitti:
Oletko töissä chanel?
Olen huomannut, että niillä joilla on jonnin joutavaa aikaa alkavta juuri tämän tahtojen taiston.
En voi olla hoitajana kuulematta toisiakin osapuolia kanssasi samaa mieltä..Kuule,jos tämän kaiken painajaisen olisin voinut jättää käymättä läpi,olisin kyllä valinnut etten tee yhtään mitään,mutta äiti on mulle sen verran tärkeä ja rakas,ja muuta keinoa ei ollut!
...ja joo - olen töissä,mies on töissä,ja tässä sopassa teimme ison lainan,ostimme isomman osakkeen,myimme omani pois,teimme kaksi muuttoa,laitoimme asunnon asumiskuntoon ennätysajassa,toinen muutto sieltä 400 kilsan päästä,soittelimme asianajajan kanssa mennen tullen,koko ajan peläten ja odottaen kutsua käräjille,
Hoidimme sata byrokraattista kiemuraa äidin tultua...!!! Muuton jälkeen ennenkun saimme KAIKKI asiat kuntoon,soittelin, juoksin edestakaisin ,ja täyttelin kaiket päivät kaikenmaailman anomuksia ja papereita.
Työt kärsi mutta sain kaiken tehtyä mieheni avustuksella:)
Aika paljon pitää olla sitä jonninjoutavaa aikaa,että lähtee tuohon helvettiin!!!!!
Että kyllä tässä sitten kai aika pirun henkisesti sairasta porukkaa sitten mekin ollaan............
Niitä toisia osapuolia,eli tässä tapauksessa minä hoitajia, kuuntelin "kautta rantain" yli 20 vuotta!!!!!! Tiesin kuitenkin vasta VIIME tingassa suunnitelmansa mitä edessä olisi ollut äidin suhteen! rajut ja luvattomat toimenpiteet!
En oikein nyt ymmärtänyt ketä tässä mollaat???
Tuo vimeinen lauseesi jäi vähän arvoitukseksi,mitä ja ketä sillä tarkoitit??
- chanel - "OMAISET"
Hoitaja kirjoitti:
Oletko töissä chanel?
Olen huomannut, että niillä joilla on jonnin joutavaa aikaa alkavta juuri tämän tahtojen taiston.
En voi olla hoitajana kuulematta toisiakin osapuolia kanssasi samaa mieltä..Sirmakka® herättää todellisuuteen.
Kun kupla puhkeaa ja veronmaksajat tajuavat että heitä on kustu silmään jo viisitoista vuotta, 90-luvun ja nykyiset
VALLANKÄYTTÄJÄT OVAT TIENSÄ PÄÄSSÄ
sirPRESS | Markku Rouhiainen 290406 PIIRROKSET Deski Finland KUVAT Eduskunta, Sitra, arkistot
g Siksi ja vain siksi he antavat ymmärtää puuhaavansa kaiken aikaa jotain hyödyllistä, että kansalaisten huomio pysyy pois kansakunnan alasajon todellisista syistä. Totuus on jo paljastettu. Tarvitaan aikaa että se ymmärretään. Tarvitaan aikaa ennen kuin virkavallan väärinkäyttäjät sekä kaikki eduskunnat ja hallitukset 90-luvun alusta lukien yhtenä aamuna heräävät poliittisessa hirressä ja uraputkensa umpipäässä.
Pääministeri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen ilmoittivat pankkikriisin puhjettua pankeille, että kaikki vähänkin "arveluttavat" yrityslainat voidaan irtisanoa nipussa. Valtio korvaa kaiken verovaroilla, viimeiseen penniin. Ja niin kaadettiin 70 000 pk-yritystä, yhtä monta yrittäjää ja reilusti yli 100 000 takaajaa. Suurin osa heistä on yhä elinkautisessa velkavankeudessa. Heidän maksetut velkakirjansa jätettiin rikollisesti mitätöimättä. Ne myytiin ulkopuolisille sijoittajahemmoille viiden prosentin pääomahinnalla, ja nyt hemmot rahastavat ulosottojärjestelmän ilmaisella avulla alkuperäisiä velkasummia täysimääräisinä itselleen 16-18 % korkoineen. Alkuperäisille velallisille ei edes tarjottu mahdollisuutta lunastaa velkansa viidellä prosentilla, vaan heidät syöstiin henkisen kansanmurhan kotimaiseen auschwitziin. Ainakin 14 500 ex-yrittäjää, ex-velallista ja takaajaa teki itsemurhan. Lopuilta kiellettiin työ ja yrittäminen, koska tyhmä kansa ei tajunnut tulevansa ryöstetyksi vuosikymmenten ajaksi. Satojen tuhansien pakkotyöttömien ja elinkautisen velkavankijärjestelmän ylläpito maksaa useita kymmeniä miljardeja euroja joka vuosi! Esko Aho oli vähällä tulla valituksi presidentiksi, mutta äänestäjät menivät ojasta allikkoon. Viinanen on vielä 2000-luvulla jaksanut räkyttää kaadettuja yrittäjiä hölmöiksi.
Pääministeri Paavo Lipponen jyräsi kahdeksan vuotta kansakuntaa kirjaimellisesti päin helvettiä. Vain eliittiä paapottiin ja paapotaan edelleen. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö sanoi budjettiriihessä 2000, että massatyöttömyys on turvattava. Kun on riittävä määrä työttömiä, jokainen työpaikka tuntuu armopalalta eikä ensiksi tule mieleen ryhtyä vaatimaan palkankorotuksia. Kun on riittävä määrä duunareita kortistossa, he eivät ala heti vaatia veronalennuksia, koska heidät elätetään verovaroilla. Valtiovarainministerit Antti Kalliomäki ja Eero Heinäluoma jatkavat Lipposen viitoittamaa tietä. Heinäluoma ilmoitti vapun alla, että valtion "ylimääräiset" miljoonat eivät riitä köyhille, eläkeläisille tai sairaille. Miljoonat käytetään "tulevien sukupolvien hyväksi". Presidentti Martti Ahtisaari luovutti muruset palkkioistaan työttömille ja koki olevansa hyväntekijä. Ahtisaari ei ryhtynyt toimiin, että virkavallan väärinkäyttö lopetetaan ja virkamiespäätöksillä ei ylläpidettäisi pakkotyöttömyyttä.
Presidentti Mauno Koivisto järjesti toukokuussa 1992 oikeuslaitoksen tuomareille konklaavin Linnassa. Kahden todistajan mukaan siellä käskytettiin, että pankin ja velallisen ollessa käräjillä vastakkain, pankin on voitettava. Presidentti Tarja Halonen julisti konklaavista kirjoitetun muistion salaiseksi Koiviston pyynnöstä. Jos muistio kestäisi päivanvalon, siinä ei olisi salattavaa. Halonen haukkui köyhyydestään valittajat iltaruskon maalareiksi. Korrektia toimintaa Rouva Tasavallan presidentiltä! Oikeusministeri Johannes Koskinen on todennäköisesti Suomen historian kallein ministeri. Koskinen rakensi Pankkiyhdistyksen sanelun mukaan elinkautisen velkavankijärjestelmän. Koskinen harhautti koko eduskunnan puhuessaan, että "velkojien saatavat on turvattava riittävän pitkällä ennustettavuudella". Ne turvattiin kuitenkin jo kymmenen vuotta aikaisemmin verovaroilla. Sijoittajahemmot eivät ole laillisia velkojia, koska he eivät ole koskaan rahoittaneet nykyisiä uhrejaan. Koskisen rakentaman ansan vuoksi tulonsiirto toimii nyt kymmenien tuhansien ikääntyneiden syrjäytettyjen kohdalla köyhiltä rikkaille - ja ulosottotoimi hoitaa käytännön ryöstelyn maksutta! Sivistysmaissa ilmiötä kutsutaan valkoiseksi orjakaupaksi. Vaikka palkan/eläkkeen ulosmittausosuutta on mahdollista alentaa pienemmäksi kuin kolmannes, ainakin Joensuun kihlakunnanvouti väittää että ei voi. Oikeuskansleri Paavo Nikula ei koskaan puuttunut pankkien laittomaan vakuuksien hävittämiseen eikä laittomaan maksettujen velkakirjojen mitätöimättä jättämiseen. Nikula tai eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio ei ole koskaan puuttunut kantelutieteatteriin jossa kantelija saa itselleen oikeutta avin aniharvoin. Nikula ei puutu ylipäänsä yhtään mihinkään niin että kansalainen kokisi saavansa oikeutta. Työministereitä ei ole otettu tähän vahakabinettiin, koska työministerit ovat Suomessa vain hallituksen kumileimasimia. Heille kauhotaan joka vuosi niin paljon miljoonia, että osa jää aina käyttämättä. Ja nekin jotka käytetään, tuhlataan harakoille. Virkamies on yhä aina oikeassa, myös ollessaan väärässä. Valtakunnansyyttäjänvirastossakaan ei noudateta perustuslakia. Virasto on ilmoittanut, että pakkotyöttömän oleskelu esimerkiksi Haaparannassa tai Tallinnassa on törkeä petos! Sosiaalitoimistoissa työntekijät saavat jättää täytäntöönpanematta tekemiään maksupäätöksiä, jotka sitten maksatetaan tuensaajilla. Miljoona suomalaista - kansanviidennes - on syösty yhteiskunnan ulkopuolelle, elävinä haudattaviksi. Kansanterveys on romahtanut ja terveydenhuoltopalvelut ajettu alas. Mielialalääkkeiden kulutus on viisinkertaistunut ja joka neljäs lapsi on mielenterveyshoidon tarpeessa, sitä kuitenkaan saamatta.
http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/omawebsivu12.msnw - chanel3
"OMAISET" kirjoitti:
Sirmakka® herättää todellisuuteen.

http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/omawebsivu12.msnwEipä onneksi tarvitse ihan NOIN "kaukaa" hakea,että yhden sairaan omaisensa saa kotiin turvaan:D
En ota enempää noihin kantaa,kiitos vaan.....!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k313994- 412679
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut412667Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82425- 302393
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3122230- 381969
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461643Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t481592- 1411497