KAIVOSLAKI LAILLISTA

RYÖSTÄMISTÄ!

Kaivoslaki on laillistettua ryöstämistä, jolla minkä tahansa maalaiset suuryhtiöt voivat tulla kenen tahansa suomalaisten maille tekemään "valtauksen". Maanomistajalla ei ole mitään sananvaltaa, eikä hän saa mitään korvausta omilta mailtaan kaivetuista luonnonvaroista.

Valtaaja tarvitsee, aivan kuten rakentamistoiminnassa yleensäkin, vain asianmukaiset luvat Suomen viranomaisilta, mutta maanomistajan yli kävellään ja hänen maa-alueillaan sijaitsevat luonnonvarat ryöstetään korvauksetta. Tai no, laki sanoo, että valtaajan pitää maksaa 10 euroa vuodessa hehtaaria kohden korvausta valtauksesta maanomistajalle. Eikä tässä vielä kaikki, maanomistaja ei saa rakentaa valtausalueeseen kuuluville omille mailleen mitään ilman valtaajan lupaa.

Ja te onnettomat nielette kaiken tämän. Toki kaivoslaki on siinä mielessä ymmärrettävä, että luonnonvarojen hyödyntäminen on yhteinen ja yhteiskunnallinen asia. Mutta sanoohan järki, että niiden pitäisi hyödyntää isänmaata, ei niinkään koko maailmaa. Ja sanoo senkin järki, että maanomistajalla pitäisi olla valta päättää, mitä omilla maillaan tehdään. Tai saada asianmukainen korvaus sieltä louhittavista luonnonvaroista.

Vaan ei. Tälläkin foorumilla on muutama epäisänmaallinen typerys, jotka pitävät kaikkien muiden kuin suomalaisten puolta asiassa.

Onhan selvää, että pinta-alaltaan näin suuren ja vähäväkisen maan ei kannattaisi ikinä mennä sopimuksiin, jossa meidän maastamme saa tulla kaivamaan luonnonvarat pois niin, että me saamme vastavuoroisesti mennä tekemään samaa muihin maihin. Se on sama kuin Norja tekisi Saksan kanssa sopimuksen siitä, että kumpikin maa tai niiden kansalaiset saavat porata öljyät toistensa alueelta.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650503

1

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maamme!

      Käsittämätön asia. Hallintomme on luovuttanut luonnonvaramme koko maailman käyttöön ilmaiseksi.

      Sitten asiaa puolustellaan työllisyydellä. Varmasti ulkomaiset firmat työllistäisivät myös metsäteollisuuteen kovasti suomalaisia, jos täältä saisi viedä puutkin kenen tahansa mailta ilmaiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe