Sukupolvi ja

Markus 9
1 Ja hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan tulevan voimassansa".

Tässä Jeesus kertoo, että silloin eläneen sukupolven aikan Hän perustaa Jumalan valtakunnan. Sen Hän teki ja tämä valtakunta on salassa ulkopuolisilta, sillä se on laitettu sisäämme ja se on todellinen rauhanvaltakunta, eli täällä on aseet auroiksi taottu.

Matteus 24
32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

Tässä Jeesus kertoo aivan viimeisestä sukupolvesta jonka me näemme nyt syntyneen ja täällä elävän, sillä merkit kertovat sen.

Viikunapuu on lehteen puhjennut, sillä uskovaiset ovat voimaikkaita uskossaan ja Jumalan siunaus on heidän kanssaan.

Syntiset tekevät yhä enemmän syntiä ja kulkevat kohti kadotusta välittämättä siitä, eli he ovat menettäneet kyvyn peljätä ja rakastaa Jumalaa.
7113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

,,,,että ykskaks lupausten väliin tuleekin kahdentuhannen vuoden paussi.

Ensin silloin olevan sukupolvi ja sitte tämä sukupolvi.

Tuo on sinun tai jonkin hölmön papin mielikuvitusta, koska tosiasiat mättää.

Äänestä
  • Eikö tosiasia ole, että Jeesuksen aikainen sukupolvi eli noin 2000 vuotta sitten ja luuletko todella, että Jeesus olisi omansa jättänyt maailmaan. Ei jättänyt, vaan Isä siirsi Jeesukseen uskovat Jumalan valtakuntaan.
    Jumalan valtakunta on ollut täällä sen ajan, mitä täällä on ollut uskovaisia ja tulee olemaan loppuun saakka.

    Kolossalaiskirje 1
    9 Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä,
    10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
    11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla
    12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
    13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
    14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,

    Äänestä

  • sinä puhut? kirjoitti:

    Eikö tosiasia ole, että Jeesuksen aikainen sukupolvi eli noin 2000 vuotta sitten ja luuletko todella, että Jeesus olisi omansa jättänyt maailmaan. Ei jättänyt, vaan Isä siirsi Jeesukseen uskovat Jumalan valtakuntaan.
    Jumalan valtakunta on ollut täällä sen ajan, mitä täällä on ollut uskovaisia ja tulee olemaan loppuun saakka.

    Kolossalaiskirje 1
    9 Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä,
    10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
    11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla
    12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
    13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
    14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,

    ,,,se näkyy. Jos ihmisillä olisi taivasten valtakunta sydämmissään, kyllä sen pitäisi näkyä ulkopuolella ja maailmassa myöskin.

    On hyviä paimenia ja huonoja paimenia.

    Paimenta on lyöty ja lauma on hajoitettu, ne vaeltavat eksyksissä sinne ja tänne.
    Luulevat, että on rauha, mutta rauhaa ei ole.

    Myrkkyliskon munia ne hautovat, ja
    hämäkin verkkoja kutovat.
    heidän verkkonsa eivat kelpaa vaatteeksi, eikä heidän tekemäänsä voi pukeutua.

    Polkunsa he tekevät mutkaisiksi,
    ei kukaan joka niitä käy, tunne rauhaa.
    He murisevat kuin karhut, tai kujertavat kuin kyyhkyset.
    He odottavt oikeutta, mutta sitä ei tule, pelastusta, mutta se on kaukana heistä.

    He ovat luopuneet Herrasta ja kieltäneet hänet, vetäytyneet pois Jumalaa seuraamasta.
    Purkavat sisimmästään valheen sanoja. Totuus kompastelee toreilla, eikä suoruus voi sisälle
    tulla.

    Ne haparoivat seinää pitkin, niinkuin sokeat, silmiä vailla, kompastelevat sydänpäivällä, niinkuin hämärässä. Ovat terveitten keskellä, niinkuin kuolleet.
    Se paimen oli huono paimen.

    Tältä se näyttää.

    Äänestä

  • lupauksia kirjoitti:

    Jeremia 23
    1 "Voi paimenia, jotka hukuttavat ja hajottavat minun laitumeni lampaat, sanoo Herra.
    2 Sentähden näin sanoo Herra, Israelin Jumala, paimenista, jotka kaitsevat minun kansaani: Te olette hajottaneet minun lampaani ja karkoittaneet ne pois ettekä ole pitäneet niistä huolta. Katso, minä pidän huolen teidän pahain tekojenne rankaisemisesta, sanoo Herra.

    3 Ja minä kokoan lampaitteni tähteet kaikista maista, joihin olen ne karkoittanut, ja tuon ne takaisin laitumelleen, ja ne ovat hedelmälliset ja lisääntyvät.
    4 Ja minä herätän heille paimenia, ja ne kaitsevat heitä; eivät he enää pelkää eivätkä säiky, eikä heistä yhtäkään puutu, sanoo Herra.

    VALTAVA LUPAUS, JONKA JUMALA TOTEUTTI JEESUKSESSA:
    5 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.
    6 Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme'.
    7 Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta',
    8 vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut'. Ja niin he saavat asua omassa maassansa."

    Äänestä

  • LUPAUS: kirjoitti:

    Jumala on koonnut Israelin lampaat takaisin, Israel on syntynyt uudelleen.

    Daavidin juurivesa tulee aikanaan, mutta se ei ole Jeesus, koska Jeesus ei ole Daavidin sukua.

    Jumala itse on kansansa paimen, ja muidenkin
    jotka häntä kuulevat.
    Vanha testamentti ei kerro Messiaasta kovinkaan
    profeetallisena hahmona, vaan henkilönä joka tekee tehtävänsä, eli tuo rauhaa maahan ja viisudellaan ehkä maailmaankin.

    Mutta ei ole kenenkään syntien sovittaja, eikä lain täyttäjä, vaan noudattaa lakia siinä kuin muutkin.

    Otsikolla...Ja missä.... minä tarkoitin kristikansaa, ja teidän Jeesus paimenta.

    Teidän joukot ovat hajonneet, eikä eheytymistä tule.

    Äänestä

mahtuu 2000 vuoteen. Mikä se on se 14 sukupolven sarja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sukupolvi. kirjoitti:

Markus 9
1 Ja hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan tulevan voimassansa".

Tässä Jeesus kertoo, että silloin eläneen sukupolven aikan Hän perustaa Jumalan valtakunnan. Sen Hän teki ja tämä valtakunta on salassa ulkopuolisilta, sillä se on laitettu sisäämme ja se on todellinen rauhanvaltakunta, eli täällä on aseet auroiksi taottu.

Matteus 24
32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

Tässä Jeesus kertoo aivan viimeisestä sukupolvesta jonka me näemme nyt syntyneen ja täällä elävän, sillä merkit kertovat sen.

Viikunapuu on lehteen puhjennut, sillä uskovaiset ovat voimaikkaita uskossaan ja Jumalan siunaus on heidän kanssaan.

Syntiset tekevät yhä enemmän syntiä ja kulkevat kohti kadotusta välittämättä siitä, eli he ovat menettäneet kyvyn peljätä ja rakastaa Jumalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu