vanhoilta ajoilta (-2000, 300 jaa). Se ei sisällä mitään muuta, kuin taikauskoisia legendoja.
Siihen on koostettu kymmenien kulttuurien taikauskoisia käsitteitä, joiden merkitystä uskonnolliset tahot yrittävät epätoivon vimmalla selittää nykyaikaan soveltuviksi.
Sen selittäminen on tuonut leivän miljoonille papeille, munkeille, piispoille etc. Köyhääkin köyhemmältä kansalta on kerätty rahat, jotta he voisivat tutkia ja selittää "Raamatun totuuksia".
Raamatun, siis taikauskon avulla, ei ihmisten asioita kuntoon laiteta. Vain taikauskoiset käsitteet poistamalla, maailman eri kansat voivat ryhtyä yhdessä rakentamaan parempaa maailmaa.
Raamattu on jäänne
25
557
Vastaukset
- samaa mieltä
nostaa palkkaa moisen taikauskon levittämisestä.
- etunimi kaimasi
Tämä artikkeli on poimittu Humanist Bullettin Spring 1997, Vol. 4 - No. 2.
Jos joku joskus kertoo sinulle, että ilman kristillisiä opetuksia meiltä puuttuisi kultainen sääntö, voit kertoa heille seuraavan:
Älä tee naapurillesi minkä kokisit pahaksi häneltä itsellesi.
-- Pittacus, 650 e.a.a.
Tee toiselle mitä tahtoisit hänen tekevän itsellesi, ja älä tee toiselle mitä et tahtoisi hänen tekevän sinulle. Tarvitset ainoastaan tätä lakia. Se on perusta kaikille jäljelle jääville.
-- Confucius, 500 e.a.a.
Vältä tekemästä sitä minkä tekemisestä syyttäisit muita.
-- Thales 464 e.a.a.
Mitä toivot naapureidesi olevan sinulle, sellainen sinun oltava heille.
-- Sextus Pythagoralainen, 406 e.a.a.
Meidän tulisi käyttäytyä muita kohtaan samoin kuin toivomme heidän käyttäytyvän meitä kohtaan.
-- Aristotle, 385 e.a.a.
Vaali vuoroittaista hyväntahtoisuutta, sillä se tekee sinusta halukkaan huolehtia toisen hyvinvoinnista kuten omastasi.
-- Aristippus Kyproslainen, 365 e.a.a.
Käyttäydy muita kohtaan kuin tahdot heidän käyttäytyvän sinua kohtaan.
-- Isocrates, 338 e.a.a.
Älä tee muille mitä et tahtoisi muiden tekevän sinulle.
-- Hillel, 50 e.a.a.
Sitten, hieman myöhemmin...
Täten kaikkia asioita koskien mitä teet, muiden tulisi sinulle, tee niin myös heille: sillä tämä on laki ja profeetta.
-- Jeesus Nasaretilainen, noin vuonna 30- perustaa
ilman Luojaa,niiden ylläpitäjää.
- Jumala
perustaa kirjoitti:
ilman Luojaa,niiden ylläpitäjää.
sitten lähempänä esim. Konfutsea kun oli opettanut tälle tuon eettisen periaatteen paljon ennen juutalaista Hilleliä ja Jeesusta? Taitaa konfutsealaisuus olla sen jälkeen päässyt pitkälle juutalaiskristillisiä länsimaita edelle etiikassa ja moraalissa joten aletaankin etsiä Jumalaa sieltä!
- Raamattu on perusta
- on järkyttävää ,että nykyihminen on herkkäuskoisesti erehtynyt luulemaan ,että luomakunta olisi syntynyt itsestään.
Evoluution valhe on sokaissut rationaalisen ihmisen..- sairasta touhua
paljon järkyttävämpää, että vielä tänäpäivänäkin "pestään syntejä Jeesuksen verellä", uskotaan riivaajiin ja saataniin jne.
On todella järkyttävää ,että jotkut taikauskoiset ovat herkkäuskoisesti erehtyneet luulemaan ,että Jumala/jumalia olisi syntynyt itsestään.
Raamatun sanomaha on täysin päinvastaista kuin taikauskon.Raamatun sanoma ei tarvi avuksi jäniksen käpäliä,neliapiloita, luvun 13. välttämistä,onnenamuletteja..ynm taikausko tavaraa.
Ja minun elämääni Raamatun sanoma on tuonut avun ja rauhan..kiitos siitä Jumalalle.- suggestoterapeutti
suggestiota. Tiedän sen, koska minulla on potilaana muutama teikäläinen. Olette muuten erittäin herkästi suggestoituvia. Teidän kanssann on ilo tehdä töitä.
- älykö sinut jättänyt?
esim. seuraavat ”oliot” ja ”ilmiöt” todellisiksi:
- noidat, 2Mooses 22:18
- muinaiset jättiläiset , 1Mooses 6:4, 4Mooses 13:34
- metsänpeikot , 3Ms 17:7, Jesaja 34:14
- nelijalkaiset hyönteiset, 3 Mooses 11:21
- auringon kiertävän maata, Joosua 10:13
- enkelit, saatana, riivaajat (satoja viittauksia)
- ajattelun tapahtuvan sydämessä mm, Mt 15:19, Mk 2:6, 2:8, Lk 5:22
- sielun majailevan veressä mm, Ms 9:4, 5Ms2:23
- 2000 vuotta vanhoihin ihmisiin, Lk 9:27, Mt 24:34, Mk 91:1
- ruumiiden ylösnousemukseen, Mt 27:52 älykö sinut jättänyt? kirjoitti:
esim. seuraavat ”oliot” ja ”ilmiöt” todellisiksi:
- noidat, 2Mooses 22:18
- muinaiset jättiläiset , 1Mooses 6:4, 4Mooses 13:34
- metsänpeikot , 3Ms 17:7, Jesaja 34:14
- nelijalkaiset hyönteiset, 3 Mooses 11:21
- auringon kiertävän maata, Joosua 10:13
- enkelit, saatana, riivaajat (satoja viittauksia)
- ajattelun tapahtuvan sydämessä mm, Mt 15:19, Mk 2:6, 2:8, Lk 5:22
- sielun majailevan veressä mm, Ms 9:4, 5Ms2:23
- 2000 vuotta vanhoihin ihmisiin, Lk 9:27, Mt 24:34, Mk 91:1
- ruumiiden ylösnousemukseen, Mt 27:52Toki uskon ja pitää muistaa että Raamattu kehoittaa tulkitsemaan itseään Pyhässä Hengessä,näin Raamattu tulee täysin oikein tulkituksi.
suggestoterapeutti kirjoitti:
suggestiota. Tiedän sen, koska minulla on potilaana muutama teikäläinen. Olette muuten erittäin herkästi suggestoituvia. Teidän kanssann on ilo tehdä töitä.
En näe enkä usko että uskoa voi suggestiolla selittää, usko on jotain muuta,paljon enemmän.
Ja sehän on hienua että Kristityt potilaat käyttäytyvät hyvin.- tuhannet uskonnot
juhani1965 kirjoitti:
En näe enkä usko että uskoa voi suggestiolla selittää, usko on jotain muuta,paljon enemmän.
Ja sehän on hienua että Kristityt potilaat käyttäytyvät hyvin.että Allahiin tai olymposvuoren Jumaliin uskomisessa on sitä "jotain muuta"?
- älykö sinut jättänyt?
juhani1965 kirjoitti:
Toki uskon ja pitää muistaa että Raamattu kehoittaa tulkitsemaan itseään Pyhässä Hengessä,näin Raamattu tulee täysin oikein tulkituksi.
voidaan ymmärtää Maa pannukakuksi ja Auringo kiertämään Maata????
tuhannet uskonnot kirjoitti:
että Allahiin tai olymposvuoren Jumaliin uskomisessa on sitä "jotain muuta"?
Tarkoitin lähinnä Kristinuskoa koska siitä minulla on kokemusta.Muista uskonnoista en voi sanua kuin lukemani perusteella.
Mutta uskon että oma henkilökohtainen uskoni on jotain ihan muuta kuin suggestion tulosta.älykö sinut jättänyt? kirjoitti:
voidaan ymmärtää Maa pannukakuksi ja Auringo kiertämään Maata????
Juuri se väärä tulkinta saa aikaan ristiriitaisuuksia ja vääriä johtopäätöksiä.
Ja pitää muistaa että Raamattu ei ole mikään biologian tai maantieteiden oppikirja.
Esim. itse löydän Raamatusta sen että maapallo on pyöreä.
VT kertoo Israelin ja lähikansojen historiasta ja Jumalan toiminnasta sinä aikana ja UT kertoo Jeesuksesta ja Jeesuksen sovitustyöstä sekä Kristinuskon alkuajoista.- älykö sinut jättänyt?
juhani1965 kirjoitti:
Juuri se väärä tulkinta saa aikaan ristiriitaisuuksia ja vääriä johtopäätöksiä.
Ja pitää muistaa että Raamattu ei ole mikään biologian tai maantieteiden oppikirja.
Esim. itse löydän Raamatusta sen että maapallo on pyöreä.
VT kertoo Israelin ja lähikansojen historiasta ja Jumalan toiminnasta sinä aikana ja UT kertoo Jeesuksesta ja Jeesuksen sovitustyöstä sekä Kristinuskon alkuajoista.tekemällä itsemurhan?
Kenelle tämä sovitus/uhraus tehtiin?
Kuka vaati tätä "sovitusta"?
Mikä on tämän "sovituksen" fysikaalinen tomintamekanismi?
- SANANSAATTAJA 10
Jos Raamattu on taikauskoisia legendoja, niin
millä selitätte, että kaikki mikä siinä on vähänkään sen luontoista, että se voidaan todistaa tieteellisesti; se voidaan myös todistaa
tieteellisesti?
Miten selitätte, että geenitutkimus tukee Raamatun vedenpaisumuskertomusta, koska voidaan
osoittaa, että maaeläimiä, ihminen mukaanluettuna
on ollut kutakin olemassa vain muutama yksilö, ja
juuri siihen aikaan, kuin raamattua tutkimalla on
vedenpaisumus voitu ajoittaa?
Tutkittaessa raamatusta löytyy läjäpäin asioita,
jotka voidaan pitävästi osoittaa tosiksi.
Tottakai taikauskoiset käsitteet pois!
-Eli kaikki sellainen, mikä ei ole raamatun
mukaista!
Vaatii kovaa uskoa, että voi tieteellisesti
osoittaa Raamatun taikauskoisiksi legendoiksi, mutta sopii yrittää, koska ihmisellä on vapaa
tahto; mutta tulos kyllä puhuu puolestaan!
On vähän hupaisaa, että aloittaja puhuu taikauskon poistamisesta ja kuitenkin on tosiasiallisesti taikauskon vallassa kiireestä
kantapäähän, kun esittää vakavissaan kaikkein
kirkkaimman faktan todellisuudesta, eli Raamatun
olevan kokonaan taikauskoisia legendoja! - ketua
oivavoi...taidat olla oikea maailmanparantaja, oletko varajeesus?
- SANANSAATTAJA 10
Olempa mielestäsi mikä olen, mutta tiedän kyllä
kaikkein varmimman patenttiratkaisun maailmanparantamiseen, jonka toitottamista varten
yleensä olen; eli se on ettei vain uskota raamattuun sellaisenaan lukuunottamatta vähäisiä
kielivirheitä; vaan tietoisesti tahdotaan ryhtyä
elämään niinkuin se opettaa.
Ei ole ollut, ei ole, eikä tule olemaan maailmankaikkeudessa sitä joka tuon muuttaisi-
absoluuttisesti mahdototonta.
Takuumiehenä on itse ikiaikojen Jumala, että
kirjoittamani todesta ottaminen lopulta parantaa
jokaisen elämän, ja monen muun siinä ohessa.
Raamatun todestaottaminen kääntää ihmisen elämän
suunnan ikuisesta helvetistä ikuiseen paratiisielämään, johon verrattuna jotkin Paratiisisaaret ovat kuin pieni häivähdys.
On sanottava, etten antaisi katteettomia lupauksia, että elämä tässä maailmassa on uskovallekin monesti täyttä tuskaa; mutta viimeistään lopulta kiitos seisoo; eli on ihmeellinen paratiisielämä, joka odottaa kaikkia
raamatun todeksieläjiä.
Ai mistä on kyse?
-No se selviää helposti, kun vilpittömästi haluaa
ottaa selvää kirjoittamastani, ja ryhtyy lukemaan
raamattua, aloittaen Uudesta Testamentista, koska
se on alkajalle helpposelkoisin.
Takaan että perimmäinen totuus löytyy raamatusta,
jos on liikkeellä vilpittömän etsivällä mielellä.
Mielenlaadulla ja ennakkoasenteella on ratkaiseva
merkitys, sillä joka tahtoo valehdella ja olla
epäuskoinen löytää noillekin perusteet raamatusta, vaikka raamattu todellisuudessa
opettaa uskoa ja totuutta, sillä millainen mieli,
sellaiseksi kaiken vääntää.
- munkki
olisikohan sinun lähdettävä vaikkapa venäjälle tai kuubaan kokeilemaan onneasi....siellä tulevaisuus!
yhtenäistä euroopaa,niin ei toi oikein onnistu,miten sitten koko maailmaa voisi tulla yhteyteen?Synti on sellainen asia joka estää meitä rakastamasta toisiamme,kaikenlainen riistäminen ja oman eduntavoitelu on lisääntymässä.
- KKarjalainen
Miten niin synti on este rakkaudelle? Kyllä ateistikin rakastaa. Jokainen terve ihminen rakastaa uskonnosta riippumatta. Juuri tuollainen ajattelutapa on syntiä koska koitetaan tehdä itsestään parempia kuin muista vedoten uskoon. "olemme tasa-arvoisia, ateistit tosin elävät synnissä eivätkä osaa rakastaa tosin kuin me kristityt. Ja jos ateisti rakastaa, on rakkaus epäpyhää ja syntistä" Aivan kuten Elia.K ja sinä olette kuulemma ystävilleni paasanneet "Hengen hedelmät ovat niitä aitoja hyviä tekoja, hyvät teot ilman jeesuksen siunausta ovat yhtä tyhjän kanssa!". Miten esimerkiksi rauhanturvaajat, ambulanssihenkilökunta, palomiehet, poliisit tai vaikkapa SPR. Onko heidän hyvät teot yhtä tyhjän kanssa? Vaikka toiminnalla ei ole mitään kristillistä pohjaa he tekevät työtänsä rakkaudesta ja ihmisten välittämisestä. Helluntailaisten ja muidenkin ääriuskonnollisten ihmisten olisi hyvä avata silmänsä jotta näkisivät että elämä uskon ulkopuolella voi olla tervettä ja hyvää. Ateistikin rakastaa ja tekee hyviä tekoja.
- ovat
voineet rakentaa maailmaa mieleisekseen niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa. Ettei uskonto ja Raamttu millään tavoin ole ollut esteenä toiminnallisesti.
Mutta vaikka maailman ihmisillä on ollut tilaisuus toimia asioissa niin, että asiat olisivat kunnossa ja kaikilla kansoilla hyvä olla, niin maailman tilanne on monien maitten osalta suoranaisessa kaaoksessa.
Ne maat ja kansakunnat, joilla on suurin vaikutusvalta maailmantilanteeseen ovat pahimmat riistäjät ja lähimmäistensä sortajat ahneudessaan. Irakin ja Afganistanin sotatanner ovat ns. 'suurvaltojen' teattereita, joilla nämä pohatat esiintyvät hyvinkin mielellään ja itseään kehuskelevat, samalla kun keinottelevat aineellisella varallisuudella, joista merkittävin on raakaöljy.
Revi näistä faktoista huumoria kehiin. - Kyon
Paremmilla kantimilla olisi väittää, että ihmiskunta poistamalla maailma olisi parempi paikka...
Toisaalta, mikäli tarkoitus on tehdä ihmisille parempi maailma, ensimmäinen askel on hyväksyä monimuotoisuus. Todellisuus on subjektiivinen kokemus ja totuutta taas yhdelläkään ihmisellä ei ole edes omasta todellisuudestaan (joka voi hyvin olla pelkkää harhaa (ja taikauskoa)).
Myöntää oma erehtyväisyytensä (vaikka sitä kuinka tahtoisikin kaikkien uskovan maailman olevan juuri tietyllä tavalla) olisi ensimmäinen askel kohti parempaa maailmaa. - tapani12
miksi niin monet ihmiset olivat valmiita luopumaan hengestään Raamatun totuuden tähden? Heitä syötettiin leijonille ja poltettiin soihtuina Rooman valtakunnan aikana ja 2000 vuoden aikana monet kristityt ovat kärsineet marttyyrikuoleman tai viruneet vankiloissa vuosikymmeniä. Kannattiko tämä tehdä, jos Raamattu ja kristinusko on taikauskoa? Mitä Raamatun kirjoittaneet ihmiset hyötyivät kristinuskostaan, muuta kuin panivat henkensä alttiiksi? Miksi he olisivat valehdelleet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1049719Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.664749Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.53243Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92451Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 451468
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.531441Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591408Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651331