Tässä on todellinen klassikko, mainio kuvaus kaupparatsun pakomatkasta kreisin rekkakuskin takaa ajamana. Spielbergin esikoinen. Tämän pätkän voi katsoa aina uudelleen, todella hyvä.
Vastaukset 5
- paljon tarvita
pästäkseen juoneen kiinni, yhtä ja samaa koko pätkä..
- MarkiisiDeFuckingÅmÅl
se on hyvä leffa, vaikka juoni on tosi simppeli... pääosassa Sheriffi MacCloud
- Veteranfan
Kyseessä olevan myös suoraan TV:lle tehty elokuva,siis elokuvalla ei ollut ensi-iltaa teattereissa.
- saakeli!
Itse ostin dvd:n kun tv:ssä näyttävät jotain lyhennettyä versiota josta puuttuu mm. kohtaus jossa kaupparatsu yrittää auttaa koulubussia liikkeelle.
- pxä
Se johtuu siitä että alunperin leffa on tehty tunnin mittaiseksi tv-leffaksi. Siihen aikaan jenkeillä oli kuitenkin tapana laittaa joitakin tv-leffoja teatterilevitykseen Euroopassa, joten lisäkohtauksia kuvattiin varsinaisten kuvausten jälkeen jotta saatiin kokoillan leffan mitta täyteen.
Jos oikein muistan, näitä lisättyjä kohtauksia ovat ainakin alkupuolen puhelinsoitto kotiin ja jakso jossa rekka yrittää työntää päähenkilön junan alle. Itse rekkahan oli ehtinyt jo tuhoutua loppuhuipentumaa kuvatessa, joten tuossa jälkimmäisessä kohtauksessa käytettiin korviketta - jos tarkkaan katsoo, huomaa ettei rekkaa näytetä kohtauksessa kuin lähikuvissa.
IMDb muistaakseni tietää parhaiten nämä leffa- ja tv-version väliset erot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 47957
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19795- 117746
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t95708Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36633- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.68527- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 45467
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447