Kirkkoveneitä kuivalla maalla...

Kössönöm

kirjoittaa Reijo Mäki uusimmassa Seuran kolumnissaan.

"Erkki Tuomioja ihmetteli taannoin, että miksi yliopistoissa pitää olla teologinen tiedekunta. Herra tolkutti asiaa. Sen vielä voisi ymmärtää, että korkeakouluissa voisi tutkia vettenpäälläkävelemistä esimerkiksi massahysteriana, joukkohuijauksena tai aivosähköhäiriönä. Mutta kun sieltä valmistuu oppineita ihmisiä julistamaan moista suoritusta historiallisena, annettuna tosiasiana?"

Mainio kirjoitus, mutta ikävä kyllä ei löydy linkkiä koko kolumnista.

19

567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Astronomi

      miksi pitää todellakin olla teologinen tiedekunta edelleen olemassa,eihän astrologiaakaan enää tieteeksi lueta,miksi siis teologia.

    • kiltti täti

      ... teologisesta tiedekunnasta tupsahtelevien teologian maistereiden kovin kirjavat käsitykset uskonnollisista kysymyksistä. Onko se sitten sitä jumalan sallimaa harkintavaraa, josta taannoin joku uskovainen kertoi, että yksi pappi uskoo helvettiin, toinen ei, joku hyväksyy naispappeuden ja eräät taas irtisanoutuvat jopa kirkkoherran virasta välttyäkseen yhteistyöstä naispappien kanssa (mikä sinänsä osoittaa tietynlaista suoraselkäisyyttä: astutaanhan siinä ulos kuukausipalkan turvasta ja melko korkeasta statuksesta).

      Minusta olisi huolestuttavaa, jos yliopistosta valmistuisi matikanopettajia, jotka kertoisivat oppilaille, että "Pythagoraan lause on jokaisen ihmisen sisimmässä, ja voit itse pohtia sen merkitystä elämässäsi ja matikan opiskelussasi" tai lääkäreitä, jotka antaisivat potilaalle tilaa ymmärtää syvällisesti, mitä antibioottikuurin kutsu puhuu heille heidän sydämessään, tai historioitsijoita, joiden mielestä voidaan keskustella siitä, oliko Suomi sisällissodassa vuonna 1918, ja jokainen kokisi sen omalla tavallaan mietiskellessään omaa olemustaan historian havinassa. Miten tällaiset ympäripyöreät lausunnot edistäisivät mitään asiaa? Teologit kuitenkin ovat mestareita näissä "sisäisten kuiskauksien" maalailuissa.

      Itse ymmärrän kristinuskon melko lailla halki, poikki ja pinoon -tyyppisenä ajatteluna. Lopputulos jokaisen ihmisen kohdalla on taivas tai helvetti, ja kuoleman jälkeen ei ole enää pullikoimista. Mahdollisuus oli ja meni. Raamattu esittää asian jokseenkin selvästi. Mutta teologi... voi, miten hän näkeekään vaivaa esittääkseen asian ihmisläheisesti, modernin suvaitsevasti ja pohdintaa herättävästi. Pehmeästi! Onko se kristinuskoa enää ollenkaan?

      Siinä mielessä tälläkin palstalla esiintyy kristittyjä kirjoittajia, joilla on selvemmät sävelet urkuharmoonissaan. Mistä siis papeille oikeastaan maksetaan?

      • Kössönöm

        paskanpuhumisesta. Vain sillä tuntuu olevan merkitystä, että on miespuolinen teologisesta tiedekunnasta paperit plakkariinsa saanut heppu, joka on "oikeanlainen" papin virkaan. Kaikki muu onkin sitten jo kyseenalaista.

        Ei sovi olla vaikkapa lesbopappi, koska voi joutua puhutteluun. Ja toki jonkun piispan mielestä tällainen "vamma" pitää kätkeä.

        Mäki kirjoittaa vielä hauskasti:

        " Jos ja kun mietiskellään yliopistojen roolia kehityksen moottorina, kaikenlaisten tiedemiesten löytämän oikean tiedon eteenpäin välittäjänä, uuden tutkimuksen välineenä, eiköhän se mene niin, että ikivanhoihin uskomuksiin perustuvia pappisriittejä ei kuulu opettaa verovaroin, vaan enemmänkin kunkin kirkkokunnan, lahkon, temppelin omissa pappis-, poppamies- taikka shamaaniseminaareissa."

      • Elwen

        Teologeilla on karvas kokemus siitä, miten oikeat tieteet ovat kumonneet raamatun "totuudet" yksi toisensa jälkeen.
        Arvostan jollakin lailla fundamentistien suoraselkäisyyttä, vaikka he väärässä ovatkin, verrattuna näihin luikeroihin, joiden käsittelyssä kristinuskossa ei oikeastaan ole muuta sisältöä kuin toinen toistan epämääräisemmät tunnelmoinnit, joissa sanojenkin merkitystä voi vain arvailla.

      • Kössönöm
        Elwen kirjoitti:

        olkoot sellaisia minun puolestani, kunhan olisivat sitä omassa seurassaan ja jättäisivät muut ihmiset rauhaan. Ja tietysti lapset. Mutta näin ei ole. Lapsia saa rääkätä mielin määrin uskonnoilla ihan lain suojissa. Kummallista touhua.

      • kiltti täti
        Elwen kirjoitti:

        Teologeilla on karvas kokemus siitä, miten oikeat tieteet ovat kumonneet raamatun "totuudet" yksi toisensa jälkeen.
        Arvostan jollakin lailla fundamentistien suoraselkäisyyttä, vaikka he väärässä ovatkin, verrattuna näihin luikeroihin, joiden käsittelyssä kristinuskossa ei oikeastaan ole muuta sisältöä kuin toinen toistan epämääräisemmät tunnelmoinnit, joissa sanojenkin merkitystä voi vain arvailla.

        ... millaista olisi olla pappi, joka pikku hiljaa vääjäämättä menettäisi uskonsa. Seisoisi seurakunnan edessä ja jakaisi ehtoollista tietäen, että tämä nyt ei enää minulle toimi. Saarnaisi ja esiintyisi, kastaisi ja siunaisi, kättelisi ihmisiä ja kuuntelisi pää kallellaan - ja miettisi sisimmässään: "Jaksanko teeskennellä vielä tämän kuun loppuun, jotta saan Nellin balettitunnit maksettua? Voisinko ottaa koulusta sijaisuuksia, pystyisinkö opettamaan paremmin kuin pystyn tähän hommaan? Riittävätkö vaimon tulot perheelle, jos joudun sairaslomalle enkä enää jaksa? Kannattaisikohan minun hakeutua aikuiskoulutuskeskukseen bussikuskikurssille?"

        Raakaa peliä. Kyllä minulla olisi oksennus kurkussa, jos joutuisin tekemään työtä, jonka perusteisiin en enää ollenkaan usko.

        Kävin nuoruudessani rippikoululeirin ihan normaalin kaavan mukaan. Siellä oli pappina erittäin väsynyt, rehellinen ja onneton mies, joka ei salannut uskonkriisiään. En tiedä, miten hänelle sittemmin mahtoi käydä, mutta muistelen häntä hyvin myötätuntoisesti. Hänellä oli mainio, raadollinen ja hersyvä huumorintaju. Toivottavasti hän selviytyi eteenpäin sen varassa ja löysi lopulta jotain muuta työtä...

      • Kössönöm
        kiltti täti kirjoitti:

        sellaisia pappeja, jotka tekevät työtään, vaikka eivät jumalaan uskokaan. Eikö taannoin ollut joku puheohjelma jostain papista, joka edelleen oli pappi, vaikka oli tehnyt tiettäväksi pomoilleen, että jumaluskoa hänellä ei enää ole. En muista missä ohjelmassa se oli, mutta siinä hän pohti sitä, että kai häneltä kohta pappisoikeudet otetaan pois.

        Ilmeisesti hän ei enää toiminut kuitenkaan jumalanpalveluksissa.

        Mainitsemasi tilanne voisi olla kyllä raskasta. Ja ehkä sitä monille onkin.

        Minun rippikoulupappini, nuori mies, joka tuurasi vanhempaa pappismiestä välillä, tappoi itsensä. Kovin synkän oloinen mies, joka väitti, että tanssiminen on syntiä.

    • SemiSeppä
      • SemiSeppä

        Linkittämäni sivun oikeassa reunassa ylhäällä "flash-mainos" on kohta "Testaa sisäinen proffasi".

        Sain tulokseksi;
        OLET: Uskontotieteen proffa :-)

      • Kössönöm

        "Sihvola pitää kantaa outona, sillä hänen mielestään teologia ei ole Suomessa tunnustuksellista, vaan tieteellisin kriteerein harjoitettua."

        - Mitä ihmettä tuo tarkoittaa?

        "- Teologiaan sisältyy läheinen yhteys kirkkoon ja pappiskoulutukseen, mutta yliopisto itse on se, joka määrittelee koulutuksen luonteen. Tällä voidaan osaltaan ehkäistä epäsuotuisien, fundamentalististen ilmiöiden syntyä."

        - Entä tuo? Jos teologian opetus on tieteellistä, niin mitä tuo fundisjuttu tuossa tarkoittaa? Miten teologinen tiedekunta estää fundamentalistisien ilmiöiden synnyn Suomessa. Kristinusko on itsessään fundamentalistista. Ainoa oikea oppi ja sillä lailla.

        "Sihvola kiinnitti myös huomiota teologisen tutkimuksen korkeaan tasoon."

        - Että raamattua on sitten luettu ihan urakalla, eikä ristiriitaisuuksia ole havaittu????

        "- Ongelma on enemmänkin se, miten saavutettuja tuloksia verrataan rahoitusta jaettaessa vaikkapa aivotutkimuksen kanssa."

        - Tämä on jo suorastaan hauska kommentti. Kumpaan tosiaan kannattaa satsata enemmän rahaa, aivotutkimukseen, tai raamatun plaraamiseen.

        Auts. Mahaan sattuu!

      • ja sielututkimus
        Kössönöm kirjoitti:

        ovat yhtä arvokkaita tutkimusaloja, jollei välitetä sellaisesta pikkujutusta, että sieluja ei ole olemassa.

      • Kössönöm
        ja sielututkimus kirjoitti:

        ovat yhtä arvokkaita tutkimusaloja, jollei välitetä sellaisesta pikkujutusta, että sieluja ei ole olemassa.

        yliopistojen opinto-ohjelmissa? Ei kai.

      • Nas.se

        nykyiselle opetukselle on:

        "Teologiaan sisältyy läheinen yhteys kirkkoon ja pappiskoulutukseen, mutta yliopisto itse on se, joka määrittelee koulutuksen luonteen. Tällä voidaan osaltaan ehkäistä epäsuotuisien, fundamentalististen ilmiöiden syntyä."

        Niin, aivopierun paikka.

    • Sunzi

      teologian ja kreationismin raja?

      • Kössönöm

        Ei minun mielestäni. Samaa lööperiä kumpainenkin. Yritetään tunkea omaa uskomusta kuin käärmettä pyssyyn.

      • Sunzi
        Kössönöm kirjoitti:

        Ei minun mielestäni. Samaa lööperiä kumpainenkin. Yritetään tunkea omaa uskomusta kuin käärmettä pyssyyn.

        Kreationismi pyrkii siihen, minkä teologia on jo saavuttanut: yliopistotasoisuuden.

      • Kössönöm
        Sunzi kirjoitti:

        Kreationismi pyrkii siihen, minkä teologia on jo saavuttanut: yliopistotasoisuuden.

        Rahoitusta varmaan sitten etsiskellään jostain jenkkilästä ja perustetaan kreationistinen yliopisto Suomeen.

    • sattuvasti

      on puhunut paljon muutakin roskaa sieltä omasta päästään käsin.

      • Kössönöm

        Minun mielestäni harvinaisen fiksu poliitikoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1957
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1685
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1312
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1139
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1015
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      918
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      903
    Aihe