Noituus

Amerikassa vaikuttaa uskovien keskuudessa antikristillinen harhaoppi (Dominion theology), joka opettaa Jumalan tehneen itsestään kopion, eli ihmisen. Tämän tähden ihminen on Jumala. Dominion teologian opettajat opettavat, että näiden "jumalaihmisten" on vietävä evankeliumia eteenpäin ja vallattava koko maailma Kristukselle. Dominion teologian opettajat uskovat, että lopun aikana koko maailma tulee uskomaan Kristukseen ja Kristus ei tule takaisin ennen kuin koko maailma on tullut uskoon. Raamattu opettaa, että koskaan ei koko maailma tule Jeesukseen Kristukseen, mutta kylläkin koko maailma tulee uskomaan vähäksi aikaa antikristukseen. Wiccalaisuus, New-Age ja Dominion theology opettaa samaa vanhaa muinaisuskontoa, jossa saatana eksyttää ihmisiä luulemaan että he ovat jumalia. Demonihenget valmistelevat antikristuksen tuloa maailmaan. Tähän valmisteluun kuuluu monia asioita; tehdä ihmisestä jumala, rikkoa terve ja oikea seksuaalisuus, valmistaa maailma käyttämään noituutta, eli avautumista pahojen henkien vaikutuksille jne.

Noituus ja antikristuksen henki on tullut sisälle seurakuntiin muun muassa siinä muodossa mitä Dominion theology opettaa sekä samoin siinä, että okkulttisten teknikoiden kuten käsien lämmön siirto, aura (valo) pään päällä, liikkeitä ihon alla, sähkövirtojen virtaaminen kehon läpi sekä transsitilaa pidetään Pyhän Hengen työnä. Väärän karismaattisuuden piirissä pidetään edellä lueteltuja ilmiöitä Pyhän Hengen vaikuttamina ilmiöinä. Raamattu opettaa lopun ajalla olevan noituutta, joka saa koko maailman valtaansa. Noituus on pesiytynyt myös New-Age noituuden myötä seurakuntiin, jossa opetetaan ihmisen olevan Jumala sekä näiden okkultisten ilmiöiden kautta, joita pidetään Pyhän Hengen työnä.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/wiccalaisuudesta.html
2169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että ihminen on Jumala? Ei ainakaan meillä Potoskalammen rukouspiirissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

seurakunnissa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu