Arajärven

3151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kaksivuotta työttömyyttä ja kyykytystä työllisyyskursseilla ovat vieneet uskon elämään ja työllistymiseen.

Minusta ei ole enää muuhun kuin työllisyyskurssin vetäjäksi - siellä ei isoa osaamista eikä panostamista tarvita!

Suomen parhaisiin luettavien kurssittajien kurssilla olen ollut. Pah! Sanotaanko suoraan? Sieltä ja syvältä ovat kurssittajat, pelkkää rahastusta!

Äänestä
  • vaikka sitä ei tautiluokituksesta löytyisikään.

    Totta on että osa ns. työväestöstä on syrjäytetty johonkin pilipali-hommaan, koska tähtipaikkoja ei kaikille riitä.

    Olet opettajana kurssilla? Mietippä asiaa niiden kurssilasten kannalta, onko oikein että he joutuvat sietämään myös sinun katkeruuttasi sen kaiken muun negatiivisen viestinnän lisäksi mitä yhteiskunta heille tarjoaa. Mielestäni katkeran ihmisen paikka on työkyvyttömyyseläkkeellä jo pelkästään sen takia ettei tartuta katkeruuttaan muihin.

    Äänestä

  • sairaus kirjoitti:

    vaikka sitä ei tautiluokituksesta löytyisikään.

    Totta on että osa ns. työväestöstä on syrjäytetty johonkin pilipali-hommaan, koska tähtipaikkoja ei kaikille riitä.

    Olet opettajana kurssilla? Mietippä asiaa niiden kurssilasten kannalta, onko oikein että he joutuvat sietämään myös sinun katkeruuttasi sen kaiken muun negatiivisen viestinnän lisäksi mitä yhteiskunta heille tarjoaa. Mielestäni katkeran ihmisen paikka on työkyvyttömyyseläkkeellä jo pelkästään sen takia ettei tartuta katkeruuttaan muihin.

    kirjoitusta niin tulkinnut, että kirjoittaja itse olisi kurssin vetäjänä ollut.
    Minun tulkintani mukaan kirjoittaja on itse ollut kurssitettavana, ja katsoo tuollaisien kursssien vetäjineen olevan surkeita. Itse hän katsoo 2 vuotta työttömänä ja kurrssitettavana degeneroituneensa niin heikkoon jamaaan että hänestä ei enää muuhun ole kuin jonkun kurssin vetäjäksi.

    Olen itsekkin ollut 10v. sitten kortistroon saneerattuna tällaisella tyhjänpäiväisellä kurssilla.
    Olen myös ollut 70- luvulla työvoimahallinnon järjestämillä ammattikursseilla. Noita kursseja tuohon aikaan työvoimahallinnossa suunniteltiin odotettuihin työvoiman tarpeisiin eri aloilla.
    Ykkösopettajaksi tällaisille kursseille otettiin yleensä joku työelämässä alan töissä ollut, tyypillisesti teknikkotason henkilö siksi kun ilmeisesti katsottiin tällaisen henkilön olevan enemmän käytännön työelämään ja töihin suuntautunutt. Tässä kohtaa mielestäni kurssien suunnittelijat kuitenkin tekivät virheen, ainakin oman tekniikan alan kurssikokemukseni mukaan jossa kursssini pääopettaja oli teknikko. Tämä teknikko-opettaja oli minusta(ja monen opiskelijakolleeganikin mukaan) huonosti käytäntöön suuntautunut, ja teoriassa hän taas oli selvästi heikompi kuin monet hänen opetettavansa(esim. alalla keskeisen matematiikan sovelluksen suhteen hän oli pelkkä kaavojen toistelija eikä ollenkaan niiden johdattelija ja perustelija). Kun hän sitten varmaan tiedostikin tilanteensa niin hän vetäytyi kaavamaisiin muodolliosuuksiin ja vaikutti aina vaivautuneelta.
    No ei tuo vetäjä kursseilla sentään estänyt sitä etteikö tuonakin aikana jotin olisi oppinut, sillä olihan puolet päivästä käytännön töitä ja itse voi aina opiskella. Ja toisaalta oli tuon vetäjän käyttäytymisessä sitten kuitenkin myös tärkeä viesti siitä että hänenkin alansa työelämässä vallitsee paskamaisia asioita jotka on otettava huomioon vaikka niistä ei itse työn kannalta ole muuta kuin haittaa.
    Oli noilla kursseilla myös toinenkin opettaja joka oli d.i. ja hän kyllä oli minusta paljon enemmän käytäntöönkin suuntautunut, vaikka hän olikin ollut lähinnä opetustehtävissä eikä paljon alan firmoissa töissä.

    Mutta niin tai näin olihan siinä iso ero tuon 70-luvun kurssin ja 90-luvun lopun kurssin välillä.
    70-luvun kursseilla sentään opiskeltiin ammattialaa ja työharjoittelujaksot firmoissakin kursseihin kuuluivat(vaikkakin monet harjoittelupaikat käyttivät harjoittelijoita vain halpana työvoimana rutiinitöissä)
    90-luvun lopun kursseilla opettajana oli mm. joku psykologi joka nähtävästi oli spesialisoitunut jonkinlaiseen 'yleiseen vittuiluun' Kurssin vetäjänä oli henkilö joka oli jostain kortistosta ängennyt itsensä opettamaan työttömille töiden hakemista. Siis keskeisin ero noiden eri aikoina järjestettyjen kurssien välillä oli se että 90-luvun kursseilla ei opiskeltu tai harjoiteltu mitään ammattia tai työtä ja ne kestivätkin vain 2 viikkoa kun taas 70-luvun kursseilla opiskeltiin ammattia ja ne työharjoitteluineen kestivätkin melkein 2 vuotta.
    Muuten 4 lopetti 16:stä kesken noilla kursseilla joilla 70-luvulla olin ja heistä ainakin 3 olisi todennäköisesti kysyttäessä manannut nuo kurssit ihan perseestä oleviksi, ja niistäkin 12:sta jotka kurssin suoritti ainakin 3 sen minusta kyseenalaisesti suoritti ja hekin olisivat mananneet samoin, ja minä kyllä arvaan miksi perimmältään he niin olisivat tuon alan kurssit mananneet(minä en ole yksi noista 3:sta)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirja: kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1558136

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu