Vikingit

Viikingien hyökkäykset kulki yleensä Suomen ohi silloiselle Venäjälle. Slaven eli ven eli venäläiset. Kauppaa käytiin kyllä pohjanmaan miehien kanssa ja Etelä-Satakunnan kanssa. Ensin koittivat hyökätä ja jos viikingit koki vastuksen liian suureksi tyytyivät kaupankäyntiin. Tampereelle perustivat oikein tukikohdan eli Birkalan. Birkala oli viikinkivaltio Suomessa. Käsitti nykyisen Pirkkalan ja Tampereen.
283794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ja sulla mennyt historian tunnit täysin ohi.

Äänestä

Vaurauteen. Pirkkala oli viikinkivaltio. Eli nykyinen Tampere.

Äänestä
  • Jossain länsieruroopassa näitä hunsvotteja kutsuttiin viikingeiksi.

    Suomessa on monta varjakkaa nimimuistona näistä kriminaaleista.

    Äänestä

  • ei viikingit kirjoitti:

    Jossain länsieruroopassa näitä hunsvotteja kutsuttiin viikingeiksi.

    Suomessa on monta varjakkaa nimimuistona näistä kriminaaleista.

    Olen nähnyt kirpputorilla myynnissä,levyn kannessa luki Vikingarna,tai jotain sinne päin.

    Tiedä tuota sitten........

    Äänestä

  • ei viikingit kirjoitti:

    Jossain länsieruroopassa näitä hunsvotteja kutsuttiin viikingeiksi.

    Suomessa on monta varjakkaa nimimuistona näistä kriminaaleista.

    Yleinen harhaluulo on se, että varjaagit olisivat olleet ruotsalaisia viikinkejä. Heitä oli joukossa, mutta niin oli suomalaisia, hämäläisiä, norjalaisia ja muitakin. Norjalainen tuttuni kertoi lukeneensä, en tiedä mistä, että varjaagit saivat nimensä norjalaisista itään asuneesta kansasta, jota he kutsuivat varg gangereiksi eli sudenkävijöiksi. Ruotsalaisia ei asunut tuossa vaiheessa Mälarenin laaksoa ja Sigtunaa paljoa pohjoisempana. Lennart Meren mukaan varyagit olivat nimenomaan eestiläisiä ja suomensukuisia kansoja. Perustelut löytyvät hänen kirjoistaan. Mm. Lahden lähistöltä löytyi muistaakseni vuosituhannen vaihteessa rahakätkö, joka oli suurin sen aikaisen Bysantin keisarin rahalöytö. Toinen vastaava on löytynyt Norjasta. Kaiken kukkuraksi ruotsalaisten ja tanskalaisten viikinkien lyhyin reitti itään ei kulkenut Suomenlahden kautta, vaan Riianlahden kautta pitkin Väinäjokea, tosin sielläkin elivät Livonesis vaenalaeses aikalaismuistiinpanojen mukaan, eli Liivin väinäläiset eli liiviläiset. Väinäjokea eli Dvinaa pitkin päästiin Polotskiin asti jne. Miksi olisivat kiertäneet pitempää pohjoista reittiä? Viikingit kutsuivat eteläisen Suomen rannikkoa Tulirannaksi, koska vainovalkeat täplittivät seutua kun he yrittivät lähestyä. Suomessa viikingit olivat lirissä. Olavi Pyhä, Norjan kansallispyhimys, joutui pakenemaan maasta joukkojensa kanssa saatuaan selkäänsä mm. naisilta. Ruotsista Göötanmaalta ja Uppsalasta on löydetty riimukiviä, joissa muistellaan viikinkipäälliköitä, jotka kuolivat Suomessa. Toinen Tavastiassa ja toinen Kyreliassa Uiburkymissä, eli Karjalassa Viipurkymissä. Suomalaiset, karjalaiset, hämäläiset ja/tai saarenmaalaiset tuhosivat Sigtunan 1187 ja tappoivat mm. arkkipiispan, tuhosivat Mälarenin rannikoita niin ettei takaa-ajajia ollut. Myöhemmässä propagandassa hyökkääjäksi muutettiin Novgorod, koska Ruotsilla oli sen kanssa vihollisuuksia 1300-luvulta alkaen. Eli ei se ihan niin mennyt kuin Kulturfondet opettaa.

    Äänestä

Santtu-poika tuossa kyseli, että oliko
joulupukkikin viikinki kun sillä oli parta
nii ku Haraldillakkii...

Äänestä
  • Joulupukki oli nuorena miehenä hurja viikinki joka kävi ryöstöretkillään kuten kunnon viikinkien kuului käydäkin.

    Kun kristinusko tuli pohjolaan, kansa käännytettiin väkipakolla, kuten kristinuskolla on ollut tapana tehdäkin.

    Joulupukki joutui vangiksi ja sai tuomion pahoista teoistaa. Rangaistukseksi hän joutuu ryöstelemiensä tavaroiden sijasta jakamaan tavaroita takaisin. Tuomio ei ole elinikäinen, vaan kestää siihen saakka kunnes sama määrä tavaroita on lahjoitettu takaisin jonka viikinkijoulupukki oli aikanaan anastanut. Tämän hetkisen laskun mukaan jäljellä on vielä 200 vuotta, jolloin joulupukki saa vihdoin tehtävänsä täytetyksi.

    Opimmeko tästä mitään? Opimme: Kristinusko ei ole Pohjolan oma uskonto vaan väkivallalla tänne muualta tuotu.

    Äänestä

Pirkkala ja Birka. Nimikin jo kertoo että viikingit täällä Tampereella huseerasi. Sitäpaitsi Pirkkalasta on löydetty viikingitavaroita.

Äänestä
  • ..tai sitten Pirkkalasta. Mistäpä muustakaan?

    Ainaskin meidän Pirkko kävi kerran risteilyllä Birkassa,
    ja on se käynyt Tampereellakin.

    Mutta Tampereella se kävi bussilla.

    Äänestä

  • kielitieteilijä kirjoitti:

    ..tai sitten Pirkkalasta. Mistäpä muustakaan?

    Ainaskin meidän Pirkko kävi kerran risteilyllä Birkassa,
    ja on se käynyt Tampereellakin.

    Mutta Tampereella se kävi bussilla.

    Onpas kerrankin kunnon huttua tällä palstalla. Huh huh!

    Äänestä

  • ori orivedeltä kirjoitti:

    Onpas kerrankin kunnon huttua tällä palstalla. Huh huh!

    Taxellien Kulturfondet ja Litteratursällskapet
    näkösti "sponsoroi" näitäkin sivustoja.

    Äänestä

Monet paikannimet kertovat viikinkien olleen täällä Tampereella.
Kytälä eli skyddat eli turvapaikka
Tammela eli tamt eli voitettu.
Viinikka eli vin eli paikka missä oli tarjolla simaa.
Partola eli part Olaf eli paikka joka kuului Olafille.

Äänestä
  • Älä unohda Ratinaa. Ra- raaka, Tina - Tiina, eli Raaka Tiina.

    Äänestä

  • etymologicus mansecus kirjoitti:

    Älä unohda Ratinaa. Ra- raaka, Tina - Tiina, eli Raaka Tiina.

    Vielä lisää viikingiperuisia nimiä Tampereelta.
    Viikinsaari eli viikingisaari.
    Tapatora eli tapa på Tor eli paikka jossa juotiin simaa Tor-jumalan kunniaksi. Tor oli viikinkien Jumala.
    Pere eli paikka jota kohti suunnistettiin veneillä. Per = suunnistaa jotain kohti.
    Hatanpää eli vihanpaikka eli paikka jossa oli käyty taisteluja. Hata=viha eli taistelu.

    Äänestä

  • viikinkiperuisia paikannimi... kirjoitti:

    Vielä lisää viikingiperuisia nimiä Tampereelta.
    Viikinsaari eli viikingisaari.
    Tapatora eli tapa på Tor eli paikka jossa juotiin simaa Tor-jumalan kunniaksi. Tor oli viikinkien Jumala.
    Pere eli paikka jota kohti suunnistettiin veneillä. Per = suunnistaa jotain kohti.
    Hatanpää eli vihanpaikka eli paikka jossa oli käyty taisteluja. Hata=viha eli taistelu.

    Nokia eli nog = saada tarpeeksi. Vielä muutama sata vuotta sitten Nokia kuului Pirkkalaan.

    Äänestä

  • ollut Nokia kirjoitti:

    Nokia eli nog = saada tarpeeksi. Vielä muutama sata vuotta sitten Nokia kuului Pirkkalaan.

    Urjalassa viikingit astuivat ensikerran maihin Hämeessä "ur-jala" eli pois veneestä (jaalasta).

    Myöhemmin he kokoontuivat Viialassa, joilloin he nimesivät paikan tapahtuman kunniaksi "vi-alla" eli me kaikki (Viiala).

    Tästä he jatkoivat härkien (tai mahdollisesti hevosten) vetäminä eteenpäin kohden paikkaa jole antoivat nimen "Åka" (eli nykyinen Akaa).

    Viikinkien vaelluksien mukaan on myös Hervanta saanut nimensä, alunperin "Här-vandra" eli "täällä vaelletaan".

    Valkeakosken nimen alkuperä tapahtuma taas on hieman hämärä, mutta sekin muodostuu viikinkien kielestä: "val-ge-gas-ko-ski" eli nykysuomeksi: "valittu kaasua antava lehmä, joka hiihtää".

    Äänestä

  • ensin oikeinkirjoitus. Sitten paikallishistoria.

    Äänestä

ja opiksi. Näin käy, kun ei tiedä mitään asiasta, josta tekee avauksen. Viikingeillä oli hyvin vähän tekemistä nykyisen Suomen alueen kanssa ja suomalaisilla vastaavsti yhtä vähän heidän kanssaan.Voi olla, että nykisen UUdemna laue autioitui viikinkien pelossa, mutta yhtä hyvin syy voi olla muukin. Venäjää ei tuolloin ollut. SDitä vastasi lähinnä Novgorod. Katso kartasta, missä se on.Pirkkala ja muut viikintarut ovat taruja. Niillä ei ole historiallista pohjaa.

Äänestä
  • Ei tuohon aikaan ollut juurikaan asiakirjoja joihin tapahtumia olisi merkitty. Tuo aika on vähän hämärä osa Suomen historiassa. On jotain islantilaisten saagoja ja jotain kertomuksia jotka on suvuissa kulkenut. Kertomusten mukaan viikinkejä kyllä oli Suomessa ja taistelujakin tiedetään käydyn. Lueskelin yhtä kirjaa jossa kerrottiin Pirkkalasta löydetyn viikinkimiekkoja ja muita aseita.

    Äänestä

  • Suomessa kirjoitti:

    Ei tuohon aikaan ollut juurikaan asiakirjoja joihin tapahtumia olisi merkitty. Tuo aika on vähän hämärä osa Suomen historiassa. On jotain islantilaisten saagoja ja jotain kertomuksia jotka on suvuissa kulkenut. Kertomusten mukaan viikinkejä kyllä oli Suomessa ja taistelujakin tiedetään käydyn. Lueskelin yhtä kirjaa jossa kerrottiin Pirkkalasta löydetyn viikinkimiekkoja ja muita aseita.

    Skandinaavien viikinkiretket olivat mahdollisia, koska niiden yhteiskunnat olivat jo kehittyneempiä. Niillä oli pieniä kuningaskuntia ja Tanska oli aikansa suurvalta.Ledung-järjestelmä mahdollisti suurtenkin sotajoukkojen kokoamisen.Suomen alueella yhteiskunnat olivat korkeintaan jonkinlaisen kihlakunnan tasolla.Turkisverojen kokoaminen lappalaisilta on eri asia kuin viikinkiretket.

    Myös nykyisen Viron alueella oli pieniä kuningaskuntia. Sigtunan tuhoaminen lienee ollut lähinnä virolaisten tekoja.Sinänsä suomalaisia on voinut retkeillä Itämeren alueella, mutta mitään viikinkiretkiä ne eivät olleet.

    Äänestä

  • ledung-järjestelmä kirjoitti:

    Skandinaavien viikinkiretket olivat mahdollisia, koska niiden yhteiskunnat olivat jo kehittyneempiä. Niillä oli pieniä kuningaskuntia ja Tanska oli aikansa suurvalta.Ledung-järjestelmä mahdollisti suurtenkin sotajoukkojen kokoamisen.Suomen alueella yhteiskunnat olivat korkeintaan jonkinlaisen kihlakunnan tasolla.Turkisverojen kokoaminen lappalaisilta on eri asia kuin viikinkiretket.

    Myös nykyisen Viron alueella oli pieniä kuningaskuntia. Sigtunan tuhoaminen lienee ollut lähinnä virolaisten tekoja.Sinänsä suomalaisia on voinut retkeillä Itämeren alueella, mutta mitään viikinkiretkiä ne eivät olleet.

    Nykyinen Satakunta on nimenä perua noilta ajoilta. Satakunta oli alue, josta kyettiin kokoamaan kasaan sadan asemiehen joukko. Veikkaisin, että sadan asemiehen joukon muodostamiseen tarvittiin yli tuhannen asukkaan alue.

    Äänestä

  • "satakuntia" kirjoitti:

    Nykyinen Satakunta on nimenä perua noilta ajoilta. Satakunta oli alue, josta kyettiin kokoamaan kasaan sadan asemiehen joukko. Veikkaisin, että sadan asemiehen joukon muodostamiseen tarvittiin yli tuhannen asukkaan alue.

    Tässä se nyt paljastuu totuus idän viikingeistä. Bysantin laivasto koostui sadan miehen yksiköistä. Niin sanottu satakunta laitos pohjolassa tarkoitti, että sadan miehen oli varustettava yksi laiva, eli n.35 miestä. Suomalaisissa linnavuorissa on usein kaksi tai kolme vallitusriviä. Tämä ei ollut käytäntönä Skandinavian viikinkilinnoituksissa. Sensijaan se oli Bysantille tyypillinen linnoitustekniikka. Esim. Konstantinopolia suojasivat kolminkertaiset muurit jne. Varsijousi tuli muotiin 1200-luvulla Euroopassa ristiretkien aikaan. Suomen alueella ja Baltiassa esim. liiviläisten tiedetään käyttäneen varsijousia jo aikaisemmin, jopa 1000-luvulla. Saarenmaalaisten laivastoilla oli jopa roomalaistyyppisiä ballistoja uiskoissaan esim. taistelussa ristiretkeläisten laivastoa vastaan Riian lahdella (lue: Henrik Lättiläisen Liivinmaan kronikka). Keitä ne idän viikingit siis olivat? Eivät ainakaan ruotsalaisia tai tanskalaisia, joiden käytössä ei ollut näitä aseita tai linnoitustekniikoita. Sitäpaitsi 1100-luvulla Roger Ensimmäisen hovissa vaikuttanut arabimaantieteilijä al-Idris kertoo kolmesta kaupungista Suomessa, mutta ei mainitse yhtään kaupunkia Ruotsista tai Tanskasta, tai Saksasta. Kaupungit saattoivat olla Turku, Kalanti ja Vanajankaupunki joidenkin tulkintojen mukaan, mutta muitakin mahdollisuuksia on.

    Äänestä


Sana viikingit ei ole mikään etninen termi, vaan termi jolla kuvattiin n.700-1000 luvuilla laivoilla liikkuneita merenkävijöitä, jotka kävivät kauppaa mutta myös sotivat. Viikinkijoukoissa oli etnisiä ryhmiä etupäässä Skandinavian alueelta, mutta myös Saksasta, Baltiasta ja Suomesta. Mukana oli joskus myös asekuntoisia naisia, joita ranskalaiset pelkäsivät erityisesti ja kutsuivat kilpikäden neitsyiksi. Viikinkien kotimaitten tultua kristityiksi noin 1100-luvulla, heidän perintöään jatkoivat pääasiassa kuurinmaalaiset, liiviläiset ja eestiläiset, joiden laivastot tuhosivat mm. Tanskan rannikoita 1100-luvulla, pitivät tukikohtaa Öölannissa vuosikymmeniä, hävittivät Sigtunan 1187 jnejne. Näissä laivastoissa oli mukana myös hämäläisiä ja suomalaisia, sekä merikarjalaisia. Sana viikinki sai täysin uuden merkityksen kansallisvaltioiden nousukaudella 1800-luvulla, jolloin Tanskalaiset, ruotsalaiset ja varsinkin valtiounionista eroon pyrkivät norjalaiset rakensivat itselleen loistavaa menneisyyttä. Tällöin viikinki-sana sai myös nykyisen sisältönsä etnisessä mielessä. Euroopassa vikinkejä kutsuttiin alunperin pohjoisen miehiksi, engl. northmen.

Äänestä

Tapatora on karu ja mystinen pieni saari Näsijärvessä. Voisin hyvinkin kuvitella siellä uhratun ja juodun Tor-jumalan kunniaksi(tappa på Tor). Lisäksi täällä Tampereella eräässä metsikössä on paikka jossa on pantu kiviä rykelmäksi toistensa päälle eli mahdollinen viikinkipäällikön hauta.

Äänestä
  • "Uhripaikka ja viikinkihauta tiedossa.. 18.7.2008 klo 11.26"


    Noilla tiedoilla saisi varmaan jo apurahaa
    lisätutkimuksiin Kulturfondetilta.

    Ja eihän sitä tiedä vaikkapa proffessuuri
    Åbo Akademissa.

    Äänestä

  • joissa on muinaishautoja. Melkoisia kivikasoja. Ei kai kuitenkaan olen mitään syytä olettaa, ettää ko. haudat eivät olisi olleet suomalaisten?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomessa kirjoitti:

Viikingien hyökkäykset kulki yleensä Suomen ohi silloiselle Venäjälle. Slaven eli ven eli venäläiset. Kauppaa käytiin kyllä pohjanmaan miehien kanssa ja Etelä-Satakunnan kanssa. Ensin koittivat hyökätä ja jos viikingit koki vastuksen liian suureksi tyytyivät kaupankäyntiin. Tampereelle perustivat oikein tukikohdan eli Birkalan. Birkala oli viikinkivaltio Suomessa. Käsitti nykyisen Pirkkalan ja Tampereen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu