Suosio ei kun nousee

"Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan 74 prosenttia suomalaisista hyväksyy euron.

Euron suosio on kasvanut jatkuvasti sen jälkeen, kun se otettiin käyttöön vuoden 2002 alussa.
Myös Euroopan unionin jäsenyyden suosio on hieman noussut, kertoo Helsingin Sanomien teettämä tutkimus.

Vastaajista 55 prosenttia äänestäisi EU-jäsenyyden puolesta, jos siitä pidettäisiin nyt kansanäänestys. Vastaan äänestäisi 37 prosenttia. Kahdeksan prosenttia ei olisi osannut sanoa kantaansa.

Vielä maaliskuussa jäsenyyden kannattajia ja vastustajia oli yhtä paljon eli 46 prosenttia.

Unionijäsenyyden kannatus oli matalimmillaan talvella ja keväällä 1998. Silloin päällimmäisenä keskustelunaiheena oli Suomen liittyminen Euroopan talous- ja rahaliittoon Emuun eli euroalueeseen.

Kriittisin vuosi lienee jäsenyyden kannalta ollut 2001, jolloin Suomi valmistautui euron käyttöönottoon. Kannatus kuitenkin ponnahti nousuun heti, kun euro otettiin käyttöön.

Euroa on kannattanut sen käyttöönotosta lähtien vahva enemmistö, eli ainakin kaksi kolmannesta vastaajista ja kuluvan vuoden aikana tyytyväisyys on sen kuin kasvanut.

YLE24 - HS - Taloustutkimus www.yle.fi
561033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Eli kansa on puhunut!

Äänestä
  • äskettäin. Siis kansa puhunut.

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    äskettäin. Siis kansa puhunut.

    Maassa maan tavalla - siellä kunnioitetaan kansan päätöstä, toisin kuin te.

    Äänestä

  • Viksu kirjoitti:

    suomalaiset EMU:sta ovat äänestäneet?

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    suomalaiset EMU:sta ovat äänestäneet?

    Eduskunnalla on valta tehdä päätöksiä - kas kun se on maan tapa :)

    Ja vastahan olet tyrmännyt kansanäänestykset esim. EU:hun liityttäessä, joten mielipidettäsi vapaasti mukaellen oli tulos mikä tahansa kansanäänestyksellä ei olisi ollut valtaa :)

    Äänestä

Fiksumpia...

Euroopan unionin jäsenyyttä vastustavien norjalaisten määrä on ensimmäisen kerran tänä vuonna ylittänyt jäsenyyden kannattajien määrän, paljastaa tänään julkaistu mielipidemittaus.

Dagbladet-lehden teettämän tutkimuksen mukaan vastustajia oli 38 prosenttia vastanneista. Jäsenyyden kannattajia oli 37 prosenttia ja kannastaan epävarmoja 25 prosenttia.

Norjalaiset ovat kahdesti, vuosina 1972 ja 1994, torjuneet kansanäänestyksessä Norjan liittymisen EU:hun. (STT-REuters)

Äänestä
  • Olet isänmaasi petturi kun haukut Suomalaisia moisella tavalla valitsemallaan tiellä.

    Se siitä isänmaan puolustamisesta teidän osaltanne!

    Äänestä

  • Jörg kirjoitti:

    Olet isänmaasi petturi kun haukut Suomalaisia moisella tavalla valitsemallaan tiellä.

    Se siitä isänmaan puolustamisesta teidän osaltanne!

    Suomen EU-osavaltioksi, tulevaksi sellaiseksi. Kaikkia kyllä äänestäneitä ei voi kuitenkaan syyttää, tieto ei silloin kulkenut tai oli manipuloitua, puutteellista, niinkuin vielä nytkin.

    Äänestä

  • liittivät kirjoitti:

    Suomen EU-osavaltioksi, tulevaksi sellaiseksi. Kaikkia kyllä äänestäneitä ei voi kuitenkaan syyttää, tieto ei silloin kulkenut tai oli manipuloitua, puutteellista, niinkuin vielä nytkin.

    mistä ihmeestä johtuu, että Suomalaisten jäsenyyden kannatus on NOUSSUT sitten kansanäänestyksen?

    Vastustajat eivät voi enää piiloutua salaliittojen, aivopesun tai manipuloinnin taakse, koska Suomen kansalla on jo vuosien KOKEMUS Unionista. Tämän kokemuksen siivittämänä jäsenyyden kannatus on jatkanut nousuaan. Puhumattakaan euron kannatuksesta.

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Kuka niitä kannatuslukuja mittaaa? Helsingin Sanomat ja Taloustutkimus Oy. Jopas on puolueettomat tahot liikkeellä!

    Eikös Taloustutkimus saanut nykyisen lesbopresidenttimme kannatusluvuksi 94%. Perhana! Eihän siitä ole kuin 6 rosenttia Saddam Husseiniin. On se perhanan hyvin hommansa hoitanut.

    Ministeriön propagandavirkamiesten nimimerkit:
    "European", "Viksu". Heillä on mielipiteet suoraan Eurooppa-tiedotuksen sivuilta.

    Eurooppa-tiedotuskin toistaa hallituksen sille syöttämää propagandaa. Se tekee myös omia "mielipidemittauksia" EU:sta. Nämäkin ovat todella "luotettavia lähteitä".

    KANSALAISET HERÄTKÄÄ JO!

    Ensinnäkään jälkikäteinen hyväksyminen ja etukäteinen haluaminen eivät ole aivan sama asia.
    Minä ainakin kiellosta huolimatta aijon piiloutua manipuloinnin taakse! Nimittäin mitä muuta tämä on kaikki nämä EU ja EMU-vuodet ollut kuin manipulointia? Useimmat ihmiset ottavat aivan todesta mämä EU:ta ja EMU:a ylistävät satusetien ja tätien sepitelmät kysymättä koskaan kriittisesti, että onko asia todella niin kuin sanotaan. Ja sekin on totta, että hyvin monille ihmisille ei ole niin väliä mitä valuuttaa taskuista pursuaa. Varmaan suuri osa neuvosto-virolaisistakin hyväksyi aikoinaan ruplan.

    Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että ruotsalaiset menettelivät viisaasti kun odottavat ja katsovat. Mukaan ehtii myöhemminkin, mutta kerran liittynyt ei pois pääse.

    Jos kansa vain sitä haluaa, mutta eipä näytä haluavan joten miksi vaivautua.

    Kerro toki manipuloinnista lisää! Miten manipuloidaan, miksi manipuloidaan, ketkä manipuloidaan jne...

    Äänestä

  • VSL kirjoitti:

    Kuka niitä kannatuslukuja mittaaa? Helsingin Sanomat ja Taloustutkimus Oy. Jopas on puolueettomat tahot liikkeellä!

    Eikös Taloustutkimus saanut nykyisen lesbopresidenttimme kannatusluvuksi 94%. Perhana! Eihän siitä ole kuin 6 rosenttia Saddam Husseiniin. On se perhanan hyvin hommansa hoitanut.

    Ministeriön propagandavirkamiesten nimimerkit:
    "European", "Viksu". Heillä on mielipiteet suoraan Eurooppa-tiedotuksen sivuilta.

    Eurooppa-tiedotuskin toistaa hallituksen sille syöttämää propagandaa. Se tekee myös omia "mielipidemittauksia" EU:sta. Nämäkin ovat todella "luotettavia lähteitä".

    KANSALAISET HERÄTKÄÄ JO!

    Ai että ministeriön propagandavirkamies? Tässähän tulee aivan imarrelluksi, taidankin pistää Eurooppatiedotuksen osastolle paperit vetämään :) Nämä keskustelut eivät kiinnosta kuin muutamaa hassua ihmistä itseni ja teikäläisten lisäksi, joten kannattaa vähän pitää suhteellisuudentajua. Minä huvikseni olen teitä informoimassa :)

    Jos gallupit ovat näkemystänne vastaan, se ei tarkoita sitä eteikö ne olisi puoleettomia. Miksi ne olisivat puolueellisia? Taidatte olla vähän hörhöjä?

    Ei ketään kiinnosta lobata EU:ta ja Euroa, ne ovat jo käytössä - juna on mennyt jo sen aseman ohi!

    Äänestä

  • VSL kirjoitti:

    Kuka niitä kannatuslukuja mittaaa? Helsingin Sanomat ja Taloustutkimus Oy. Jopas on puolueettomat tahot liikkeellä!

    Eikös Taloustutkimus saanut nykyisen lesbopresidenttimme kannatusluvuksi 94%. Perhana! Eihän siitä ole kuin 6 rosenttia Saddam Husseiniin. On se perhanan hyvin hommansa hoitanut.

    Ministeriön propagandavirkamiesten nimimerkit:
    "European", "Viksu". Heillä on mielipiteet suoraan Eurooppa-tiedotuksen sivuilta.

    Eurooppa-tiedotuskin toistaa hallituksen sille syöttämää propagandaa. Se tekee myös omia "mielipidemittauksia" EU:sta. Nämäkin ovat todella "luotettavia lähteitä".

    KANSALAISET HERÄTKÄÄ JO!

    nimittäin väitteet mielipidetutkimusten manipuloinnista.

    Eikös se samainen Taloustutkimus kertonut jo ennen presidentinvaaleja, kummallako kandinaatilla on suuremman kannatusluvut? Ja oikeinhan se meni.

    Kyllä kansa tietää.

    Äänestä

  • Viksu kirjoitti:

    Jos kansa vain sitä haluaa, mutta eipä näytä haluavan joten miksi vaivautua.

    Kerro toki manipuloinnista lisää! Miten manipuloidaan, miksi manipuloidaan, ketkä manipuloidaan jne...

    ...

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    ...

    on vastata, kuka/kuinka manipuloidaan, lainaan

    "Näiden reformien järki on ensinnäkin luoda olosuhteet yksityiseen, usein ulkomaiseen, pääomaan perustuvan taloudellisen toiminnan laajenemiselle. Ensinnäkin kyseessä olevan maan rahan arvoa alentamalla ne laskevat palkkoja dramaattisesti ja pienentävät näin työvoimakuluja. Ne luovat myös olosuhteet, joissa ulkomainen pääoma voi ottaa haltuun omaisuutta ja varoja yksityistämisohjelmien kautta. Mineraalivaroja aletaan huutokaupata ja kaivosyhtiöt saavat suuria voittoja tuottavia sopimuksia. Reformit avaavat uusia markkinoita globaalitaloudessa, joka on laskusuhdanteessa. Ne sallivat myös rikkaiden maiden hyödykeylijäämien polkumyynnin. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa nämä ohjelmat ovat johtaneet maiden oman maataloustuotannon syrjäyttämiseen ja korvaamiseen ulkomailta ostettavalla ylijäämäruoalla." Tarina on tuttu Suomessakin, parempi, laajempi kuvaus manipuloinnista ja seurauksista:
    http://gamma.nic.fi/~otammile/Chossudovsky.htm

    sitten näitä pähkäillään palstoilla, jopa asiallisestikkin
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=110&conference=666&posting=22000000001242012

    Tietääkseni EU:sta ja EMU:sta ei pääse pois.
    Oliko tuo kysymys manipuloinnista esitetty vakavalla mielellä? No, ei kommaritkaan varmaan reporadion aikoina pitäneet kyseisen tuutin suoltamia hengentuotteita propagandana, vaan mitä objektiivisimpana informaationa.

    Äänestä

  • tähän kirjoitti:

    - Minkä reformien mukaan??? Kuka vastaa, nimeä tahot
    - Miten on maan rahan arvo alentunut? (älä jaksa perustella itsenäisyydellä vaan tuo numerotarkkoja faktoja)
    - Mitä eroa on sillä, jos suosimasi ETA-sopimuksen mukaan otetaan ulkomaisen pääoman turvin omaisuutta verrattuna EU:hun, ja eikös tämä ole markkinataloutta???
    - Eikös tuon logiikan mukaan kannata Suomen olla osa laajaa sisämarkkina-aluetta kuin irrallisena, mitättömänä pienenä talousvyöhykkeenä jolloin voidaan suojata euroopan laajuisia markkinoita? Kyllä komission kilpailuviranomaiset ovat ennenkin pistäneet kartelleja sekä monopoleja kuriin - vrt microsoft, exxon jne.

    Taas ei mitään vastausta kysyttyyn asiaan...

    Päästiinhän sitä aikoinaan Ruotsin ja Neukkujenkin vallasta, joten miksi ei EU:sta... mutta miksi lähteä hyvästä pois - kansankin mukaan.

    Kerro siitä manipuloinnista!! Meitä kaikkia varmaan haluttaa tietää vastauksia vapaan tiedonvälityksen aikana!!!

    Sinun tietosiko ovat oikeita ja vilpittömiä??

    kuvatusta, no ei enään tarvitse ihmetellä, nimikin sairaudelle löytyi, Markkinatalous, vai kyllä kansainvälinen globaali kapitalismi kuvaa asiaa yhtä hyvin, pitäisiköhän etsiä linkkejä kuvaamaan tuota ja seurauksia sillaiten eloisaammin?;) kokeillaan

    http://www.rauhanpuolustajat.fi/chomsky/artikkelit/zapatista.html

    S(eu)rauksia maailmalla
    http://www.sci.fi/~tumakaup/10_VELKA.HTM#Maailmankaupanvapauttaminen

    Taidan olla joku ihme luonnonsuojelija hihhuli kun nimeän tahojakin ja en tykkää linkeissä kuvatun kaltaisesta? Josta seurauksena on ollut, kuinka ollakkaan, kaikenlaista ikävää?
    http://www.sosialistiliitto.org/argentiina_kansannousu.html

    Äänestä

  • edellä kirjoitti:

    Vastaan vielä tähän, mutta sitten saa vähäksi aikaa riittää.

    Siis pidän vapaasta yrittäjyydestä, markkinataloudesta jne. mutta globalisaatio ei ole välttämättä hyvä asia koska työvoima ja ympäristöolosuhteet ovat eriarvoisia.

    Mutta tämä on asia jonka kanssa on elettävä - mielestäni on parempi olla yhteistyössä kuin yksin lastuna laineilla.

    yhteistyö on paree, päättämään ei saisi päästää edelläkuvatun kaltaisia, vaan YK:ssa on jokaiselle kuvatulle asialle tutkimusta ja suosituksia, ikävää, että jotkut maat ahneuksissaan unohtavat asian ja rakentavat YK:n ohittavia järjestelmiä, EU yksi monista. Monenmoista aiheesta, syitä että seurauksia
    http://gamma.nic.fi/~otammile/globkoyh.htm#_1_2

    Äänestä

  • Viksu kirjoitti:

    Päästiinhän sitä aikoinaan Ruotsin ja Neukkujenkin vallasta, joten miksi ei EU:sta... mutta miksi lähteä hyvästä pois - kansankin mukaan.

    Kerro siitä manipuloinnista!! Meitä kaikkia varmaan haluttaa tietää vastauksia vapaan tiedonvälityksen aikana!!!

    Sinun tietosiko ovat oikeita ja vilpittömiä??

    Kun liitymme EU:hun:
    -Suomeen virtaa investointeja pilvin pimein
    -autojen hinnat romahtavat eurooppalaiselle tasolle
    -viina halpenee (valitettavasti toteutuu)
    -Suomen vaikutusvalta maailmalla lisääntyy
    -työttömyys vähenee
    -elintarvikkeiden hinnat romahtaa jne...

    Jos emme liity
    -valitsemme Euroopan ja Aasian väliltä
    -Torniojoesta tulee Euroopan ja Aasian rajajoki
    -valitsemme EU:n ja IVY:n väliltä
    -juna menee
    -Suomi albanisoituu
    -firmat karkaa muualle ja paljon paljon muuta potaskaa, jota ei nyt tähän hätään muista.

    Lisäksi on vielä mainittava, että kun johtavat tiedotusvälineet haastattelivat EU-kriitikkoja, niin lähes aina etsittiin se kaikkein pöllöimmän oloinen kohkaaja lausumaan näkemyksiä kaikkien EU:hun kriittisesti suhtautuvien nimissä.
    Näitä marginaaliryhmiä haastattelemalla pyrittiin antamaan kuva, että EU:hun kielteisesti suhtautuvat ovat jotenkin kummallista väkeä -impivaaralaisia, joita ei voi ottaa vakavasti.

    Että tämmösiä esimerkkejä.

    kyllä lähtee, mutta vasta kun liityttiin...

    >>-firmat karkaa muualle ja paljon paljon muuta potaskaa, jota ei nyt tähän hätään muista.>>;))

    Uutinen taas kertoo nykymenosta:

    >>-Viimeksi Salcomp ilmoitti luopuvansa koko tuotannostaan Kemijärvellä ja siirtävänsä sen Kiinaan. Valtio on tukenut Salcompin tuotantolaitoksia investoinneilla yli 30 miljoonalla markalla eli noin viidellä miljoonalla eurolla. Tukien ehtona oli, että tuotanto pidetään Suomessa seuraavat viisi vuotta. Kun viisi vuotta oli kulunut, uudet omistajat lakkauttivat tehtaan.

    Vuorenmaan mielestä valtion tukijärjestelmiin on saatava pidemmät velvoiteajat tuotannon pitämiseksi Suomessa. STT

    Äänestä

  • Viksu kirjoitti:

    Vastaan vielä tähän, mutta sitten saa vähäksi aikaa riittää.

    Siis pidän vapaasta yrittäjyydestä, markkinataloudesta jne. mutta globalisaatio ei ole välttämättä hyvä asia koska työvoima ja ympäristöolosuhteet ovat eriarvoisia.

    Mutta tämä on asia jonka kanssa on elettävä - mielestäni on parempi olla yhteistyössä kuin yksin lastuna laineilla.

    IS.

    >
    Maailmanpankin pääjohtaja James Wolfensohn on kehottanut Dubaissa pankin ja IMF:n vuosikokouksessa rikkaita maita lisäämään apua köyhille maille ja helpottamaan kaupankäyntiä. Se on hänen mukaansa välttämätöntä köyhyyden hälyttävän kasvun vuoksi ja maailman turvallisuuden lujittamiseksi.

    - Meidän on puututtava maailman kehitystä ohjaaviin perusrakenteisiin. Monessa suhteessa juuri ne ovat synnyttäneet nykyisen tasapainottoman maailman, sanoi Wolfensohn>

    Äänestä

HAAHAHAHHAHAHA

Helsingin Sanomien ja Taloustutkimuksen teettämä kysely!

On varmaankin aika vitun puolueetonta??? Eiks vaan...? varsinkin Hesarin...

SUOMI24-palstan pässeimmät ja vajaimmat henkilöt:

- European
- Viksu

Äänestä
  • mahdollisesti VSL:n keskivertokannattajaa ÄO:n
    suhteen?

    Äänestä

  • Sekö tekee minusta pässin ja "vajaan" jos tuon palstalle lukijoiden tiedoksi keskustelun pohjaksi uusimman mielipidetutkimuksen, kopioituna suoraan YLEn nettisivuilta?

    Sitä paitsi Lapin Kansa teetti viikko sitten vastaavantyyppisen kyselyn Gallupilla. Tulokset olivat saman suuntaiset. Mutta Lapin Kansa on eri leirissä kuin Hesari, joten... ?

    Äänestä

  • Olen ihan vilpittömän iloinen tästä tunnustuksesta... :)

    Perustuuko tämä Gallupeihin? Vai oletko manipuloinut näppäimistöä kirjoittamaan moiset tekstit :)

    Äänestä

  • ... on vajaaälyinen ihminen ja VSL hänen tahdoton aisankannattajansa. Paljonko saat palkkaa Hakalehdolta?

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    mahdollisesti VSL:n keskivertokannattajaa ÄO:n
    suhteen?

    Kuinka suuren määrän neroutta vaatii uskoa kaikki, mitä joku hesari ja talouselämä sekä koko valtamediakenttä syöttää?

    Minkäänlaista älyllistä haastetta ei valtamedia ja sen propagandan nieleminen sellaisenaan tarjoa. Älyä ei tarvita sen toistelemiseen, mitä jokin Hesari tai televisio hokee.

    Sen, joka vakuuttuu Sanoma-talon, hallituksen ja Lipposen, EU:n sekä kaiken muun valtaan päässeen potaskan olemisesta väärässä, on täytynyt vastata haasteeseen ja vaivata päätänsä.

    Ainoastaan älymystö kyseenalaistaa valtavirtaa. Duunarit eivät tiedä kuin sen, mikä heidän tahdotaan tietävän. Koska mitään älyä ja haastetta ei Suomen Pravdan lausuntojen toisteleminen vaadi, ja koska sen väitteet on kuultu joka tuutista tyrkytettynä satoja tuhansia kertoja - ne on kuultu jo - ei niitä täällä enää tarvitse toistaa.

    Olenko ehkä oikeassa?

    Äänestä

Samoin sitä riitti intoa neuvostoliitossakin sen alkukaikoina. Ihmiset olivat aidosti innostuneita rakentamaan uutta uljasta ihanneyhteiskuntaa. EU on suunnitelmatalouden uusi yritys ja viritelmä. Samalla tavoin into siihen on aluksi korkea, ihmiset uskovat siihen.

Äänestä
  • vain jotkut parempituloiset uskovat siihen, duunareilta ei kovastikkaan ole kyselty, työttömiltä vielä vähemmän. Melua ja manipulaatiota kuitenkin on riittänyt, nyt on sentään kyseessä isompituloisten ansionlisäys.

    Äänestä

  • vasemmistoidealismista juopuneet kehitysmaa-aktivistit 70-luvulla.

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    vasemmistoidealismista juopuneet kehitysmaa-aktivistit 70-luvulla.

    Ymmärähän hyvä fin, että me jotka täällä puolustamme EU:ta ja EMU:a emme ole mitään aivottomia idiootteja ilman minkäänlaista kritiikkiä EU:ta kohtaan. Lähinnä, ainakin itse, katson ennemminkin pyrkiväni vastaavani esittämiisi kysymyksiisi ja tunteikkaaseen paloosi hieman kärjistäen.

    Eihän EU tai EMU mitään autuaaksi tee. Suomi on edelleen pieni maa pohjolassa ja meidän on tultava toimeen osittain omillamme, nykyään osittain yhdessä EU:ssa. Suuryhtiöiden toimintaedellytykset Suomessa eivät ole mitään valtaisia, suunnilleen ainoa etumme on koulutettu väestö. Korkea verotus ajaa pikkuhiljaa kaiken tuotannon missä ei tarvita korkeampaa osaamista halvemman tuotannon maihin. Ei Suomi yksin pysty kilpailemaan maailmanmarkkinoilla.

    Kuten sanoin, ei EU tai EMU tilannetta mitenkään ruusuiseksi tee. Niistä on kuitenkin talouden vauhdittamiseen etua.

    Eivät asiat ole mustavalkoisia.

    Äänestä

  • Emuri kirjoitti:

    Minä en ymmärrä, että mitä lisä-arvoa tämä EU:n poliittinen yhdentyminen tuo Euroopan talouskasvuun. Tässä kysymyksessä piilee syy siihen, että yleensä olen tällä keskustelupalstalla. Saavutammeko me EU jäsenyydellä niin paljon lisä-arvoa verrattuna ETA-sopimukseen, että meidän kannatti liittyä EU:hun?
    Kysymys asioiden mustavalkoisuudesta kannattaisi ehkä sittenkin heittää johonkin muualle.

    No taloudellinen EU-alueen ulkoraja (ei sisäisiä tulleja) ja yhteinen valuutta ovat tietysti taloudelle lisäarvoa tuovia asioita.

    Mutta tietysti on nähtävissä että EU:lle halutaan myös yhtenäinen ulkopolitiikka ja mahdollisesti jopa armeija.

    Minä en näe siinä uhkaa, ennemminkin katson että on hyvä että Eurooppa pystyisi päättämään asioistaan yhteisesti nykyisen sooloilun sijaan. Nythän esimerkiksi Britannia ja Ranska ovat olleet täysin eri linjoilla esimerkiksi Irak-kysymyksessä.

    Voi hyvää päivää tätä tietämyksen tasoa, joka sinunkin kirjoituksista käy ilmi. Tarkoitan nyt tätä tullijuttua. Kyllä sinunkin nyt luulisi tietävän, että Suomi on käynyt tullitonta vapaakauppaa EEC/EU-alueella jo 70-luvun alkuvuosilta lähtien. Ja senkin luulisi olevan tiedossa, että EU:n ulkopuolella olevat Norja ja Sveitsi käyvät vapaata kauppaa EU-alueella kuten ovat käyneet vuosikymmenet.

    On aivan luonnollista, että Britannia ja Ranska ovat eri linjoilla esim Irak-kysymyksessä. Tämä johtuu siitä, että ne ovat eri kansallisvaltioita eikä eri kansallisvaltioista pidä yrittääkään tehdä keinotekoista liittovaltiota. Sellaisen yrittäminen on suurimman luokan järjettömyyttä, eikä ole vielä koskaan onnistunut.

    Toki Norja ja Sveitsi käyvät kauppaa EU:n kanssa. Ja melkoisilla valuutanvaihtokuluilla...

    Mitä vapaaseen kauppaan tulee, niin onko se yhtä vapaata kuin EU:n jäsenvaltioilla?

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Toki Norja ja Sveitsi käyvät kauppaa EU:n kanssa. Ja melkoisilla valuutanvaihtokuluilla...

    Mitä vapaaseen kauppaan tulee, niin onko se yhtä vapaata kuin EU:n jäsenvaltioilla?

    Tuo oli kyllä jo niin epätoivoinen vastine, että olis ehkä kannattanut jättää naputtelematta.

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    Tuo oli kyllä jo niin epätoivoinen vastine, että olis ehkä kannattanut jättää naputtelematta.

    Siis onko se?

    Äänestä

  • European kirjoitti:

    Siis onko se?

    Kalastuksen ja maatalouden osalta ei. Mikä onkin noille maille enimmäkseen siunaukseksi.

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    Kalastuksen ja maatalouden osalta ei. Mikä onkin noille maille enimmäkseen siunaukseksi.

    kyllä tulli muodollisuudet ovat olemassa ja alkuperätodistukset pitää norjan esittää.
    ETA-sopimus merkitsee sitä, että sisämarkkinoita koskeva EU-säädöstö koskee myös Norjaa.
    norja ei niitä lakeja kirjoita mutta pakko noudattaa jos meinaa eta sopimuksen pitää.
    jos ajatellaan itsenäisyyden kannalta niin kumpi on pahempi,
    se että joutuu noudattamaan ulkopuolisten maiden tekemiä lakeja vai
    se että on mukana laatimassa niitä lakeja?

    Äänestä

  • jäppinen kirjoitti:

    Se on varmaan ihan hirrrrrmuisen kauheeta kun pitää vilauttaa jotain todistusta tulliasemalla.
    Kyllä tällaiselta välttyäkseen on ehdottoman tärkeää luopua valtiollisesta itsenäisyydestä.
    Kyllä Norja ja Sveitsi varmaan hyvinkin pian liittyvät EU:hun -sehän takaa niille mahdollisuuden Suomen lailla "päättää" koko unionin asioista.

    kyllä se suomi on siellä ollut päättämässä asiosta muiden mukana ,onpa vielä veto oikeuskin,
    turha sinun siitä saivarrella .
    norja taas joutuu tottelemaan nätä samoja lakeja
    ilman minkäänlaista vaikutusmahdollisuutta,
    toiset päättää "itsenäisen norjan" asioista
    kuten esim.
    ;julkiset hankinnat tarjoukseen koko eu:ssa
    ; rahoituspalvelut
    ; ilmaliikenne
    ; merenkulku
    ; teleliikenn
    ; rautatiet
    ; maantiet
    ;uusien EU säädösten nopea sisällyttäminen
    norjalaiseen säädöstöön.
    ja paljon paljon muita.
    siinäpä sinulle itsenäisyyttä.
    tuntuuko kummalta?

    tosi kummalta. Nimittäin se, että Norja ja Sveitsi eivät pyri sisään tähän ihanaan eurostoliittoon. Eikö sinustakin?

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    tosi kummalta. Nimittäin se, että Norja ja Sveitsi eivät pyri sisään tähän ihanaan eurostoliittoon. Eikö sinustakin?

    Kyllä Norjassa tuntuu kuitenkin siltä, että sisään ollaan pyrkimässä... :-)

    Mutta niin kuin Jäppinen ansiokkaasti argumentoi, taitaa se Norjankin "itsenäisyys" olla jo käytännössä mennyttä.

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    tosi kummalta. Nimittäin se, että Norja ja Sveitsi eivät pyri sisään tähän ihanaan eurostoliittoon. Eikö sinustakin?

    lopetat kuitenkin suomen itsenäisyyden vertaamisen näihin maihin,keksi jotain uusia aiheita.
    mot

    Äänestä

  • jäppinen kirjoitti:

    lopetat kuitenkin suomen itsenäisyyden vertaamisen näihin maihin,keksi jotain uusia aiheita.
    mot

    Kyllä nämä maat ovat itsenäisiä toisin kuin Suomi. Ne päättävät itsenäisesti paljon suuremmistakin asioista kuin häirikkösusien ja city-karhujen metsästys.
    Ne päättävät itsenäisesti esim sellaisista asioista kuin turvallisuuspolitiikka, rahapolitiikka, niillä on oma keskuspankki, ne päättävät kauppasopimuksista ETA-alueen ulkopuolisten maiden kanssa kahdenvälisesti ja keräävät tullimiljardit oman valtion pussiin toisin kuin EU-maat jne...

    miksi pitäisi päättää rahapoliitikasta, koska Euro on minimoinut rahapolitiikan käytön?? Se oli tässä kai tarkoituskin?? Turvallisuuspoliitikasta päätetätään itse, oltii ytimessä tai ei.

    Tuota tullien keräämistä vähän ihmettelen, kertoisiko fin tarkemmin VIITTEINEEN asiasta lisää?

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    Kyllä nämä maat ovat itsenäisiä toisin kuin Suomi. Ne päättävät itsenäisesti paljon suuremmistakin asioista kuin häirikkösusien ja city-karhujen metsästys.
    Ne päättävät itsenäisesti esim sellaisista asioista kuin turvallisuuspolitiikka, rahapolitiikka, niillä on oma keskuspankki, ne päättävät kauppasopimuksista ETA-alueen ulkopuolisten maiden kanssa kahdenvälisesti ja keräävät tullimiljardit oman valtion pussiin toisin kuin EU-maat jne...

    voi keskustella ihmisen kanssa joka väittää ja uskoo että norja päättää itse turvallisuuspolitiikasta???????????????
    voi järjen valo

    Äänestä

Kyllä suurin osa haluaa markan takaisin. Ellet usko, niin mikset hyväksyisi luottamuslauseäänestystä eurolle. Kansanäänestys EMU:sta Suomeekin, ellei tule markalle myönteistä tulosta, niin euro ulos!

Äänestä
  • sinä täällä meuhkaat, ryhdy järjestämään äänestystä.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    sinä täällä meuhkaat, ryhdy järjestämään äänestystä.

    Eivätkö euron kannattajat uskalla kannattaa kansanäänestystä - vaikka ovat niin varmoja kansamme mielipiteestä, mitähäh?

    Mutta tehdään niin, että ryhdytään toimimaan kansanäänestyksen saamiseksi tänne Euroopan Kainuuseenkin, motherfucker.

    Äänestä

  • Markkanen kirjoitti:

    ..runkkari!

    Alustukseni on lainattu suoraan YLEN sivuilta, Suomen kansa on euroon hyvin tyytyväisiä.

    Kansahan se äänesti Suomen Unioniinkin, ja senkin kannatus on edelleen nousussa.

    Älä siis ole katkera, vaan katso luottavaisin silmin tulevaisuuteen niin kuin me muutkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

European kirjoitti:

"Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan 74 prosenttia suomalaisista hyväksyy euron.

Euron suosio on kasvanut jatkuvasti sen jälkeen, kun se otettiin käyttöön vuoden 2002 alussa.
Myös Euroopan unionin jäsenyyden suosio on hieman noussut, kertoo Helsingin Sanomien teettämä tutkimus.

Vastaajista 55 prosenttia äänestäisi EU-jäsenyyden puolesta, jos siitä pidettäisiin nyt kansanäänestys. Vastaan äänestäisi 37 prosenttia. Kahdeksan prosenttia ei olisi osannut sanoa kantaansa.

Vielä maaliskuussa jäsenyyden kannattajia ja vastustajia oli yhtä paljon eli 46 prosenttia.

Unionijäsenyyden kannatus oli matalimmillaan talvella ja keväällä 1998. Silloin päällimmäisenä keskustelunaiheena oli Suomen liittyminen Euroopan talous- ja rahaliittoon Emuun eli euroalueeseen.

Kriittisin vuosi lienee jäsenyyden kannalta ollut 2001, jolloin Suomi valmistautui euron käyttöönottoon. Kannatus kuitenkin ponnahti nousuun heti, kun euro otettiin käyttöön.

Euroa on kannattanut sen käyttöönotosta lähtien vahva enemmistö, eli ainakin kaksi kolmannesta vastaajista ja kuluvan vuoden aikana tyytyväisyys on sen kuin kasvanut.

YLE24 - HS - Taloustutkimus www.yle.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu